Ladataan...
CougarWoman

Maanantain postauksessa huhuilin miesnäkökulman perään aiheessa ihmissuhdepelit ja vaikeasti tavoiteltava nainen:

“Eivätkö miehet haluakaan rehellistä ja avointa naista, jonka käyttäytymistä ei tarvitse koko ajan spekuloida? Haluavatko miehet sen sijaan naisen, josta ei ole oikein koskaan varma, että mitä se nyt oikeasti haluaa?”

Nitromies kommentoi seuraavasti:

“Kieltämättä vaikeasti tavoiteltavat naiset kiinnostavat usein enemmän kuin ns helpot tapaukset, joiden eteen ei tarvitse nähdä niin paljon vaivaa.”

Häntä komppasi Vierailija:

“Miesnäkökulma: kuten ylläoleva kommenttikin toteaa, helpot kaadot kyllästyttää kun niitä aikansa harrastaa.”

Olin ensin ihan että oolsprait, jes, miesnäkökulmaa, woo-hoo ja serpenttiiniä!

Ja sitten rupesi silleen salakavalasti, päivän kääntyessä illaksi, vähän vituttelemaan. Enkä ensin oikein edes tajunnut, että miksi. Pistin naiseuden piikkiin ja jatkoin viheltelyä ja varpaidenkynsien viilausta.

Sitten nukkumaanmennessä se iski.

Mä en hei ole helppo. En siis siinä mielessä, että hei mies, sulla on pulssi ja aseet tanassa, mennääks meille panee?

Okei, olen rehellinen ja avoin; ja juurikin tilanteestani johtuen teen potentiaaliselle treffikumppanille heti selväksi, missä mennään: haen mieluiten sinkkua miestä pidempiaikaseen seksisuhteeseen, olen itse lapsettomassa ja avoimessa avioliitossa.

Okei, saatan antaa ottaa heti ensitapaamisella. Olisi aika typerää pihdata, kun kerran koko kupletin juonena on aloittaa seksisuhde.

Mutta jumaleissön, minkä virtuaalisen vaivan nämä kandidaatit saavat nähdä, ennen kuin edes pääsevät sille maagiselle ensitapaamiselle. Itseasiassa käyn jo ihan älyttömän karsimusnäytelmän, ennen kuin poikapolot saavat edes KIK-Messengerin nikkini (ja tämä palvelu sentään on anonyymi).

Mikäli nämä onnekkaat kandidaatit selviytyvät alkukarsinnasta, heidän täytyy alkaa kuluttamaan puhelimensa akkua minulle viestittelyyn siinä määrin, että työpäivän lopussa akku on tyhjä. Mitkä tahansa sieluttomat “mitä kuuluu oon salil” –tyyppiset latteudet eivät kelpaa, tämmöiset miehet karsitaan kakkoskierrokselta usein jo ensimmäisen päivän jälkeen fraasilla musta tuntuu että meidän arvomaailmat eivät kohtaa. Valitettavasti saman kohtalon kokevat miehet, jotka eivät osaa rakentaa edes yksinkertaisia lauseita äidinkielellään. 

Pidempään porskuttavat miehet, joilla oikeasti on jotain sanottavaa; joiden kanssa voi keskustella aiheesta kuin aiheesta. Miehet, jotka saavat minut nauramaan säkenöivällä huumorillaan ja tilannekomiikallaan; nämä sukkelakieliset miehet ovat niitä, jotka saavat minut syttymään.

Siltikin saattaa kestää reilusti yli viikon tai pari, ennen kuin olen valmis edes harkitsemaan tapaamista livenä. Koko tämän ajan poikaparkojen pitää osoittaa jatkuvaa kiinnostusta ja keskittyä hurmaamaan sanan säilällä; sekä samaan aikaan pystyä näppituntumalla analysoimaan, milloin on hyvä hetki alkaa puhua vähän tuhmia, ja kuinka paljon tuhmia saa toisaalta puhua, ennen kuin homma menee mauttomuuden rajan yli. Ja tämä raja on usein veteen piirretty viiva kuukautiskierrosta, hankalista asiakkaista, sade- vs. aurinkopäivistä ja siitä, millä jalalla olen sängystä sinä aamuna noussut, riippuen.

