Ladataan...
DADA/DAY

Tähän aikaan vuodesta moni pähkäilee kandin, gradun tai muun opinnäytetyön aihetta. Jonkinlaista suunnittelupaperia tai tutkimussuunnitelmaa pitäisi saada valmiiksi, mutta erilaiset aiheet juoksevat ympyrää pään sisällä, eikä mistään oikein saa otetta. Muutenkin pelottaa päättää, mille maalliselle ongelmalle omistaa seuraavat 2-10 vuotta elämästään. Koska oma graduprojektini (toivoakseni) kohtaa tämän viikon jälkeen viimein loppunsa (kestettyään reilut kolme vuotta), ajattelin jakaa syvempää viisautta opinnäytetyön aiheen valisemisesta. Tämän ohjeen antoi minulle aikoinaan ihan huippu tutkija, joten sitä voi vapaasti soveltaa myös väitöskirjan/muun tasokkaan akateemisen tutkimuksen suunnittelussa.

Aluksi tarvitset kynän ja pinon A4sia. Jaa jokainen A4nen kolmeen osaan, ja kirjoita jokaiseen osioon otsikko:

Nyt vastaa kysymyksiin. Yksi tutkimusaihe per paperi. Vastaus saa viedä vain sille varatun paperin kolmanneksen. Jos jonkun aiheen kohdalla et tiedä, miksi tai miten aihetta tutkisit, se ei ole sinun aiheesi. Piste. Ota täyteen saamasi paperit, ja vapaavalintaisella tavalla valitse yksi niistä. Oma suosikkitapani on heittää paperit rappukäytävän ylimmästä kerroksestä portaikkoon ja valita se paperi, joka putoaa pisimmälle. Ja katso, siinä on tutkimusaiheesi.

 

 

Share

Ladataan...
DADA/DAY

Kakku tehty soveltaen Kinuskikissan valkosuklaaputouskakun ohjetta. Täytteenä käytin makeuttamatonta (tosi hapanta) appelsiinirahkaa, ja ylimakeaa sveitsiläistä marenkia. Yhdistelmä toimi erinomaisesti.

Jossain vaiheessa ehti kulua kaksi vuotta. Ihan yhdessä viikonlopussa taapero muuttui leikki-ikäiseksi, söpö pikku-uhmistelu muuttui täysimittaiseksi uhmaiäksi, kaikki muuttui helpommaksi ja vaikeammaksi. Vaikeammaksi koska uhma, helpommaksi koska lapsi tajusi olevansa iso, ja että ison lapsen täytyy osata itse tehdä monta juttua, joihin pikkusisko ei vielä pysty. Tätä oivaltamisen hetkeä ja tietysti kalenteriin isolla merkattua kaksivuotispäivää juhlistettiin luonnollisesti valtavalla määrällä herkkuja ja tärkeiden ihmisten vierailulla. Leikellessäni vesimelonihaita puoliltaöin juhlia edeltävänä iltana, kiitin mielessäni, ettei tämä kokkausoperaatio kuulu ohjelmistoon kuin kahdesti vuodessa, sillä minulla oli edelleen traumoja edellisvuotisesta kindey-papujen keittelemisestä suolaisia tarjottavia varten keskiyöhön jatkuneen työvuoron jälkeen. Tosin merkkejä homman helpottamisesta on ilmassa; Tänä vuonna Esikko itse asiassa osallistui varsin mallikkaasti omien tarjottaviensa leipomiseen, ja askarteli muunmuassa ranskalaisen jogurttikakun ja kasan porkkanakuppikakkuja. Ehkä hän saa jo ensivuonna itse keitellä kidney-papunsa... Tai sitten ei.

Vesimelonihai on (ilmeisesti) klassinen yksivuotissynttäreiden pöytäkoriste, mutta me säästimme sen kaksivuotissynttäreille ihan siitä syystä, että uskon tytsyn saaneen otuksesta enemmän riemua irti nyt kuin vuosi sitten. Suurella hartaudella päivänsankari istuikin vesimelonihainsa edessä ja mussutti menemään järkyttävän määrän viinirypäleitä. Lapsen vatsa lähetti jälkeenpäin tervehdyksensä moisesta mähkimisestä. 

