Kun aikuinen haluaisi löytää uusia ystäviä

Destination: Happiness

Ihmissuhteet ovat tosi mielenkiintoinen aihe ja niissä riittää paljon pohdittavaa ja kirjoitettavaa. Kirjoittelin aiemmin syksyllä ystävyyden päättymisestä, ja kyseinen teksti on ollut yksi luetuimmista teksteistä blogissani, ja ymmärrän täysin miksi. Kyseinen aihe on varmasti koskettanut monia, mutta toisaalta siitä ei kuitenkaan ihan hirveästi keskustella tai kirjoiteta. Olenkin jo pidempään halunnut kirjoittaa lisääkin ihmissuhteista, mutta niistä kirjoittaminen on kyllä paljon hankalampaa kuin vain omasta elämästään (tai jostain kepeistä aiheista) kertominen - sitä kun ei haluaisi tulla väärinymmärretyksi aiheen tiimoilta tai loukata ketään.

Haluan kuitenkin tänään kirjoittaa aiheesta, joka on ollut tänä syksynä tosi paljon mielessäni. Se liittyy taas ystävyyteen ja siihen, miten ystävyyssuhteet väkisinkin muuttuvat ajan myötä, yleensä olosuhteiden muuttuessa. Ja siihen, kuinka ihminen, jolla on paljonkin kavereita ja tuttuja ympärillään, voi silti ajoittain tuntea itsensä hyvinkin yksinäiseksi.

Aika muuttaa joka ikistä ihmissuhdetta, oli kyseessä sitten sukulaissuhde, seurustelusuhde, tuttavuus tai ystävyys. Jokainen ihminen on jatkuvassa muutoksessa, ja erityisesti isot elämänmuutokset vaikuttavat väkisinkin ihmisen itsensä lisäksi myös ihmissuhteisiin. Mä olen viime aikoina pysähtynyt sen äärelle, että monikin mun ystävyys- ja kaverisuhde on käynyt läpi isoja muutoksia vuosien varrella. Olenhan itsekin muuttunut ja oma elämäntilanteeni on muuttunut paljon - olen siirtynyt opiskelijaelämästä työelämään, siviilisäätyni on vaihtunut sinkusta avoliitossa olemaan, meillä on nyt koira josta pitää huolehtia ja varmasti monet kiinnostuksenkohteenikin ovat aikojen saatossa muuttuneet. Ihan vain iän tuoma elämänkokemus ja itsetuntemuskin on tehnyt musta hyvinkin erilaisen ihmisen, kuin mitä olin vaikka kymmenen vuotta sitten.

Myös monen kaverini elämä on luonnollisestikin muuttunut: moni on muuttanut kauemmas entisestä asuinpaikastaan, jonka vuoksi emme ehkä tapaa enää niin usein. Moni on nykyään kiireisessä kokopäivätyössä, monella on lemmikkejä ja osalla jo lapsiakin. Moni entinen sinkku on nykyään parisuhteessa ja harva enää opiskelee kokopäiväisesti. Myös kavereideni kiinnostuksenkohteet ovat  tietysti muuttuneet. Joidenkin kavereiden kanssa se meitä joskus "yhdistänyt" tekijä voi olla poissa - emme olekaan molemmat/kumpikaan enää juhlimassa käyviä sinkkuja, emme asu lähellä toisiamme tai näe päivittäin esimerkiksi työn tai opiskelun merkeissä. Ja se on täysin luonnollista ja kuuluu jokaisen ihmisen elämään.

Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että juuri näistä syistä olen tänä syksynä tuntenut välillä tietynlaista yksinäisyyttä. Sellaista, että tunnen kuinka elämässäni olisi tilaa muutamalle uudelle läheiselle ihmisille. Tämä johtuu varmasti myös tietyllä tapaa omasta muuttuneesta elämäntilanteestani; teenhän nykyään useampana päivänä viikossa töitä kotoa käsin ja minulla olisi hyvin aikaa käydä päivällä vaikkapa lounaalla tai kahvilla jonkun kanssa, mutta aina en keksi ketään, kenelle soittaa. Monet kaverini ovat päivätöissä tai asuvat kauempana, joten lounaalle meno keskellä arkipäivää ei ole heidän kanssaan mahdollista ihan käytännön syistäkään. Joskus myös vaikkapa bongaan jonkin kivan tapahtuman, ja mietin, ketä pyytäisin sinne mukaani. Välillä tuntuu, ettei minulla ole ihan sellaista täysin samanhenkistä ystävää, jota kiinnostaisi samanlaiset kulttuuririennot ja muut tapahtumat, kuin minua, tai ainakaan niin, että aikataulummekin vielä kohtaisivat asian suhteen.

Luulen, että yksi syy näihin tämän syksyn yksinäisyyden tunteisiin on juurikin se, ettei ympärillä ole päivittäin työyhteisiöä, jonka kanssa höpötellä ja jakaa asioita. Kun tekee töitä yksin kotona, kärsii väkisinkin vähän sosiaalisesta "vajeesta". Ainakin, jos on ekstrovertti ihminen kuten minä. Minulle on tärkeää päästä höpöttelemään ja jakamaan asioita muiden kanssa. Ehkä olenkin siinä mielessä ristiriitainen ihminen, että nautin kyllä yksin työskentelystä ja itsenäisestä työnteosta, mutta tarvitsisin siihen rinnalle myös niitä sosiaalisia kontakteja ja höpöttelyä. Siinä mielessä jokin työhuone-tyylinen ratkaisu voisi myös jossain vaiheessa olla minulle sopiva juttu.

