Ladataan...

Hyvää viikonloppua ihanat!

Tämä viikko on kiitänyt ohi hirveällä hulinalla, enkä ole toiveistani huolimatta ehtinyt kirjoitella blogia. Nyt olisi kuitenkin taas vaihteeksi vuorossa tämän hetken kuulumisia vähän jokaiselta elämän alueelta.

- Ensimmäisenä se kenties kaikista suurin uutinen itseni kannalta - olen saanut uuden työpaikan! Asia tulee jossain määrin yllätyksenä itsellenikin, mutta toisaalta taas ei. Kuten kirjoitin syksyllä, luovuin tuolloin silloisesta työpaikastani. Sen jälkeen olen elänyt eräänlaista etsikkoaikaa, jonka aikana olen tehnyt montaakin erilaista hommaa. Eräänlaisena unelmanani olisi ollut työskennellä kasuaalisti freelancerina ja toteuttaa vähän erilaisia projekteja omaan tahtiin, mutta freelancerin arki ei vain ole kauhean helppoa - välillä töitä on ja välillä ei. Jos mielii pysyä tietyllä tulotasolla ja vaikkapa ostaa joskus asunnon, voi vakituinen työ olla parempi ratkaisu. Niinpä itse päädyinkin nyt siihen, että siirryn kokopäivätyöhön. Vähän edelleen harmittaa luopua freelancerin vapaudesta, mutta asioilla on niin monta puolta. Usein julkisuudessakin puhutaan vain freelancerin vapaudesta ja kivoista työprojekteista, mutta sillä kolikolla on myös kääntöpuoli. Tulen todennnäköisesti kirjoittamaan aiheesta ihan oman postauksensa. Joka tapauksessa, uusi työni alkaa 16.5 ja sitä odottelenkin jo innolla. Työ sattuu olemaan nimenomaan minun omaa koulutustani vastaava homma, mikä on tietysti myös ihan huippua. Uuden työn myötä lähden toukokuussa kahdeksi viikoksi Ruotsiin koulutukseen, joten kevään mittaan myös Ruotsi-juttuja tulossa blogiin.

- Ensi viikolle on tiedossa parikin erityisen kivaa juttua. Olen menossa ensimmäistä kertaa blogitapahtumaan, ja toivon kovasti, että tapaisin siellä tuttuja blogikollegoja. Niin monen kanssa olen tekemisissä viikoittain täällä virtuaalimaailmassa, mutta ketään blogikollegaa en ole vielä koskaan tavannut livenä (jollei lasketa Pientä kivaa -Petraa, joka on kaverini ihan muista ympyröistä). Toivotaan, että ensi viikolla pääsen tapaamaan blogimaailmasta tuttuja naamoja ihan livenä.

- Lisäksi ensi viikolla on Kevätmessut, ja odotan jo pääseväni sinne imemään inspiraatiota mökki- ja puutarhahommiin. Nyt kyllä mökkikausi kolkuttelee jo aivan nurkan takana! Kunhan vaan nuo lumet sulaisivat pois, päästäisiin taas hommiin. Toivon, että ehtisimme tänä viikonloppuna pitkästä aikaa piipahtamaan mökillä vähän tarkastamassa paikkoja ja suunnittelemassa keväthommia. Olen jo suunnitellut, mitä kasvimaalle tänä vuonna kasvatetaan, ja mies on kovasti pohtinut, minkälainen sauna meille tulee ja mihin kohtaan tonttia saisimme sovitettua paljun.

- Kevätmessuarvonnon voittaja on selvinnyt ja hänelle on ilmoitettu asiasta henkilökohtaisesti. Toivottavasti myös te muut innostutte tulemaan messuille, ehkäpä törmäilemme siellä :)

- Mun viikkoja piristää nykyään se, että postilaatikosta kolahtaa Kodin Kuvalehti. Toivoin kyseistä lehteä joululahjaksi, ja äitini sen minulle sitten tilasikin. En tiedä kuulunko varsinaisesti lehden kohderyhmään, mutta muistan tykänneeni siitä jo nuoresta lähtien, olenhan ollut mummeli jo syntyessäni :D Tykkään siitä, että kyseisessä lehdessä on paljon pitkiä ja elämänmakuisia tarinoita, eikä vain pinnallista hömppää. On ihanaa välillä laittaa puhelin ja telkkari kiinni jo aiemmin illasta ja siirtyä peiton alle lukemaan lehteä.

