Ladataan...
CougarWoman

Seuraavaa, vielä tälle viikolle sovittua tapaamista odotellessa ajattelin raapaista hieman pintaa syvemmälle omassa henkilökuva(ukse)ssani. 

Minä olen lihava. Vaatekokoni on 46. Painoindeksini on tällä hetkellä 32,9. 

Kun aktivoin rakastajahakuni, oli alussa vaikeaa ymmärtää, miten moni mies minusta oli massastani huolimatta kiinnostunut; laitoinhan jo hakemukseeni kriittiset mittani. Olin myös yllättynyt saamieni vastausten takana olevien miesten “tasokkuudesta”: komeita, sporttisia ja pitkiä miehiä. Ajattelin ensin kyynisesti, että kelpaahan sitä halujen tyydyttämiseen vaikka puukolla patjaan vedetty viilto paremman puutteessa, mutta kun lähes jokainen kandidaatti toisteli samaa, olihan se pakko uskoa: ei tarvitse olla mallinmittainen kunhan on itsevarma ja sinut itsensä kanssa, ja uskaltaa tuoda sen myös julki. Kliseisesti: se, miten kannat kilosi, on kaiken aa ja oo.

Siltikin, kun meilailin lisää Top Kympin kanssa (jahka eliminoin ensin kaikki jotka korostivat miehuutensa kokoa, useasti jopa visuaalisin esimerkein, valinta helpottui huomattavasti), jaksoin korostaa mittojani. Lähettelin kokovartalokuvia; tajuathan nyt varmasti, että en vain sano että olen lihava, olen sitä myös oikeasti!  

Kyllä ne tajusivat. Ja eivät ne välittäneet. “Olet kuitenkin sopusuhtainen.” “On kivaa että näytät naiselta.” “Ihanan seksikkäät muodot!”

Monet lisäsivät, että “perinteisesti keholtaan täydelliset naiset” ovat kestämättömiä hermokimppuja eivätkä uskalla heittäytyä hetkeen. Pelkäävät että se tietyssä asennossa väistämättä esille tuleva vatsamakkara näyttää miehen silmissä ällöttävältä. Että kaikesta näkee että se kahden ihmisen välinen kaunein hetki on etukäteen suunniteltu siten, että vain kehon parhaat ominaisuudet pääsevät esille. Etukäteen käsikirjoitettu ilman minkäänlaista spontaanisuutta. Mekaanista seksiä. Jatkuvaa esittämistä ja angstausta. 

Totta kai pitää olla huoliteltu. Karvaiset sääret tai loppuunpureskellut kynnet eivät viehätä miestä. Ehostus on tarkoitettu korostamaan kasvojesi parhaita puolia. Kampaaja pyytää ammattilaisen hintoja, koska myös on sitä. Mutta sinun ei tarvitse yrittää olla jotain muuta kuin mitä olet vain miestä viehättääksesi. Mies, vaikka visuaalinen eläin onkin, ei voi olla viehättymättä itsevarmuudestasi; siitä, että tosiaan uskallat olla sitä mitä olet. Selkä suoraksi, leuka pystyyn ja katso maailma; täältä saapuu nainen, joka rakastaa naisellisuuttaan! Nainen, joka uskoo olevansa seksikäs! (Minähän olin siis salaa oikeasti aika epävarma seksikkyydestäni. Ei auta se, että kotona ei huomata uutta kampausta, uutta mekkoa, uutta mitään. En muista, milloin viimeksi olen kotona kuullut että olen kaunis. Tai haluttava. Ja siis ilmeisestihän en sitä (enää) mieheni silmissä olekaan, vaikka olin tavatessani vain ehkä viitisen kiloa köykäisempi kuin nyt.)

Nörttipoikani jaksaa joka tapaamisella kehua, miten kaunis olen ja miten hyvältä näytän ja tunnun. Miten ihanaa on kun uskallan estottomasti antautua hetkeen. Miten kiihottavaa on nähdä ja tuntea minun nauttivan. Sepä se kaikessa yksinkertaisuudessaan! Osaan jo ottaa kohteliaisuudet vastaan kiittämällä, vähättelemättä suomalaiseen tyyliin: “noeitämänyt, emmänyt, mähännytvaan”. Jos mies kehuu sinua kauniiksi, paras vastaus on kiittää. Ei siis alkaa vähättelemään tai selittelemään mistä tämä kummallinen hetkellinen ja aivan satavarmasti myös ainutkertainen kauneus johtuu, vaan hyväksymään se. Minä tosiaan oikeasti uskon että Nörttipoikani tarkoittaa, mitä sanoo - siispä heippa maailma: minä olen kaunis ja seksikäs nainen

---

P.S. En kuitenkaan missään nimessä suosi lihavuutta tai sitä mitenkään puolustele; faktahan on että ylipaino (niinkuin tietysti alipainokin!) on terveyshaitta. Mutta on mukavaa huomata että jokaiselle vartalotyypille on fanittajansa ja että seksikkyys ei ole vaatekoosta kiinni. 

