Pari kuukautta takaperin tein suursiivouksen vaatekaappiin ja vein kirpputorille ison kasan vaatteita - sellaisia joita en ollut käyttänyt moneen aikaan ja jotka yksinkertaisesti eivät kuvastaneet enää omaa tyyliäni. Olisi ihanaa jos joku ihminen tulisi sanomaan mulle mikä se mun tyyli oikein on. Olen aina ollut tunneshoppailija ja olen kovasti yrittänyt päästä tästä todella huonosta tavasta eroon. Liian usein kaupungilla pyöriskellessä mukaan tarttuu kaikenlaista mitä ei oikeasti tarvitse - juuri sellaisia " tämä on vain 19,95e " ostoksia. Kun näitä hairahduksia tapahtuu kuukaudessa enemmän kuin yksi tai kaksi, rokottaa se lompakkoa enemmän mitä se, että ostaisi kerran jotain laadukasta mitä oikeasti tarvitsee ja on pidemmän aikaa jo halunnut.

Tällä hetkellä yläkerrassa nököttää taas iso Ikean kassillinen vaatteita kirpputorille vietäväksi ja samalla ihmettelen mistä kummasta niitä vaatteita oikein löytyy. No, juurikin niistä älyttömän tyhmistä heräteostoksista. Olen huomannut ehkä pientä parannusta itsessäni kulutuksen suhteen, sillä olen alkanut suosia yhä enemmän ja enemmän kirpputoreja sekä kierrättämistä. Joskus muinaisessa nuoruudessani en voinut kuvitella ostavani yhtään mitään kirpputorilta, mutta kyllä vuosien saatossa se ajatusmaailma vaan kummasti muuttuu. Vien myös vauvanvaatteita lähetystorille ja kavereiden/ suvun kesken kierrätetään vaatteita todella paljon. Joskus olen tainnut mainita, että ainoat vaatteet jotka olen pojalle ostanut täysin uutena olivat vakosamettihousut sekä untuvatakki ensi talvea varten. Enkä sitä sano, ettenkö koskaan tule ostamaan pojalle supersöpöjä ja ihania vaatteita, mutta kun en ole katsonut sitä niin järkeväksi ja käytännölliseksi - varsinkin kun vauvat kasvaa ihan uskomatonta vauhtia.

Ja näin äitinä ollessa olen alkanut muutenkin miettiä omaa kulutustottumustani. Haluan näyttää pojalleni hyvää esimerkkiä, enkä mielinmäärin laittaa euroja menemään ja osoittaa, että raha se on tuhlaamista varten. Haluaisin olla taitavampi käsistäni ja väsätä meille kotiin enemmän itse. Haluaisin kierrättää vanhaa ja kunnostaa uutta.

Tässä yksi päivä huomasin päälläni olevien vaatteiden olevan kirpputorilta ja hintaa asukokonaisuudella oli 18 euroa ( asukokonaisuu ylhäällä kuvassa ) Kirpputoreilta tekee uskomattoman hyviä löytöjä, kunhan on avarakatseinen ja malttaa mielensä aarteiden suhteen. Jonkin kivan hameen voi tuunata mieleisekseen ja farkkutakin voi leikata vaikka liiviksi. Itse löysin kuvassa näkyvän puupunoslaukun eurolla ja pitsihameen kahdeksalla eurolla. Pitsihameen hihat eivät niin miellyttäneet kirpparilla, mutta siitä saa pikku tuunauksen jälkeen täysin mieleisensä. Sillä kaupassa vastaava maksaisi lähemmäs 25 ellei 30 euroa. Ei välttämättä niin paljon rahaa, mutta senkin rahan voi laittaa muuhun hyödyllisempään.

Ajattelen myös, että jos ostan itselleni jotain on se pojalta pois - pojalle kun pitää ostaa sitä ja tätä, joten jätän itselleni ostamatta. Eräs ystäväni joskus kysyi, että olenko muuttunut kulutuksen suhteen nyt kun olen äiti. Ensin ajattelin, etten nyt sen kummemmin, mutta oikein kunnolla asiaa pohdittuani huomasin, että pientä muutosta on tapahtunut. Ajattelen aina ensi poikaani ja vasta sitten itseäni. Tai oikeastaan se menee näin: Poika, avomies, koti, Bruno ja viimeisenä minä.