- Mua on jo monta viikkoa vaivannut joku inhottava flunssa, mutta nyt se vaikuttaisi olevan paranemaan päin. Täytyy onnekseni kuitenkin todeta, että tänä vuonna olen ollut paljon terveempi kuin viime vuonna, jolloin olin kipeänä todella monta kertaa. Parhaiksi flunssannitistysvinkeiksi on meidän taloudessa empiiristen tutkimusten perusteella todettu sinkkisuihke, inkiväärishotit ja auringonhattu-uute. Tukkoiseen nenään tehoaa nenäkannun käyttö ja korkeaan kuumeeseen käytämme kylmää käärettä otsalla.

- Mulla on uusi musiikki-ihastus, ja hän on Vesta.  Hänen biiseissään on aivan ihanat lyriikat ja niin moneen biisiin voin samaistua, joko nykytilanteessa tai jonkin vanhan elämänvaiheen kautta. Olen aikaisemmin törmännyt Vestan nimeen joissain yhteyksissä, mutta kun jokin aika sitten näin jutun hänestä Ylen uutisissa ja kuulin jutussa hänen musiikkiaan, heräsi kiinnostukseni kunnolla. Nyt olen pari päivää kuunnellut Vestaa ihan repeatilla, ja olen rakastunut hänen musiikkiinsa!

Aamukahvia kello kaks / Kahvin kanssa alas Ibumax / Ikkunoista harmaata valoa / Tarttuu vasten mun harmaata ihoa / Sydämessä rikkihappoa / Pelkään et syöpyy viel läpi rinnasta / Parempi kai käydä nukkumaan / Ei tarttis valittaa / eikä tuhlata aikaa

Mun sydämessä on myös joskus ollut rikkihappoa. Mutta tätä biisi kuunnellessa tajusin, että eipä muuten ole enää. Mun sydän on paljon kevyempi nyt, kuin vielä jokunen vuosi sitten. Siihen on syynsä. Vaikka mulla onkin yhä ikäkriisi, eivätkä tällaiset lapsettomia naisia syyllistävät kirjoitukset valtakunnan ykkösmediassa paljon asiaa paranna. Mutta niinhän se kai menee - ongelmien määrä on vakio, kohde vain muuttuu? Tiedä häntä.

Joka tapausessa, vietä ihana viikonloppu <3

-Netta

Share

Ladataan...

Yksi parhaita puolia Lilyssä bloggaamisessa on tämän blogiportaalin yhteisöllisyys. Uskon, että sen allekirjoittavat lähes kaikki täällä blogiaan pitävät. Meillä on huikea yhteishenki ja täällä on ihan hurjan paljon mielenkiintoisia, inpiroivia ja voimaannuttavia tyyppejä. Ja sen lisäksi meillä on vielä nokkela ja aikaansa seuraava toimituskin! Toimitus pistää välillä pystyyn ihan huikean hyviä kamppiksia, kuten syksyllä #Muhkuramanifestin, jonka tarkoituksena oli lopettaa taistelu selluliittia vastaan ja hyväksyä se osana jokaisen ihmisen kehoa.

Nyt toimitus on pistänyt pystyyn uuden kampanjan, joka kulkee tunnisteella #Uraoivallus. Kampanjassa haastetaan bloggaajia kertomaan työhön liittyvä ohje, joka on muuttanut heidän suhtautumistaan omaan uraansa. Ohje voi olla iso tai pieni, tai mitä tahansa siltä väliltä. Kampanja tuli itselleni loistavaan saumaan, sillä olen ollut työelämään ja uraan liittyvien mietteiden äärellä jo hyvän tovin. Kerrataanpas tähän mennessä tapahtunutta ihan pikaisesti.

