Ladataan...
CougarWoman

Ykkösmiehen kuolema oli oikeastaan elämäni ensimmäinen suuri suru. Sitä edellinen oli rakkaan mummuni poismeneminen, mutta siitäkin on jo yli kymmenen vuotta aikaa. Mummu oli sitäpaitsi yli yhdeksänkymppinen ja jo joutunut sairaalahoitoon; olin hänen kuolemastaan enemmänkin helpottunut kuin surullinen. Minulla oli aikaa valmistautua siihen, ettei mummu enää eläisi kauaa – kai vanhojen ihmisten kuolema on sitten jotenkin helpompi sekä käsittää että käsitellä.

Kun sain tiedon Ykkösmiehen kuolemasta, olin Malagan lentokentällä lopettelemassa AbFab-viikonloppua parhaan ystäväni kanssa. Hänen lentonsa oli kuitenkin kolme tuntia minun lentoani aikaisemmin; hänen lähtiessään terminaaliin Ykkösmies oli vielä virallisesti “vain” kadonnut.

Kymmenen minuuttia ystäväni lähdöstä poliisi soitti ja kertoi, että hän on löytynyt kuolleena. Maailma hidastui kun joku painoi pause-nappia.

En edelleenkään tajua, miten selvisin kotimatkasta. Luin kirjaa ihan muina naisina ja meditoin, hengitin syvään. En itkenyt.

Seuraavat kaksi viikkoa meni kuin sumussa. Olin yllättynyt, miten fyysisesti raskasta suru on; väsytti koko ajan, ajatukset eivät pysyneet kasassa. En jaksanut taluttaa koiraa, en siivota, en laittaa ruokaa. Menin eteenpäin kuin robotti, palaveerasin poliisin kanssa; toimitin dokumentteja eri instansseihin jotta miehen kroppa saataisiin takaisin kotimaahan.

Ystävällinen poliisi kehotti kirjoittamaan tärkeät asiat paperille - en kuulemma muistaisi niitä enää viiden minuutin jälkeen. Hän oli oikeassa. 

Nukuin todella huonosti. Kieltäydyin unilääkkeistä, mutta aloin lopulta pitkin hampain syömään melatoniinitabletteja; tuntui, että olin väsynyt koko ajan paitsi silloin, kun oli aika mennä nukkumaan. Täytin päiväni puuhastelulla; vein miehen vaatteita vaatekeräykseen, pesin kaikki pyykit, järjestin liinavaatekaapin. Niin kauan kuin oli tekemistä, ei ehtinyt ajatella.

Aikanaan vastaanotin mieheni matkalaukun ja pesin taas jo käytetyt vaatteet, heitin yöllä käytetyt hammaskiskot pois. Poliisilta sain miehen kehossa kuolinhetkellä olleen lävistyksen ja piilolinssit, jotka vasta kotimaan patologi (!!) oli löytänyt. Paradoksaalisesti muistin ajatelleeni, miten paljon kolmen viikon linssien yhtäjaksoinen pito oli täytynyt ärsyttää silmiä.

En edelleenkään tiedä mieheni kuolinsyytä. Mutta vaikka tietäisinkin, ei se toisi häntä takaisin. 

Tuhkauksen jälkeisenä maanantaina aloitin taas työt; olin ollut kuukauden kotona. Pomoni oli onneksi tarpeeksi fiksu ehdottaakseen aluksi lyhyempää työviikkoa – itse en olisi sitä enää niin pitkän poissaolon jälkeen kehdannut pyytää, enkä luultavasti olisi vielä kuitenkaan jaksanut tehdä yhdeksän tunnin päiviä.

Tuhkauksesta on nyt kuukausi. Apukeittiössä on edelleen kahdet kumisaappaat; minun ja Ykkösmiehen. Hänen kenkänsä ovat vielä paikoillaan, osa vaatteistakin roikkuu vaatekaapissa. Joskus unohdan, että hän on tosiaan lopullisesti poissa; välillä tuntuu kuin hän olisi vain erittäin pitkällä työmatkalla.

