Ladataan...
CougarWoman

“Hei tyttö!”

Käännyn Forumin kauppakeskuksen liukuportaiden alapäässä katsomaan taakseni, ja huomaan riemastuksekseni, että “tytöllä“ tarkoitetaan minua. (Tietyssä elämänvaiheessa tytöttelystä saattaa tulla jopa toivottua - työajan ulkopuolella siis. Mark my words.)  

Tytöttelijä on vanhahko nainen.

“Jos te vessoja etsitte niin ne on tuolla kolmannessa kerroksessa.“

Kieltämättä minä ja Poeka olemme hieman eksyneen oloisia; minä olen käynyt Forumissa viimeksi yli kymmenen vuotta sitten, Poeka pari vuotta takaperin yhden kerran.

“Voi kun on kiva nähdä noin rakastuneen näköinen nuoripari, tuli ihan oma nuoruus mieleen kun tuolla tavalla pussasitte äskein noissa portaissa.“

Vastaan jotain ympäripyöreätä ja yritän olla punastumatta samalla, kun tuuletan sisäisesti termiä nuoripari; meillä on kuudentoista vuoden ikäero, ja ainoastaan Poekaa meistä voi vielä hyvällä omallatunnolla kutsua nuoreksi.

Poeka katsoo minua kysyvästi: tunnetko sinä tuon ihmisen? Ravistan huomaamatta päätäni ja väläytän pienen kaikkiookoo-hymyn, ennen kuin käännyn takaisin naisen puoleen; tämä on pysähtynyt meitä vastapäätä, ja katselee meitä silmiään siristellen hyväntahtoisesti hymyillen.

“Niin, minä se täällä vaan yksinäni pyörin, päätin lähteä keskustaan kun lapsen ja lapsenlapsen piti tulla kylään, mutta peruuttivat viime hetkellä. Niin ajattelin että lähden shoppailemaan pitkästä aikaa! Mutta ei täältä oikein mitään tahdo näin vanhalle löytyä heh heh, minä olen jo yli seitsemänkymmentä! Mutta ei se haittaa, ihmisiä on kiva katsella myös!“

Ei nainen näytä läheskään ikäiseltään, ja kerron sen hänelle ennemminkin faktana kuin kohteliaisuutena.

“Nooh, äläs nyt! Mutta kyllä toisaalta jos menen yksin vaikka kahvilaan tai viinilasilliselle niin aina joku tulee heti juttelemaan, varmaan iskemään! Tuntuu, ettei oikein yksin enää uskalla mennä mihinkään, kun heti saa ei-toivottua seuraa.“

Naurahdan ja katson naisen tuikkiviin silmiin. Hetkeä myöhemmin niissä häivähtää suru.

“Niin, minähän olen nyt ollut jo jokusen vuoden leskenä. Se on vaikeaa olla yhtäkkiä yksin, mies meni varoittamatta. Lapsillakaan ei ole aikaa tulla usein käymään, minä sitten yritän keksiä itselleni tekemistä, niin kuin nyt tulin tänne Forumiin. Minullahan sitä aikaa olisi kun eläkkeelläkin olen.”

Minua käy naista sääliksi. Yksinäisyyden voi lukea kasvoilta, vaikka nainen yrittääkin olla pirteä.

“Niin harmi vaan kun ei oikein viitsi mennä yksin kahvillekaan kun tulee niitä kavaljeereja...”

Viiden minuutin päästä istumme kolmisin Fazerin kahvilassa vikkasti keskustellen; minä, parikymppinen turvapaikanhakija ja kantasuomalainen seitsemänkymppinen nainen. Nainen haluaa maksaa oman kahvinsa ja tarjota meillekin, mutta Poeka ei suostu, vaan maksaa mieluummin meidänkin kahvimme vähistä rahoistaan. 

Kun lähdemme naisen hyvästeltyämme jatkamaan shoppailukierrostamme Kampin suuntaan, Poeka pysäyttää minut kadulla ja rutistaa lujasti. “You have a good heart. This is why I love you.” Hän moiskauttaa mojovan suukon suulleni, naurahtaa ilmeelleni ja vetää minut ranteesta mukaansa, ennen kuin ehdin reagoida mitenkään. 

Ladataan...
CougarWoman

Poeka oli vastassa sovitusti Aleksis Kiven patsaalla. Vaihdettiin halit ja suukot, katsottiin pitkään toisiamme silmiin ja hymyiltiin typerästi.

Puolta tuntia myöhemmin pyörittiinkin jo alasti ateljeehuoneemme*) viileitten lakanoitten välissä. Neljän vuorokauden aikana tulikin sitten pyörittyä yhteensä kaksikymmentäkahdeksan kertaa. Hämmästyimme itsekin loppusaldoa.  

Pöllämystyneen näköinen pöllö.

Uskomatonta. Mieletöntä. Ennenkokematonta. Ihanaa.