Viime kesänä valmistuin vihdoin maisteriksi. Sen jälkeen irtisanouduin hyvästä työstä, koska se ei vain ollut minua varten. Sen jälkeen kaikki työn aiheuttama stressi alkoi helpottaa ja olo koheni varsinkin henkisellä tasolla 200 %. Luin Unelmahommissa-kirjan ja haaveilin olevani itsekin vielä joskus jonkinlaisissa unelmahommissa, vaikken ihan tiennytkään millaisissa. Pohdin sitä, mitkä asiat työssä ovat tärkeitä  (todellinen uraoivallus sekin!) ja listasin ylös 5 työtä, joita olen tehnyt. Aloitin osa-aikatyön kodin ulkopuolella, mutta aloin myös tehdä kääntäjän ja sisällöntuotannon töitä kotoa käsin. Nyt olen tässä, mutta en todellakaan tiedä, kauanko asiat pysyvät juuri näin. Koska en edelleenkään tiedä, mihin suuntaan tarkalleen ottaen olen menossa. Mutta onneksi nyt myös tajuan, että ei tarvitsekaan tietää! Elämä on muutenkin yksi suuri tuntemattomien ja arvaamattomien asioiden sarja, eikä työ ole niiden joukossa jokin poikkeus, jota voisimme itse täysin hallita. Harvalla on enää nykypäivänä mitään hyvinansaittua vakivirkaa, jossa pysytään 40 vuotta. Sen sijaan on sarja erilaisia työtehtäviä, jotka avaavat ovia taas seuraaviin paikkoihin, joista voidaankin päätyä taas tekemään jotain ihan toisenlaista, kuin itsekään odotti. Ja se on ihan ok, ja oikeastaan se on tosi kivaakin. Muutos on mahtavaa ja se tuo elämään uusia tuulia ja vaihtelua. Työelämä tarjoaa jatkuvasti mahdollisuuksia kehittää itseään ja oppia uutta.

Kunpa joku olisi kertonut tämän minulle noin 20 vuotta aikaisemmin. Olisin säästynyt monelta itkulta ja hampaidenkiristykseltä. Vaikka toisaalta, jotkut asiat elämässä on kai hiffattava ihan itse. Mutta muistan kyllä, kuinka kovaa ahdistusta tuotti yläasteella ja lukiossa vastailla sukulaisten ja muiden aikuisten kysymyksiin siitä, mikä minusta tulee isona. Olisin halunnut, että minulla olisi antaa kysymykseen jokin yksinkertainen, selkeä ja itsestäni varmalta tuntuva vastaus. Tiedättehän, tyyliin "Minusta tulee lääkäri", tai "Olen aina halunnut lastenhoitajaksi/lentäjäksi/juristiksi/kukkakauppiaaksi/laulajaksi". Mutta e-hei. En tiennyt mitä haluan, ja sekös tuntui hankalalta. Lapsena olin kyllä halunnut näyttelijäksi ja siitä ajatuksesta oli hieman vaikeaa pyristellä irti isompana, vaikka olikin sanomattakin selvää, ettei minusta enää näyttelijää tulisi. Toivonkin, että sen sijaan, että aikuiset yrittivät urkkia jotain tiettyä ammattinimikettä, joku olisi ottanut kanssani aikaa syvällisemmälle keskustelulle aiheen ympärillä. Todennut, että kannatta ennemminkin miettiä, mistä asioista tykkää, ja pyrkiä opiskelemaan jotain sellaista. Siitä ne ovet sitten aukeaisivat kyllä alan työpaikkoihin. Faktahan nimittäin on, etten itse vielä lukiolaisena tiennyt puoliakaan niistä ammateista, joita on olemassa (eikä kaikkia nykypäivän ammatteja ollut vielä silloin), enkä siksi olisi edes voinut vielä silloin haaveilla niistä. En ollut koskaan kuullutkaan, mitä tekee copywriter, devaaja, art director, pelituottaja, kuvausassistentti tai sosiaalisen median sisällöntuottaja. Ei silloin vielä ollut sellaisia ammatteja kuin vaikkapa bloggaaja tai tubettaja. En edes voinut mainita unelma-ammatikseni minua todellisuudessa kiinnostavia juttuja, koska en vain tiennyt sellaisten olemassaolosta. Ja toisaalta, en enää edes muista, kiinnostivat sellaiset asiat minua vielä tuolloin kuinka paljon. Enkä usko, että 15-vuotiaalla minulla ja 28-vuotiaalla minulla välttämättä edes olisi samat haaveet työelämän suhteen. Mutta asiat menivät kuitenkin lopulta onnekkaasti.