Suru tulee ja menee aaltoina; joskus “unohdan” suruni ja seuraavassa hetkessä se hyppää rintakehäni päälle puristaen kuin lyijypaino, kuristaa kurkusta vetäen silmät kyyneliin. Ravistan suruvaipan pois kuin koira märän turkkinsa kuivaksi ja jatkan tinderöintiä, pesen pyykit, käyn kaupassa, laitan ruokaa ja peuhaan koiran kanssa; muuten hukkuisin siihen, muuten se ottaisi minusta vallan. 

Näen usein unia, joissa Ykkösmies on vielä elossa. Niissä on aina hauskaa, ei ikinä ahdistavaa tai surullista.

Eipähän meitä lopullisesti edes kuolema erottanut.

Ladataan...
CougarWoman

Ja tästä paskasta munansaann…Laulun sanojen hassunhauskasta muunnoksesta päästäänkin itse asiaan.

Latasin puhelimeeni tilapäisessä mielenhäiriössä Tinderin viime keskiviikkona.

Kriteeriksi laitoin ensin ikähaarukan 37-45, joka hyvin nopeasti muuttui haarukaksi 25-37; ensin mainittu oli enimmäkseen featuring dads. Kirjaimellisesti. (Kuka oikeasti laittaa yhteiskuvan itsestään ja pienestä lapsestaan treffisovellukseen kaikkien pällisteltäviksi?)

Olin tietysti lukenut Tinderistä paljon, ja olin nyt - olosuhteista huolimatta - aika innoissani, kun vihdoinkin sitä pääsin kokeilemaan. (Avoimessa suhteessa ollessani käytin ns. pettäjäsivustoja seuranhakuun; se tuntui minusta reilummalta kuin mennä sinkkusovellukseen, jonka luulin Tinderinkin olevan.)

Innostus vaihtui kuitenkin aika nopeasti pettymykseksi – raadollista meininkiä, kun tykkäykset perustuvat vain valokuviin ja lyhyeen profiilitekstiin. Itse en swaipannut oikealle yhtään sellaista, jolla ei ollut kiinnostavaa profiilitekstiä; mitäpä minä sillä sixpackillä, jos meillä ei ole toisillemme mitään puhuttavaa tai mitään yhteisiä kiinnostuksen aiheita?

Montakohan sataa profiilia näin? Vai oliko niitä peräti lähemmäksi tuhat? No, ehkä ei sentään. Peukalo liikkui ruudulla, katse muuttui lasittuneeksi. Swipe, swipe, swipe. Sitten Tinder ilmoitti tylysti, ettei lähistöllä ole yhtään uutta tyyppiä. Koko tänä aikana olin pyyhkäissyt oikealle tasan viisi kertaa.

Profiilitekstin puuttumisen tai tosi pöljän profiilitekstin (so. tykkää jos haluat tietää lisää) lisäksi vasemmalle lähtivät myös kandidaatit, joiden kuva ei houkuttanut edes lukemaan mahdollista profiilia:

Ryhmäkuva. Jaksa ruveta arpomaan kuka sä noista viidestä kundista olet.

Kuva naisen kanssa. “Se on mun sisko.” Just joo.

Sormus sormessa. Joko vanha kuva tai naimisissa.

Yhteiskuva lapsen/lasten kanssa. Olen vela.

Kuva koirasta. En ajatellut mennä treffeille koirasi kanssa.

Känninen oluttuoppikuva. Ööö siis olet joko alkoholisti ja/tai tuo on mielestäsi edustavin kuva sinusta.

Aurinkolasit päässä. Silmät on sielun peili.

Joku zen-mietelause. Tarviiko tätä edes selittää.

Pukuun pukeutunut kuva ilman kasvoja. Taidat olla varattu.

Pelkkä paljas yläkroppakuva. Jos pystyisit laittamaan kuvan pääsi sisällöstä, saattaisin kiinnostuakin.

Kuva XL-kondomista. Siis oikeesti, oletko koskaan saanut yhtään mätsiä tuolla taktiikalla? Ai et? No kannattaisiko vaihtaa taktiikkaa?

No entäpä ne viisi tykkäystä?

