Ladataan...
CougarWoman

Ex-Puumanmetsästäjältä oli taas lompsahtanut viesti puumameiliini.

"Moi,

luin juuri uusimman blogipostauksesi ja se sai minut hymyilemään. Olen onnellinen siitä, että koet olosi nyt onnelliseksi ja seesteiseksi. Jos saan kertoa oman arvioni, niin minusta teillä on sellainen win-win-win tilanne eli kaikki voittivat viime aikojen tapahtumista.

Sinä onnistuit varmistamaan tuntemuksesi siitä mihin kuulut maailmassa ja samalla aikuisen naisen itsetuntosi vahvistui selvästi. Nörttipoika sai varmasti kokemuksen jonka muistaa positiivisesti lopun elämänsä ja joka auttaa häntä tulevaisuuden suhteissaan. Hänkin sai paljon lisää itsevarmuutta. Entä sitten Ykkösmiehesi jota voi kai nykyään sanoa ihan vaan mieheksesi ilman tuota ykkös-liitettä. Hän ei syitä tiedä, mutta huomaa varmasti muutoksen sinussa ja on selvästikin jo myös alkanut nauttia muuttuneesta ja itsevarman upean naisellisesta vaimostaan. Hänkin siis tavallaan löysi sinut nyt uudestaan.

Ai niin ja bonuksena on vielä yksi henkilö joka on win-tilanteessa. Ai kukako?! No tietenkin joku tyttö jossain joka sattuu olemaan joskus tulevaisuudessa Nörttipojan elämänkumppani. Hän tulee saamaan rinnalleen itsevarman ja kivan miehen joka osaa antaa naiselleen nautinnon. Näin minä ajattelen kuviosi ja se tekee minut onnelliseksi teidän kaikkien puolesta."

Aika hyvä analyysi, ajattelin tätä lukiessani. Noinhan se varmastikin on; ja paradoksaalisesti suhteeni Ykkösmieheen tosiaan on parantunut, osaksi Nörttipojan ansiosta. Viimeisinä aikoina ennen Nörttipojan saapumista kuvioihin olin aivan lopussa, neuvoton, valmiina luovuttamaan lopullisesti. Nyt uskallan varovasti sanoa olevani taas onnellinen; suhteemme arjessakin. Ilmeisesti täytyy käydä aallonpohjalla voidakseen nauttia taas sen harjasta. 

Ykkösmies lähtee tänään työmatkalle ja palaa vasta torstaina illansuussa. Puoli vuotta sitten olisin yrittänyt kiihkeästi järjestää Nörttipojan yökyläilyä; aikatauluttanut naposteltavat, saunan lämmityksen, puhtaat lakanat ja lakanoiden vaihdon takaisin jo muutaman päivän käytettyihin. Tarkistellut torstai-iltapäivänä roskiksia, huolehtinut että se toinen aamukahvikuppi on takaisin kaapissa pestynä. Tullut lounastunnilla pistämään pestyt lakanat ja pyyhkeen kuivausrumpuun, viikannut ne takaisin kaappiin vielä kuivausrummunlämpimänä.

Nyt aion ottaa rennosti. Käyn iltapäivällä kaupassa, teen pinaattiuunivuokaa. Haen vanhan leffan Netflixistä – jonkun chick flickin tai Oscarin voittaneen draaman luultavasti (Ykkösmies ei oikein mainituista genreistä välitä). Lenkitän koirat pitkän kaavan mukaan; käyn ehkä kellimässä solariumin alla äänikirjaa kuunnellen. Huomenna taidan lämmittää saunan ja soittaa kännykällä pukukopista käsin rentoutusmusiikkia; kasvot saavat saunahunajanaamion.

Jäähyllä heitän kanoille kourallisen jyviä ja seuraan raukeasti puuhastelujaan – otan ehkä saunaoluenkin; keskityn tähän hetkeen – ja siihen, miten paljon hyviä asioita tavallinen arki voi pitää sisällään. Draamaa ei enää tarvita; ja jos tarvitsen jännitystä, lataan puhelimeeni taas uuden Lehtolaisen dekkarin. 

Onko minusta tullut tylsä, vai olenko vihdoinkin - varttia vaille nelikymppisenä - kasvanut aikuiseksi? 

 

 

Ladataan...
CougarWoman

Ne harvat ystäväni, jotka tiesivät Nörttipojasta, ovat viime aikoina ilmaisseet huolensa: mitä minulle oikeasti kuuluu?

Pysähdyin miettimään sitä, miltä minusta kuuluisi tuntua.

Melkein puolentoista vuoden “suhde”, jossa loppuaikoina tunteet olivat melko vahvasti pelissä. Nörttipojasta tuli kuukausien kuluessa niin paljon enemmänkin kuin pelkkä seksikumppani; hänestä tuli tavallaan simulaatiopoikaystävä, jolle saatoin kertoa ihan mitä vaan, ja jonka kanssa koin olevani täydellisen samalla aaltopituudella niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Kun olimme erossa, minulla oli oikeasti häntä ikävä, ja jonkin aikaa itseasiassa elin vain niille salaisille hetkille, jotka varastimme ollaksemme yhdessä.

Olin kuvitellut, että eron alkuturtumuksen jälkeen alkaisin jotenkin palavasydämisesti kaivata häntä; se tunne kun sydäntä pakottaa ikävästä jäi kuitenkin kokonaan kokematta. Ehkä siihen auttoi se meidän kaikkein viimeinen tapaamisemme; se, jota ei koskaan olisi pitänyt edes tulla.