Olin aikoinaan jo lähettänyt hakupaperit restonomiopintoihin, kun eräs ihminen menneisyydestäni totesi, että voisinhan hakea myös yliopistoon opiskelemaan jotain, mistä pidän (hänelle kiitos siitä). Koska niin päädyin kuin päädyinkin Helsingin yliopistoon opiskelemaan kieliä. En ollut silloinkaan vielä yhtään varma, mikä minusta tulisi isona, ja se kauhistutti yhä siinäkin vaiheessa. Ja on se kauhistuttanut yhä myöhemminkin, vaikka aina on töitä riittänyt enkä ole opiskelemista todellakaan katunut. Toki nykyviisaudellani saattaisin opiskella hieman eri sivuaineita ja ottaa lisää tietyntyyppisiä kursseja, mutta jäkiviisastelu on jo ajat sitten todettu turhuudeksi. En ole ollut työtön kertaakaan sen jälkeen kun aloitin työt 15-vuotiaana, ja oman alan hommissakin olen enemmän tai vähemmän ollut jo pitkän aikaa.

Jos joku nyt kysyisi, mikä minusta tulee isona, on vastaus yhä, että en tiedä. Ja nyt todellakin tajuan, että se on ihan okei. Koska kuten kirjoitin jo aiemmin, on elämä muutenkin yhtä keinulaudalla tasapainoilemista. Voimme suunnitella kaikenlaista, mutta elämä suunnittelee kuitenkin paremmin. Tiedän kyllä, että tällainen "kevytkenkäinen" asenne ei sovi uraohjuksille, mutta minulle se sopii. Minulla on luotto siihen, että jotain työtä riittää aina, ja myös usko ja toivo siihen, että saan tehdä yhä vain jatkuvasti kiinnostavampia ja inspiroivempia hommia tulevaisuudessa. Yllätyksekseni moni homma on vähän kuin "tippunut syliini" tai tullut yllättäen vastaan, kunhan vain olen itse pitänyt verkot vesillä, ollut aktiivinen ja verkostoitunut muiden kanssa sekä halukas oppimaan uutta. Uskonkin, että kun luottaa omiin taitoihinsa, on hyvä siinä mitä tekee ja näyttää sen myös muille, voi päästä vaikka mihin. Paikkoihin, jotka yllättävät. Jos ei änge itseään liian suppeaan muottiin, voi olla oman alansa multiosaaja ja tehdä vaikka minkälaista hommaa.

Mun yksi uraidoli on Laura Friman. Hän on tehnyt vaikka mitä. Opiskellut englantilaista filologiaa, mutta tehnyt toimittajan hommia, blogia, kirjoittanut kirjoja, kuvannut elämäänsä Iholla-sarjaan, juontanut radiolähetystä Radio Helsingissä, juontanut Tähdet tähdet -ohjelmaa ja on nyt menossa käsikirjoittamaan EVS-showta. Eipä häneltäkään kenenkään kannata tai tarvitse mennä kysymään, että mikä hänestä tulee isona. Hommahan on selvä: hän on jo nyt tyyppi, joka tekee  työkseen kaikkea kivaa ja mielenkiintoista, mistä tykkää. Sen enempää ei todellakaan tarvitse tietää, eikä itseään tarvitse ahtaa johonkin ankeaan lokeroon tai vakivirkaan.

Minkälaisia uraoivalluksia teillä on? Toimituksen blogin kautta löydät muut samasta aiheesta kirjoitetut jutut :)

-Netta

Postauksen kuvat: Pexels.com

Share

Ladataan...
Destination: Happiness

Heippa ruudun sille puolen!

Mulla on ollut tosi kiireinen viikko ja päätinkin, että voisin taas tehdä tällaisen perinteisen "mitä kuuluu juuri nyt" -postauksen valottaakseni vähän, mitä ruudun tällä puolella tapahtuu. Tässäpä siis tärkempiä juttuja, joita on meneillään juuri tällä hetkellä.

- Työrintamalla puhaltelee vaikka minkälaisia uusia tuulia. Tällä viikolla olen ollut töissä viitenä päivänä, joina työskentelin yhteensä kolmessa eri työssä (eri paikoissa) ja yhtenä päivänä olin koulutuksessa. Yksi työ on ihan uusi ja sitä olen tehnyt nyt vasta kaksi viikkoa, mutta oikein mukavalta vaikuttaa sekä itse työ että työporukka. Meillä oli eilen (perjantaina) uuden työporukan yhteinen virkistysilta ja oli mukavaa ehtiä tutustua työkavereihin vähän lähemmin ja muissakin kuin työasioiden merkeissä. En voi korostaa liikaa sitä, miten tärkeää on viettää aikaa työporukan kanssa muutenkin kuin työasioista puhuen.