Ladataan...
CougarWoman

Kenen kanssa se rouvasihminen nyt oikeastaan vehtaakaan? Minkälainen poika on ajanut naimisissa olevan naisen krooniseen haureuteen? Onko se sen arvoista?

Nörttipoikani on minua 12 vuotta nuorempi, reilu parikymppinen drop-out opiskelija (journalistiikkaa), sittemmin hanttihommissa siellä sun täällä, tällä hetkellä työtön. Asuu edelleen opiskelija-aikojensa solukämpässä kolmen kämppiksen kanssa; jonossa omaan asuntoon kuitenkin. Pitkä, yli 190-senttinen, ja laiha (en voi edes sanoa hoikka..). Silmälasit. Paksu tuuhea tummanruskea tukka, jota rakastan juoksuttaa sormieni lävitse. Erittäin älykäs ja sanavalmis, mutta selvä alisuoriutuja. Täydellinen tumpelo tee-se-itse-hommissa. Turhan tiedon mestari. Hieman kömpelö, sellainen joka saattaa aktin aikana vahingossa kolauttaa kallot yhteen.

Vanhin neljästä sisaruksesta, avioeroperheestä. Isä hakkasi vaimoaan ja lapsiaan ja poika vanhimpana otti yleensä pataansa sisarustensakin puolesta, meni väliin että nuoremmat säästyivät. Yllättäen väkivaltaan ei liittynyt alkoholia; ja kuten poika itsekin totesi, ‘ei äiti kusipään kanssa naimisiin mennyt’. Jotenkin vain kävi niin, että lapset eivät sopineet isälle. Hänestä tuli hermostunut, vetäytynyt ja vihainen, joka purkautui fyysisenä väkivaltana niin äitiin kuin vanhimpaan poikaansakin, jonka näsäviisastelulle isä ei verbaalisesti pärjännyt. Joten kun sanat eivät riittäneet, otettiin nyrkki avuksi. Vihdoin pojan ollessa teini-ikäinen äiti sai tarpeekseen ja pakkasi niin laukut kuin lapsetkin. Valitettavasti liian myöhään; poika ei vieläkään halua olla missään tekemisissä isänsä kanssa.

Parisuhdesaralla takana 7 vuoden suhde seksuaalisesti hyväksikäytetyn tytön kanssa (asialla tytön oma isä). Poikki meni viime vuoden lopulla, kun poika viimein kyllästyi siihen, että tyttö ei häneen pysty luottamaan eikä anna häntä koskettaa (siis missään muodossa). Rakasti kovasti, sydänjuuriaan myöten, mutta ymmärsi viimein että aikaa on annettu tarpeeksi ja nyt on aika luovuttaa, olla itsekäs ja ajatella myös omaa elämäänsä. Neitsyys siis meni vasta tämän vuoden puolella, ennen minua maannut kahden omanikäisensä naisen (tytön?) kanssa.

Uskomatonta muuten, miten hormoneja täynnä oleva nuorimies voikin olla noin kärsivällinen. Tässä rakkaustragediassa ei puhuta viikoista eikä edes kuukausista. (Oma ensimmäinen poikaystäväni lemppasi minut, kun en ‘ymmärtänyt antaa’ vaikka kimpassa oltiinkin oltu jo huikeat 3 viikkoa – tämä noin niinkuin vertailun vuoksi.) Tässä puhutaan VUOSISTA, vain kolmea vaille oman nykyisen parisuhteeni kestosta. Poika jaksoi odottaa, antaa aikaa ja rauhaa luottavaisena, että tyttö oppii vielä jonain päivänä luottamaan ja antaa koskettaa, tulla liki. Miten itsetuntoa murentavaa se onkaan ollut, kun vuodesta toiseen pelkkä hellä kosketus vailla mitään sen kummempia taka-ajatuksia on torjuttu; kun tyttö on kavahtanut kosketusetäisyyden ulkopuolelle silmissään paniikin kyyneleet, inhokin? Ja miten vaikea päätös on jättää rakastamansa ihminen, koska tajuaa että terapiasta huolimatta hirviöisänsä on pilannut ei vain hänen, mutta osittain myös pojan (ellei elämän, niin ainakin) nuoruuden? Miten kauan päätöstä on mietitty? Miten tuommoisen asian voi ylipäätään tuoda julki?

