Ladataan...
CougarWoman

Viime viikonlopun H-hetki. Astumme keikkapaikalle, Ykkösmies ja Naapurin Poika lähimpää baaria kohti suunnistaen, minä vanavedessä tärisevin käsin kännykkääni naputellen.

“Tultiin just perille, matkalla tiskille. Te olette vissiinkin backstagella?”

Wuut-wuut.

“Joo, parkkeeratkaa siihen tiskille vaan, tuun kohta moikkaamaan.”

Huurteiset kätösissä, minä hermostuneisuuttani peitellen, Ykkösmies ja Naapurin Poika ympärilleen vilkuillen. Naapurin Poika kommentoi asiakaskunnan miesvaltaisuudesta hieman nyrpeähköön sävyyn, Ykkösmies näyttää lähinnä kyllästyneeltä. Näen tutun hahmon lähestyvän ja puen kasvoilleni asiakaspalvelijan pingottuneen hymyn; luonnollinen ei nyt onnistu.

“Hei, onkse toi,” suhaisen Ykkösmiehelle – vaikka tietysti tiedän paremmin - samalla kun käteni nousee epävarmaan vilkutukseen. Muusikko nostaa kätensä niinikään tervehdykseen, ja harppoo luoksemme näyttäen enemmän rokkikukolta kuin koskaan; kulahtanut (ja sitä myöten entistä katu-uskottavampi) prätkätakki, alla tiukka musta t-paita, pillifarkut ja maiharit. Kaulassa koru, joka näyttää epäilyttävästi CMX:n tuotesarjasta hankitulta. Sormessa suuri pääkallosormus. Seuraan katseellani keikkayleisöä; Muusikko ottaa tilan haltuun, hänen etenemisensä huomataan. Ykkösmies huomaa tämän myös, kohentaa ryhtiään huomaamattaan. 

“Moooiiiii!” Muusikko kailottaa hymynsä keskeltä; minä ojennan käteni tervehdykseen ja Muusikko tarttuu siihen, vetää minut lähemmäksi ja halaa toverillisesti hartianseutuville taputellen. Minä tamppaan niinikään nahkatakkinsa selkää kuin konsanaan mattoja kevätsiivouksessa; haistan Muusikon hengityksestä oluen ja vetäydyn muutaman sekunnin jälkeen askeleen taaksepäin. Totean, että on kiva nähdä kasvotusten, ja kiirehdin esittelemään Ykkösmiehen ja Naapurin Pojan.

Muusikko hymyilee yhä luontevasti, nappaa tarjotut kädet veljelliseen tervehdykseen, läimäyttää toisella kädellään käsivarteen. Kehuu Ykkösmiehelle, miten mainion sanoittajan on minussa löytänyt, ja kyselee Naapurin Pojalta, miltä kuskina olo maistuu; oliko vaikeaa löytää perille.

Minä seison tuppisuuna katsellen Epäpyhää Kolminaisuutta, ja mietin, mitä päässäni liikkui hyväksyessäni Muusikon keikkakutsun. Tajuan piinallisen konkreettisesti, että tuossa seisoo kolme miestä, joista jokaisen kanssa olen ollut sängyssä. Ikäeroa nuorimman ja vanhemman välillä on peräti 21 vuotta.

Muusikko vilkuilee ympärilleen ja kiirehtii kysymään, mitä haluamme juoda. Ykkösmies ei ehdi vastustella edes muodon vuoksi, kun Muusikko jo vinkkaa baarimikolle ja pian edessämme on kaksi täyttä tuoppia puolikkaitten kaveriksi; Naapurin Poika saa kolajuoman.

“Meidän keikka alkaa kohta – mutta hei, kai tuutte sit ekan setin jälkeen bäkkärille?”

Naapurin Pojan silmät liki putoavat päästä, Ykkösmieskin näyttää virkistyvän. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, Ykkösmies vahvistaa.

“Joo totta kai, kiitos kutsusta!”

Muusikko harppoo kiireisesti lavan suuntaan; muu bändi on jo ottanut paikkansa. 

Ykkösmies kääntyy puoleeni virnistäen.

“Hei, toihan on tosi hyvä tyyppi! Ilmaisen viinan bileet vissiin sit, jes!”