Ehdimme toki lemmiskelyiltämme myös haistamaan ja maistamaan Helsinkiä turistivinkkelistä; torstai-iltana ehdimme Itäkeskukseen arabialaisen ruuan perässä, ja perjantaina lähdimme heti aamusta reppu selässä Suomenlinnaan piknikille (tyydyttiin ihan vaan Yliopiston metroaseman K-kaupan antimiin, ja mukaan lähti fetajuustopasteijoita, suklaata ja alkoholittomia juomia; Kauppatorilta täydennettiin satsia vielä mansikoilla ja herneillä – jälkimmäisiä Poeka maistoi mutta ei ihastunut makuun, ensimmäiset kävivät paremmin kaupaksi).

Lokinpoekanen tuli kärkkymään. 

Lautta oli täynnä ja Poeka kuiskasi minulle jonottaessamme vuoroamme ulos, että jospa hän saisi ihmisiin vauhtia huutamalla allahu akbar. Nauroin itseironiselle, stereotyyppiselle ja poliittisesti epäkorrektille sutkaukselle niin kauan, että kyyneleet valuivat silmistä.

Suokin-piknikki päätettiin vielä toiseen turistikliseeseen; syötiin pallojäätelöitä Havis Amandan patsaalla ja pussailtiin jäätelönmakuisesti selfieitten lomassa.

Illalla mentiinkin Memphis-burgereita sulatellen SMG:n keikalle, josta nautittiin gin toniceja siemaillen Allas Sea Poolin kattoterassilta. Säät hellivät, ja vasta keikan lopussa piti vetää pitkähihaista päälle.

Encore.

Ihastuimme Allas Sea Pooliin sen verran kovasti, että suunnistimme sinne myös lauantaiaamusta, ja paistattelimme päivää vuoroin pyyhkeisiin kietoutuen auringon mennessä pilveen, vuoroin toisiamme aurinkorasvaten. Minä kävin heittämässä talviturkin merivesialtaassa; Poeka totesi että hänen ei edes tarvitse kokeilla, sillä näki kuulemma minun ilmeeni, kun sinne muka niin reteästi heittäydyin. Olihan se ihan perkeleen kylmää.

Iltapäivästä, paluumatkalla hotellille, turreklisee numero kolme: Suomen parhaat hillomunkkikahvit Kauppatorilla. Paikan omistaja (?) oli ihana pappa, joka huolehti henkilökohtaisesti jokaisen asiakkaansa viihtyvyydestä. 

Olin tykästynyt Itiksen ruokatarjontaan sen verran kovasti, että “jouduimme” palaamaan arabialaisen ruuan pariin lauantai-iltanakin; älyttömän isot annokset saivat pyytämään mukaan doggy-bagia, jonka kanssa sitten tepsuttelimme Rautatieaseman kupeessa olevalle terassille nauttimaan Helsinki Gin&Toniceja.

Parinkympin mätöt.

Sunnuntaina väsymys alkoi vaatia veronsa. Yöunet olivat tietyistä syistä johtuen jääneet joka yönä lyhyiksi (ja aamiainen oli aina aikaisin); jatkuva käveleminen alkoi myöskin tuntua jaloissa. Päädyimme shoppailemaan Forumissa ja Kampissa, joista jälkimmäisessä hetken väännön jälkeen Memphis-kanaburgeri voitti falafelin yhden naisen veto-oikeudella. Poeka rakastui bataattiranskalaisiin, joita maistoi tuolloin ensimmäistä kertaa. Myös aamiaisella tarjoillut karjalanpiirakat voittivat tiensä miehen sydämeen; näitä kuulemma aiotaan maistatuttaa myös "ulkkarikavereille" kotipuolessa (annoin myös munavoin reseptin pisteeksi i:n päälle). 

Lasipalatsilla nautittujen kahvien jälkeen lyhyt pyrähdys hotellilla; minä vaihdoin uuden kesäpaidan päälle ja Poeka pakkasi sillä välin pussikaljat minibaarista jääkaapista. Kaisaniemen puiston kaljapiknikki oli turreklisee numero neljä (tai no, tämä taitaa olla ihan vaan mun oma klisee, hehe). Kaljat maistuivat turhankin hyvin, joten Asematunnelin kaupasta piti vielä käydä hakemassa muutamat mojitot, semminkin kun ilta-aurinko jaksoi helliä meitä puistossa hengailevia.

Sunnuntai-ilta, meidän viimeinen iltamme yhdessä, päätettiin viettää yhteisestä sopimuksesta hotellihuonessa toisiamme hellien ja hemmotellen. Doggy-bag toimi energiavarastojen lisääjänä, ja arabialainen leipä maistui päivän vanhanakin ihan kelvolliselta lihatäytteensä ansiosta.

Suutelimme huulemme entistä rohtuneimmiksi ja vain nautimme toistemme läheisyydestä. Maanantai, lähtöpäivä, koitti ihan liian pian. Hyvästejä jättäessä piti purra huulta, ettei olisi tullut itku.

