Ladataan...
CougarWoman

Elina Tanskanen kirjoitti maanantain Hesarissa kolumnissaan siitä, miten itsensä tarkkailu pilaa seksin. Kyseinen ilmiö tunnetaan nimellä spectatoring, ja on ollut tunnettu jo 1970-luvulta asti; ei siis mikään somekulttuurin mukanaantuoma ilmiö, toteaa Tanskanen.

Luottoystävättäreni puuskahti 22-vuotiaan Puusepän kuvan nähtyään, että eikö sulla ole ihan mielettömät suorituspaineet puuhastella noin nuoren ja noin komean tyypin kanssa?

Eipä ole, ei. Ei enää.

Minä olen ylipainoinen, pikkuisen roikkutissinen nelikymppinen, jolla on mahaa. Olen toistaiseksi välttynyt suonikohjuilta ja pahimmalta selluliitiltä, mutta olisi täysin utopistista väittää, etteikö ikäni jo näkyisi kehossani. Mutta minä olen jo kauan sitten päättänyt olla välittämättä kehoni epätäydellisyydestä; sen sijaan olen päättänyt keskittyä nauttimaan ja vain olemaan hetkessä.

Ja se kuulkaas on partnerin mielestä aivan mahdottoman kiihottavaa.

Olohuoneen sohvalla. Istun kahareisin Puusepän syliin; tämä riisuu aamutakkini ja ottaa kiinni rinnoistani. Kun hän on sisälläni, nojaudun taaksepäin ja otan suorin käsivarsin tukea sohvan edessä (siis minun takanani) olevasta pöydästä ja annan mennä selkä mahdollisimman kaarella.

Asento paljastaa täydellisesti kainaloihin päin suuntaavat rintani ja mahani. Mutta se antaa myös Puusepälle mahdollisuuden stimuloida klitoristani sormillaan samaan aikaan, kun minä olen ohjaksissa ja päätän rytmin.

Kun olen itse jo saanut tyydytykseni, heitän kehoni lähemmäksi Puuseppää ja annan tämän puristella rintojani samalla kun rynkytän menemään. Vatsamakkarat mutristuvat kolmeksi pelastusrenkaaksi, mutta en välitä.

Eikäpä välitä Puuseppäkään; hän katsoo minua ihaillen suoraan silmiin ja huohottaa: sä olet eläin! Kliimaksissaan hän puristaa minut tiukasti itseään vasten siten, että hänen sormensa uppoavat syvälle ihooni.

Puuseppä haluaa aina (nojoo, aina ja aina – yhden tapaamisen perusteella) harrastaa seksiä valot päällä. Koska minun kiihottumistani on kuulemma niin ihanan kiihottavaa katsella; kun kaikesta näkee että elän vain hetkessä ja nautin, annan mennä enkä turhia sievistele.

Ei seksin tarvitse olla esteettisesti kaunista. Se, että jatkuvasti miettii, missä kulmassa ja/tai missä valaistuksessa näyttää mahdollisimman täydelliseltä, vie kaiken energian itse nautinnolta.

Seksi saa olla raadollista; seksin aikana valuvat eritteet saavat sotkea sohvan. Jälkeenpäin voi haista tuore kainalohiki, ja orgasmin tuoksinassa voi päästä vahingossa pieru. Ja se vatsamakkara voi joskus vilahtaa. Ei se menoa haittaa.

Tärkeintä on molemminpuolinen nautinto, eikä siihen päästä, jos jompi kumpi jatkuvasti käy sisäistä taistelua oman epävarmuutensa kanssa.

Ja jos minä vanhana ja epätäydellisenä pystyn nauttimaan, niin niin pystyt sinäkin. 

Ladataan...
CougarWoman

Toimituksenkin esille nostama Vagabondin postaus ylipainosta ja omasta minäkuvasta sai minut miettimään. Totta, sen itsetunnon ja itsensä hyväksymisen tulisi tulla ennen kaikkea oman pään sisältä, eikä siitä, mitä toiset sinusta miettivät ja mitä sinusta sanovat. Fakta lienee kuitenkin, että meille kaikille muille kuin täydellisen kropan omaaville ("täydellinen kroppa" muuten lienee ainakin subjektiivisella tavalla utopiaa, sillä olen aivan satavarma, että jokainen stressaa jostain omassa kehossaan) se itsensä hyväksyntä on sitä vaikeampaa, mitä enemmän nykyisistä kauneusnormeista poikkeaa.

