Ladataan...
CougarWoman

Voiko näin helmikuun toiseksi viimeisen päivän kunniaksi pyytää vielä uusintaa kuluneesta kuukaudesta?

Viimeisen postauksen jälkeen tapahtunutta:

Ykkösmies sai tietää, ettei hänen työsopimustaan jatketa samana päivänä, kun meillä oli date night. Kyllä muuten nosti treffitunnelmaa ja kovasti. Ellei Ykkönen löydä uutta työtä ensi kuun puolella, pitää varovasti alkaa huolestua siitä, että talo menee alta. Mehän heinäsirkkoina (eikä muurahaisina) kun ei olla pistetty mitään säästöön pahan päivän varalle. Ulkona vaan soitellaan viulua nih, kunnes palellutaan hengiltä. Saatana. 

Itseasiassa otettiin date nightkin kostoksi ihan kalliimman kautta, tilattiin extrajuomia ja suunniteltua enemmän ruokalajeja ja skoolattiin XO-konjakilla tyyliin “nautitaan kun vielä pystytään”; rahat loppuu kuitenkin jos ovat loppuakseen, oli ravintolan loppulasku sitten kaksisataa tai kolmesataa euroa. (Tämä on vähän verrattavissa siihen orkesterin loppuun asti soittoon Titanicilla, mutta menköön perkele sitten kaikki kerralla.)

Viime lauantaille suunnitellut treffit Amirin kanssa peruuntuivat, kun PYKÄ tuli kylään noron (?) muodossa viime viikon alussa. En tiedä miten muilla, mutta silloin, kun itse saan vatsaflunssan (mitä ei onneksi tapahdu kovin usein), menee posliinin halimisen loputtua vielä useampi päivä, ennen kuin olen täysin kunnossa. (Ja niinä päivinä keskitytään ensin työhön ja siihen, että ruoka pysyy sisällä, ja sitten vasta blogin päivittämiseen.) Itseasiassa kaipaan seksiä niin, että olisin varmaan ottanut Amirin vastaan vaikka yrjöä pidätellen ja Imodiumien voimalla.

Mutta itseasiassa treffit Amirin kanssa olisivat peruuntuneet joka tapauksessa, sillä Ykkösen suunniteltu kymmenen päivän ulkomaanreissu katkesi kuin kanan lento, kun viisumin kanssa oli jotain häikkää ja Ykkönen oli kymmenen päivän asemesta jo alle kahden päivän päästä taas kotona. Kunhan kävi kaukomailla lentokenttiä ihailemassa (karanteenissa, sillä maahantulo siis evättiin).

Töissä kusee sen verran pahasti, että edes sadetakki, sydvesti ja sateenvarjo eivät pidä pisaroita poissa iholta. Lempiasiakkaalla on nyt itsestään johtuvia ongelmia; tämä ei kuitenkaan estä heitä syyttämästä meitä minua asioiden nykyisestä kulusta. Tämä siis, vaikka varoittelin heitä tämän päivän ongelmista ensi kertaa jo viime vuoden lokakuussa, ja jatkoin varovaista varoittelua kuukausittain siitä eteenpäin.

Tämä asiakkaan puolelta akuutti tilanne on nyt kulminoitunut siihen, että puhelinkonferensseja on vähintään kaksi päivässä; lisäksi excelöin niin, että vasemman käden pikkurilli kramppaa jo jatkuvasta ctrl+c:n ja ctrl+v:n käytöstä. Erityismaininta sissiydestä ja suomalaisesta kärsimysmentaliteetistä, että olin kotikoneella joka päivä sairasloman aikana – kävin vaan välillä vähän oksentelemassa ja varpusparvistelemassa. 

Viime viikonlopun vietin palloksi käpertyneenä sohvalla. Netflix oli näön vuoksi taustalla, mutta lähinnä vain söin ja nukuin. Laskeskelin jälkeenpäin, että arviolta kymmenen tunnin yöunien päälle vetäisin vielä päikkäreitä kolmesta neljään tuntia päivässä. Sunnuntaiaamusta alkoi välittömästi itkettää, kun muistin, että maanantaina pitää taas mennä töihin, eikä tuo itketysolo ole kadonnut vieläkään mihinkään. Pysyvä pala kurkussa siis.