Hyvin myllätty sänky. Anteeksi siivoojalle. 

Ai juu - melkein unohdin: hotellihuoneessa tapahtui muutakin kuin sängyssä pyöriskelyä. Poeka muun muassa päätyi jossain vaiheessa epiloimaan kulmakarvani, poski- ja otsanukkani (!!) ja jopa viikseni ylähuulen hennon karvoitukseni. Ompelulangalla. Äitinsä opettama tekniikka, johon en ollut koskaan ennen törmännyt, ja joka muuten sattui huomattavasti vähemmän kuin pinsettien kanssa ähistely tai vahaus. Ihme taikuri. 

*) Yhteistyöpostaus tulossa - kiitos rohkaisusta Julia :) 

Ladataan...
CougarWoman

Kylläpäs tuuletin ainakin vartin tuolle hassunhauskalle ja kryptiselle otsikolle! Nämä on niitä otsikkoja, joihin palataan vielä silloinkin, kun on saatu Pulitzer henkeäsalpaavasta ihmisoikeusraportista, joka pistää sielut vereslihalle ja sipulia kuorivat ninjat asialle. 

Toissaviikonlopulle sovitut treffit Puusepän kanssa peruuntuivat, kun Ykkösmies pääsikin karkaamaan yllättävästi aikaisemmin viikonlopuksi kotiin asiakkaansa loistavan (?) suunnittelutaidon ansioista; tästä syystä suunniteltu überkiimapanopäivityskin loistaa poissaolollaan, ja varta vasten tilatut anaalitapitkin ovat vielä muovisuojuksissaan parempaa ajankohtaa odottamassa.

Helsingin-reissu on sen sijaan aikataulussa; vielä huominen töissä ja torstaina sitten julkisilla ytimeen, josta olen varannut kivan kesähintaisen hotellin*) itselleni ja seuralaiselleni.

Seuralaiselleni, jota siis en ole koskaan nähnyt livenä.

Seuralaiselleni, joka matkustaa varta vasten Helsinkiin Pohjanmaalta minua tapaamaan, ja herää rapsakasti neljältä aamulla, jotta ehtii minua vastaan.

Seuralaiselleni, jota jännittää tapaamisessamme eniten se, että joudunko minä hänen takiaan rasistisen huutelun kohteeksi. Todella surullista. Yritän lohduttaa, että Helsinki on ehkä vähän kansainvälisempi kuin hänen nykyinen kotikaupunkinsa; mutta toisaalta – salaa jännitän tätä myös. Mitä jos sieltä torppaisee joku Suomi ensin –rakki leukojansa louskuttelemaan, ja minä päädyn puremaan sitä verbaalisesti nilkkaan silleen, että se hermostuu oikein kunnolla?

Yllä mainittua skenaariota lukuunottamatta (!) en ole oikein suunnitellut Helsingin-visiittiäni etukäteen. Vanha duunikaupunkini ottaa minut kyllä syleillen vastaan vähän spontaanimmallakin lähestymistavalla. En kuitenkaan malttanut olla ostamatta lippuja Scandinavian Music Groupin keikalle; luotan siihen, että jos Poeka lähtee maitujunalla takaisin kotiin, saan kyllä jonkun ostamaan extralippuni.

Haluan myös ihan oikeasti mennä Suomenlinnaan piknikille. Tiedän, että Helsinki on täynnä trendikkäitä terasseja, joilta saa tilata kohtuulliseen hintaan kaikkea mahdollista murkinaa kokoo itte ramenisi –konseptista perinteisiin suomalaisiin muikkuihin. Mutta kun mä haluan mennä Suomenlinnaan syömään jotain S-kaupan grillikanaa ja valmissalaattia ja juoda nostalgisesti lämmintä pussikaljaa like it's 1995

(Okei oikeesti, kertokaa mistä saa nopsat ja freesit piknik-eväät mukaan. En mä oikeasti ehkä halua sitä grillikanaa, jo pelkkä ajatus närästyttää. Enkä ehkä sitä pussikaljaakaan.)

Ai juu ja Julia – kyllä mä bongasin sun haasteen! Tulos vaan oli niin tylsä, ettei siitä omaa postausta saanut kirveelläkään (vähänkö olen kade tuolle sun huora joensuu -haulle); ilmeisesti mun blogin vierailijat hakevat enimmäkseen hyvinkin tarkoitusperäisesti (joskin tuo kansan viisaudet pistää vähän naurattamaan):

*) Melkein otin hotelliin yhteyttä tyrkyttäen yhteistyöpostausta; en sitten kuitenkaan kehdannut. Eri asia ehkä, jos kirjoittaisin jotain ravintola- ja/tai lomablogia; mutta onkohan hotellia, joka haluaisi minun mainostavan, miten mainiota siellä on viettää aikaa nuoren, itselle ennestään tuntemattoman rakastajan kanssa? 

Pages