- Tänään olenkin menossa Lohjalle entisen työpaikkani (jossa aloitin työt 15-vuotiaana) järjestämään naisteniltaan. Aivan ihana perinne, ja kertoo kyllä siitä, miten hyvä yhteishenki tuossa paikassa on ollut. Lämmittää sydäntä, että he vieläkin haluavat kutsua meitä vanhoja työntekijöitä sinne, vaikka itsekään en ole työskennellyt kyseisessä paikassa ainakaan yli viiteen vuoteen (en edes muista enää tarkalleen, paljonko siitä on jo aikaa).

- Huomenna juhlitaan isänpäivää ja olen menossa isäni kanssa syömään. Meillä on nykyään tapana, että minä varaan jonkin ravintolan täältä Helsingistä ja isä tulee sitten tänne ja menemme syömään ihan kahdestaan. Näin siis huomennakin. Isä ei tiedä mikä ravintola on kyseessä, mutta voin täällä paljastaa jo etukäteen, että menemme tällä kertaa Viikinkiravintola Haraldiin, ihan vain koska olen varma että isä tykkää kyseisestä paikasta :D

- Olen päättänyt aloittaa uuden postaussarjan, jossa esittelen lempikahviloitani. Olen nimittäin varsinainen kahvilaintoilija ja käyn tosi usein kahviloissa, joten haluan jakaa kahvilavinkkejä muillekin. Monet sanovat, että tukisivat mielellään pienten yksityisyrittäjien kahviloita, mutta eivät koskaan keksi tai tiedä mitään hyvää paikkaa, joten päätyvät Espresso Houseen. Siksi päätinkin nyt ruveta pienten kahviloiden iloiseksi sanansaattajaksi ja aloittaa niistä kertovan "Lempikahvilat"-postaussarjan, enkä vähiten siksi, että itseäni ärsyttää, kun koko Helsingin keskustan on tukkinut tuo Ruotsin suurin kahvilajätti (josta olin vielä ekan kahvilan kohdalla innoissani, mutta nyt niitä on vaan aivan liikaa ja joka paikassa).

- Tämän viikon paras juttu oli ehdottomasti se, että blogini sai kolmen muun blogin lisäksi Lilyn "Toimitus tykkää"-leiman (!!) Lukijat saivat ehdottaa haluamiaan blogeja leiman saajiksi, ja kiitos vielä kaikille jotka ehdottivat tätä blogia! Toivoin toki, että leima osuisi oman blogin kohdalle, mutta pessimistisenä suomalaisena ajattelin myös että hyviä blogeja on niin hirvittävän paljon, että lieneekö tuo mahdollista että juuri minun blogini tuon halutun leiman saisi. Sain sitten torstaina kaveriltani viestin, että hän oli bongannut Lilyn toimituksen blogista tuon teksin, josta kävi ilmi, että sain kuin sainkin leiman! :) Piti mennä epäuskoisena lukemaan tuo teksti ja se teki kyllä ihan super iloiseksi. Tekstissä sanottiin Destination: Happiness -blogista näin: "Nettanen tarttuu oivaltavalla tavalla ajankohtaisiin aiheisiin ja pohtii esimerkiksi työn jättämisestä ja ystävyyden päättymisestä. Joukkoon mahtuu myös kepeitä juttuja, kuten ravintolasuosituksia, sisustusta ja mökkiremonttia. Joka lukukerralla jää jotain mietiskeltävää."

Niille jotka eivät tiedä, niin tuo leima siis näkyy nyt blogissa ja sen myötä myös blogi saa enemmän näkyvyyttä Lilyssä, näkyy paremmin Lilyn etusivulla ja niin edelleen. Ajattelen, että tämä blogi on kulkenut aikamoisen kasvun matkan itseni mukana ja varmasti pidempään seuranneet ovat huomanneet erityisesti tänä syksynä täällä blogissa vähän uusia tuulia. Ihanaa, että myös Lilyn toimitus on noteerannut tämän blogin kasvun :) Näistä asioista voisin kuitenkin kirjoittaa ihan oman postauksensa lähiaikoina.