Totta kai sitä peilaa – tahtomatta tai tahallaan – siitä, mitä muut sinusta ajattelevat. Vaikka kuinka yrittäisit olla välittämättä. Vaikka sinulla olisi maailman kaunein nenä, se muuttuu oman pään sisällä kamalaksi kotkannokaksi sillä sekunnilla, kun siitä on kaksi kertaa negatiiviseen sävyyn huomautettu. Ja vastaavasti: positiivinen palaute saattaa muuttaa sen kamalan kotkannokan universumin kauneimmaksi klyyvariksi. 

Vaikka olen itsekin oppinut enemmän tai vähemmän hyväksymään itseni sellaisena kuin olen – tai oikeastaan lopettanut murehtimisen siitä, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat ja keskittynyt sen sijaan omaan henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiini BMI:stä välittämättä – puhisen joskus itsekseni peilin edessä, kun rekillä kivalta näyttänyt mekko saakin minut näyttämään säikäytetyltä pallokalalta.

Minun suurin häpeäni on minun vatsani; tuo minun oma etureppuni, jota toivoisi pystyvänsä vetämään pysyvästi sisään. Siinä se löllyy kuin nahkurin pussi; hoikempana ryppyisempänä ja jotenkin ilmansa menettäneenä, ja tuhdimmassa kunnossa pyöreämpänä, täyteläisempänä, läsnäolevampana.

Tunnustan, että häpeän myös sitä, että olen isoluinen. Ja tämä ei ole nyt mikään "en ole lihava, minulla vain on isot luut ja siksi painan näin paljon" –tyyppinen harhaluulo; minä olen oikeasti ronskin kokoinen naiseksi, painoin sitten 68 tai 98 kiloa. Olen 170-senttinen, kengännumeroni on 40-41, kourani saisivat myyränkin kateelliseksi, ja rinnanympärykseni ei suostu liikkumaan 85 sentistä alaspäin, vaikka poistaisin lihan lisäksi nahkankin.

Muistan edelleen, kuinka 30 kilon painonpudotuksen jälkeen menin pää jännityksestä täristen liiviliikkeeseen, ja kuinka rinnanympäryksestäni oli kadonnut vaivaiset viisi senttimetriä – se pettymys! Ja kuinka edelleenkin M-koko oli mahdottomuus rintakehästäni ja rinnoistani johtuen.

Valokuvaajan kanssa en häpeä kroppaani. Sillä ensimmäisellä kerralla, kun rojahdimme sängylle, Valokuvaaja alla ja minä päällänsä istuen, ja hän riisui kesämekkoni paljastaen alusvaatteeni, hän pysähtyi ja katsoi minua kauan.

"Olet vielä kauniimpi ilman vaatteita."

Kun Valokuvaaja veti minut lusikkaan, muistan ajatelleeni että apua, mun maha on kyljellään kaikkein epäsuotuisimmassa kulmassa. Kaiken kukkuraksi Valokuvaaja asetti kätensä vatsani päälle, melkeinpä puristi sitä.

"Tykkään sun masusta."

Kun makasimme vierekkäin kylki kyljessä, Valokuvaajan käsi hiipi rinnoiltani kylkiluilleni.

"Olet niin ihanan pehmeä, ja kuitenkin sussa on sen verran kulmaa, etten pelkää että menet rikki, jos rutistan vähän rajummin."

Ykkösmies ei ole ikinä positiivisesti kannustaen spesifioinut kehoni osia, joista hän pitää. Ja jos on, osat ovat olleet niitä, joista itsekin pidän (rintani, silmäni, sääreni). On mielenkiintoista huomata, miten Valokuvaaja poimikin vartalostani kaikki ne itseinhoni kulmakivet, ja melkeinpä ylisti niitä. Ehkä hän teki sen tarkoituksella, saadakseni minut tuntemaan oloni mukavammaksi ja luontevammaksi hänen seurassaan; mutta haluan uskoa, että hän tarkoitti, mitä sanoi. Siltä se ainakin tuntui.

Ja kas: perjantai-iltapäivästä saunoimme, jäähyilimme ja grillasimme vailla rihman kiertämää. Vietimme oikeasti koko iltapäivän alasti - vaikka seksiä emme harrastaneetkaan.

En pysähtynyt kertaakaan ajattelemaan, miltä mahareppuni näyttää.