Loppuilta menee settien välissä backstagella olutta kaksin käsin kumoten. Keikan jälkeen otamme vielä muutaman yhdessä Muusikon kanssa, ennen kuin Naapurin Poika alkaa tosissaan kitistä haluavansa kotiin (so. juomaan kaljaa). Minä halaan Muusikkoa ensin – ja sitten Ykkösmies tekee samoin; näen hänen alkoholin kirkastamista silmistään, että ilmaisen viinan bileet on vedetty paatoksella ja onnistuneesti läpi.

“Kai tuut sitten hei joskus meille grillaamaan ja saunomaan!!”

Muusikko lupaa tulla.

Kotiuduttuamme kännykkä värisee viestin merkiksi.

“Se sun mies on tosiaan just niin hyvä tyyppi, kuin mitä sanoitkin! Kai on ookoo jos tosiaan tuun joskus?”

Hmmmm.

Ladataan...
CougarWoman

Kerroin Ykkösmiehelle Muusikosta jo “suhteemme” alussa.

Lienee tarpeetonta lisätä, etten kertonut ihan kaikkea; kerroin ainoastaan, että olen tavannut yhden Muusikon netissä ja vastannut hänen musiikkimaailman ilmoitukseensa, ja että teen tälle sanoituksia. Mikä sinänsä olikin ihan totta – ei vain koko totuus.

Niinpä nyt, kun olemme “vain” ystäviä, pohdimme Muusikon kanssa, että olisi varmaan parasta, että hän tapaisi myös Ykkösmiehen. Siten voisimme jatkaa ystävyyttämme kaikessa rauhassa, ja ikäänkuin aloittaa tabula rasa; tyhjältä taululta. (Se, että olemme muutamaan kertaan jakaneet sängyn lihallisissa merkeissä, pyyhkäistään takavasemmalle samaan tapaan kuin se pyyhkäistiin Naapurin Pojan tapauksessa; hänhän käy meillä tasaisesti kerran viikossa iltaa istumassa, ja olemme useinkin baarissa yhdessä.)

Paradoksaalista, minkälaisia kierrepalloja universumi heittää. Pettäjäsivustoilta bongattu ja satunnaiseksi panosuhteeksi tarkoitettu juttu muuttuukin syväksi ystävyydeksi, tosiaankin sielunkumppanuudeksi. Olemme edelleenkin tavanneet vain kahdesti – ja silti viestittelemme yhäkin lähes päivittäin. Viestien sävy vain on muuttunut; pientä ja satunnaista flirttiä lukuunottamatta juttelemme, kuin olisimme aina olleet ystäviä. Kuuntelemme toisiamme, annamme tarvittaessa neuvoja (kyllä, nyt saamme myös avautua toisillemme Tyypeistä – joskin pääavautuja on edelleenkin Muusikko – minulla ei itseasiassa ole juurikaan valittamista), tai jaamme vain kaivattua sympatiaa; tarjoamme virtuaalista olkapäätä, jota vasten sopii vaikka itkeä, mikäli siltä tuntuu.

Ja itseasiassa, Tyypit eivät ole enää vain Tyyppejä; puhumme heistä heidän oikeilla nimillään. (Ei, Muusikko ei vieläkään ole jättänyt omaansa, vaikka viritteeleekin toisaalla ihan tosissaan.)

Olen helpottunut, että saan nyt jakaa Muusikon Ykkösmiehen kanssa, niin moraalittoman ällöttävältä kuin se kuulostaakin. Tajuan tietysti toki itsekin, miten…julkeata tämä on. Esitellä ex-rakastaja omalle aviomiehelle ystävänä. Mutta jotenkin ajattelen asian niin, että se seksi ei ollut koskaan meidän suhteemme päätarkoitus - eikä meidän tapaamisemme päätarkoituskaan - vaikka toki sen molemminpuolinen kaipuu salli meidät löytää toisemme. Ellemme olisi olleet tahoillamme puutteessa, ja valmiina pettämään asian korjaamiseksi, emme olisi todennäköisesti koskaan tavanneet. Ja meidän oli tarkoitus tavata. 

Minun oma rangaistukseni on se, että sitten kun monen vuoden jälkeen Muusikko taas kerran tulee meille viikonlopun viettoon akustisen kitaransa kanssa, ja istumme kolmisin lämpöisessä kesäyössä viinin ja oluen turruttamina Muusikon laulaessa karhealla äänellään kitaransa säestäessä (haha), olen minä luultavasti siinä hetkessä ainoa, jolla on vielä omantunnontuskia. 