Olen huomannut, että blogiin on viime aikoina tullut aika paljon uusia lukijoita, joten mulle saa myös heittää kaikenlaisia postaustoiveita ja kysymyksiä esimerkiksi tämän postauksen kommenttikenttään. Muistutuksena vielä, että blogia voi siis seurata Bloglovinissa ja Facebookissa. Instagramissa uudet postaukset ilmestyvät yleensä Instagram Storiesin puolella.

Pientä kiirettä siis ruudun tällä puolen, mutta pelkästään kivoja ja positiviisia juttuja! Ensi viikon loppupuoli on hieman vähemmän hektinen, paitsi että lauantaina järjestän tyttöjen pikkujoulut kotonamme. Mukavaa lauantain jatkoa teille<3

-Netta

Share

Ladataan...
Destination: Happiness

Blogeissa kiersi joskus aikoinaan tällainen postaussarja/haaste, jossa esiteltiin erilaisia töitä, joita bloggaaja on elämänsä varrella tehnyt. En tuolloin itse kirjoittanut aiheesta, mutta nyt kun blogissani on ollut paljon puhetta työstä, mietin että voisi olla hyvä raottaa vähän sitä, minkälaisia hommia sitä on tullut tehtyä. Itse olen siis aloittanut työnteon 15-vuotiaana ja sen jälkeen olen ehtinyt tehdä vaikka ja mitä. Tässä haasteessa lieneekin ideana se, että kaivellaan vähän menneitä eikä kerrota siitä ihan uusimmasta työstä. Kerrotaan, mitä kaikkea on tullut kokeiltua ennen nykytilannetta. Musta kyllä tuntuu, että 5 työtä on tosi vähän, siitä jää oikeastaan monta tärkeää pois. Tässä tuleekin nyt 5 aika randomisti valittua työtä, joita olen tehnyt:

1) Kokkikerhon ohjaaja

Yksi ihan ensimmäisiä töitäni oli toimia kokkikerhon ohjaajana kerran viikossa 1-3 -luokkalaisille lapsille. Toimin kerhonohjaajana ystäväni kanssa ja teimme hommaa yhteensä kolme vuotta. Olin homman aloittaessani ysiluokkalainen ja tein sitä siis myös lukion ekalla ja tokalla. Selvisimme hommasta mielestäni yllättävän hyvin, koska mitään sen suurempia katastrofeja ei sattunut, muistaakseni ainoastaan yksi leikkuulauta osittain suli, kun sen päälle oli laskettu tulikuuma kattila, heh... Olin siitä vielä niin nolona, etten kehdannut myöntää sitä kenellekään, vaan otin sulaneen leikkuulaudan mukaani ja heitin sen vasta kotona roskiin. Jälkeenpäin ajatellen, miksi?! Selväähän se on, että tekevälle sattuu, ja tuossa tilanteessa tekijöitä olivat 9-luokkalaiset tytöt ja ainakin kymmenen alle 10-vuotiasta lasta, joten hieno suoritus on jo vain sekin, että kaikki pysyivät hengissä ja ruokakin oli ihan ok.

2) Golfkentän kioskin myyjä

Tämä oli kesätyö ollessani muistaakseni 19-vuotias. Tehtävä sinänsä oli helppo: menin aamulla golfkentän kahvilaan, jossa lastasin golfauton täyteen myytäviä pullia, sämpylöitä, limuja ja muuta. Sitten ajelin golfautolla läpi golfkentän sen keskellä sijaitsevalle "majalle" eli kioskille, jossa järjestelin paikat ja avasin kioskin. Grillailin makkaroita valmiiksi golffareita varten. Harmi vain, että oli todella sateinen kesä ja golffareiden määrä oli monena päivän tosi vähäinen. Olin kuolla tylsyyteen ja ehdin muun muassa lukea kaikki Twilight-kirjat työaikana. Ja vaikka golffareita kentällä olisi ollutkin, niin hekin liikkuivat aina max neljän ihmisen joukoissa, eli "kiireaikana" minulla saattoi olla neljä asiakasta kerrallaan. Sitten vähän taukoa, ja sitten taas ehkä neljä asiakasta, tai ehkä ei yhtään. Ja se golfautolla ajelu ei muuten ollut mitenkään helppoa: onnistuin monta kertaa peruuttamaan ties mihin aitaan ja aiheutin autolle varmaan aika monta naarmua ja kolhua.

