Äiti teki gradun

Ladataan...
DADA/DAY

Tiedätkö sen tunteen. Sen, kun on päästämässä irti. Olen kokenut sen muutamia kertoja aikaisemmin. Kun päästin Esikon ekaa kertaa yökylään, pakkasin mukaan kaiken mahdollisen babyoilista (jota hän ei ollut pitkiin aikoihin tarvinnut) Padanoliin (jota hän tarvitsi vain rokotusten jälkeen). Tarkastin laukun tuhat kertaa ennen kuin päästin hänet ovesta ulosa. Sama irtipäästämisen tunne kaihersi myös lähettäessäni muinaisessa nuoruudessani käsikirjoitusta kustantajalle. Silloin käsikirjoitukset lähetettiin vielä paperiversioina. Ostin tulostimen, printtasin kässärin kolmena kappaleena (yhteensä yli tuhat sivua) ja kiikutin postiin. Kun valtava kirjepaketti oli puolivälissä postilaatikon luukkua, tuntui se irtipäästämisen tunne. Tämä oli nyt tässä. Tämä versio arvioidaan, enkä pysty sitä enää muuttamaan. Kohtelias "ei kiitos" -kirje saapui muutamia kuukausia myöhemmin.

Kävin eilen läpi graduni ensimmäistä vedosta. En siis sitä, joka palautetaan plagioinnintunnistusohjelman nieltäväksi ja kansiin pantavaksi. Ihan vain se versio, jonka näkisi vain ja ainoastaan graduohjaajani, ja jonka luettuaan hän tulee ehkä sanomaan "laitetaanpa kaikki uusiksi alusta asti". Kyse ei siis ole vielä mistään lopullisesta ja muuttumattomasta, joka istuisi loppuikänsä kirjahyllyssä mulkoilemassa minua ja syyttämässä alhaisesta arvosanasta/otsikkoon jääneestä kirjoitusvirheestä. Silti kävin tekstin muotoilun läpi noin kymmenen kertaa, fiksasin sisennyksiä, viilasin sivunnumeronpaikkaa, mietin, pitääkö tiivistelmän otsikkokenttä boldata. Teksti lähti matkaan ihan vain sähköpostin liitetiedostona, ja lähetä-nappia painaessa ylitse hyökyi irtipäästämisen tunne. Tässä se sitten oli. Parin viikon päästä saan tietää, onko kolmen vuoden työskentely johtanut yhtään mihinkään. Samalla tunsin helpotusta; Koko loppuelämäni ei enää ole kiinni tuosta gradusta. Se ei määrittele tulevia opiskelumahdollisuuksiani, ja voin halutessani piilottaa painetun version työpöydänlaatikkoon tai vaikka marittaa sen paperinkeräykseen. Gradun valmistuminen on yksinkertaisesti merkki siitä, että olen edes jonkun tutkinnon saanut taputeltua valmiiksi asti. Samalla voin puhdistaa työpöytäni ja aloittaa seuraavat opinnot vapaana keskeneräisen tutkimuksen painolastista.

Kuinka sitten kahden pienen lapsen äiti sai kirjoitettua tähänastisen elämänsä mittavimman opinnäytteen loppuun? Siihen on muutamakin syy, joista vähäisin ei ole se, että Mini nukkuu niin paljon siskoaan paremmin. Ennen Minin syntymää vitsailin, että graduni on "kirjoittamista vaille valmis". Tarkoitin sitä oikeasti, vaikka noin muotoiltuna se vitsiltä kuulostikin. Olin käyttänyt yli kaksi vuotta tutkimussuunnitelman, tutkimusaineiston, taustakirjallisuuden, metodiopintojen, muistiinpanojen ynnä muun säätämisessä, minulla oli valmiiksi analysoitu tutkimusaineisto ja suunnitellun tutkimuksen rakenteen mukaan alaluvuittain järjestellyt muistiinpanot. Ei vaadittu muuta kuin aikaa istua koneelle ja vääntää. Tästä ajasta minun käy kiittäminen miestä ja anoppia. Yksinkertaisesti pakkasin muistiinpanot ja aineistot ja lähdin mökille pakoon vauvahälinää. Juu, tiedän, hyi minua, jätin alle 4kk ikäisen vauvani kahdeksi yöksi (isänsä luokse, joka muuten tälläkin hetkellä on hänen kanssaan vanhempainvapaalla, ja on sairaalasta kotiutumisesta asti hoitanut oman osansa vauvan yösyötöistä). Anoppi saapui auttamaan Esikon kanssa, jotta mies ehti keskittyä Minin hoitamiseen.

Graduretriittiini kuului kolme päivää ja kaksi yötä, mittaamaton määrä suklaata, ambient-musiikkia ja Forest-niminen kännykkäsovellus (kasvata puita keskittyessäsi, puu kuolee, jos kosket kännykkään ennen kuin ennalta määrätty aika on kulunut). Kirjoittamiseen tuli melkoinen flow, kun kerran pääsi vauhtiin. En kamalasti vaivannut päätäni lopputuloksella, kunhan tekstiä syntyisi. Sen verran tehokkaaksi osoittautui kymmensormijärjestelmäni, että kolmannen päivän kääntyessä iltaan ainoa tekstistä selvästi puuttuva elementti oli johtopäätökset. 

Vauva-arki otti vastaan kovin käsin, ja viimeisen kesälomaviikot menivät autuaassa en-pysty-tekemään-mitään-ylimääräistä-koomassa. Kaikeksi onneksi Esikon päiväkoti alkoi kesätauon jälkeen viikkoa ennen minun kouluvuottani, joten ehdin käydä läpi mökillä suoltamani ajatuksenvirran ja järjestää sen jonkinlaiseen akateemisesti hyväksyttävään muotoon. Johtopäätöksetkin syntyivät lopulta. Tästä siis opimme, että jos taustatyö on tehty hyvin, itse gradun kirjoittamiseen riittää noin viikon työtunnit.

 

Random-tilanne kesken graduretriitin: Kännykkä soi (puu kuolee kun vastaan). Puhelimessa on liikkuvaa 4g-nettiä kauppaava myyjä. Sanonen, etten tarvitse, minulla on kännykässäni 4g-liittymä, ja tälläkin hetkellä olen jakanut sen läppärilleni. Puhelinmyyjä linjan toisessa päässä kiljahtaa "eihän niin voi tehdä!"

 

Kuva Pixabaysta

SaveSave

Share

Kommentoi

Ladataan...