Ladataan...
CougarWoman

Huomenta kaikille!

Bongasin Puutalobabyn tontilta mun mielestä ihan todella hyvän, kertaluontoisen hyväntekeväisyyskeräyksen. Äitiyspakkauksia Keniaan - no toki!

Krista kirjoittaa postauksessaan seuraavasti:

"Kenian Turkanan alue on köyhästä köyhimmän kehitysmaan köyhintä ”takahikiää”. Siellä asuu vaeltava turkana-kansa, jonka näkemysten mukaan vain heikot naiset synnyttävät klinikalla – ei siis ole yllättävää, että lapsikuolleisuus on hyvin suurta. Lisäksi alueella sijaitsee Kakuman pakolaisleiri, jossa asuu noin 200 000 Etelä-Sudanin väkivaltaisuuksia paennutta pakolaista. Leiri on perustettu jo 90-luvulla ja ihmisillä siellä on hyvin heikot mahdollisuudet koskaan palata kotiseudulleen.

Mikä on ollut meidän suomalaisten menestysresepti aikoinaan korkeisiin äiti-lapsi -kuolleisuuslukuihin 30-luvulla…? Se, millä houkuteltiin myös suomalaiset äidit terveyspalvelujen pariin…?

No joo, tämä nyt oli helppo:  se äitiyspakkaus!!!"

Ja vielä:

"Tässä kampanjassa mahtavaa on myös se, että tässä kerätään siis ihan konkreettisia äitiyspakkauksia. Kyse ei ole ”pakkausta vastaavasta rahasummasta” tai jostain vastaavasta, vaan jos ostaa yhden pakkauksen, se ihan konkreettinen ja fyysinen pakkaus lähtee Suomesta Keniaan ja annetaan siellä synnyttäneen äidin käsiin."

Lainasin kuvan Puutalobabyn postauksesta - toivottavasti kukaan ei pahastu ;) 

En nyt äkkiseltään keksi parempaa ja suorempaa keinoa lahjoittaa verrattain pieni summa (yhden pakkauksen saa 35 eurolla, ja kolme pakkausta maksaa 105 euroa) konkreettiseen hyvään.

Vink vink - myös hyvä joululahjaidea perinteisen, nurkkiin pölyyntymään jäävän krääsän asemesta.

Kuka lähtee mun kanssa mukaan? <3 

Ladataan...
CougarWoman

Huomenillaksi on sovittu pitkästä aikaa treffit. Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi perjantai-iltana saanut käpertyä sohvalle avotulen loimuun, napostella popcornia ja katsoa leffaa samalla söpöstellen.

Elokuvaksi on valikoitu molempien omituiseen huumorintajuun sopiva "A Million Ways to Die in the West". Olen itse jo nähnyt kyseisen elokuvan (ja olin pissiä housuuni kun nauratti niin kovasti), treffikumppanini ei vielä; mutta koska hän – laillani – pitää myös Sasha Cohenista ja muista hieman kyseenalaisen huumorin omaavista tyypeistä, uskon, että hän pitää myös tästä (paljon parjatusta) Seth MacFarlanen ohjaamasta ja tähdittämästä elokuvasta.

Salatekstailua Kitarapojan luennon aikana eilen. Mulla on aina tavoitteena tekstata jotain, joka saa hänet nauramaan ääneen kesken luennon. 

Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että treffikumppani osallistuu leffan katseluun Marokosta.

Kitarapojan ehdotuksesta meillä on huomenna virtuaalitreffit (aijai tätä nykyteknologiaa!). Ajoitamme elokuvan tahoillamme siten, että se pyörii samaan tahtiin; ja samaan aikaan olemme videoyhteydessä, jotta voimme seurata elokuvaa yhdessä. Voimme kommentoida sitä yhdessä ja nauraa yhdessä.

Harmi vain, että älypuhelimen kanssa on vähän hankalaa halia.

Mutta aika söpö idea, vai mitä..?

Ladataan...
CougarWoman

Hold the press! Vihdoinkin, vihdoinkin olen löytänyt liikunnan riemun.