3) Ravintolatyöntekijä ravintola Kappelissa

Tämä oli myöskin kesätyö, pari vuotta golfkentän jälkeen. Tein tuona kesänä todella paljon töitä. Työskentelin Espan lavan viereisellä kiskalla, kahvilan puolella, terassilla ja Club Kappeli -klubeilla. Mulla on jäänyt tuosta vajaasta puolesta vuodesta mieleen lähinnä se hirveä kiire ja hektisyys ja se kuinka paljon tein töitä, mutta toisaalta myös ihanat työkaverit ja hurtti huumori, joka auttoi jaksamaan. Kesän päätteeksi Kappeli meni remonttiin ja siisteintä oli, kun saimme esimerkiksi heitellä Arabian astioita rikki jätelavalle. Siinä sai purkaa koko kesän antipatiat :D Vaikka ei sillä, mielestäni kyseisille astioille olisi tietysti voinut löytää järkevämpiäkin käyttökohteita... Saimme myös viedä kotiin jotain irtaimistoa ravintolasta, ja mulla onkin tänäkin päivänä kotona yksi kultakehyksinen iso peili ja yhdet kultaiset taulunkehykset, jotka ovat Kappelista peräisin.

4) Yliopiston koevalvoja

Tein tätä vain muutaman hassun päivän opiskeluaikana. Olin siis valvomassa pääsykokeita, mikä oli erittäin helppoa. Käytännössä työhön ei kuulunut mitään muuta, kuin tarkkailla, että kokeiden tekijät ovat hiljaa ja keskittyvät omiin kokeisiinsa. Helppo tapa tienata lisärahaa siis.

5) Sijaisopettaja

Opiskeluaikana aloin tehdä "vakityöni" ohella myös opettajan sijaisuuksia. Tästä riittää sekä hyvää että huonoa kerrottavaa, ihan täysin riippuen päivästä, koulusta, luokasta ja niin edelleen. Aika pian huomasin, missä kouluissa on hyvä meininki ja minkä luokkien kanssa on kivaa työskennellä. Aloinkin sitten hieman valikoida, minne menin sijaiseksi ja minne en. Kouluissa ja luokissa on tosi paljon eroa. Osa oppilaista haluaa tietysti "kiusata" sijaista ja osa taas tykkäsi tosi paljon, kun oli sijainen ja vähän vaihtelua. Myös koulujen ja opehuoneiden ilmapiireissä oli paljon vaihtelua.

Lisäksi mä olen työskennellyt ainakin rippileirin isosena, konditoria-kahvilan työntekijänä, elokuva-avustajana, hintaseurannan datan kerääjänä, pikaruokalatyöntekijänä, joulumarkkinoiden myyjänä, lastenhoitajana, kivijalkakaupan myyjänä, nettikaupan työntekijänä, luokanopettajana ja kääntäjänä. Mitäköhän unohdin mainita?

Musta on iso rikkaus, että oon päässyt tekemään monenlaisia töitä. Ne on kaikki omalta osaltaan opettaneet jotain ja niistä opeista on ollut hyötyä taas seuraavassa työssä. Minkälaisia töitä te ootte tehneet?

-Netta

(Kuvat: Pixabay)

Lue myös:

Mitkä asiat ovat työssä tärkeitä?

Kirjavinkki: Unelmahommissa

Jätin työni - onko se rohkeutta?

Share

Ladataan...
Destination: Happiness

Taas olisi työelämäpainotteisen postauksen vuoro. En olisi ihan heti uskonut, että tässä blogissa tullaan puhumaan näinkin paljon työstä, mutta blogi usein heijastelee kirjoittajansa omaa elämää, ja niin on käynyt tässäkin blogissa tällä hetkellä. Työ on ollut paljon mielessä ja siitä riittää kirjoitettavaa, toivottavasti jaksatte lukea.