Luulen myös, että joillakin ihmisillä ei ole samanlaista isoa tarvetta ystäville kuin minulla sen takia, että heillä saattaa olla tosi läheiset välit perheeseen tai sukuun. Ja tietysti eritoten, jos saman katon alla asuu puoliso, lapsia ja ehkä lemmikkejäkin, tulee sosiaalia tilanteita väkisinkin päivän aikana tosi paljon. Lisäksi voi olla läheiset suhteet omiin vanhempiin, sisaruksiin, serkkuihin ja isovanhempiin, ja heidän kanssaan tulee soiteltua ja ehkä nähtyäkin useasti. Itselläni puolestaan ei ole mitään suurta ja läheistä perhettä/sukua ympärilläni päivittäisessä kanssakäymisessä, joten sekin varmasti vaikuttaa asiaan omalla tavallaan, kun niitä sosiaalisia kontakteja ei tule suvun puolelta, ja silloin ystävyyssuhteet ovat ehkä vielä suuremmassa merkityksessä. Olen nimittäin usein todennutkin, että ystävät ovat minulle vähän sellainen "puuttuvan suvun korvike".

Tämän tekstin kirjoittaminen jännittää vähän, koska en tietenkään halua, että nykyiset kaverini ymmärtävät tekstiäni väärin. Olen kiitollinen ja iloinen heidän seurastaan ja olemassaolostaan, vaikka tunnenkin näin. Vaikka koenkin, että elämässäni on tilaa uusille ystäville, haluan tietysti pitää myös vanhat ystävät läsnä enkä missään nimessä väheksy heidän seuraansa, elämäntilannettaan tai mitään muutakaan. On ihan ymmärrettävää, ettei normaalissa kahdeksasta-neljään -työssä oleva ihminen jaksa välttämättä arki-iltana lähteä koluamaan kirpputoreja tai museoon (en minäkään todellakaan olisi jaksanut viime vuonna) ja on täysin loogista, että asiat elämässä muuttuvat, ja niin ne ovat muuttuneet myös omassa elämässäni.

Tässä törmätään myös siihen yleiseen kysymykseen, että miten aikuinen ihminen edes saisi uusia ystäviä? Sen kun on monesti ja monessa yhteydessä todettu olevan aika hankalaa. En kuitenkaan halua uskoa, että se ainakaan olisi mahdotonta. Sehän olisi ihan kamala ja pessimistinen, lannistava skenaario. Uskon, että omalla asenteella ja toiminnalla voi vaikuttaa paljonkin. Opiskeluiden parista varmasti olisi mahdollista löytää uusia kavereita, jos vielä opiskelisin. Myös työpaikka on yksi mahdollisuus, minun työni tosin tosiaan painottuu aika paljon kotitoimistolle tällä hetkellä. Harrastukset ovat myös mahdollinen paikka, tosin esimerkiksi minun harrastamassani joogassa se ei ehkä ole niin helppoa, kun joogatuntien aikana ollaan lähinnä hiljaa. Ystävien kautta löytää varmasti myös kivoja tyyppejä, mutta silloin pitää muistaa itse olla aktiivinen tutustumisessa ja laittaa toiselle viestiä jälkikäteen ja sopia tapaaminen.

Aion kuitenkin itse nyt ottaa jonkilaiseksi omaksi agendakseni sen, että koittaisin aktiivisesti tutustua uusiin ihmisiin ja toivottavasti siten löytäisin niitä omantyylisiä ihmisiä, joista ehkä voisi pidemmällä aikavälillä tulla myös ystäviä. Olen siitä onnellisessa asemassa, että en kuitenkaan tällä hetkellä ole yksinäinen sanan varsinaisessa merkityksessä, toisin kuin joskus aikoinaan olen ollut. Mutta elämässä on ehdottomasti aina sijaa uusille tuttavuuksille ja nyt on ollut sellainen olo, että heille olisi hyvin aikaakin. Aion siis pitää silmät ja mielen avoinna.

Onko ruudun sillä puolen ketään, joka olisi kokenut samanlaisia fiiliksiä kuin minä? Ja oletteko onnistuneet löytämään uusia ystäviä aikuisiällä?

-Netta

(Kuvat: Pixabay)

Lue myös:

Kun ystävyys päättyy

Mistä tunnet sä ystävän?

Täydellisyydestä, epätäydellisyydestä ja ihmissuhteista

Kommentit

Ajatusleikki

Tämä on hirveän tärkeä aihe. Helposti ajatellaan, että vain yksinasuvat voivat olla yksinäisiä. Minulla on mies ja kolme lasta ja olen usein todella yksinäinen. Kotiäitinä puuttuu myös se tietty yhteisö, kerhojen vaihtuvat etäisesti tutut eivät ole sama asia kuin ystävät. Ja tunnen niin syvällä tuon, kun ei tiedä kenelle soittaisi tai ketä pyytäisi. Luotan siihen, että vielä joskus löydän kivan työyhteisön, jossa saan olla osallinen.

Nettanen
Destination: Happiness

Kiitos kommentistasi, Daniella<3 Mä oon myös törmännyt joillain ihmisillä siihen ajatusmalliin, että eihän sitä voi olla yksinäinen, jos ympärillä on kuitenkin muita ihmisiä. Mutta ainakin itse oon ollut erilaisissa elämäntilanteissa eri syistä yksinäinen, vaikka ympärillä olisikin porukkaa. Luulen kyllä, että itsessäni on sisäänrakennettuna sellainen tietynlainen yksinäisyys, mutta kyllä siihen olosuhteetkin vaikuttavat tosi paljon.

