Ladataan...
CougarWoman

 “Hevoset karkaa, hevoset karkaa, naapurin lapsia naurattaa!”

Tämä ärsyttävä, pentuiästä peräisin oleva lällätys, jota siis käytettiin silloin kun jollain oli jäänyt housujen vetoketju auki, palautui mieleeni toissapäivänä, kun meillä oli tiedotustilaisuus töissä.

Johtoryhmä, johon siis (nyt jo ex-) pomonikin (jonka viestittelystä täällä ja täällä) kuuluu, seisoi tomerasti huoneen edessä.

Tai siis, johtoryhmän kolme muuta jäsentä seisoivat, ex-pomo lepuutti pitkiä raajojaan peppu pöydän reunaan nojaten. Istuin siten, että minulla oli todella hyvä näköala hänen etumukseensa, ja melkein viikon kestänyt abstinenssi aiheutti sen, että silmäni hakeutuivatkin automaattisesti hänen erogeenisille alueilleen.

Hitsi, sillä on farkkujen vetskari auki.

Tiedotustilaisuus kesti ja kesti, mutta minun aivoni eivät rekisteröineet enää sanaakaan. Tuijotin hypnoottisesti ex-pomon sepalusta tämän liikehtiessä levottomasti paikallaan; häntäkin taisi jo kyllästyttää.

Ei vitsi, kohta poni karkaa tallista jos se vielä jatkaa tuota liikkumistaan. Mun on pakko sanoa jotain, mutta miten?

Levoton liikehtiminen jatkui, minä istuin tuolin reunalla ja purin huultani kuin naiset kolajuoma light-mainoksessa. Sitten ex-pomo ilmaisi totaalikyllästymisensä ja otti kännykkänsä esiin, alkoi räplätä sitä.

Nyt!

Nappasin oman kännykkäni ja näpyttelin nopean whatsapp-viestin.

Sulla on vetskari auki. Virnistyshymiö.

Mitä tekee ex-pomo? Katsoo välittömästi haaruksiinsa ja huutaa “OHO!” (joka kiinnittää tietysti välittömästi koko henkilökunnan huomion hänen jalkoväliinsä), vetää vetskarin nonchalantisti kiinni, virnistää ja toteaa samalla: “Kiitos X” katsoen suoraan minuun.

Kollegojen ilmeistä päätellen puolet ajatteli kiitoksen koskevan jotain ihan vallan muuta kuin “hevoset karkaa” –varoitusta.

Kuva: Iltalehti

Disclaimer: Kyllä, tämä postaus on ajastettu – minähän olen parhaillaan Logistiikkapomon “halittavana”. Siitä lisää ensi viikolla - hyvää viikonloppua ihanat! <3 

Ladataan...
CougarWoman

10.54. Käyn vessassa. Paperiin jää punaista. Paljon. Perkele - menkat alkoivat kolme päivää etuajassa.

10.59. Lähetän viestin Logistiikkapomolle - mitä tehdään? Tavataanko kuitenkin, ja harrastetaan muita juttuja? Tavataanko kuitenkin, ja harrastetaan kaikkia juttuja menkoista huolimatta? Siirretäänkö tapaamista? 

11.19. Viestiä ei ole vielä luettu - Logistiikkapomolla on usein kiire töissä, joten tämä ei sinällään huoleta. Nyt...nyt vain odotellaan. Lisää päivityksiä luvassa tilanteen kehittyessä. 

11.47. Logistiikkapomo vastasi viestiin. "No johan oli ajoitus! :D Mutta haluaisin siltikin todella mielelläni nähdä sut huomenna... Tavataanko joka tapauksessa ja annetaan asioitten vaan mennä omalla painollaan? Voidaan vaan haliakin jos sulla on kipuja, ja olla toisiamme lähellä. <3"

Luulin ihan oikeasti, että se saattaisi perua. Olin näköjään väärässä; Logistiikkapomo yllätti positiivisesti! 

11.59. Logistiikkapomo on näköjään kaiken lisäksi ajatustenlukija. "Et kai sä tosissasi luullut, että mä peruisin tapaamisen sun kanssa vaan sen takia, että sulla alkoi menkat? Äläkä huolehdi, olen varma että päivästä tulee mukava ihan riippumatta siitä, että kuuluuko siihen seksiä vai ei." 