Haluaisin kertoa, että tyttö oli ymmärtäväinen ja että he erosivat sulassa sovussa. Näin ei valitettavasti ole. Tyttö syytti ja syyttää yhäkin poikaa elämänsä pilaamisesta. Ei halua nähdä tätä. Vihaa sydänjuuriaan myöten.

Motivaatio nykyiselle järjestelyllemme: haluaa laajentaa kokemuksiaan mutta ei halua vakituiseen (perinteiseen) parisuhteeseen; haluaa ottaa takaisin menetetyn ajan ja vihdoin nauttia seksistä ja toisen ihmisen läheisyydestä täysin rinnoin. Sopii minulle. En kaipaa mitään niin paljon kuin toisen ihmisen kosketusta, sitä läheisyyttä jotka vain rakastavaiset voivat saavuttaa. Haluan opettaa hänelle miltä tuntuu kun voi luottaa toiseen ihmiseen, kuinka voi antaa itsensä totaalisesti, omana itsenään. Nauttia toisen läheisyydestä, pyyhkiä pois menneisyys. Opettaa, että asioista voi puhua; että kosketus on kaunista. Tavallaan koen eheyttäväni tämän rikkinäisen pojan tähänastista maailmankuvaa, lisääväni värejä tähän asti vain eri harmaan sävyjä sisältäneeseen canvakseensa. Ja miten poika osaakin nauttia ja jaksaa hämmästellä miten hyvältä kahden ihmisen läheisyys voi tuntua… Jo se, että tunnen ja näen hänen nautintonsa, tuo oman nautintoni. Se hetki, kun poika lähes nyyhkyttäen takertuu minuun kasvoillaan euforinen hymy… En ole koskaan elämässäni halunnut antaa niin pyyteettömästi. Olen huomannut olevani kykenevä vihaamaan ihmisiä, joita en edes tunne: vihaan pojan isää, mutta vielä enemmän vihaan pojan ex-tyttöystävän isää. Kukaan ei ole ansainnut noin paskaa elämää, ja jaksan hämmästellä, miten kaiken sen negatiivisen keskeltä on kasvanut rehellinen, suoraselkäinen, vahvatahtoinen ja älykäs mies.  

Olemme toisillemme uskollisia (niin paljon kuin se minun puoleltani on mahdollista), poika on sinkku eikä hänellä ole mitään tarvetta muihin partnereihin niin kauan kuin meidän ‘juttumme’ kestää. Ensimmäisellä kerralla käytimme kondomia, sen jälkeen poika kävi testeissä ja käytämme nyt pillereitä. Täysin varmahan tämä järjestely ei sukupuolitautien kannalta ole; mistä minä tiedän, mitä mieheni tekee ulkomaanmatkoillaan? Asiasta keskusteltuamme analysoimme riskin kuitenkin suhteellisen pieneksi, joten näillä eväillä nyt mennään. Säännölliset testit toimivat jonkinlaisena vakuutuksena. Eikä kotona muuten ole peitto heilunutkaan sitten...maaliskuun? 

Ei, emme ole rakastuneita. Meillä ei ole yhteistä tulevaisuutta. En koskaan voisi kuvitellakaan jättäväni aviomiestäni hänen takiaan. Suhteemme on pelkkä seksisuhde. Hän on rakastajani, minä olen innokkaan noviisini seksiopettaja.  

Ja kyllä, se on sen arvoista. 

Ladataan...
CougarWoman

Neljäs tapaamisemme oli ensimmäinen tapaaminen Nörttipojan “kotona”. Lainausmerkeissä, sillä vaikkakin “koti” on venyvä käsite, olen vieläkin epäilevällä kannalla voiko opiskelijasolukämppää sellaiseksi laskea. Yhteisten tilojen epähygieenisyys, sisustus vanhemmilta perityistä ja/tai kirppikseltä hankituista toisiinsa epäsopivista huonekaluista, verhoina jätesäkit ja ympäriinsä tyhjiä kaljapulloja? Jep jep, ennakkoaavistus...