Kun ajattelen Nörttipoika-aikaa, pystyn nyt ikäänkuin ulkopuolisen silmin näkemään, miten paljon tarpeetonta draamaa siihen liittyi; ja miten paljon se draama ahdisti minua. Vaikka tunsinkin oloni seksikkäämmäksi ja naisellisemmaksi kuin aikoihin, olin koko ajan jotenkin levoton. Kun en ollut Nörttipojan kanssa, halusin olla hänen kanssaan; ja kun olin hänen kanssaan, pelkäsin että jäämme kiinni. Jatkuva kontrollointi, että puhelin on puhdas; aikatauluttaminen että ehtii pestä lakanat, jatkuva pelko siitä että naapurit huomaavat tai että appivanhemmat tulevat yllätysvisiitille.

Se kulutti, hiersi sielua.

Näistä mietteistä pysähdyin tunnustelemaan omia tunteitani: mitä minä nyt tunnen, miltä minusta tuntuu; mitä minulle oikeasti kuuluu?

Onnellinen. Seesteinen.

Pitkästä aikaa – ellei jopa ensimmäistä kertaa liki neljänkymmenen ikävuoteni aikana – minusta tuntuu siltä, että kaikki on hyvin juuri näin; että palaset ovat viimeinkin loksahtaneet paikalleen. En ole enää rauhaton.

Yhteiselo Ykkösmiehen kanssa on kvalitatiivisesti parempaa. Koskettelemme enemmän, harrastamme seksiä nykyään vähintään kerran viikossa. Se riittää minulle; vaikka haluaisinkin useammin, tajuan että tämän kanssa pystyn elämään ilman avioliiton ulkopuolista seksuaalista stimulaatiota.

Se on kompromissi, jonka tämän suhteen takia olen valmis tekemään ja ennen kaikkea - jonka haluan tehdä. 

Ladataan...
CougarWoman

Ajattelin kompensoida viime viikon Englantiin suuntautuneesta työmatkasta johtunutta postaushiljaisuutta jakamalla rohkeasti elämäni kaikkein noloimman tilanteen ikinä.

Samalla haastan muutkin samaan; joko kommenttikentässä tai omassa postauksessa (jos jälkimmäisessä, linkitäthän kommenttikenttään).

Tästä on nyt jo melkein kymmenen vuotta. Olin juuri muuttanut nykyiselle paikkakunnalleni ja saanut uuden työpaikan, jossa painotettiin tiimin sosiaalista kanssakäymistä (tarkoitti käytännössä: yhdessä ulos töitten jälkeen – joko syömään tai juomaan).

Koin moiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen painostamisen (sillä sitä se tosiaan oli) vähän negatiivisena; semminkin kun silloinen uusi työpaikkani oli reippaan automatkan päässä kotoani. Tiesin siis baarin kautta koukkaamisen vain johtavan siihen, että olin entistäkin myöhemmin kotona.

Join pakollisen pullo-oluen ja siirryin sen jälkeen kiltisti virvoitusjuomiin. Vähän ajan päästä rohkenin – ensimmäisenä – ilmoittaa, että ilta olisi minun osaltani tässä; minunhan piti vielä ajaa kolmen vartin verran. Lähdin etsimään kauemmaksi pysäköityä autoani, enkä yhtäkkiä enää löytänytkään sitä. Työni sijaitsi kaupungissa, joka ei ollut minulle ennastaan tuttu, ja kaikki kadut näyttivät pimeällä samanlaisilta.

Siinä paniikissa huudeilla pyöriessäni toisenlainen hätä ilmoitteli olemassaolostaan; olut ja virvoitusjuomat olivat herättäneet luonnollisen tarpeen rakon huojentamiseen. Jätin auton etsimisen prio-kakkoseksi ja aloin epätoivoisesti etsiä jotain, jossa olisi ollut vessa. Kaikki myymälät sun muut olivat jo kiinni, enkä löytänyt edes pizzaravintolaa. Ovisummereita en sentään randomilla kehdannut alkaa rimputella.

Hätä ei kun kasvoi kasvamistaan.

Kuvitelkaa kolmekymppinen liikenainen jakkupuvussa; korkeissa koroissa ja huolitellusti ehostettuna.

Sitten kuvitelkaa sama nainen koikkelehtimassa pikakävelyä maaninen katse silmissä ja jalat ristissä.

Lopulta hätä oli suurempi kuin häpy: liikenainen pälyili hätäisesti ympärilleen, nosti hameensa, laski sukka- ja alushousunsa ja alkoi lorottaa keskellä katua. Rakko alkoi tyhjetä paineella, jolla olisi huoletta voinut porata graniittia. Huojennus.

Paitsi että totta kai paikalle sattui muuten kilometrien päähän tyhjillä kaduilla lähirapusta tuleva koirantaluttaja.

Liikenainen meni paniikkiin, vetäisi housunsa ylös ja hameensa alas ja käveli muina naisina pois paikalta. Ainut vaan, että äärimmilleen venytetty rakko ei halunnutkaan lopettaa tyhjenemistään, vaikka sille miten signaloi, ja tyhjensi itsensä loppuun fyysisistä ja psyykkisistä vastalauseista piittaamatta.

Auto löytyi onneksi nopeasti, ja aikuinen liikenainen löysi kaksi positiivista tilanteesta, jossa edessä oli kolmen vartin ajomatka pissat housuissa: menkkajuilimisista johtuen alushousuihin oli aseteltu terveysside, joka imi suurimmat vahingot, ja autossa oli nahkapenkit. 

Pages