Ymmärrän tosi hyvin tuon, että kotiäitinä varmasti kokee yksinäisyyttä ja tuo "yhteisön" puute on myös tosi ikävältä tuntuva tilanne. Muistan sen omalta kohdaltani, kun mulla oli lukion jälkeen välivuosi eikä mulla johonkin kuukauteen ollut töitä (eli olin lähinnä kotosalla), niin se olo ilman sitä tiettyä porukkaa, johon "kuulua", oli tosi orpo. Tällä hetkellä teen itse myös kotitoimiston ulkopuoleista työtä pari päivää viikossa, joten onneksi se työyhteisö on myös mulla olemassa :)

Toivon kovasti, että löydät tulevaisuudessa kivan työyhteisön ja ihmisiä, joille soittaa! Se on todella tärkeää ja vaikka perhe olisi kuinka rakas tahansa, niin ainakin itse koen, että myös ystäviä tarvitaan elämään ihan ehdottomasti.

mettu (Ei varmistettu)

Kirjoitti jälleen hienosti aikuisten vaikeudesta löytää uusia ystäviä. Olen itse muuttanut takaisin kotikaupunkiin. Asunut nyt kohta kolme vuotta täällä. Viihdyn täällä hyvin. Ennen kaipasin vanhoja ystäviäni täältä kovasti. Mutta asuessani täällä. Huomaan ettei heillä olekaan aikaa tai haluja tavata minua. Ihmiset ovat täällä ystävällisiä ja "puhelijoita". Mutta ystävän tai edes kaverin saaminen näyttää aikuisiällä olevan vaikeata. Olisi mukavaa jos olisi ystävä tai kaveri jonka kanssa voisi lenkkeillä,käydä teatterissa tai jotain vastaava. - Mettu.

Nettanen
Destination: Happiness

Kiitos kommentistasi! Ikävä kuulla, ettet ole saanut seuraa vanhoista ystävistäsi. Se on harmi, koska mielestäni tosiystävät ovat sellaisia, joilla on sekä aikaa, että halua tavata ystävää. Toisaalta ymmärrän senkin, että jokaisella ihmisellä on tietysti omat kiireensä ja oma elämäntilanne vaikuttaa, mutta luulisi, että sitä aikaa kuitenkin aina joskus edes löytyisi. Luulen, että sinun kannattaa siis panostaa myös uusien ystävien löytämiseen. Jos työpaikallasi on mukavia ihmisiä, ehdota heille tapaamista työajan ulkopuolella (kutsu vaikka kylään tai lenkille) tai mene kokeilemaan jotain uutta harrastusta, jossa voisit törmätä samanhenkisiin ihmisiin. Olen huomannut, että ystävyyssuhteen muodostumiseen vaaditaan itseltäkin aika paljon työtä aluksi, mutta ajan mittaan se myös palkitsee. Toivottavasti löydät vielä mukavaa seuraa itsellesi :)

pieta
Ruista Ranteessa

Tosi hyvä teksti ja tärkeä aihe. Olen ollut tosi onnekas, koska olen saanut aikuisiällä useitakin uusia hyviä ystäviä töistä ja harrastuksista. Ongelmana on vaan se, että ystäväni, samoin kuin minä, olemme perheettömiä ja innokkaita matkustelemaan ja tekemään isojakin elämänmuutoksia. Vuosi sitten minulla oli Helsingissä monta kaveria, jopa kaveriporukka, jota en koskaan olisi uskonut opiskeluaikojen jälkeen enää syntyvän. Mutta vaikka nämä ihmiset ovat siis edelleen läheisiä, he ovat valitettavasti levittäytyneet ympäri Suomea ja Eurooppaa viimeisen vuoden aikana. Se harmittaa ja vähän turhauttaakin, koska olen asunut aikuisiälläni useilla paikkakunnilla ja pyrkinyt saamaan uusia ystäviä (ja saanutkin niitä), mutta aina uudestaan olen tilanteessa, ettei mulla olekaan ketään kenen kanssa tehdä asioita ihan normaalissa arjessa.

Nettanen
Destination: Happiness

Kiitos kommentista, Peeta<3 Tosi kiva kuulla kokemuksia siitä, miten aikuisiälläkin voi saada uusia ystäviä. Ja olen siis itsekin kyllä saanut, mutta jotenkin mulla on tuo sama kokemus, että vaikka niitä ystäviä ja kavereita on aikuisena saanutkin, ovat kaverit myös levittäytyneet kauemmas ja elämä tuo eteen monia asioita, joiden vuoksi ystävyyssuhteet on saattaneet muuttua tai hiipua.

Voin vain kuvilla millaista olisi, jos olisin itse muuttanut paljon, ja joutunut aina luomaan uudet sosiaaliset piirit ja sitten taas muuton takia aloittamaan saman homman uudelleen. Se on varmasti tosi rankkaa! Itse olen asunut 8 vuotta Helsingissä, että tässä ympärillä on kuitenkin koko ajan ollut tukiverkkoa.

Lilies
Lilies & Life

Hyvin kirjoitettu ❤

Tosi paljon samoja ajatuksia löytyy itseltä. Oon miettinyt paljon ystävyyssuhteiden muuttumista elämäntilanteiden mukaan. Moni on muuttanut muihin kaupunkeihin tai jopa toiseen maahan. Osalla on jo perhettä. Ei tule tavattua niin usein eikä valitettavasti soiteltuakaan. Koen myös, että olisi tilaa parille uudelle ystävälle. Toki siinä menee se hetki, että pääsee omista luottamusongelmista yli ja uskaltaa päästää jonkun lähelle. Joskus se on sen arvoista, jos kohdalle sattuu aidosti ihana ihminen :)

Nettanen
Destination: Happiness

Kiitos ihana<3

Kaikki mitä kirjoitit, olisi voinut olla tismalleen mun kirjoittamaa! Mä en kirjoittanutkaan tuosta, että mulla ei ole myöskään yhtäkään sellaista ystävää, jonka kanssa nykyään soittelisin kuulumisia. Joskus ennen se vielä oli tapana, mutta nykyään sekin on jäänyt :( Toi on myös niin totta, että siihen ystävyyssuhteen luomiseen ja luottamuksen syntymiseen kyllä menee oma aikansa, mutta se on myös ehdottomasti kaiken sen vaivan arvoista.