Suolaisena tarjottavana pöydässä oli kurpitsapiirakkaa (Ihan perinteiseen pakaste-piirakkapohjaan muffinivuokiin tehtyjä pikkupiirakoita, joissa täytteenä paahdettua myskikurpitsaa, pinaattia, fetaa ja kananmunaa maustettuna kurkumalla, pippurilla ja oreganolla. Suolaa mausteseokseen ei tarvitse lisätä, sillä feta on jo itsessään tosi suolaista.) ja vegaania cashew-juustoa spelttikeksien kanssa.

Koska vieraiden joukosa oli jokunen sokeri-mauste-rajoitteinen (pikkulapsi), tein taaperoystävällistä tarjottavaa pieniin kestakäyttöshottilaseihin. Pohjalle maustamatonta soijajogurttia ja pinnalle tuoreita mustikoita. Nam, hyvin upposi myös aikuisille. 

Muistinpa taas, kuinka kieroutunut suhde minulla on juhlien järjestämiseen; Toisaalta tykkään etukäteen suunnitella, fiilistellä, koristella, suunnitella lisää, tehdä koevedoksia tarjottavista, tehdä vähän vähemmän epäonnistuneita koevedoksia tajottavista, suunnitella taas vähän lisää. Toisaalta taas inhoan juhlien aiheuttamaa stressiä. Olen vuosien varrella sen verran profiloitunut ruokapuoleen panostavaksi juhlien järjestäjäksi, että mahdolliset pieleen menneet tarjottavat vainoavat minua vielä viikkoja juhlien jälkeen. Mitään kovin pahoja vainolaisia ei onneksi näistä juhlista jäänyt, ja kakkuakin riitti vielä seuraavana päivänä juhlimaan tulleelle kummitädille.

 

SaveSaveSaveSave

SaveSave

Share

Ladataan...
DADA/DAY

Yhteistyössä Color4Care

Nyt se olisi sitten edessä, eka anatomian tentti. Aiheena ylä- ja alaraajan luut, lihakset ja toiminta noin ylipäätään. En ole ihan tarkkaan laskenut, kuinka monta yksittäistä suomi-latina-brittienglanti-käännöstä on tullut opeteltua, mutta niitä on paljon. Vaikka fysioterapeutin opinnot noin lähtökohtaisesti painottuvat käytäntöön, silmän ja käden harjaannuttamiseen, niin pakkohan tällainen pänttäämispaketti on jokaiseen koulutukseen kuulua. Anatomia on kuitenkin niin sanotusti se selkäranka, jonka varaan meidän tuleva osaamisemme rakentuu. Alan ensimmäisen perusteoksen kokosi muuten 1850-luvulla tyyppi nimeltä Henry Gray, A:lla, ja kyseinen kirja kulkee nimellä Gray's Anatomy, A:lla. Ja kyllä, se Anatomia E:llä on saanut nimensä tämän teoksen mukaan. Herran Grayn tuotos ei ehkä ole nykyään saatavilla olevista anatomian oppikirjoista se helppolukuisin ja selkein, mutta mihinkäs entinen historianopiskelija karvoistaan pääseen, pakkohan minun oli se hankkia.

Muita opiskelutarvikkeita sain Color4Carelta. En tiedä teistä, mutta itseäni on aina jollain kierolla tavalla ilahduttanut, että opiskelutarvikkeet kavaltavat omistajansa opintosuunnan, ja tämä huikea muistiinpanovihko ja kansio eivät kamalasti jätä arvailun varaa. Kuten missä tahansa opinnoissa, anatomiassakin omien opiskelumetodien tiedostaminen ja hallitseminen auttaa pitkälle. Itse olevan hyvin audiovisuaalinen oppija, ja huomasin nopeasti, etteivät meluisassa luentosalissa taululta tihrustetut powerpoint-esitykset aiheuttaneet minulla muuta kuin lievää paniikkia. Opettajamme on onneksi järjestänyt käyttöömme anatomian opiskelu -appsin, jossa luut ja lihakset tunnistetaan kuvista, typoillaan, ja kuullaan oikea ääntämys. Tämä menetelmä on tähän mennessä ollut minulle paras tapa painaa mieleen näitä juttuja. Olen myös töhertänyt muistiinpanovihkoni täyteen kuvia luiden ja lihasten osista yrittäen näin aktivoida visuaalisen lisäksi myös kineettistä oppimiskykyäni (uskokaa pois, kun viettää toista tuntia yrittäen piirtää kyynärniveltä, niin sen jälkeen kyllä muistaa, miltä se näyttää ja kuinka se toimii).