Viidestä neljä tykkäsi takaisin – sain siis kokonaista neljä mätsiä – juhuu!

Neljästä kolme alkoi puhumaan seksistä ensimmäisen viidentoista minuutin aikana, tai vihjaili siihen suuntaan todella tyylikkäästi:“jos oltaisiin rannalla niin saisinko levittää aurinkorasvaa niinku silleen ihan joka paikkaan ehhehe”. No saat sä itseäsi keskenäsi rasvata niin paljon kuin sielu sietää. 

Neljännen kanssa olen viestitellyt nyt kokonaisen viikon kiireettömästi, ilman paineita tai seksijuttuja. Hän tietää (koko) tilanteeni.

Kitarapoika on siis myöskin edelleen kuvioissa. En ole tässä vaiheessa valmis muuhun kuin rentoon viestittelyyn, kenenkään kanssa.

Mutta kai tässä varovasti saa alkaa työntää nokkaa ikkunasta ulos ja haistella ilmaa. Siellä on kuulemma kevät. 

Ladataan...
CougarWoman

Se tunne, kun tekee mieli roskaruokamättöä, mutta se enkeli siinä toisella olkapäällä muistuttelee vaanivista kaloreista. Olen myös huomannut, että yhdelle ihmiselle on hankalaa olla tekemättä liikaa ruokaa (postailen näitä yhden hengen reseptejä aina silloin tällöin sitä mukaa kun niitä keksin).

Enää ei tarvi hätäillä. Itte tein! Nimittäin vähäkalorisen kanashwarman, jota voi oikeasti mättää loputtomiin. Shwarma-mausteseokseen tarvitsee aika liudan mausteita, laiskempi hakee valmiin miksin kaupasta.

Yksi annos = puolikas allaolevista määristä, reseptistä riittää siis kahteen yhden hengen ateriaan.

Näitä tarvitset:

1 kanafilee
1 punainen paprika
paketti herkkusieniä

Kurkku
3-4 tomaattia
puolikas punasipuli

Turkkilaista/kreikkalaista jogurttia
valkosipulin kynsi
minttua (tuore parempaa, kuivattukin käy)

Shwarma-mausteseos (n. 600 grammaan):

1 tl maustepippuria
½ tl cayennepippuria
1 tl inkiväärijauhetta
½ tl kanelia
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl kuminaa
1 tl korianterijauhetta
½ tl kurkumaa
½ tl muskottipähkinää
1 tl kuivattua persiljaa
1 tl sellerijauhetta/sellerisuolaa
1 tl paprikajauhetta
½ tl suolaa
1 tl mustapippuria

Viipaloi kanafilee ohuiksi suikaleiksi. Pilko paprika ja herkkusienet niinikään suikaleiksi. Sekoita mausteseos seuraavasti: n. 1/3 kanasuikaleisiin, 2/3 herkkusieni-paprikasekoitukseen (muista eri astiat).

Valmista jogurttikastike: lapa kuppiin n. 4-5 rkl jogurttia; purista sekaan yksi valkosipulin kynsi ja pari hyppysellistä minttua. Sekoita.

Valmista “arabialainen” salaatti: kuutioi kurkku, tomaatit ja silppua punasipuli. (Itse poistan siemenosan niin kurkusta kuin tomaatistakin, vähentää salaatin vetisyyttä.)

Ruskista kanasuikaleet kevyesti noin ruokalusikallisessa öljyä. Lisää herkkusieni-paprikaseos, kypsennä vielä muutama minuutti, kunnes kanasuikaleet ovat kypsiä. Ole tarkkana, ettet kypsennä paprika-herkkusieniseosta  liikaa (menee vetiseksi mössöksi), niissä saa olla “bitea”.

Kanafilee/100g: 130 kcal
Herkkusieni/100g: 16 kcal
Paprika/100g: 28 kcal
Turkkilainen jogurtti (10%)/100g: 123 kcal
Kurkku/100g: 50 kcal
Tomaatti/100g: 20 kcal
Punasipuli/100g: 27 kcal

Ja ei kun syömään!
 

Pages