Että josko maaliskuusta tulisi edes vähän, inasen parempi jookosta joo?

Tällä hetkellä tekee mieli lähinnä käpertyä nurkkaan sikiöasentoon vollottamaan. Tai vaihtoehtoisesti mennä nukkumaan ja toivoa, ettei enää koskaan herää. Ensimmäinen vaihtoehto on poissa laskuista, koska olen 40+ enkä nelivuotias; ja toista ei uskalla sanoa ääneen kenellekään.

Ei saa jäädä tuleen makaamaan.

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.

Ja mitä näitä on. 

Ladataan...
CougarWoman

Jaahans, edellisestä postauksesta on näköjään kulunut melkein viikon verran aikaa. Ennen tämä saattoi ahdistaa, nykyään ei niinkään; se hyvä puoli tässä harrastustyyppisessä blogin pitämisessä on, ettei ole deadlineja eikä ala ahdistaa, ellei ole joka päivälle edes jotain sanottavaa. 

Olen muuten kyllä viihtynyt Lilyssä; Räyhälän paskamyrskypostaus oli ehdottomasti viikon parasta viihdettä. Ideana siis on luoda ketju, jossa tosiaan siis ihan vilpittömästi kritisoidaan haukutaan postaajaa, useimpia anonyymejä paikoittain erittäinkin nokkelasti karrikoiden. 

Tässä esimerkiksi siivu omista löylyistäni Räyhälän kiukaalle:

En jaksanut lukee kaikkii kommentteja enkä ite postaustakaan mutta katsoin silti asiakseni tulla toteamaan, että ihan paskoja olivat kaikki. Etkä sä mulle voi sanoa vastaan koska oot ite valinnu niinkö alkaa blogata joten oot pakosti julkkis tai ainakin puoli julkkis ja miksi aina on näitä yhteis työ postauksia! 

Räyhälän postaus oli siis viikon kohokohta - ainakin tähän asti. Meikämuikkiksella on nimittäin treffit tänään, ja huominen on viisaasti otettu töistä vapaaksi. Ohjelmassa on vierailu rennossa ravintolassa, ehkäpä sen jälkeen mennään vielä muutamille baariin. Baila baila! 

Treffiseurana kukapa muukaan kuin Ykkösmies. Jeej! 

Ja oli vieläpä itseasiassa Ykkösmiehen ehdotus. Tosin ehdotus muotoiltiin seuraavasti:

Hei mitäs jos vaihteeksi mentäis ihan kahdestaan ulos syömään? Että pidettäis niinku

Oh heck, treffikutsu on treffikutsu. 

Ladataan...
CougarWoman

Maanantain postauksessa huhuilin miesnäkökulman perään aiheessa ihmissuhdepelit ja vaikeasti tavoiteltava nainen:

“Eivätkö miehet haluakaan rehellistä ja avointa naista, jonka käyttäytymistä ei tarvitse koko ajan spekuloida? Haluavatko miehet sen sijaan naisen, josta ei ole oikein koskaan varma, että mitä se nyt oikeasti haluaa?”

Nitromies kommentoi seuraavasti:

“Kieltämättä vaikeasti tavoiteltavat naiset kiinnostavat usein enemmän kuin ns helpot tapaukset, joiden eteen ei tarvitse nähdä niin paljon vaivaa.”

Häntä komppasi Vierailija:

“Miesnäkökulma: kuten ylläoleva kommenttikin toteaa, helpot kaadot kyllästyttää kun niitä aikansa harrastaa.”

Olin ensin ihan että oolsprait, jes, miesnäkökulmaa, woo-hoo ja serpenttiiniä!

