Ladataan...
CougarWoman

Yksi parhaista ystävistäni menee tulevana kesänä naimisiin. Isot kirkkohäät ja kekkerit kaikilla koristuksilla. Minua on pyydetty seremoniamestariksi; suostuin tietenkin, vaikka samalla harmittelin itsekseni, että hääpäivä menee skarpatessa eikä boolimaljassa kylpiessä (jep, prioriteetit kohdallaan).

Perinteiseen pre-häähässäkkään kuuluvat tietysti olennaisena osana polttarit, joiden järjestelyjä hoitaa kaaso. Kävipä sitten ilmi, että hänen käsityksensä onnistuneista polttareista eroaa hyvinkin olennaisesti minun käsityksestäni:

Kaaso: hyvää ruokaa hyvässä seurassa, hillitysti viiniä särpimeksi ja sen jälkeen joku pikkutuhma työpaja tyttöporukalla.

Minä: viinaa ja miehiä.

Satun tietämään, että juhlakalu toivoi itsekin jonkin sortin silmäkarkkia, mutta ilmeisesti kyseinen toive ei koskaan välittynyt kaasolle, tai sitten kaaso viivasi himotun miesstripparin yli budjetin niukkuuden takia.

Tämähän ei käy missään nimessä laatuunsa. Puuma asialle.

Mietin pitkään huokeata (so. muutama kymppi) vaihtoehtoa. Kriteerit olivat tarkat: nuori, timmi, komea ja sosiaalisestikin kyvykäs uros. Mietin ensin Naapurin Poikaa, joka meriittiensä puolesta muuten olisikin ollut varsin kelpoisa yksilö, mutta Naapurin Poika on sietämättömän ujo.

Keitä muita nuoria komeita minä tunn….hetkinen.

Ruokakaupan Poika.

Muutaman viestin jälkeen homma oli hanskassa. Totta kai Ruokakaupan Poika haluaa tulla parikymmenpäisen ämmälauman kuolauksen kohteeksi ilman paitaa ja mirri kaulassa drinkkejä tarjoilemaan ja näyttämään syötävän kuumalta, vaikka ei tunne minua tai muuta ämmälaumaa kuin pintapuolisesti.

Vähän sitä pelotti se, että hyökkäävätkö naiset kimppuun vieden viimeisenkin viattomuuden rippeen, mutta vakuuttelin että olemme suht kilttejä tyttöjä (tai että ainakin muut porukkaan kuuluvat ovat, heh), ja että minkään sortin ei-toivottua koskemista ei tapahtuisi.

Pop-pops.

"Mutta kyllä SÄ saat mua koskea jos haluat, ihan mihin vaan..."

Pop-pops.

"Ajattelin että pitäähän mun lähettää kuva että tiedätte, mitä odottaa."

Kuva julkaistu Ruokakaupan Pojan luvalla. 

Uuuuuh. Nyt meni alkkarit pesuun. Kuuma! 

Ladataan...
CougarWoman

Koska on inhottavaa tehdä asiavirheitä, päätin ihan erikseen tulla korjaamaan järkyttävän erehdykseni liittyen tämän postauksen kansallisuuksiin. Minulle, lukiossa kaksi kurssia ranskaa lukeneelle, ei ollut aksentista selvää, että kyseinen “pariskunta” ei suinkaan ollut ranskalainen, vaan kanadalainen.

Ja kyllä se nuorehko, ei-ehkä-ihan-heteromies ihan oikeasti oli muotisuunnittelija.

Monsieurin sivuille täältä.

Myös “madamen” henkilöllisyys on selvitetty (ah, mikä interwebsin sherlockholmes olenkaan). Tahdon myös olla yli kahdeksankymppisenä nainen, joka uskaltaa vielä pukeutua punaiseen sifonki-ihmeeseen! 

Madamesta kertovaan artikkeliin (ranskaksi) tästä. Upea nainen!

Ladataan...
CougarWoman

Ennen jatkoa viime viikon “cliffhangerille” pitää varmaan valaista sen verran, että olen vuoden alusta (tai itseasiassa konkreettisesti vasta lomani jälkeen) saanut uuden postin firman sisäisesti, ja häröilen nykyään logistiikan parissa. Muuten ihan jees (kuten uudet haasteet aina), mutta työtahti on huomattavasti hektisempi kuin myyntipuolella. Kun tavaroitten pitää liikkua juuri oikeaan aikaan, ovat päivätkin kiireisempiä. Tämä saattaa, ainakin alussa, vaikuttaa postaustiheyteen.