Lilies
Lilies & Life

On kyllä harmi, että whatsapp on korvannut soittelemisen :(

Kyllä, on se vaivan arvoista :)

Nettanen
Destination: Happiness

Toi on muuten varmaan totta munkin kohdalla, että sen sijaan, että soittelisin, käytän Whatsappia viestittelyyn. Vaikka eihän se kyllä ole yhtään sama asia kirjoittaa joku lyhyt viesti parilla emojilla, kuin että soittaisi toiselle ja kuulisi toisen äänen ja äänenpainot jne. Siitä varmaan tulisi myös sellainen läheisempi fiilis ystävän kanssa. Täytyykin siis ottaa pieneksi tavoitteeksi, et josko sitä alkaisi viestin sijaan välillä soittamaan kavereille :)

 

Torey
Näissä neliöissä

Kirjoitin vähän samasta aiheesta jokin aika sitten:

https://naissanelioissa.wordpress.com/2017/11/18/kun-ihmiset-vahenivat-ja-mina-menin-rikki/

Itselläni on läheiset välit perheisiimme, mutta silti välillä kaipaan ystäviä. Itselläni yksi ongelma on se, että alallani on vuosia jo ollut lähinnä määräaikaisia työpätkiä tarjolla, ja se tarkoittaa etten ehdi juurtua työyhteisöön ja luoda pysyviä ystävyyssuhteita. Olen nimittäin löytänyt ihmisiä joiden kanssa sellaisia olisi voinut syntyä, ellen aina olisi joutunut siirtymään muualle.

Ja iso osa vanhoista ystävistä taasen on vuosien kuluessa erkaantunut tahtomattani.

Nettanen
Destination: Happiness

Kävin lukemassa tekstisi, kirjotit koskettavasti ja osa kokemuksistasi oli myös minulle tuttuja. Hali!<3

Kiva kuulla, että sulla on kuitenkin läheiset välit perheisiinne. Mä en itse voi sanoa ehkä ihan niin, mutta toisaalta vaikka olisikin, kaipaisin varmasti silti myös ystäviä. Ystäville on kuitenkin ihan oma paikka ja tarve sydämessä, ja ainakaan mulle sitä paikkaa ei voi täyttää parisuhde tai suku tms.

Tuo pätkätöiden tekeminen vaikuttaa varmasti siihen, ettei työporukasta ehdi muodostua niin läheistä, koska työporukkaankin solahtaminen vie aina oman aikansa. Mutta toki kivoihin työkavereihin voi koittaa pitää yhteyttä yhteisen työtaipaleen jälkeenkin, jos asuu edes jotakuinkin samalla alueella jne. Se toki vaatii vähän vaivaa, mutta voi kyllä myös palkita.

Mä huomaan myös tuon erkaantumisen, ja se johtuu just aika paljon elämäntilanteiden muuttumisesta. Mutta on kyllä kamala ja surullinen ajatus, jos kävisi niin, että ystävät vain pikkuhiljaa erkaantuisivat, eikä uusia ihmisiä tulisi elämään. Pakko siis uskoa ja toivoa, että myös aikuinen voi tututustua uusiin ihmisiin. Ja joskus voi toki käydä niinkin, että ystävä, josta on erkaantunu, tuleekin taas lähelle. :)

Oikein ihanaa viikkoa<3

Torey
Näissä neliöissä

Kiitos! <3

 

Osan entisten työkavereiden kanssa onkin tullut viestiteltyä. Mutta sitten myös välimatkat on tehneet oman tehtävänsä ja ei ole tullut enää nähtyä. Mutta en ole luovuttanut vaan uskon, että jonakin päivänä voi yllättäen tulla jostakin uusia ystäviä. Erään naapurini kanssa näemme melkein viikoittain ja vähintäänkin soittelemme. Se tuntuu mukavalta! :)

Ihanaa viikkoa sullekin! <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Joo tämä. Ja just se ettei ole ketään jota pyytää. Tai ketään jonka tuntisi niin hyvin että kehtaisi pyytää ja se kanssakäyminen ei olisi niin kamalan kuluttavaa kuin se on vieraiden kanssa. Näin introverttinä mulla on ongelmana just toi ettei mulla ole energiaa yrittää lähentyä ihmisiä, eikä kyllä ole sitä pokkaa tehdä "aloitettakaan". Asun vielä ulkomailla, ja täällä olisi ehkä aluksi ollut hyvät tsäänssit ystävystyä työporukan kanssa, mut nyt se juna on jo vähän menny. Kaipaisin niin sellasta opiskeluaikojen rentoa ja tiivistä kaveriporukkaa (vaikka silloinkin tuntui siltä ettei tehty tarpeeksi yhdessä ja usein tunsin itseni jotenkin etäiseksi ja ulkopuoliseksi, mut niin se aika kultaa muistot :-D).

Nettanen
Destination: Happiness

Kiitos keskusteluun osallistumisesta! :)

Toi ystävyyden aluille saaminen on kyllä aika vaativaa. Pitää olla nimenomaan sitä "pokkaa" tehdä jonkinlainen aloite - pyytää toista Facebook-kaveriksi, kahville tms. Ja sitten pitää vielä aika pitkäänkin nähdä sitä vaivaa tutustumisen eteen, antaa itsestään ja uskaltaa luottaa toiseen. Ei mitenkään helppoa siis, vaikka yleensä se toisaalta myös ihan ehdottomasti kannattaa. Mutta ennen tätä kaikkea pitäisi toki vielä koittaa löytää se joku tyyppi, joka vaikuttaa tän kaiken vaivan arvoiselta.