Okei, on minulla ollut näitä maanisia kuntosalikausia ennenkin. Olen nuristen raahautunut fitness-saliin polkemaan jo valmiiksi hikistä kuntopyörää; yrittänyt yliarvioida motoriset kykyni*) crosstrainerissa, joka suurimman osan ajasta on kehottanut minua hidastamaan tahtia, koska sykemittari on jo takykardian ja kuoleman välimaastossa.

Olen tylsistynyt juoksumatolla (jota käytin ripeään kävelemiseen salaa ympärillä olevia juoksijoita kadehtien) ja vittuuntunut siihen, että joudun odottamaan vuoroani jalkapressiin, koska sen varaajalla on tärkeä tekstarichatti kesken.

Olen katsellut ryhmäliikuntatarjontaa ja todennut, että koska en voi mennä zumbaan kännissä, en kehtaa mennä edes takariviin kakkosnelosen notkeudellani. Crossfitille olen lähinnä näyttänyt ristinmerkkiä tehdessäni vampyyrileffoista tuttuja kähinä-ääniä (tuttuja niistä kohdista, joissa vampyyri joutuu vahingossa auringonvaloon) paetessani takavasemmalle.

Uiminen on ollut kategorisesti perseestä, koska kloorinkatku ja pentujen kaakeliseinistä resonoiva kirkuminen ja hitaat eläkeläiset ja oman elämänsä janisieviset pullottavine liian pienine speedoineen ja potentiaaliset kelluvat ruskeat yllätykset altaassa.

Kävely on periaattessa ollut ihan kivaa. Paitsi jos on kylmä tai tuulee tai sataa tai all of the above. (Suomen sää. Nuff said.)

Muistan tarkalleen hetken, jolloin tajusin, että haluan alkaa (taas) harrastamaan liikuntaa. Se oli, kun makasin Kitarapojan kainalossa käteni hänen rintakehällään. Olin painanut nenäni ihan hänen kainalonsa yläpuolelle ja nuuskuttelin hänen tuoksuaan, kun hän nosti leukaani suudellakseen minua.

Suudellessamme hivutin kättäni alaspäin ja löysin kämmeneni alla jotain kovaa; kupersin kämmeneni sen ympärille tunnustellakseni tarkemmin, annoin sormieni vaellella kuin hahmottaakseni kokonaisuuden. Lopulta oli pakko kysyä.

K: (Naurahdus) “That’s my abdominal muscles silly...”
P: “Oh…ok. Um...are you tensing them?”
K: (Toinen naurahdus) “No…”
P: “Oh…oh. Ok. OK..?”

Eilen illalla marssin sitten paikalliselle kuntosalille osallistuakseni lajin “introtuntiin” ilmaiseksi. Minulle täysin uuteen lajiin, joka veisi minut pois mukavuusalueeltani kohti Puumis 2.0 -päivitystä. 

Ja ei saakeli mikä treeni. Sekä hihaton toppini että sen päälle vetämäni löysä t-paita olivat läpimärkiä hiestä; poninhännällä roikkuvat hiukset niin hiessä, että olivat yhtä kosteat kuin suihkun jälkeen pyyhekuivina. Meikkini oli klovnimaisena naamankuvana pikkupyyhkeessäni, ainoastaan Sensain 38 astetta piti pintansa ja pysyi itsepintaisesti ripsissäni. Hiki roiskui, miltei lainehti ympäriinsä. Taustamusiikki antoi rytmiä, kannusti aggressiivisuudellaan.

Minulla oli ihan hemmetin hauskaa. Alkulämmittelyä lukuunottamatta treeni meni nopeasti, oli haastavaa, tehokasta ja ennen kaikkea mukavaa; tämä laji toimi myös loistavasti turhautumien purkamiseen – kerrankin sai ihan luvan kanssa potkia ja hakata, ja kohde kannusti jopa lyömään kovemmin. Opin kolme lyöntiä ja kaksi potkua - ei paha ekan tunnin saldoksi. 

Kyllä minusta vielä potkunyrkkeilijä saadaan.

*) Ykkösmiehen kommentti, kun sain kerran kauan, kauan sitten houkuteltua hänet salille kanssani ja hän astui ensimmäistä kertaa crosstraineriin riuhtomaan kuin maaninen simpanssi: "Ei ole tehty ihmisen kroppaa tämmöisille liikeradoille."

Pages