Jo autossa jännitti (miten voi vielä neljännelläkin tapaamiskerralla tuntua kuin teiniltä menossa sokkotreffeille?) joskin toki vähän himottikin. Nörttipoika seisoi jo alaovella vilkuttamassa autoa parkkeeratessani; vedin pari kertaa syvään henkeä, ennen kuin uskaltauduin vapiseville jaloilleni. Korkokengät kopsuen sipsuttelin luokseen, ehdin huomata että naapurin homoparturipariskunta todisti suurella mielenkiinnolla entreetäni kolibrimaisesti näyteikkunassaan räpytellen (myöhemmin kuulin, että oli kovin epätavallista, että Nörttipoika (tai kukaan muukaan huushollissaan) vastaanotti naisvieraita; puhumattakaan siitä että vieras oli häntä yli 10 vuotta vanhempi, huolellisesti tuunattu bisnesnainen).

Poika veti minut syliini maailmanmiehen (!) elkein ja suuteli pitkään ja vaativasti, painautui minua vasten. Tärisi hieman. Tunsin, että hän halusi minua. Vei sisälle, kysyi haluanko juotavaa. Myöntävän vastauksen seurauksena vei keittiöönsä, jossa hämmästyksekseni istui VIERAS POIKA. Nörttipoika esitteli hänet kämppäkaverinaan ja olin niin hämmentynyt että annoin vahingossa oman etunimeni. Vieras poika katseli minua pitkään silmät lautasen kokoisina. Nörttipoika virnisti iloisesti, nappasi minua ranteesta ja ilmoitti, että menemme hänen huoneeseensa. Vieras poika oli tukehtua kahviinsa. Poistuimme.

Jälkeenpäin tajusin, että TIETYSTI koko juotavan tarjoaminen oli vain tekosyy, ja että Nörttipoika halusi vain pröystäillä minulla, viedä näytille; katso, tässä on naiseni…

Söpöä.

Itseasiassa, aavistukseni yhteisten tilojen laadusta piti paikkaansa. Vessan vetojärjestelmä oli rikki, tosin vanhana tee-se-itse –naisena onnistuin vetämään vessan vesisäiliön kautta. Ehdin jo analysoida ongelmankin, ja jos minulla olisi ollut hiuslenkki mukana kuminauhan virkaa toimittamassa, olisivat pojat jo kauan vedelleet vessaansa niinkuin alunperin oli tarkoitettu. Meinasin ihan kysyä kumilenkkiä, mutta jätin väliin olettaen sen olevan hitusen enemmän epänaisellista kuin ehkä oli toivottua. Semminkin kun poika ihmetteli jo että ylipäätään osasin vetää heidän kustom-vessansa. Heh.

Pojan huone kuitenkin yllätti iloisesti: se näytti juuri läpikäyneen vuotuisen siivousoperaationsa. Lakanat olivat puhtaat, huone tuoksui miedosti pyykinpesuaineelta. Minun vierailuni eteen oli selvästi nähty vaivaa. Havaitsin mustavalkoisen Pulp Fiction –julisteen ja muutaman tyhjän viskipullon. Vanerisen vaatekaapin ovi roikkui yhden saranan varassa. Klassinen opiskelijakämpän sisustus siis, hymyilin itsekseni. Verhot olivat sentään oikeat verhot.  

Rakastelimme sekä kiireellisesti että kiireettömästi useamman kerran. Mutta ennen kaikkea nyhjäsimme toistemme kainalossa, kunnes olimme hiestä kosteita. Vaihdoimme pikku suukkoja ja nauroimme paljon. Puhuimme politiikkaa ja höpöjä, kyselimme toisistamme kaikkea maan ja taivaan väliltä. Paitsi. Yhtään kysymystä aviomiehestäni ei tullut, enkä häntä maininnutkaan. Sinä hetkenä ainut hänestä muistuttava asia oli sormus vasemman käteni nimettömässä.  

Aika lähteä kotiin tuli aivan liian pian, ottaen huomioon että olin viettänyt hänen luonaan koko työpäiväni ajan. Ajaessani nuuskuttelin kehollani viipyilevää tuoksuaan. Ja menin kuntosalin (ja eritoten suihkun) kautta kotiin. Omatunnon vihlaisu tuli vasta kun mieheni kysyi, miten treenit olivat tällä kertaa menneet. 

Pages