Mä haluaisin uskoa, että sun juna työporukan kanssa ei oo vieläkään mennyt. Koskaan ei oo liian myöhäistä! Ehdotat vaikka jotain afterworkkeja, ja siitä se voi lähteä. :)

crazycatmom

Tärkeä asia ottaa esille! Olen huomannut, että tietyt ystävät pysyy elämässä, vaikka aika ajoin he olisivat etäämmällä ja voisi välissä olla vuosia, ettei olisi tekemisissä. Erilaiset elämäntilanteet vaikuttaa siihen, ettei tule pidettyä yhteyttä, koska elämä on niin erilaista, kuten totesit tekstissä. Toisaalta noissa elämäntilanteissa piilee aina jokin mahdollisuus löytää samanlaisessa vaiheessa olevia. Ehkä nuoret aikuiset ovat tässä suhteessa "väliinputoajia"? Siis kun esim. pienten lasten vanhemmille on toimintaa, josta voi löytää uusia ystäviä. Sinkuille on paljon omia fb-ryhmiä, jotka järjestävät tapahtumia, joissa voi tutustua toisiin sinkkuihin. Opiskelijana voisi löytää ystäviä osallistumalla opiskelijatoimintaan. Opiskelujen jälkeen taitaa olla sellainen "aukko" elämässä, jolloin on vaikeampi tutustua ja löytää uusia ihmisiä elämäänsä. Kun lapsille on sellaisia "kaverikioskeja"(koulun pihalla tietty paikka, johon mennä ja sieltä on sitten jonkun haettava mukaan leikkeihin), niin voisiko aikuisillekin olla vastaavanlainen? Tietyin kriteerein voisi etsiä seuraa lenkille tai johonkin harrastukseen. :)

Torey
Näissä neliöissä

Mun mielestä aikuisille ja vanhuksille pitäisi olla jotain matalan kynnyksen ystäväkerhoja! Ehdottomasti! 

 

Ja vanhojen ystävien kanssa voi olla just niin, että tulee jopa pitkiä taukoja ja sitten taas päädytään yhteen. Ylä-asteen jälkeen kävi just niin kun kaikki lähti tahoilleen opiskelemaan. Mutta sitten löytyi uusi kavereita. Joiden kanssa tiet alkoi erota kun opiskelut loppui ja tuli työt ja perheen perustamiset. Osan toi samanaikaiset raskaudet yhteen, kunnes taas alettiin nähdä vähemmän kun tuli paluu työelämään ja on se lapsiperheen arki pyöritettävänä. Etenkin minä tipahdin pois kaveripiiristä, koska olen ainoa joka ei asu enää samassa kaupungissa ja 30km on yllättävän pitkä matka. Enkä myöskään jaksa olla aina se joka pitää ystävyyssuhdetta yllä ja aina se joka menee toisten luo. Enää en edes kutsu kaikkia meille. Koska turha minun on nähdä sitä vaivaa...

 

Uskon kuitenkin, että jostain tulee uusia ystäviä ja varmasti juurikin vanhemmalla iällä kun on taas enemmän itselläkin aikaa ystäville.

Nettanen
Destination: Happiness

No ois kyllä ihan huippua tuollaiset ystäväkerhot!<3 Jäin miettimään tuota, että jos mä koen ajoittain olevani "yksinäinen", mikä se tunne sit on, mitä monet vanhukset kokee :(

Mä koen myös raskaana sen, jos on itse aina se, joka ottaa yhteyttä ja järkkää jotain. Ystävyys perustuu vastavuoroisuudelle ja pikkuhiljaa sellaiset "yksipuoliset" suhteet sitten kuolee pois, jos ei itse jaksa kokoajan ottaa yhteyttä ja se toinen ei vaan koskaan tee sitä aloitetta. Mutta kai se pitää ajatella niin, ettei sellaisella ystävyyssuhteella mitään tee, jossa toinen osapuoli ei välitä tarpeeksi ehdottaakseen tekemistä.

Nettanen
Destination: Happiness

Kiitos kun tulit kommentoimaan! :)

Mulla on tuo sama kokemus - jotkut ystävät on elämässä aina, vaikka välillä olisi etäisempiäkin kausia esimerkiksi elämäntilanteiden takia. Se on ihanaa! Heitä arvostaa, koska sellaisia ihmisiä ei ole montaa.

Kommentoinkin jo sun blogin kommentteihin tuota, että "kaverikioski" ois ihan loistava idea myös meille aikuisille :D Ainakin mun omassa elämäntilanteessa mä tunnen hieman hankalaksi uusien ystävien saannin, mutta en toisaalta halua uskoa että se ois mahdotonta. Katsotaan siis, kuinka käy.. :)

Juureton

Hyvä kirjoitus! Itse olen pohtinut samoja aiheita blogissani ja käynyt läpi myös nuo muutokset, jossa ystävät vaihtuvat. On tosi iso päätös "päästää irti" joistain vanhoista ystävistä etenkin tässä kriittisessä kolmenkympin iässä (jossa on jo muutenkin hirveän vaikea löytää uusia ystäviä) kun huomaakin, että ystävyys ei enää tunnukaan hyvältä ja polut ovat vieneet ihan eri suuntiin. Mullakin on pelko siitä, että löytyykö aikuisiällä enää uusia sydänystäviä, mutta uskon, että sama sääntö, mikä pätee kaikessa muussakin, niin pätee myös ystävyydessä: kun tekee asioita, mitkä itsestä tuntuu hyvältä ja kulkee omaa polkua mikä tekee onnelliseksi, niin jossain vaiheessa elämään tulee myös ne tyypit jotka haluaa kulkea sitä samaa polkua sun kanssa.

http://www.lily.fi/blogit/juureton

Nettanen
Destination: Happiness

Kiitos kommentistasi! Mun täytyy käydä sun blogissa lukemassa lisää aiheesta tässä lähipäivinä :)

Kirjoitit ihanasti omasta polusta ja oikeiden ihmisten löytämisestä. Mä todellakin toivon, että asia on noin! Olisi ihanaa saada elämään ihmisiä, joilla on samanlainen ajatusmaailma ja jotka "puhuvat samaa kieltä" kuin minä.

