Ladataan...
CougarWoman

Lähetin eilen 50 euroa Western Unionin kautta Marokkoon.

Siellä asuu parikymppinen korkeakouluopiskelija, joka tarvitsee uuden kitaran, kun lempikitarasta hajosi kaula kolme päivää ennen keikkaa.

Olen jutellut tämän (tietysi aivan sairaan komean) tyypin kanssa Messengerissä muutaman kuukauden ajan; viime aikoina viestittely on ollut intensiivisempää ja vähemmän kaveripohjaista. 

Tyyppi ei tietenkään pyytänyt minulta rahaa (vaan koskapas ne), vaan tarjouduin itse lähettämään. En ole ikinä, en koskaan enkä missään nimessä ennen edes harkinnut mitään tämän kaltaistakaan. Päätös syntyi hetken mielijohteesta.

Tämä on minun henkilökohtainen ihmisyyskokeeni, joka itseasiassa lähti jonkun edellisen postauksen kommenttikentästä, jossa naureskelin, että en ainakaan ole koskaan lähettänyt rahaa CC:lle; kuka hullu nyt lähettäisikään rahaa nettituttavuudelle? Catfish all over ja niin pois päin. Naureskelen itsekin aina MTV:n Catfishiä katsoessani nille tyypeille, jotka ovat niin idiootteja, että avustavat ventovieraita rahallisesti.  

Sitten rupesin ajattelemaan, että tätähän täytyy hei testata ihan henkilökohtaisesti. Kassellaan, miten ämmän käy. 

Näen ihmisyyskokeessani kaksi mahdollista lopputulosta:

Parhaimmassa tapauksessa autan ihan itse, henkilökohtaisesti, edistämään tyypin musiikkiharrastusta; hänen isänsä on sitä vastaan (haittaa opiskeluja), eikä suostunut ostamaan uutta kitaraa ennen kuin poika on valmistunut opinnoistaan. Sitten, kun nuorimies muutaman vuoden päästä voittaa jotkut Marokon Idolsit, voin tuulettaa että hei, mä olen sponssannut tuota tyyppiä. Hän nimittäin ihan oikeasti osaa soittaa ja laulaa. Lisäksi saan viidelläkympilläni virtuaaliserenadin tältä komistukselta (huom - tätä kirjoittaessani on torstai, eikä serenadi ole vielä toteutunut; postaus on ajastettu julkaistavaksi huomenaamulla). 

Pahimmassa tapauksessa tietysti menetän viisikymmentä euroa, enkä koskaan kuule enää tyypistä (tai hän alkaa pyytää lisää rahaa, mitä en aikuisten oikeasti siis aio lähettää). Mikäli näin käy, saanpahan ainakin tarvitsemani reality checkin sille, että liian sinisilmäisille ihmisille käy huonosti tässä maailmassa.

Minä en mene konkurssiin tästä viidestäkymmenestä eurosta. Mutta tämän viisikymppisen hyöty on, sekä parhaimmassa että pahimmassa tapauksessa, valtava; se joko vahvistaa tai tuhoaa uskoani siihen, että maailmassa on enemmän hyviä kuin pahoja ihmisiä; ja että hyvän kiertoon laittaminen palkitaan (taikka sitten ei).

Ihmisyyskoe. Luottaminen toiseen ihmiseen. Sinisilmäisyys. Realiteetit. Taivaanrannanmaalari vai ikuinen kyynikko?

Pistetäänpäs kommenttikenttään äänestys: kerro, käykö tässä mielestäsi hyvin vai huonosti, ja perustele, miksi!

Kaikkien kommentoijien kesken arvotaan lopputuloksesta riippuen joko aimo annos ihmisyyteen luottamista - tai katkeraa kalkkia. 

Ladataan...
CougarWoman

Jej, Ykkösmies sai töitä – ja itseasiassa ehti jo aloittaakin uudessa työpaikassaan.

Ei valittamista: palkka on isompi kuin edellisessä työpaikassa (tästä vähän vitsailtiinkin; joka kerta, kun kriisi uhkaa erottamisen tai työsopimuksen pidentämättä jättämisen seurauksena, tyyppi scorettaa parempaa työtä paremmalla palkalla), työilmapiiri on huomattavasti mukavampi ja matkat ulkomaille jatkuvat entiseen tapaan.

Ykkösmies ynnäili uuden palkkansa nettoansioita ja tuumasi tyytyväisenä henkseleitään paukutellen: tällä vauhdillahan sä voisit vähentää omia työtuntejasi, ja ottaa vaikka yhden päivän viikossa vapaaksi.

Noh, en tiedä. Ei minua hirveästi häiritse olla kokopäivätöissä, sillä asun lähellä työpaikkaani, eikä minun tarvitse kodinhengettärenäkään hirveästi riehua. Siivooja ja nyttemmin myös puutarhuri (!!) pitävät huolen siitä, ettei minun tarvitse oikeastaan tehdä muuta kuin laittaa ruokaa ja pestä pyykit.

(Puutarhuri kuulostaa hirveän porvarilliselta, mutta on oikeasti vaan yksi meidän kaveri, jonka uuteen taloon Ykkösmies tekee sähkö- ja muita remonttihommia, ja saa vaihtokauppana tämän  puutarhurin koulutuksen omaavan kaverin trimmaamaan meidän puskia ja leikkaamaan nurmikon tarpeen vaatiessa.)

Mutta mistä sitä tietää, mitä tulevaisuudessa haluan. Kuvittelen jo itseni kirjoittamassa kirjaa yhtenä päivänä viikossa…

Tulevana lauantaina Ykkösellä on muuten poikien juttuja: koko päivän kestävät polttarit. Kun ilmoitin tästä Amirille, mies ei kauaa jahkaillut, vaan varasi meille hotellihuoneen tyyliin sekunnissa. (En uskalla – enkä oikeastaan haluakaan – kutsua häntä kotiini Ykkösmiehen ollessa huudeilla.) Lauantaina iltapäivästä siis treffit!