Enkä etsi kirpputoreilta vaan itselleni, vaan myös pojalle. Yleensä pyrin olemaan silmätarkkana eri merkkien suhteen, joita en todellakaan raaski sitten millään ostaa uutena - kuten Polarn O. Pyret, Mini Rodini, Ticket jne. Viimeksi kun kävin kirpputorilla tein kaksi todella hyvää löytöä pojalle, alle 15 eurolla - Gantin pipo sekä POP:in kauluspaita. Paita ja pipo olivat kuin uusia!

Tällaisista löydöistä tulee aina hyvä mieli, varsinkin kun miettii miten paljon enemmän rahaa säästyi jos olisi ostanut pelkän kauluspaidan normaalihintaisena. Mieltä lämmittää myös se, että tekee hyvää jollekulle toiselle - jonkun toisen roska kun on toisen aarre. Enemmän pitäisi ehdottomasti kierrättää ja jos tekee niitä suuria vaatekaapin siivouksia ( niinkuin itse parhaillaan ) on hyvä miettiä ennen pois heittämistä, josko paidasta saisi uuden pienellä tuunaamisella.

Meillä on Kesäkuussa serkkuni rippijuhlat ja olen aikeissa laittaa saman mekon päälle, joka mulla oli avomieheni serkun häissä viime Syyskuussa, vielä kun olin raskaana. Mekko on hyvänkokoinen mahanseudulta, mutta suurehkot hihat kaipaavat pientä fiksaamista. Siskoni jo vähän mekkoa katseli ja sanoi fiksaavansa hihat jahka vaan ehtii. Onneksi on osaava isosisko ja vieläpä taitava sellainen! <3

Ohhoh, tulipas taas löpinää. Ei välttämättä niin kovin järkevää, mutta tällaista tänään.

Kivaa alkanutta viikkoa!

Meitä ollaan hemmoteltu nyt parin päivän ajan oikein ihanilla helteillä ja yhtenä päivänä uskaltauduin kaivamaan hellehameeni ( lukekaa: mammahame ) talviunilta esille. Löysin hameen viime vuonna näihin aikoihin alennusmyynneiltä 12 euron hintaan. Ihastuin hameeseen heti ja se olikin viime kesänä aika tiuhaan päällä. Raskaanaollessa se oli todella mukava vaihtoehto kuumien farkkujen sijaan. Nyt vaan huomasin, että kun ostin hameen raskaanaollessani, on se hieman liian iso vyötäröltä - vaikka on kokoa 34. En ymmärrä! Onkohan se venynyt? Varmaan. Jotenkin repsahtanut pois muodostaan.

Hame on siitä kiva, että se menee ihan arjessakin farkkutakin kaverina, mutta taipuu myös juhlaan kun vaihtaa jalkaan korkokengät. Mielessä pyörii samansävyinen maxihame, kumpa jostain löytäisin sellaisen. Pari vuotta sitten en tykännyt maxihameista/ mekoista ollenkaan, mutta nyt olen todella ihastunut niihin. Tulenkin asiassa kun asiassa aina vähän jälkijunassa.

Hameessa on myös se mukavaa, että se on näin talven jälkeen armollinen vitivalkoisille sekä ei todellakaan treenatuille jaloille.

Lisää näitä hellepäiviä kiitos!

Terve!

Täytyy ihan alkuun sanoa, etten pidä tästä uudesta Lilystä yhtään. Tuntuu ettei mikään omalla sivulla oikein toimi eikä blogin ulkomuoto miellytä silmää ollenkaan. Olen pitkän tovin yrittänyt muokata tästä mieleistä, mutten ole oikein onnistunut. Pahoitteluni siis, jos blogi näyttää hieman hassulta - liian leveeltä ja fontit on miten sattuu. Tuntuu, että tämä uudistus teki blogista todella ryhdittömän näköisen. Buu! No, kaipa tähän tottuu.