Toi ystävyyssuhteista irti päästäminen on varmasti raskasta koska tahansa, mutta se kyllä varmasi käy yhä vaikeammaksi iän myötä. Mutta oon niin samaa mieltä tuostakin, että jos ystävyys ottaa enemmän kuin se antaa, ei sitä voi edes ystävyydeksi kutsua ja se on vain taakka, josta kannattaa päästää irti.

Jenniiii (Ei varmistettu)

Hyvä teksti. Mun on ollut peruskoulun jälkeen vaikea saada uusia ystäviä. Aluksi asia ei haitannut, koska vanhojen koulukavereiden ja lapsuudenkavereiden kanssa oltiin aika tiiviisti tekemisissä. Jatko-opinnoissa tutustuin kyllä uusiin ihmisiin ja mulla oli aina joku jonka kanssa olla, koulussa. Vapaa-ajalla en näiden koulukavereiden kanssa viettänyt aikaa. Vuodet vierivät ja tapaamiset entisen kaveriporukan kanssa vähenivät. Muut rupes seurustelemaan ja niin tein minäkin. Osa perusti perheen. Nyt näen näitä "vanhoja" kavereita enää muutamia kertoja vuodessa. Olen töissä miesvaltaisella alalla ja suurin osa työkavereista on itseäni vanhempia, joten ei täälläkään oikein kehenkään tutustu. Koen, että vuosi vuodelta mun on vaikeampi tutustua uusiin ihmisiin, ainakaan mitenkään syvemmin. Ja kyllä mua asia harmittaa. Mulla on miehen lisäksi ainoastaan yksi hyvä ystävä. En oikein tiedä, missä sitä tutustuisi uusiin ihmisiin ja miten saisi ystäviä.

Nettanen
Destination: Happiness

Kiitos kun jaoit tarinasi<3

Luulen, että monilla ihmisillä asiat menevät huomaamatta noin. Lapsena ja nuorena kavereita on paljon, mutta vanhetessa kaverit vähenevät ja jossain vaiheessa vain huomaa olevansa yksinäinen ja kaipaavansa lisää ystäviä. On tosi harmi, ettei siihen ihmisiin tutustumiseen ole mitään helppoa keinoa, vaan se on oikeastaan tosi hankalaa, jos ei kavereita saa työn kautta. Yksi vaihtoehto on aloittaa joku uusi harrastus ja sitä kautta koittaa tutustua ihmisiin, tai koittaa tutustua nykyisten ystävien kavereihin.

En oikein itsekään tiedä, mistä lähtisin uusia ystäviä etsimään, mutta haluan silti jotenkin uskoa, että ystävystyminen on mahdollista aikuisiälläkin.

Itse kun muutin ulkomaille maahan, josta en tuntenut ketään, oli pakko aktiivisesti aloittaa etsimään ystäviä näin työssäkäyvänä aikuisiällä. Facebookissa on monia ryhmiä (ulkomaalaisille), joissa järkätään tapahtumia/kahvittelua yms uusien ystävien tapaamiseen. Ja tokihan niitä ulkomaalaisia ystäviä kaipaavia on myös Suomessa! Eli jos englanninkieliset ystävyyssuhteet on mahdollisia, niin suosittelen etsimään sellaisia ryhmiä ja menemään tapaamaan muita ystäviä kaipaavia :)

Nettanen

Voi vain kuvitella, miten yksinäiseksi sitä saattaakaan tuntea itsensä uudessa maassa ja miten kova työ on silloin löytää ystäviä! Onneksi nykyään on olemassa some, joka helpottaa kyllä asiaa aika paljon. Kiitos vinkistä, täytyy katsoa jos itsekin löytäisin jonkun kivan face-ryhmän joka auttaisi tutustumaan uusiin ihmisiin :)

Ihanaa joulukuun ensimmäistä päivää sulle<3

Anna/Niittykukkia (Ei varmistettu) http://starbox.fi/niittykukkia

Mun on pitänyt kommentoida tähän jo ajat sitten, mutta vasta nyt saan aikaiseksi. Kommentteja oon kyllä käynyt lukemassa, kun tämä aihe on niin mielenkiintoinen!

Mullahan on se tilanne, että lähimmät ystävät (joita on ihan muutama, yhden käden sormin laskettava määrä) asuvat kauempana eri kaupungeissa. Heihin kaikkiin olen tutustunut pääasiassa lukiossa. Opiskeluajoilta on myös pari kaveria, jotka asuvat lähempänä, mutta heitäkin aika harvoin nykyään näen ainakaan syvällisemmissä merkeissä. Kaipaisin ehkä sellaista sielunsiskoa, joka olisi kiinnostunut samankaltaisista asioista, esim. henkisestä hyvinvoinnista. Jotakuta, jonka kanssa voisi jutella syvällisiä, kokeilla vaikka harrastuksia ja viettää aikaa useamminkin kepeämpienkin juttujen merkeissä. Introverttinä tarvitsen itse paljon myös omaa aikaa, mutta silti koen, että joillekin uusille ystäville olisi elämässäni tilaa. Myös kuvauskaveri olisi kiva!