(Veikkauksia, tuleeko hylsy, jos ottaa tämän viivottimen mukaan anatomian tenttiin?)

 

 

 

 

 

Anatomiavihko, ja -kansio, sekä macci-tarra, viivotin ja kynätasku saatu Color4Carelta bolgin kautta. Nämä ja muut hoitoalan opiskelu- ja työvälineet löytyvät heidän verkkokaupastaan: Color4Care.

SaveSaveSaveSave

Share

Ladataan...
DADA/DAY

 

Kun unikoulu ei mene niin kuin kirjoissa

 

Yö 30

Vauva on ekaa kertaa yötä kotona. Meidän on vaikea ymmärtää, että se ei oikeasti aio nukkua tuntiakaan koko yönä.

 

Yö 64

Kellon tullessa kuusi illalla meidät valtaa epätoivo. Tiedämme jo, mitä on edessä: Vauva alkaa huutaa, ja lopettaa huutamisen joskus kolmen-neljän aikaan aamuyöllä. Nukumme vuorotellen tunnin pätkissä, vaikka ei sitä oikeastaan nukkumiseksi voi kutsua. Ei siinä metelissä kukaan pysty nukkumaan.

 

Yö 93

Lattiaan on kulunut ura, kun kumpikin meistä on tunnin kerrallaan heijannut itkevää tyttöä ympäri olohuonetta. Lopulta vauva nukahtaa syliini, tunnen helpotusta ja onnistumisen iloa, kunnes vilkaisen kelloa ja tajuan sen olevan seitsemän aamulla.

 

Yö 190

Vauva on oppinut nukahtamaan ennen puoltayötä ja herää vain kerran tai kaksi yön aikana. Mistään unikoulusta ei puhutakaan, olemme vain tyytyväisiä yli kolmen tunnin unijaksoihin.

 

Yö 380

Päätän, että vauvan on aika kasvaa isoksi. Vien hänet hereillä pinnasänkyy, toivotan hyvää yötä ja suljen oven perässäni. Vauva katselee hetken itkuhälytinkameran valokehää, kietoo kätensä unipupun ympärille ja nukahtaa.

 

 

Kun unikoulu menee niin kuin kirjoissa

 

Olemme päättäneet jo etukäteen, että unikoulu aloitetaan viimeistään puolen vuoden iässä. Vauva osaa jo 5kk ikäisenä nukkua koko yön, mutta nukahtamista edeltää kolmen-neljän tunnin huuto.

 

Yö 165

Päätän aloittaa tassutusunikoulun. Vauva kapinoi vastaan 20 minuuttia ja alkaa nukkua.

 

Yö 166

Vauva kapinoi viisi minuuttia tassuttamista vastaan ja alkaa nukkua.

 

Yö 172

Vauva jää yksin hereillä sänkyyn, kietoo kätensä pupu-unirätin ympärille ja nukahtaa.

 

 

 

 

Kuva Pixabaysta

Share

Ladataan...
DADA/DAY

Yhteistyössä Color4Care

 

Ihan huomaamatta käärö numero 1 on ehtinyt kasvaa melkein kaksivuotiaaksi. Pian juhlitaan taaperon toisia synttäreitä. Puuhailtiin tytön kanssa yhdessä synttärikutsuja, ja samalla jo vähän aloittelin koristeidenkin tekemistä.