Ei varmaan ole tyhmää kysyä, että mitenkäs se Äitienpäivä teillä muilla äideillä meni - vai onko? Tuntuu, että Äitienpäivästä olisi jo ikuisuus vaikka siitä on kohta vasta viikko. Olisi kiva kuulla miten teitä muistettiin. :) Viime postauksessa kun kerroin teille vähän omasta ihonhoidostani ja siitä, että haikailen kasvohoidon ja jalkahoidon perään, niin avomies sitten muisti minua hemmottelu lahjakortilla. Saan valita ihan minkä tahansa hoidon itselleni - jalkahoidosta kuumakivihierontaan. Tulee kyllä niin tarpeeseen. Tuntuu, että hartiat ovat täysin jumissa imetyksestä ja jokainen paikka kropassa kolottaa jollain tavalla. Valitsen varmaan jonkin hoidon nyt kesäksi ja säästän toisen syksyyn.

Ja se Takuuvarma lahja mistä tulin teille kertomaan ei ollut tuo saamani lahjakortti, vaan lahja itseltäni omalle äidilleni. Yksi todella varma lahja toiselle on mun mielestä valokuva. Se on ikuinen ja täynnä muistoja. Niinpä menin ja kehitin parit valokuvat pojasta nätteihin kehyksiin ja annoin ne äidilleni.

Itkuhan siinä sitten äidille tuli kun hän nämä sai. Tehtävä siis suoritettu! Kehitin myös pojasta yli 130 valokuvaa ja laitoin ne albumiin. Hyvä, että tein sen nyt enkä myöhemmin kun on vielä päivämäärät aika hyvässä muistissa. Oli todella haikeeta kattella kuvia pojasta kun hän oli ihan pieni, sellainen vastasyntynyt pikku nyytti ja nyt poika on jo niin iso että. Miten sen voikin unohtaa niin nopeesti kuinka pieniä vastasyntyneet oikeasti on?

Aika, älä juokse niin lujaa!

Olen aina kärsinyt todella kuivasta ihosta. Talvella ihoni oikein hilseilee kuivuuttaan ja muistuttaa lähinnä kuivaa autiomaata. Kasvojeni iho on täynnä valkoisia kuivia ja hilseileviä laikkuja, samoiten jalkani. Käteni kuivuvat suorastaan vereslihalle ja kylmällä ilmalla on mun melkeinpä aina käytettävä hanskoja.

Kesäisin ihon kanssa ei ole mitään ongelmaa ja voin olla huoletta rasvaamatta sitä, mutta aina näin keväällä pyrin tekemään sille ns. hoitokuurin kovan talven jälkeen. Olen haaveillut jo todella pitkän aikaa, että pääsisin oikein ammattilaisten kätösiin jalkahoitoon, jotta kesällä voisi mennä viipotella hyvin hoidetuilla jaloilla, mutta en ole saanut aikaiseksi. Niinpä olen yrittänyt tehdä edes jotain kotikonstein.

Olen käyttänyt Body Shopin Hamppu hoitosarjaa ja katsonut, että se on tarpeeksi ytyä mun iholleni. Hamppu vartalorasva on juuri sopivan paksua ja se vaikuttaa vielä seuraavana päivänäkin. Se imeytyy hyvin, mutta saisi tuoksua himpun verran miedommalle. Olen käyttänyt myös sellaisia vartalorasvoja, jotka on todella nestemäisiä, eikä ne ole läheskään niin hyviä mitä tämä Hamppuvoide. Jalkojen kovettumille olen käyttänyt tuota Foot Protectoria ja on pienestä koostaan ( 15ml ) todella riittoisa, sillä sitä ei tarvitse laittaa kovettumiin mielinmäärin. Kuiville käsille sitten löytyykin toi varmaan todella monelle tuttu Hamppu käsvoide - se on täydellinen! Tekee käsistä todella pehmeät.