Silti toivon todellakin, että elämäni kaksi sielunkumppania tulevat toimeen myös toistensa kanssa; kaksi alfaurosta ja omalla tavallaan rokkikukkoa, joiden molempien kasvoista paistaa nuoruuden rakkaus musiikkiin, tupakkaan ja viskiin.

Ja se, että olemme tavanneet vain kahdesti – siihen tulee muutos tänä viikonloppuna. Kolmas tapaamisemme tapahtuu Muusikon keikalla; ja Ykkösmies lähtee Muusikon kutsusta mukaan

Naapurin Poika on muuten lupautunut kuskiksi.

Ladataan...
CougarWoman

Olisihan se jo tähän ikään mennessä pitänyt tietää: jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, se ei myös useinkaan sitä ole.

Yhtäkkiä KIK hiljentyi kuin kirkkokansa pastorin astuessa saarnastuoliin. Finanssimies valitteli ensin työkiireitä; ja olimme aiemmin jo sopineet, että vapaa-ajalla ei kikkailla – en halunnut viestitellä hänen kanssaan Ykkösmiehen ollessa paikalla. Siihen ei ollut (minun puoleltani) tarvetta.

Nyt on mennyt jo useita päiviä, etten ole kuullut hänestä mitään; siis siitäkin huolimatta, että Ykkösmiehellä on ensi viikolla muutaman päivän työreissu, ja meillä olisi tilaisuus tavata. KIKin mukaan hän ei ole edes lukenut toiseksi viimeisintä viestiäni, eikä edes vastaanottanut viimeksi lähettämääni. (Enempää kuin nämä kaksi en hänelle olekaan lähettänyt sen jälkeen kun hiljaisuus alkoi – en siis ole stalkannut häntä hiljaiseksi.)

En suoraan sanoen oikein tajua, mitä tapahtui. Molemmilla oli mukavaa, seksi oli hyvää ja kupletin juonikin oli molemmille selvillä. Ehdittiin jopa puhua jo ennen tapaamista, että mikäli jostain syystä alkaa nappaamaan vähemmän, niin ilmoitetaan siitä suoraan, eikä lähdetä roikottamaan toista turhaan langoilla.

Olisin kyllä nyt kaivannut Finanssimiehen kuumia viestejä; Muusikko kun bongasi Tinderistä tipusen, johon alkaa nyt hullaantua. Tämä ei ole vaikuttanut meidän viestintätiheyteemme millään tavalla, mutta alan suoraan sanoen olla kurkkuani myöten täynnä hehkutusta uudesta intohimon kohteesta.

Muusikko ei kerro yksityiskohtia (tietenkään – ja onneksi, koska TOO SOON), mutta ärsyttää kun itsellä ei ole mitään korvaavaa säpinää. Toisaalta toki ymmärrän, että Muusikko haluaa kertoa jollekin – ja minä olen tietenkin täydellinen kohde. Kun kerran nyt ollaan ystäviä. Kirpaiseehan se tietysti vähän; että minä ensin herätän hänessä halun rakastaa ja vastaanottaa rakkautta, ja sitten joku toinen korjaa minun kylvämäni sadon.

Toisaalta taas haluan tietysti, että Muusikko on onnellinen, ja sitä hän ei voinut olla minun kanssani, ei sillä tavalla kun halusi. Mutta toisaalta – kuka kuoli ja teki minusta sen Rakkauden Semiammattilaisen, jonka kanssa sopii valmistella omaa itsetuntoa ja miehisyyttä sitä “oikeaa ja merkityksellistä” suhdetta varten? Mikä perkeleen miehisen eheytymisen Pandoran lipas minusta on tullut?  

Olisiko liikaa vaadittu, että joskus saisin itsekin kaipaamani - vain sen intohimoisen rakkaussuhteen paralleelissa universumissa - sen sellaisen, jossa makuuhuoneen lattia täytyy kastella ennen seksiä, etteivät kipinät polta puuhun pysyviä jälkiä? Ilman niitä kaikkia kitinöitä, orastavia tunteita, palavasieluisia tunneanalyyseja; niitä, joissa mennään sielu vereslihalla ja pala kurkussa? 

Eikö voitaisi vain naida, olla ja tuntea ilman sen kummempia seuraamuksia.

Pages