Joskus on yli viikon viestittelyn jälkeen miesraukka lentänyt ö-mappiin, kun on erehtynyt lähettämään juhlavan kikkelikuvan ensin lupaa kysymättä. Kerran luvan saatuaan on toinen reppana vielä rankattu pois riveistä, sillä peniksen ulkoiset ominaisuudet eivät miellyttäneet

Ja mansplainaajat saavat kategorisesti koetella siipiään jossain ihan muualla kuin minun pesäni lähellä. Vaikka olisivat kuinka kuumia tai seksikkäitä tai muutenkin kaikin puolin pantavia. 

P.S. Hahaha, toisaalta taas olen ilmeisesti hyvinkin helppo – muistin tätä kirjoittaessani tämän postaukseni! :D Mutta without spark there is no ignition, kuten jokainen, joka on joskus tapellut autonsa sytytystulppien kanssa, tietää.  

Share

Ladataan...
CougarWoman

Eläköön Vallankumous! –blogin tinndyn kirjoitus naisten seksuaalisuudesta – sekä siitä, miten pelottavaa tai tabu se voi vieläkin olla, sai minut ajattelemaan omaa seksihistoriaani.

Minä olen näköjään kanssa huora, lutka ja jakorasia.

Tai no huora en ole, sillä en ole ikinä ottanut seksistä maksua.

Mutta minä olen nainut tanskalaisia, ruotsalaisia ja norjalaisia; saksalaisia, hollantilaisia ja ranskalaisia.

Espanjalaisia, italialaisia, bangladeshilaisia ja nepalilaisia; jenkkejä ja kanadalaisia, brasilialaisia ja israelilaisia (itseasiassa, jos luet tätä 25.05.2016 kello yhdeksän ja kuudentoista välillä, panen hyvällä todennäköisyydellä ainakin yhtä parhaillaankin).

Englantilaisia, irlantilaisia, pohjois-irlantilaisia ja skotlantilaisia.

Olen nainut savolaisia ja lappalaisia; tamperelaisia, lappenrantalaisia, ahvenaanmaalaisia – vahingossa varmaan joskus jopa turkulaisiakin.

Olen nainut naisia ja miehiä, heteroja ja homoja; olen humputellut kahdestaan, kolmestaan ja isommallakin kokoonpanolla. Olen rakastellut neitsyitä ja pannut pelimiehiä; olen opettanut, opetellut ja oppinut. Nauranut ja joskus vähän itkeskellytkin.

Olen nussinut yhden illan, viikonlopun tai useamman vuodenkin; olen nainut aamulla, illalla ja päivällä, puistossa, rautatieasemalla, parvekkeella, autossa, rannalla, metsässä ja toimistollakin; jopa Helsingin yliopistollakin. Olen vastaanottanut ykköseen, kakkoseen ja kolmoseen ja joskus jopa kaikkiin samaan aikaan.

Mitä minä olen saanut tästä kaikesta?  

Olen saanut uskomattoman määrän ainutkertaisia kokemuksia; semmoisia, joita voin vielä keinutuolissakin hykerrellen muistella. Olen saanut elää siten, kuin aina olen halunnutkin; ihmetellen, nautiskellen, aistien.

Olen jakanut rakkautta kertakäyttöisinä annoksina pimeinä ja yksinäisinä iltoina, ja ottanut sitä vastaan silloin, kun sitä itse olen eniten tarvinut, sen ajan, minkä olen tarvinut. Olen painautunut turvallisentuntuisten miesten kainaloon ja hipsinyt seuraavana aamuna hymyillen ja tuikkivasilmäisenä ulos ovelta vilkuttaen; olen kävellyt kotiin edellisen illan bilevaatteissa paheksuvailmeisille vastaantulijoille virnistellen, hiukset panotukkana.

Ja joskus olen palannut samalle ovelle vielä saman päivän iltana, ja jäänyt kauemmaksi aikaakin; viikonlopuksi, kuukausiksi, vuosiksikin. Ja joskus taas en.  

Totta kai välillä on joku paremmin tietävä - ja aina valitettavasti nainen, on pakko myöntää - tullut valistamaan. “Tiedätkö että se on sun kanssa vain siksi, että olet helppo pano, minä tiedän, minä kysyin siltä.” Mitä helvetin väliä sillä on, minähän olin sen kanssa ihan samasta syystä.