Kuorin myös ihoa pitkin talvea säännöllisin väliajoin Aloe Veraa sisältävällä kuorintavoiteella. Näin keväisin olen kuitenkin tupannut kuorimaan ihon kahvista, sokerista ja oliiviöljystä tehdyllä kuorintavoiteella ( voin laittaa teille siitä ohjetta myöhemmin ) Se tekee ihon todella pehmeän tuntuiseksi ja tuoksuiseksi ( jos tykkää kahvista )

Onko teillä jotain luottotuotteita ihonhoidossa? Jos on, niin mitä?

Pssssst. Huomenna onkin jo Äitienpäivä - ihka ensimmäinen äitienpäivä! Täytyy myöntää, että mua jännittää jostain kumman syystä ihan hirveesti. Enkä malttaisi odottaa mitä huominen päivä tuo tullessaan, iiiks. Olen avomiehelle sanonut, että kahvi ainakin täytyy saada sänkyyn ja olisi ihanaa jos pojan vaippakin olisi vaihdettu ja äiti saisi hetken nauttia rauhallisesta aamusta. Suunnataan huomenna avomiehen mummille isolla porukalla syömään, joten blogi viettää huomenna ansaittua vapaapäivää.

Näin etukäteen jo kaikille: Mahtia Äitienpäivää! <3

Meillä kului eilinen päivä kokonaisuudessaan avomieheni vanhempien luona ja taas jälleen kerran keskeneräisten projektien parissa. Mies nikkaroi terassillemme sohvaa ja mä maalasin pinnatuolia - vihdoin!

Tosin, se pinnatuoli jonka siskoni löysi kirpputorilta koki vaihtokaupan appiukon pinnatuolin kanssa. Autotallissa nökötti kaiken sen rasvan, ruuvien ja työkalujen keskellä täydellinen pinnatuoli. Huusin sen nähtyäni, että toiha o täydelline ja tehtiin vaihtokauppa.

Ja ei muuta kun hiomaan ja maalia pintaan! Käytin Tikkurilan Helmi puolihimmeää maalia. Meillä on jäänyt remontista yli kaikenlaista maalipurnukkaa ja käytin tuota. Se oli tuolin maalaamiseen tosi hyvää maalia ja olenkin lopputulokseen aika tyytyväinen. Ainut, että istuinosa olisi varmaan pitänyt maalata kolmeen kertaan ( koko tuolin maalasin kahteen kertaan ) istuinosa ei ole ihan täydellinen ja joistain kohdista huomaa, että maali oli ehtinyt liikaa kuivumaan ja pinta on hieman rösöinen. Mutta ne on pikkuvikoja!

Appiukko sanoi, ettei tule tarvitsemaan sitä munkaan pinnatuolia, joten saan maalata senkin. Tällä hetkellä mielessä pyörii ajatus sen maalamisesta limenvihreäksi tai kirkuvan keltaiseksi - ja se löytäisi paikkansa pojan huoneesta. Kumpi väri - keltainen vaiko vihreä?

                              Siin se o! Kylä o hiano!

Huoh!

No niin, kylläpäs on astetta rentoutuneempi olo. Päätin lopulta ottaa härkää sarvista ja tilata ajan pojalle yksityiseltä allergialääkäriltä. Olen kuullut monelta eri taholta suosituksia eräästä tietystä naispuoleisesta lääkäristä ja täytyy kyllä sanoa, ettei ne kehut ole olleet vain sananhelinää.