Ja sitten rupesi silleen salakavalasti, päivän kääntyessä illaksi, vähän vituttelemaan. Enkä ensin oikein edes tajunnut, että miksi. Pistin naiseuden piikkiin ja jatkoin viheltelyä ja varpaidenkynsien viilausta.

Sitten nukkumaanmennessä se iski.

Mä en hei ole helppo. En siis siinä mielessä, että hei mies, sulla on pulssi ja aseet tanassa, mennääks meille panee?

Okei, olen rehellinen ja avoin; ja juurikin tilanteestani johtuen teen potentiaaliselle treffikumppanille heti selväksi, missä mennään: haen mieluiten sinkkua miestä pidempiaikaseen seksisuhteeseen, olen itse lapsettomassa ja avoimessa avioliitossa.

Okei, saatan antaa ottaa heti ensitapaamisella. Olisi aika typerää pihdata, kun kerran koko kupletin juonena on aloittaa seksisuhde.

Mutta jumaleissön, minkä virtuaalisen vaivan nämä kandidaatit saavat nähdä, ennen kuin edes pääsevät sille maagiselle ensitapaamiselle. Itseasiassa käyn jo ihan älyttömän karsimusnäytelmän, ennen kuin poikapolot saavat edes KIK-Messengerin nikkini (ja tämä palvelu sentään on anonyymi).

Mikäli nämä onnekkaat kandidaatit selviytyvät alkukarsinnasta, heidän täytyy alkaa kuluttamaan puhelimensa akkua minulle viestittelyyn siinä määrin, että työpäivän lopussa akku on tyhjä. Mitkä tahansa sieluttomat “mitä kuuluu oon salil” –tyyppiset latteudet eivät kelpaa, tämmöiset miehet karsitaan kakkoskierrokselta usein jo ensimmäisen päivän jälkeen fraasilla musta tuntuu että meidän arvomaailmat eivät kohtaa. Valitettavasti saman kohtalon kokevat miehet, jotka eivät osaa rakentaa edes yksinkertaisia lauseita äidinkielellään. 

Pidempään porskuttavat miehet, joilla oikeasti on jotain sanottavaa; joiden kanssa voi keskustella aiheesta kuin aiheesta. Miehet, jotka saavat minut nauramaan säkenöivällä huumorillaan ja tilannekomiikallaan; nämä sukkelakieliset miehet ovat niitä, jotka saavat minut syttymään.

Siltikin saattaa kestää reilusti yli viikon tai pari, ennen kuin olen valmis edes harkitsemaan tapaamista livenä. Koko tämän ajan poikaparkojen pitää osoittaa jatkuvaa kiinnostusta ja keskittyä hurmaamaan sanan säilällä; sekä samaan aikaan pystyä näppituntumalla analysoimaan, milloin on hyvä hetki alkaa puhua vähän tuhmia, ja kuinka paljon tuhmia saa toisaalta puhua, ennen kuin homma menee mauttomuuden rajan yli. Ja tämä raja on usein veteen piirretty viiva kuukautiskierrosta, hankalista asiakkaista, sade- vs. aurinkopäivistä ja siitä, millä jalalla olen sängystä sinä aamuna noussut, riippuen.

Joskus on yli viikon viestittelyn jälkeen miesraukka lentänyt ö-mappiin, kun on erehtynyt lähettämään juhlavan kikkelikuvan ensin lupaa kysymättä. Kerran luvan saatuaan on toinen reppana vielä rankattu pois riveistä, sillä peniksen ulkoiset ominaisuudet eivät miellyttäneet

Ja mansplainaajat saavat kategorisesti koetella siipiään jossain ihan muualla kuin minun pesäni lähellä. Vaikka olisivat kuinka kuumia tai seksikkäitä tai muutenkin kaikin puolin pantavia. 

P.S. Hahaha, toisaalta taas olen ilmeisesti hyvinkin helppo – muistin tätä kirjoittaessani tämän postaukseni! :D Mutta without spark there is no ignition, kuten jokainen, joka on joskus tapellut autonsa sytytystulppien kanssa, tietää.  

Pages