Juhlien väreiksi valitsin itsevaltaisesti keltaisen ja vihreän, syystä että en ole vielä päättänyt, tuleeko koristelun teema olemaan Nalle Puh vai viidakon eläimet. Lapsi ei ole ottanut kantaa tähän valintakysymykseen, vaikka olen hänen mielipidettään yrittänyt tiedustella. Vastaus on päivästä riippuen ollut "tiikerh" (tiikeri vai Tiikeri?), "norhsu" (möhköfantti?), "possu" (Nasu?), tai "nalle" (Nalle Puh?). Korttien puuhaaminen lähti liikkeelle siitä, että tyttö maalasi sormiväleillä sydämensä kyllyydestä. Märän sormivärin päälle äiti ripotteli ensin vähän kimallehilettä, ja sitten lapsen käskystä ripoteltiin vähän enemmän. Maalin kuivuttua isot A3-kokoiset maalaukset pilkottiin paperileikkurilla suunnilleen kortin kokoisiksi paloiksi. Mitään millintarkkuutta tässä tehtävässä ei noudattettu; Eiväthän vieraat pääse näkemään kuin oman kutsunsa, ja heidän puolestaan ne voisivat hyvinkin olla samankokoisia.

Koska äiti on laiska, ainoa ekstrakoristelu tehtiin numero kakkosen muotoisilla tarroilla. Olen sen verran nakkisorminen, että numeroiden ja muiden vastaavien ääriviivatarrojen kanssa pelatessa tykkään käyttää pieniä askartelupihtejä apuna.

Kutsujen taakse kirjailtiin käsipelillä teksti. Viimevuoden tapaan katsoimme parhaaksi porrastaa vieraiden saapumisajat, koska pöytämme ääreen ei yksinkertaisesti mahdu yli kuutta ihmistä kerrallaan.

Molempien tyttöjen ristiäisiin olen askarrellut koristeeksi silkkipaperipompomeja, ja tätä patenttiratkaisua hyödynnän myös synttärijuhlissa. Silkkipaperipompomit ovat (kun tekniikka on kerran opittu) helppo ja nopea tapa askarrella näyttäviä koristeita juhlan teemaväreissä. 

Kahteen pieneen silkkipaperipompomiin tarvitset 20 n. A4 kokoista värikästä silkkipaperia. Pinoa silkkipaperit kahdeksi kymmenen paperin pinoksi (puolikkaisiin pompomeihin, jotka kelpaavat esim. pöytäkoristeiksi, riittää 5 paperia). Taittele paperipino haitariksi ja kiinnitä keskeltä narulla tai raultalangalla. Pyöristä saksilla haitarin pää ja nypi paperit erilleen.

 

 

 

 

Näissä synttäriaskarteluissa apuna olivat ihanat kärpässieni-sakset, jotka sain Color4Carelta. Heiltä ovat myös korttiaskartelussa käytetyt pihdit. Vaikka Color4Care myykin nimenomaan hoitoalan työvälineitä, sopivat ammattikäyttöön tarkoitetut terävät sakset myös harrastelija-askartelijan käteen. Tavalliseen kotikäyttöön Color4Carelta saa myös vänkät kynät.

SaveSaveSaveSave

SaveSave

SaveSave

Share

Ladataan...
DADA/DAY

Eli pohdintoja tulevien naisten kehokäsityksestä.

 

Aamu-uinneissa on monta plussaa. Ensinnäkin päivän treeni tulee tehtyä ennen muita menoja, aamulla uimahalliin pääsee edullisemmin kuin illalla, ja parhaassa tapauksessa pääsee nauttimaan varsin tyhjästä allasosastosta. Toisaalta usein aamu-uinti osuu myös yksiin koululaisryhmien vierailujen kanssa. Näillä kerroilla huomio kiinnittyy naisenalkujen keskusteluihin pukuhuoneessa ja suihkuosastolla. "Siis vähäks noloo, sä riisut alasti!" totesi eräs ala-asteikäinen kaverilleen. Ilmeisesti vähemmän noloa oli olla tietämättä, että uimahallin pukuhuoneessa on tapana riisuutua. Kaverinsa toteamuksesta hämmentynyt tyttö oli ilmeisen tietoinen, kuinka uima-hallissa toimitaan, mutta yhtä ilmeisen epätietoinen alastomuuden noloudesta. Eräänlainen kynnysikä, ehkä, tuossa noin kymmenen vuoden tienoilla, kun tyttölapsilla on vielä lapsen vartalo, mutta mieli alkaa jo olla esiteinin. Ennen tätä ääneen lausuttua nolousjulistusta muutkin luokan tytöt olivat tyynesti viikanneet (=tunkeneet) vaatteitaan kaappiin, mutta hetkeä myöhemmin heistä jokainen vaihtoi uikkareita pyyhkeen alle piiloutuneena. Suihkuhuoneessa odottikin sitten uusi haaste, kun uikkarit olisi pitänyt riisua (kavereiden nähden!!!) suihkuttelun ajaksi.