Mutta itse asiaan. Aloin tammikuun ensimmäisenä purkaa vonkausviestisumaani (tai no, mikä suma kahden ihmisen viesteistä voi muka tulla), ja aloitin Nörttipojasta – joka siis olisi halunnut herättää seksisuhteemme uudelleen eloon. Edellisen illan huppeliviesteistä jo jotenkin huokui, että poika on enimmäkseen yksinäinen; hänellä ei kuulemma ollut ollut mitään sutinaa tahi säpinää sen jälkeen, kun vihelsin meidän järjestelymme poikki.

Aloin pohtia, haluaisinko vielä jatkaa Nörttipojan kanssa. Seksi oli, ainakin hullaantumisvaiheessa, toki mukavaa. Tulin hyvin toimeen Nörttipojan kanssa myös muutenkin kuin vaaka-asennossa. Nörttipoika stimuloi minua niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.

Ja siltikin…eeeääähhh. Tulin siihen tulokseen, että jos suostuisin edes hänen pyytämäänsä kahvitapaamiseen ("Voitaisiin ainakin kasvotusten katsoa, onko kipinä vielä tallella?"), antaisin hänelle turhia toiveita. Vaihtoehtoisesti saattaisin sortua sääliseksiin, sillä en itse halua Nörttipoikaa enää millään tasolla. Josta, itseni tuntien, ei seuraisi muuta kuin tajuton morkkis jälkeenpäin.

Niinpä päädyin – joskin hieman valheellisesti tai ainakin ennenaikaisesti – kertomaan, että minulla on jo uusi rakastaja. Tässä vaiheessa Nörttipoika veti nostalgiavaihteen päälle, ja alkoi muistelemaan vanhoja hyviä aikoja. Ja jatkoi vonkaustaan.

"Voitaishan me silti vielä yrittää, kai nyt ainakin tapaamiseen suostut; älä päätä heti, en halua että teet päätöksen pelkästään tunteittesi varassa."

Jouduin sanomaan, että mikäli päättäisin tavata, se perustuisi nimenomaan pelkästään tunteisiin; vanhoihin muistikuviin siitä, mikä oli mukavaa. Kuin amputoidun raajan haamujomotusta. Jatkoin – ilmeisesti turhankin raadollisesti – että järkiperustein minun ei ole missään mielessä järkevää suostua edes siihen ehdotettuun kahvitapaamiseen, sillä en halua Nörttipoikaa enää fyysisesti. Päätin olla rehellinen.

Nörttipoika ei vastannut enää viestiini, vaan blokkasi minut Whatsappista samoin tein. Ehkä parempi niin.

Ruokakaupan Pojalle taas vastasin, että mietin asiaa. Ja miettiä minun pitääkin. Kelasin postauksiani taaksepäin, ja huomasin, että viimeinen e-pilleri oli nielaistu jo lokakuussa. Sen jälkeen on ollut seksirintamalla hyvin, hyvin hiljaista. En muista, että olisimme harrastaneet seksiä sen jälkeen kuin kerran. En tiedä, johtuuko tämä testosteronitasoista (tulokset ovat vielä selvittämättä, verikokeissa on kyllä käyty), vai siitä, että Ykkösmies ei jollain tasolla haluakaan jälkikasvua, ja pidättäytyy siksi.

Toisaalta haluaisin vielä antaa mahdollisuuden. Ja kai minun ainakin pitää odottaa siihen asti, että testosteronitasojen selvitys on viety loppuun. Toisaalta taas – alan taas näivettyä sisäisesti. Masentaa ja ahdistaa. Miksi minun pitää olla niin riippuvainen seksistä? Ehkä on totta, että käytän sitä itsetuntoni pönkittäjänä; en tiedä. Tiedän vain, että sitä ilman elämä on taas pelkkiä valjuja harmaan sävyjä, ja että jokainen torjunta viiltää kerta kerralta syvemmältä ja kivuliaammin.

Sitäpaitsi keksin juuri viime viikonloppuna, ketä Ruokakaupan Poika muistuttaa; nuorta David Beckhamiakin enemmän yhdennäköisyyttä löytyy rutkasti Arrowin Oliver Queenin (Stephen Amell) kanssa. Perkele. 

Pages