Tärkeä aihe tämäkin, ja varmasti monelle ajankohtainen. Yksinäisyydestä kun ei vieläkään ehkä puhuta tarpeeksi.

Ihanaa joulukuun alkua, Netta!

Nettanen

Kiitos taas kommentista ja ajatusten jakamisesta Anna! Ei todellakaan haittaa yhtään, vaikkei kommentti tulisikaan samana päivänä, kuin milloin postaus julkaistaan. Tämä aihe on aina ajankohtainen ja itsellänikin ollut taas juuri tänäänkin mielessä.

Itseasiassa puit täydellisesti sanoiksi mun tämänpäiväiset ajatukset. Mä mietin nimittäin juuri sitä, että vaikka mulla onkin paljon tuttuja ja kavereita, niin multakin puuttuu se tunne, että olisi joku sellainen "sielunsisko". Eli ystävä, jonka kanssa ajatusmaailma, arvot ja kiinnostuksenkohteet kohtaisi. Jonka kanssa voisi yhtälailla jakaa salaisuuksia ja puhua syvällisiä, kuin myös harrastaa ja kokeilla uusia juttuja. Mutta uskonkin, että sellaisen ihmisen löytäminen voi olla vaikeaa, mutta toivon myös, että vielä joskus sellainenkin onni osuu kohdalle :) Toki mä koen myös, että mun mies on yksi mun hyvistä ystävistä ja itseasiassa hän kyllä täyttää nuo kriteerit hyvin :D Silti mä olen ihminen, jolle ei riitä pelkästään parisuhde vaan tarvitsen myös niitä naispuolisia ystäviä, joiden kanssa voi jakaa myös niitä naiseuteen liittyviä asioita, joita mun mies ei voi ymmärtää :)

Tää on todellakin tärkeä aihe ja jotenkin siksikin, että yksinäisyyttäkin on niin monenlaista. Ihminen, joka voi muiden silmissä vaikuttaa siltä, että hänellä on paljon kavereita, voi vaikuttaa myös yksinäiseltä. Yksinäisyyttä aiheuttaa itseasiassa tosi monenlaiset elämäntilanteet: kotiäitiys, sinkkuus, vanhuus, erkaantuminen vanhoista ystävistä jne jne. Onneksi nykyään on myös tää virtuaalimaailma ja täällä pääsee keskustelemaan ja vaihtamaan ajatuksia kivojen ihmisten kanssa ja löytää uusia "tuttavuuksia" myös täällä. Sä olet yksi mun kivoista nettituttavuuksistani, kiitos siis sulle<3 Ja aivan ihanaa joulun odotusta myös sinne!

Anna/Niittykukkia (Ei varmistettu) http://starbox.fi/niittykukkia

Niimpä, virtuaalimaailmassa on paljon hyviä puolia, kuten juurikin kivat nettituttavuudet. :) Välillä unohdan, etten ole koskaan esim sua edes tavannut :D Kiitos siis sullekin!

Myös mun kirjekaverit tuntuu tosi tutuilta vaikken heitäkään ole tavannut. Siinä on muuten yksi tapa löytää uusia ystäviä, jos tykkää kirjoitella. Tietysti instagramin tai facebookinkin kautta kirjoittelu/tutustuminen on mahdollista yhtä lailla.

Nettanen

Voi, mulla oli nuorempana hirveästi kirjekavereita ja heistä todellakin moni oli tosi läheisiä ja tärkeitä, vaikka emme koskaan tavanneetkaan!<3 Livejournal-nettipäiväkirjan kautta sain aikoinani myös paljon virtuaaliystäviä, joista kaksi on elämässäni myös netin ulkopuolella yhä tänä päivänäkin :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Hieno teksti, johon voin lähes täysin samaistua. Olen reilu kolmekymppinen, parisuhteessa elävä lapseton nainen, ja en ole koskaan aiemmin tuntenut oloani yhtä yksinäiseksi kuin nyt. Sukuni on hyvin pieni ja sisaruksia ei ole. Pikku hiljaa lähes kaikki lähimmät ystäväni ovat perheellistyneet, ja se elämä on vienyt heidät täysin mukanaan, mikä on täysin ymmärrettävää. Osa ystävistäni on myös muuttanut ulkomaille, joten tapaamiset ovat harvassa. Perheellisten kanssa on vaikea löytää yhteistä aikaa - puheenaiheista puhumattakaan. Mietin aina, että tämä elämäntilanne menee ohi, mutta joskus tuntuu, että tilanne helpottaa vasta sitten, kun on oman perheen perustamisen aika. Joskus vain kaipaisi juttuseuraa, jonka kanssa olisi muitakin puheenaiheita kuin yösyötöt ja sormiruokailut.

Nettanen

Kiitos kommentistasi! Kuulostaa niin tutulta, mulla ei myöskään ole sellaista sukulaisten verkostoa eikä myöskään sisaruksia. On yhtä aikaa kiva tietää, että on muita ihmisiä, jotka on käytännössä ihan samanlaisessa tilanteessa kuin minä, ja samalla taas kurja fiilis sun puolesta, koska toi on niin ikävää :( Jos sun mitenkään on mahdollista jostain löytää samanhenkisiä ihmisiä kuin sinä jo nyt, voisi se tietysti olla kivempi juttu kuin odotella sitä, että kavereiden kanssa on yhteisiä puheenaiheita sitten joskus, kun sullakin mahdollisesti on perhe. Tuo kavereiden perheellistyminen on kyllä hankala juttu. Elämäntilanteet onkin yhtäkkiä ihan erilaiset ja mä oon huomannut, et perheellisetkin tuntuvat usein mielummin hengaavan muiden perheellisten kanssa, koska lapsilla on seuraa toisistaan jne. Mä toivoisin, et perheelliset ystävät ottaisi yhteyttä myös mun suuntaan, mut he on yleensä kiireisiä omissa puuhissaan ja sitten se menee niin päin, että mä pidän yhteyttä heihin.

