Ladataan...
CougarWoman

Töissä on hiljaista. Niin hiljaista, että jos menisi nyt käymään siellä proverbiaalisella huopatossutehtaalla, niin pitäisi varmaan käyttää korvatulppia.

Istun yksin tällä puolella rakennusta, toinen paikalla oleva kollega on yksin toisella puolella. Sen sijaan, että etsisimme toisistamme seuraa, pysyttelemme molemmat omissa lokeroissamme; minä olen jo tänään ehtinyt yin-joogata puolen tunnin session toimiston lattialta käsin, eikä minulla ole mitään hajua, mitä kollegani puuhailee. Katsokoon vaikka pornoa, kuten jokainen tervehenkinen 21-vuotias mies varmaan tekee. 

Eilenkin oli hiljaista. Jopa niin, että menin haahuilemaan pettäjäsivustoille; Logistiikkapomon kanssa viestittelyt ovat vieläkin säästöliekillä (uskon, että hän on yhäkin eroamassa vaimostaan, mikä vaatii nyt kaiken hänen energiansa), Punatukkainen Poika ei voi viestitellä työaikana, ja Messututtavuus...noh, en ole kuullut hänestä melkein viikkoon. Viimeisin viesti oli, että hän potee poskiontelotulehdusta ja on vuoteenomana. 

Joten paskan möivät, ajattelin, ja heitin verkot uudelleen veteen. Kun ei ollut muutakaan tekemistä. Ja oli tylsää.

Nyt on sitten kaksi potentiaalista rakastajaa lisää. Ei paha puolen päivän saldoksi. 

Raksakundi on 22-vuotias sinkku. Sillä on maailman ihanin parta, tummat hiukset ja vihreät silmät kuten Logistiikkapomollakin. (Oho, ja tajusin juuri, että kuten Valokuvaajallakin!) 

Sen kanssa mätsäsi samoin tein; sillä on pysyvä pilke silmäkulmassa ja viestit ovat suurimmaksi osaksi kieli poskessa kirjoitettuja. Sarkasmi on saharankuivaa, ja tyyppi vaikuttaa erittäin älykkäältä. 

Mutta se on 22. Ääääh se on 22, eli minua 18 vuotta nuorempi. Minähän voisin olla sen äiti. Muttakunseonniinihana. Ja fiksu. Ja kypsä ikäisekseen. Se on vähän semmoinen introvertti ja vähän nörttikin, ei juuri käytä alkoholia eikä pidä elokuvista, joissa ei ole kunnon juonta. 

Ja se on näillä näkymin tulossa minun huudeilleni viikon päästä lauantaina. Tämä yksimielinen päätös tehtiin päivän KIKkailun jälkeen. 

Ai juu, se toinen tyyppi. 29-vuotias ja työskentelee autististen ihmisten parissa. Myös kiva, silleen ihan kiva -tyyppisesti. Mutta sen viestit eivät saa minun suupieliäni taipumaan korvia kohti, eivätkä sen selfiet muuta pupillejani sydämenmuotoisiksi. 

"Mä en ole koskaan kokenut jotain tapahtuvan, koska kohtalo tarkoitti niin. Siis ennen kuin aloin keskustelemaan sinun kanssasi." - Raksakundi

...Here we go again..? 

Niin ja - Valokuvaajalta on alkanut tulla varovaisia viestejä. Sisällöltään semmoisia toivottavasti sinulle kuuluu hyvää, ja ajattelen sinua edelleen ihan liian usein. 

En jaksa alkaa analysoimaan, menen nyt vaan virran mukana. Katsotaan, mihin se minut vie. 

Ladataan...
CougarWoman

Kävelin aamulla toimistolle Jouluradiota kuunnellen. Silitin vastaan tulevia ranskanbuldoggeja enkä jaksanut edes nyrpistellä sille, että olivat taajama-alueella vapaana; enkä edes sille, että toinen printtasi tassunjäljet mustiin sukkahousuihini noustessaan säärtäni vastaan seisomaan. Kuittasin omistajan kauhistelut ja pahoittelut sanomalla, että pesukone on keksitty.

Töissä söin aamukahvin kanssa kaksi piparia ja fiilistelin radiosta kuuluvia joululauluja kiireettömästi, ennen kuin avasin koneen ja totesin, että koko muu maailma on jo lomalla; muutamaa hyvänjouluntoivotusviestiä lukuunottamatta yhdelläkään asiakkaalla ei ollut minulle asiaa.

Sillä välin kun minä olen töissä surffaan netissä ja kirjoitan tätä, Ykkösmies huhkii kotona. Joulukuusi pitää koristella, kinkku pitää laittaa uuniin; tähdet sain sentään ripustettua ikkunaan aiemmin tällä viikolla. Latasin myös pesukoneeseen kylpytakit ja laudeliinat huomisia vieraita varten ennen töihin lähtöäni – nekin saa Ykkösmies ripustaa kuivumaan. Onneksi siivooja kävi jo eilen.

Lähetin myös joutessani viestiä Punatukkaiselle Pojalle, Logistiikkapomolle ja Messututtavuudelle, sillä jään työkomennusleskeksi heti tammikuun alusta. Ykkösmies suihkauttaa lähes toiselle puolelle maapalloa ja viipynee ainakin pari viikkoa.