“Mutta etkö ole huolissasi, että saat helpon maineen?”

Miksi pitää pelätä saavansa helpon maineen? Onko parempi, jos on saanut vaikean maineen?

Minä olen tavallaan vähän ylpeäkin siitä, että olen helppo. En helppo pelkästään seksuaalisessa mielessä, vaan helppo ihmisenä. Ainakin uskoisin olevani suhteellisen välitön, avoin ja rento. Semmoinen, jolle on helppo puhua ja jonka kanssa voi harrastaa vähän seksiäkin, jos siltä tuntuu. Ilman, että pitää heti juosta alttarille tai vannoa ikuista rakkautta. 

Minä en missään nimessä edes haluaisi olla millään muotoa vaikea.

 “--me emme ole täällä kiinnostaaksemme sellaisia poikia, jotka määrittelevät ihmisarvomme seksuaalisen historiamme perusteella. Me emme halua seurustella sellaisten tyyppien kanssa, joita kiinnostaa päämme sisällön sijaan alapäämme nykyinen tai entinen sisältö. Meitä ei haittaa se, että seksistiset kusipäät eivät lähesty meitä.

Me haluamme toteuttaa rauhassa itseämme ja ominaisuuksiamme sellaisten tyyppien kanssa, joista pidämme ja kunnioittaa niitä, jotka kunnioittavat meitä.”

Voi tinndy. Enpä olisi tuota itsekään paremmin voinut sanoa.

***

Disclaimer: En nyt siis mitenkään erityisesti liputa sen puolesta, että kaikkien pitäisi naida kaikkea mahdollista liikkuvaa. Jos haluaa rakastella vain itselle tosi tosi tärkeiden ihmisten kanssa, tai jos ei halua harrastaa seksiä ollenkaan, sekin on tietysti ihan hyväksyttävää; jokainen päättäköön itse, miten (a)seksuaalisuuttaan toteuttaa.

Sen sijaan liputan sen puolesta, että jokainen saisi toteuttaa seksuaalisuuttaan ihan siten, miten itsestä tuntuu hyvältä. Ilman, että siitä leimaantuisi, tai että sitä tarvitsisi hävetä ja peitellä. Olipa sitten nainen tai mies tai siltä välitä.

Eikä siitä ole pakko kertoa, ellei itse halua. Sen voi tehdä salaa, julkisesti tai puolijulkisestikin.

P.S. Ei minulla oikeasti ole mitään turkulaisia vastaan. 

Share

Ladataan...
CougarWoman

Kittykat vinkkasi täällä seksitutkimuksesta, jonka mukaan naisen ylipaino syö miehen seksihaluja.

Mainittakoon nyt heti alkuun, että tämä “seksitutkimus” on Kauneus ja Terveys –lehden tekemä, ja sitä varten on haastateltu yhteensä 743 suomalaista. Aika vahvoja johtopäätöksiä noin maallikon silmiin aika minimaalisella otannalla - mutta enpä minä mikään tutkija olekaan. 

Minulla ei sinällään siis ole mitään kyseistä lehteä vastaan, mutta jättäisin mieluummin tutkimusten tekemisen – tai ainakin niitten validiteettiin uskomisen – varta vasten asiaan erikoistuneitten instanssien, kuten yliopistojen ja tieteellisien tutkimuslaitoksien, huoleksi.

Harmi kyllä tässä “tutkimuksessa” ei edes kerrota, mitä tarkalleen ottaen on kysytty. Sen verran kuitenkin raotetaan salaisuuden huntua, että mainitaan, että osallistujilta on kysytty, mihin he ovat selvästi tyytymättömämpiä seksin harrastamisen kannalta; ei siis edes tyytymättömiä, vaan tyytymättömämpiä.

Tyytymättömämpiä kuin mihin? Saiko ylipainon itse nimetä, vai oliko se jo valmiiksi tyrkyllä samassa nätissä kasassa vaikkapa eriparirintojen, selluliittireisien tai henkilökohtaisen hygienian puuttumisen kanssa? 

Lisäksi tämä skuuppi perustuu tarkalleen ottaen 386,36 suomalaisen miehen mielipiteeseen, joten viimeistään nyt on aika kaikkien meidän ihanasti pyöreiden naisten heittää lusikka nurkkaan ja sitten hakea se sieltä takaisin, jotta voidaan lapioida sillä litra Ben&Jerry’siä kitusiin itsesäälissä rypien, viimeisetkin haaveet seksielämästämme haudaten.