Kaverihaku (Ei varmistettu) http://www.kaverihaku.net

Moikka,

tämä oli hyvä kirjoitus. Uusien kavereiden löytäminen aikuisena tuntuu olevan aika yleinen ongelma ja itsellä kolmekymppisenä miehenä on vähän samanlaisia vaikeuksia. Monesti neuvotaan etsimään uusia kavereita esim. harrastusten parista, mutta varsinkin ujommille voi olla vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin isoissa porukoissa. Toisaalta esim. monet netin keskustelupalstat tuntuvat olevan täynnä viestejä, missä ihmiset etsivät uusia kavereita, sekä nuoret että vanhat. Tuntuu siis siltä, että uusia kavereita etsiviä on paljon, mutta tällaisten ihmisten on vähän hankalaa löytää toisensa.

Perustin näiden syiden vuoksi it-alan ihmisenä uuden sivun kaverihaku.net, minkä tarkoituksena on olla keskitetty paikka kavereiden etsimiseen varsinkin vähän ujommille ja yksinäisemmille ihmisille, joille on ehkä helpointa tutustua kahden kesken viestimällä ja jotka haluavat jonkin verran anonymiteettiä. Sivulle voi pistää oman ilmoituksen ja ottaa yhteyttä muihin käyttäjiin. Paljon muita ominaisuuksia on myös suunnitteilla. Saa siis tulla kokeilemaan ja palautetta otetaan mielellään vastaan :) Haluaisin tehdä sivusta sellaisen, että sen avulla olisi mahdollisimman helppo löytää samankaltaisia, uusia kavereita etsiviä ihmisiä, ja että ihmiset oikeasti saisivat muodostettua uusia kaverisuhteita sen kautta.

Nettanen

Voi miten kiva juttu, mahtavaa! Toivon että sivusto lähtee hyvin käyntiin ja ihmiset löytävät sen, koska tällaiselle on aivan varmasti paljon tilausta, ja erityisesti hieman ujompien tai introvertimpien ihmisten suunnalta :) Toivottavasti löydät itsekin sivuston kautta omanlaista seuraa. Oikein mukavaa pääsiäistä! -Netta

nuvem (Ei varmistettu)

Moi! Luen blogiasi satunnaisesti ja päädyin tähän postaukseen nyt kuukausia myöhässä mutta pakko kommentoida, niin samoja ajatuksia. Luulen että monikin käy näitä läpi mutta niistä ei vaan puhuta, sillä kuuluu kertoa itsestä sitä "olen valinnut tämän elämäntyylin" ja "elämäni on omannäköistäni" tarinaa eli kerrotaan sitten vaikka aktiivisesta joogaharrastuksesta eikä siitä, että käyn joogassa, koska ei nyt ole iltaisin ihan hirveästi muutakaan tekemistä.. Itse kamppailen eniten sen haasteen kanssa, että toisaalta haluaisi vain ystäviä joiden kanssa oikeasti synkkaa ja samalla kaipaisin juurikin muutamaa lisää ihmistä elämääni. Ja samalla monesti kalenteri on täynnä, mutta silti siellä taustalla se kaipuu aina välillä iskee. Luulen että täällä Helsingin seudulla tämä on vielä tavallisempaa kun "kaikki" on muka "kiireisiä" ja niin itsenäisiä. Itsekin harrastan paljon mutta harva laji on niin yhteisöllistä että siinä suuremmin tutustuisi, ja nyt kolmikymppisenä kriteeritkin lienee vähän korkeammalla jo synkkaamisen ja ystävystymisen suhteen.. Ja samalla tuntuu tyhmältä valittaa yksinäisyyttä kun on juurikin ihania ystäviä ja mies. Mutta pitää varmasti jatkaa oman näköisen elämän elämistä ja koittaa olla ennakkoluuloton, innokas ja jutella ihmisille. Suomessa nämä asiat harvoin tapahtuvat niin nopeaan ;)

Nettanen

Hei, kiitos kommentistasi! Kiva, että oon päätynyt lukemaan ja kiva että kommentoit - vanhoja postauksia saa ehdottomasti kommentoida koska tahansa :)

Tuo on niin totta, että varsinkin tällaisena someaikakautena kiinnitetään ihan liikaa huomiota siitä, minkälaista kuvaa annetaan muille ja usein se kuva on väritettyä totuutta. Toisaalta esim blogeilta kaivataan nykyään aitoutta, mutta aika vähään se aitous somemaailmassa edelleen jää :(

Kaikki mitä kirjoitit, oli niiin samaistuttavaa, että nyökyttelin vaan täällä kommenttiasi lukiessani! Mullakaan ei ole kyse siitä, että olisin "elämässä yksin"; on mies ja ystäviä. Mutta on kuitenkin jokin semmoinen kaipuu tai tilaus ihmisille, joiden kanssa synkkaisi jotenkin TOSI hyvin ja läheisesti ja joilla olisi samanlaisia kiinnostuksenkohteita ja arvoja kuin itsellä. Siis sellaisille jonkilaisille "sielunystäville". Mutta siihen ei todellakaan oo mitään "oikotietä onneen" ja kuten hyvin sanoit, niin Suomessa nämä asiat tapahtuu hitaasti - mutta mahdotonta se ei onneksi ole! :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.