Tulin nimittäin hiljattaen siihen tulokseen, että eihän minun tarvitse valita vain yhtä; minähän olen avoimessa suhteessa, ja jos Messututtavuus haluaa piffata minulle yön sviitissä, tai Logistiikkapomo tulla yökylään ja saunomaan, tai Punatukkainen Poika katsomaan Kaurismäen leffaa sohvalle, niin siitä vaan.

Hauska sattuma muuten – Messututtavuus on blondi, Logistiikkapomolla on tummanruskeat hiukset, ja Punatukkainen Poika on – no, yllättäen punatukkainen. Saisikohan ne kaikki samalla kertaa yhteen sänkyyn? Siinäpä projektia ensi vuodelle.

Mutta ensin juhlitaan Joulua.

Rauhallista, turvallista, ihanaa, stressitöntä ja omannäköistä Joulua kaikille! 

Ladataan...
CougarWoman

*Kuvakaappaukset ja lainaukset Hesarin jutusta, johon linkkaan alempana.

Netin vihapuheet. Ne ovat olleet tapetilla, niistä on puhuttu. Mutta tuskinpa kukaan on niitä viime aikoina konkreettisemmin kokenut kuin Emmi Nuorgam, joka “erehtyi” blogissaan kritisoimaan Anttilan lelujen tyttö/poikakategorisointia. (“Erehtyi” lainausmerkeissä, koska…no, lienee itsestäänselvää.)

Mitä hemmettiä Emmi teki väärin? Sanoi itseasiassa vaan, että kyllä tytötkin voi leikkiä autoilla ja pojat nukeilla. Ei Emmi ole ainoa, joka on tehnyt tämän huomion.

Mutta Emmi on ainoa minun tietämäni blogisti, jonka kohtu on uhattu repiä irti tämän johdosta. Ja epäilen vahvasti, että kaikki tuo vihapuhe, saatikka siitä puhuminen, olisi vain Emmin strategia saada lisää klikkauksia. Ennemminkin luulen, Emmiä sen enempää tuntematta, että Emmi on kuten niin monet muutkin: jossain vaiheessa on pakko nousta seisomaan ja huutaa, että JUMALAUTA NYT RIITTÄÄ. Siksi tästä puhutaan, siksi tästä "pöyristytään". Ei siksi, että saataisiin lisää lukijoita. 

Ei Rizto, ei se noin mene. Miltäs tuntuisi, jos saisit vastaukseksi tähän mediaan kirjoitettuun kommenttiisi vaikkapa seuraavaa:

“Sinut pitäisi raiskata. Saastainen lutka, huora, paska, feministipelle, mielisairas, pedofiili.”

Ei se, että joku kirjoittaa – omalla nimellään tai anonyymisti – nettiin saa toimia tekosyynä sille, että kyseistä ihmistä saa herjata ja uhkailla; kikkelis-kokkelis-mitäs-läksit on argumenttina täysin naurettava.

Kenenkään ei pitäisi alistua siihen, että on jatkuvan vainon kohteena vain siksi, että haluaa ilmaista omia, asiallisia mielipiteitään.

Eikä sen pitäisi olla kenenkään mielestä hyväksyttävää.

Tässä Hesarin jutussa Emmi on mielestäni oikeassa muun muassa siinä, että (parafraseeraan) netissä anonyyminä huutelu saa absurdit mittasuhteet, koska se voi tapahtua anonyymisti, toista ihmistä kohtaamatta.

Olen itse pysähtynyt useasti oman blogini kommenttikentässä miettimään, mikä ihme ihmisiä inspiroi ilkeyteen; ja kuinka moni oikeasti viitsisi (tai uskaltaisi, haha) sanoa minulle päin naamaa sen, minkä kommenttikentässä sanoo.

En usko, että kovinkaan moni.

Miksi ihmiset eivät käsitä, mikä vaikutus vihapuheilla voi olla? Eivät blogistit mitään taruhahmoja ole; eikä heillä ole tavallista paksumpi nahka. Tappo- ja raiskausuhkaukset hätkäyttävät jo anonyymiäkin blogistia – uskokaa pois.

Miten sitten lienee laita ihmisen, joka käyttää omaa nimeään ja kertoo vielä, missä kaupungissa asuu? Mitä te, hyvät vihapuheen pitäjät, ajattelisitte, jos teille täysin tuntematon ihminen lähestyisi teitä pimeällä kujalla ja kuiskaisi korvaanne, että aikovat repiä kohtunne/kiveksenne irti?

Ai niin mutta eihän se ole sama asia. Toinen on vaan läpällä heitettyä herjaa netissä ja toinen konkreettista uhkailua. Vähänx tiukkis ketä tästä suuttuu.

Onko näin? Tuntuukohan se siitä blogistista myöskin siltä?

Ei Metha, tämmöistä ei tule koskaan ymmärtää.

Mun mielestä kaikkein pelottavin aspekti tässä koko vihapuhejutussa on se, että ihmiset oikeasti ovat sitä mieltä, että tätä millään tasolla pitäisi ymmärtää. 

Mitäs, jos jatkossa pysähdyttäisiin hetkeksi miettimään ennen kuin se pikkurilli osuu siihen enteriin, että onko tämä nyt jotain, jota oikeasti haluan sanoa, ja jonka sanoisin myös kohdatessani tämän ihmisen kasvotusten?

Pages