Ja pitkästä aikaa haluttaa. Tänä lauantaina, puolisen vuotta tapaamisestamme, menemme vihdoinkin loppuun asti. Vatsanpohjassa kutkuttaa jo valmiiksi.

Amiria kuulemma jännittää; edellisestä kerrasta on aikaa, jota ei mitata viikoissa, ja kuulemma ihan nipin napin kuukausissakin vuosien asemesta. Pelkää, että polttaa nallinsa jo ensimetreillä. Minä lohdutan parhaani mukaan; onhan meillä koko iltapäivä aikaa, eihän se haittaa. (Mielestäni se olisi jopa aika söpöä...)

Haha, mitäköhän Mosse sanoisi, jos kuulisi, että olen aikeissa maata terroristin kanssa*) melkein viikon sisällä siitä, kun suksemme menivät lopullisesti ristiin?

Toisaalta taas...Mosse, here's to you (edelleen zen kateissa vissiin, heh):

*) Huom – Mossen mielipide, ei minun. 

Ladataan...
CougarWoman

CC ehdotti hienovaraisesti, että voisimme ehkä tavata minun vapaaehtoistyörupeamani lopuksi; minulla on muutama “vapaapäivä” (s.o. ei vapaaehtoistyövelvotteita) ennen paluulentoani, ja maa, jossa tulen olemaan töissä, ei vaadi CC:ltä viisumia.

CC on töissä matkatoimistossa, joten hän voisi kuulemma suit sait sukkelaan hommata itselleen lennot ja meille hotellin halvalla. Voitaisiin olla muutama päivä yhdessä ja tutustua toisiimme vielä paremmin, kasvotusten. Hän haluaisi viedä minut romanttiselle illalliselle ja nauttia kanssani lasillisen shampanjaa.

Ja tietysti hän haluaisi myös, että tutustuisimme toisiimme fyysisesti.

Tarkoittaa siis selvällä suomen kielellä, että CC haluaisi menettää neitsyytensä minun kanssani.

Vaikka en haluaisi mitään muuta enemmän, kuin kellistää tämän ihanan, älykkään, komean ja hyvinvarustellun nuoren jumalan sänkyyni ja nauttia muutaman päivän lihallisista iloista ja nuoren miehen kyltymättömästä innosta, muutama asia lievästi sanottuna hieman arveluttaa, eettisesti ja muutenkin.

En ole koskaan tavannut CC:tä. Olemme kuitenkin puhuneet videolla Messengerin kautta ja viestitelleet lähes päivittäin, ensin Messengerissä ja myöhemmin Whatsappissa. Seuraamme jopa toistemme Insta-tilejäkin. Kyseessä ei siis voi olla Catfish.

Olen kyllä ennenkin tavannut miehiä hotelleissa ensimmäistä kertaa, yleensä vain muutaman viikon viestittelyn jälkeen. Useinkaan ei olla edes oltu yhteydessä videopuhelimitse ennen ensitapaamista. Miksi nyt sitten arveluttaa? Koska tällä kertaa olisin vieraassa maassa, yksin.

CC on 20-vuotias, neitsyt ja muslimi. Esiaviollinen seksi on hänelle haram, kiellettyä. Hän on valmis “joustamaan” uskonnostaan, mutta minua pelottaa, mitä mahdolliset seuraamukset voisivat olla. En halua kuulostaa yli-itsevarmalta, mutta ensimmäinen kerta on varmasti aika iso juttu tuolla taustalla, enkä haluaisi, että CC tekee jotain, mitä katuu jälkeenpäin.

Hän on toki aikuinen ihminen, ja vieläpä erittäin vanhasieluinen sellainenkin, mutta jotenkin tässä nyt alkaa tämä ikäkysymys harata vastaan; että onko 20-vuotias sittenkään tarpeeksi kypsä tekemään tuollaisen peruuttamattoman päätöksen?

Toisaalta taas: mikä minä olen kyseenalaistamaan hänen valintojaan? Puuseppä oli uskontokunnasta, jossa esiaviollinen seksi on myöskin kielletty. Puuseppäkin oli 20-vuotias tavatessamme ensimmäistä kertaa.  Puuseppä ei ollut tosin neitsyt, sillä jossain kesäjuhlilla oli tullut napsuteltua lanteita vastakkain jonkun yhtä ihmiskehosta uteliaan tytön kanssa. Tai jotain. 

Mietin myös, miksi juuri minä olen valikoitunut tähän tehtävään. Miksi ei joku nuorempi, hoikempi, kauniimpi? Mitä minussa on muka sellaista, että juuri minun kanssani tekisi mieli heittää periaatteet ja arvot nurkkaan? Voisin ikäni puolesta olla CC:n äiti. Mutta toisaalta…tyyppi haluaa matkustaa varta vasten minua tapaamaan. Eikö lähempääkin löytyisi? Olenko vaan niin uskomattoman mahtava ja fabulous persoona, että minä olen kaiken sen arvoista? 

Ai niin ja sitten on vielä tietysti se kaikkein todennäköisin vaihtoehto, mikäli tapaan CC:n: hotellissa on vastassa puolentusinan miehen joukkio, CC:tä ei näy missään, minulta pöllitään passi ja minut myydään seksiorjaksi jollekin öljysheikille.  

Nelikymppiset ylipainoiset seksiorjat kun varmaakin ovat todella suuressa suosiossa ihan missä maailman kolkassa tahansa.

Mitä te tekisitte? Minä kun nimittäin ihan hirveästi kyllä haluaisin tavata… 

Pages