15.21. "...sitäpaitsi - tulevana viikonloppuna vietetään Halloweeniä...että teeman mukaan mennään jos mennään!"

Putosin.

Ladataan...
CougarWoman

Sen jälkeen, kun tapaaminen on lyöty lukkoon, alkaa ihana, piinaava odotus. Puhelin käy kuumana tuhmista viesteistä; kärvistellään yhdessä ja puhutaan siitä, mitä kaikkea halutaan toiselle tehdä. Kumpikin yrittää tehdä toisen niin hulluksi kuin mahdollista – ja koska yhteisestä sopimuksesta pitäydytään abstinenssissa viikko ennen tapaamista, jokainen päivä on yhä pahempaa, suloista kidutusta.

Logistiikkapomo on verbaalisesti (jaa, olisi varmaan tässä kontekstissa pitänyt sanoa kielellisesti!) erittäin lahjakas. Hän lähettelee pitkiä ja yksityiskohtaisia, erittäin helposti visualisoitavia viestejä. Minä luen posket kuumottaen, yritän pitää kasvot peruslukemilla töissä.

Mutta hän on myös valmistautunut tapaamiseen lähes liikuttavalla huolella. Hotellivaraus on tehty hyvissä ajoin, ja olen jo ajat sitten saanut tarkistettavakseni listan mukaan otettavista lounastarpeista; “ihan vaan siltä varalta, että jos olet allerginen jollekin tai et tykkää jostain.” Cavapullokin on jo jääkaapissa jäähtymässä, vaikka perjantaihin on vielä aikaa. 

Hän ihan oikeasti panostaa tapaamiseen – se on minun mielestäni hellyttävää. Kuten myös se, että hän myöntää suoraan, että häntä “jännittää ihan perkeleesti”. Ensimmäinen kerta, hänelle. Mutta niin jännittää minuakin. Logistiikkapomo on saanut odotukseni niin korkealle, että pelottaa, täyttääkö hän ne livenä. Ja että täytänkö minä hänen odotuksensa.

Punatukkainen poika on pyynnöstäni alkanut lähetellä kännykkäselfieitä, vaikka hän ei niistä pidäkään. Ensimmäinen varta vasten minulle otettu valokuva oli otettu jossain päin Armeniaa (vai olikohan Georgiaa); kuvassa poika istuu muurilla taustallaan henkeäsalpaavan kaunis vuorimaisema. Hänellä on päällään Kathmandun Hard Rock Café t-paita ja farkut; jalassa Converset. Punatukkaisen Pojan iho on niin vaalea, että se on melkein läpikuultava.

Kuva oli otettu järjestelmäkameralla, sillä Punatukkainen Poika(kin!) harrastaa valokuvausta. (Tämän ja reppureissaamisen lisäksi hän harrastaa pienoismallien rakentamista. Awww.)

Eilen sain kaksi uutta, vastikään otettua kuvaa (niitä kännykkäselfieitä, vaikkakin “kameran laatu on niin kamala, että melkein en halua lähettää näitä”). Toisessa poika istuu sohvalla limenvihreä huppari päällä ja tukka söpösti sotkussa ja hymyilee ujosti, toisessa luultavasti sängyllään. Pyynnöstäni ilman paitaa, ja jotenkin älyttömän haavoittuvan oloisena, totisena.

Ei, hänen kehonsa ei ole kuntosalilla koulitun näköinen. Hartiansa ovat leveät, mutta muuten poika näyttää erittäin hoikalta. Ja erittäin pitkältä, kuten onkin.

Minä maltan tuskin odottaa, että pääsen käpertymään hänen maidonvalkeaa ihoaan vasten, lämmittämään häntä kehoni lämmöllä, jakamaan pehmeyteni hänen kanssaan, tuntemaan hänen haparoivat huulensa omillani, kömpelön kehonsa kehoani vasten.

Hän on täysin tatuoidun, lävistetyn ja verbaalisesti lahjakkaan Logistiikkapomon vastakohta. 

Ei, tämä ei todellakaan ole "minun" Punatukkainen Poikani, vaan näyttelijä Stefano Masciolini. Mutta tukka on sama. 

Pages