Minulla on hämäriä muistikuvia näistä retkistä, koulun vuosittaisista uimahallivierailuista. Muistan, kuinka tärkeää oli mahdollisimman nopeasti selvitä vaatteiden riisumisesta ja suihkussa käynnistä, sillä vain tarpeeksi häpäilevällä käytöksellä saattoi selvitä siitä noloudesta, että piti todellakin riisuutua ennen uimaan menoa. Jos joku ei vielä ollut älynnyt, että omaa olemustaan piti nolostella, niin taito kyllä opetettiin hänelle nopeasti. Tuossa vaiheessa asiat olivat kuitenkin vielä suhteellisen yksinkertaisia; Kaikki olivat samanlaisia neliskanttisia lapsosia. Todella vaikeaksi nämä uimahallivierailut menivät vasta muutamia vuosia myöhemmin, kun toisilla oli ja toisilla ei. Vertailu, se vasta pelottavaa olikin. Ei sillä, että kukaan olisi kehdannut myöntää katsoneensa, koska nolooo!

Näitäkin näkee aamu-uinneilla. Tytöt, jotka ovat rääkänneet itsensä näyttämään teiniversioilta lehtien kansikuvatytöistä, tai jotka näyttävät siltä luonnostaan, jotka yrittävät esiintyä mahdollisimman aikuismaisesti, kokevat olevansa jo naisia, purjehtivat niukkaa niukemmissa bikineissään suihkuhuoneen läpi kehtaamatta riisuutua peseytymisen ajaksi. Muistan tämänkin vaiheen. Minä tosin kuuluin niihin, joiden mielestä uimahallireissuissa oli pahinta paljastaa kaikki se, minkä sai löysillä vaatteilla ja muotoilevilla alkkareilla peitettyä. 

Nyt näiden pikkunaisten käytös saattaa huvittaa, tai aamupäivisin uimahallit valtaavia varttuneempia naisia jopa ärsyttää ("epähygieenistä, pilaavat meidän uimavaden"). Samalla kuitenkin mietityttää, mistä me olemme tämän pukuhuonehäpeän oppineet? Miksi meistä on luontevaa hävetä omaa alastomuuttamme tilassa, jossa kaikki muutkin naiset ovat alasti? Onko miesten pukuhuoneissa vallalla samanlainen peittelyn ja noloilun ilmapiiri? Alastomana ihminen on suojaton, ja tuskin kukaan varsinaisesti tuntee olonsa erityisen mukavaksi hytistessään kananlihalla pukuhuoneen ja uima-altaan välimaastossa, mutta kuinka jo nuoriin tyttöihin on onnistuttu iskostamaan tyytymättömyys omaa vartaloa kohtaan, tarve paeta toisten arvostelua (vaikka kuinka moni oikeasti arvostelee kanssauimareiden muotoja?). Ja tietysti äidin pohdinta, kuinka opetan omille tytöilleni asian käytännöllisen puolen (jo ihan pelkästään hygienian vuoksi suihkussa käydään ilman uikkareita) ja ruumiin- ja mielenterveyteen liittyvän puolen (olette kauniita juuri sellaisena kuin olette, eikä kenelläkään ole oikeutta saada teitä häpeämään omaa ulkomuotoanne).

 

Share

Pages