Lääkäri oli todella mukava ja hänen kanssaan oli helppo jutella ummet ja lammet pojan mahavaivoista - ilman, että mulle olisi heti sanottu vauvat vaan ovat tällaisia, koita jaksaa. Ajattelin, että pojalle olisi tehty jonkinlaisia testejä mahdollisten allergioiden kartoittamiseksi, mutta lääkäri vain lähinnä kuunteli ja teki sen pohjalta oman diagnoosin. Ja se diagnoosi oli: Todella herkkä vatsainen vauva. Ei siis toisaalta mitään sellaista, mitä en jo ennestään tiennyt, mutta nyt helpottaa todella paljon kun tiedän mistä mahavaivat johtuvat ja miten jatkan tästä eteenpäin. Neuvolassa kun olen asiasta puhunut, on siellä kehoitettu antamaan isompia määriä ja lisäämään ruokavalioon lihat, kalat ja kanat. Sain melkeinpä noottia viime neuvolakäynnillä, kun en ole jo antanut pojalleni lihaa. Sanottiin, että sosemaistelujen kanssa tulee kamala kiire. Ihan kokonaan unohdettiin se, että meillä on ollut juuri ongelmia soseiden kanssa ja sen vuoksi olen pitänyt vielä pannassa kaikki lihat ja kalat. Mutta, nyt yksityisellä kun asiasta puhuin oli lääkäri heti sitä mieltä, että on suoli ensin saatava kuntoon.

Halleluja!

Nyt sain tarkat ohjeet miten toimin pojan herkän vatsan kanssa ja miten saan sen kotikonstein toimimaan. Lykkäämme lihan ja kalan aloittamista vielä hetken aikaa ja aloitan suolen parannuksen veteen tehdyllä riisipuurolla ( unohdan myös maitopohjaiset vellit ) ja jos riisipuuro sopii, lisään joukkoon teelusikallisen ruista ja jos ruis sopii siirryn vesipohjaiseen kaurapuuroon. Sekä lisään pojan ruokaan rasvoja. On kuulemma nyt todella tärkeää, että pojan suoli saa kuituja ja rasvoja, jotta se toimii kunnolla. Sain myös varmuudeksi reseptin ummetuslääkkeeseen, johon turvaudun vain pahimmassa tapauksessa. Jonkun mielestä tässä saattoi olla sellaisia asioita, että kyllähän nyt äidin pitäisi tämä tietää, mutta täytyy sanoa, että olen ollut soseiden kanssa niin totaalisen ulapalla, ettei paremmasta väliä. Vielä kun olen saanut neuvolasta todella huonot ohjeet soseiden aloitukselle. Lääkäriltä pois lähdettyäni miettisin, miksi kummassa neuvolassa ei neuvottu toimimaan tällä tavalla? Olisin välttynyt suurelta lääkärilaskulta ja saanut mahdollisesti jo aikaisemmin mielenrauhan tämän asian kanssa.

Murrrrhh!

Kolmen viikon päästä katsotaan onko pojan maha yhtään parempi ja jos on, niin jatkan tätä jatkossakin, tietenkin lisäten ruokavalioon pieniä määriä sitä lihaa, kalaa ja kanaa. En ymmärrä, että ensin neuvolassa sanotaan ettei soseiden kanssa ole mitään kiirettä ja jotkut jopa täysimettävät puolivuotiaiksi asti. Sitten kun oletkin tehnyt itse jonkinlaisen poikkeuksen soseiden kanssa, saatkin kamalaa noottia siitä. Tässä meidän tapauksessa: Neuvolatäti oli huolissaan siitä, kun tulemme maistelujen kanssa jälkijunassa ja tarjosi kotitalousapua ( joku nainen tulisi katsomaan miten syötän omaa poikaani ja minkälainen rytmi meillä päiväsaikaan on ) Ihan ihmeellistä menoa sanokaa mun sanoneen! En kyllä koe olevani kotitalousavun tarpeessa sen vuoksi, että pojallani on todella herkkä vatsa eikä neuvolassa osata neuvoa miten asian kanssa kuuluisi toimia.

Murrrrhh!

Mutta, onneksi menin yksityiselle. Lompakkoa se kirpaisi, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen ja mitä sitä ei tekisikään oman lapsensa vuoksi. Toivon, että näillä uusilla ohjeilla poika saisi helpotusta kipeään vatsaansa ja meillä alkaisi arki rullaamaan ilman kipuitkuja ja päiväunetkin taas maistuisi. Että saisin oikeasti nauttia tästä, että olen suloisen pienen pojan äiti, joka kaikesta kivusta huolimatta yrittää olla iloinen ja reipas pikkumies. <3