Koska nythän on niin, että naisen ylipaino syö miehen seksihaluja. On on, ihan interwebsistä itse luin, tuossa se sanotaan, tuommoinen tutkimus on tehty, joten niin sen täytyy olla. Valitettavan monet naiset lukevat otsikon, siitä tehdyn jutun - ja heittävät viimeisetkin toivon rippeet pois samalla sen tyhjän jätskiämpärin kanssa. Koska eihän lihavaa voi kukaan haluta. 

“Mistä se kertoo, että annat painon karata? – Jokaisen kannattaa miettiä, miten parisuhteessa toimii ja käyttäytyy, jotta olisi hyvinvoiva ja haluttava.” (Parisuhde- ja seksuaaliterapeutti Teija-Liisa Ranta)

Tuotakin kuule Teija-Liisa on yritetty. Minä olin aviomieheni tavatessani huomattavasti isompi, kuin mitä olen nyt. Olen siis tehnyt töitä sen eteen, että olisin hyvinvoivempi ja haluttavampi (miehenikin silmissä), mutta ilmeisesti se ei aina olekaan kiloista kiinni. Ylläri.

Sinänsä muuten surullista ja hämmästyttävääkin, että käsittääkseni etupäässä naisille suunnattu julkaisu vielä 2016-luvulla jaksaa tukea vanhoja stereotypioita, joiden mukaan naisen tulisi olla hoikka voidakseen olla haluttava. Ja vielä kummastuttavampaa on, että syyllistäjänä on parisuhde- ja seksiterapeutti.

“Olen kuullut sanottavan, että kumppani ei tiedä, miten läskistä otetaan kiinni.”

Vinkkinä: ihan silleen käsillä. Minäkin olen muuten kuullut sanottavan, että sammakoista voi ennustaa säätä. 

Jospa unohdettaisiin kuitenkin tuo “tutkimus”, ja keskityttäisiin faktoihin – vaikkakin tässä tapauksessa subjektiivisiin.

Minulla on tällä hetkellä kaksi urheilullista, nuorta rakastajaa, jotka molemmat rakastavat kehoni jokaista kurvia. He rakastavat rintojani, peppuani, lantioni kaarta. Molemmat ovat erikseen sanoneet, että nimeomaan himoitsevat noita kurveja; eivät ihan fraasia naisessa pitää olla jotain, josta ottaa kiinni käyttäneet, mutta lähellä oli. Enkä minä pannut sitä mitenkään pahakseni, vaan kellistelin ihailun valokeilassa ja annoin poikien taputella kehoani. 

Minulle on sanottu, että kaikista kiihottavinta minussa on se, että uskallan heittäytyä intohimoon sataprosenttisesti; peittelemättä mitään kehoni osia, häpeämättä mitään. Tällä ominaisuudella ei ole mitään tekemistä painon kanssa.

Pitäisikö minun nyt yhtäkkiä ymmärtää alkaa hävetä kehoani, koska tämän “seksitutkimuksen” mukaan naisen ylipaino syö miehen seksihaluja?

No ei helvetissä pitäisi, eikä pitäisi kenekään muunkaan. Nauttikaa elämästänne, heittäytykää himojenne vietäväksi huolimatta siitä, oletteko lihavia, laihoja vai kaikin puolin sopusuhtaisia; kauniita, rumia, vanhoja tai nuoria. Älkääkä nyt hitto vie ainakaan alkako kriiseillä kehoistanne yhtään enempää. 

Onneksi nyt edes yksi tolokun immeinen, parisuhdeasiantuntija ja psykologi Tony Dunderfelt, ymmärtää toppuutella edes vähän.

“Yhteispeli on lopulta se, mikä sytyttää seksin aikana: se yhteinen hehku. Ei siinä mietitä kiloja.”

Aamen, Tony – juurikin näin. Se yhteinen hehku.

Kukaan ei voi miellyttää kaikkia. Mutta ainakin minä voin ihan hyvin elää sen kanssa, että Suomessa on ilmeisesti ainakin 386,36 miestä, jotka minun kehoni muodot tekevät seksuaalisesti tyytymättömämmiksi. 

Share

Pages