Olen viime vuosien aikana ollut useamman kerran työhaastattelussa, ja siellä toistuu usein yksi tietty kysymys: Mikä sinulle on työssä tärkeää? Mitkä asiat mielestäsi tekevät hyvän työn? Kysymykseen on yhtä aikaa sekä helppoa että vaikeaa vastata. Olen pyöritellyt näitä asioita mielessäni myös viime aikoina, ja Unelmahommissa-kirjan luettuani on kela päässäni vain pyörinyt kahta kauheammin tämän asian ympärillä. Yhtä lailla kuin on selkeästi asioita, jotka tekevät työstä epämukavan, on myös tiettyjä asioita, jotka aivan varmasti nostavat työviihtyvyyttä. Nämä asiat eivät kuitenkaan ole mitenkään absoluuttisia totuuksia ja kysymykseen ei ole mitään yhtä ja ainoaa oikeaa vastausta, vaan jokaisella ihmisillä on oma näkemyksensä siitä, mitkä asiat nostavat juuri heidän omaa työviihtyvyyttään.

Olen itse ollut jo 15-vuotiaasta lähtien yhtäjaksoisesti töissä aina nykyhetkeen asti, joten itselleni on tässä vuosien saatossa muodostunut selkeät mielipiteet siitä, mitkä asiat tekevät minulle työstä mukavamman ja mieleisemmän. Olen tullut siihen tulokseen, että minun työssäviihtymiseen vaikuttavat oleellisesti ainakin nämä jutut:

1) Hyvä työilmapiiri

Työviihtyvyyttä lisää aivan merkittävästi se, jos työporukka on kiva ja yhteishenki hyvä. Töihin on kiva tulla jopa loskaisena maanantaiaamuna, kun siellä kysytään, miten viikonloppu meni ja ollaan oikeasti kiinnostuneita sinusta persoonana, ei vain koneiston yhtenä rattaana. On tärkeää, että työyhteisöllä on yhteisiä virkistyspäiviä, pikkujouluja ja muita, joissa puhutaan muistakin kuin työasioista. Vielä parempaa on, jos osa näistä on henkilökunnan itsensä järjestämiä. Tärkeää on, että aikaa vietetään koko porukalla, eikä olla kamalan klikkiytyneitä ja kuppikunnittuneita. Kun työporukan ilmapiiri on avoin ja luottamuksellinen, voi jokainen tulla töihin omana itsenään ja energiaa vapautuu lisää myös työntekoon. Olen ollut monessa työpaikassa ja nähnyt erilaisia energioita työporukoissa. Minulla on kaksi ihan lempparityöpaikkaa työilmapiirin suhteen. Toinen on ensimmäinen työpaikkani, jossa aloitin 15-vuotiaana ja jossa tein osa-aikatöitä ainakin 5 vuotta, harvakseltaan vielä pidempäänkin. Yhä edelleen tuo työpaikka järjestää silloin tällöin naisteniltoja, joihin kutsutaan kaikki vanhat työntekijät vuosien varrelta. Jälleen ensi kuussa sellainen olisi luvassa. Kertoo jotain siitä, kuinka hyvä henki tuossa paikassa on ja toisaalta kuinka myös työnantajan puolelta osoitetaan, että sekä uudet että vanhatkin työntekijät ovat tärkeitä. Toinen esimerkki on opiskeluaikainen työpaikkani, jossa oli tosi hyvä ryhmähenki, jossa usein syötiin yhdessä aamiaista, vitsailtiin ja jossa myös järjestettiin aina viimeisen päälle pikkujoulut ja afterworkit, jotta henkilökunta välillä rentoutuisi ja viettäisi aikaa yhdessä.

2) Mukava ja helposti lähestyttävä esimies

Työhaastatteluissa minulta on usein kysytty myös, millainen on mielestäni hyvä esimies. Hieman kinkkinen kysymys, mutta työelämä varmaan koulii meille jokaiselle omanlaisensa vastauksensa tähänkin kysymykseen. Minun mielestäni on tärkeää, että esimies on helposti lähestyttävä. Sellainen, että hänelle uskaltaa mennä kertomaan asiansa, kysyä jos kysyttävää on ja uskaltaa myös sanoa oman mielipiteensä. Ettei hän tunnu liian etäiseltä, omassa norsunluutornissaan istuvalta jumalolennolta. Joku on joskus sanonut, että hyvät esimiehet ovat harvassa, ja varmaan se tietyllä tapaa onkin totta, sillä esimiehen tehtävä ei ole ihan helppo. Minulla on ollut muutama aivan ihana esimies, ja heitä yhdistää tietyt asiat. He ovat olleet juurikin helposti lähestyttäviä, tehneet ainakin osittain samaa duunia kuin muutkin työpaikalla (josta on seurannut tietynlainen maanläheisyys) ja olleet ihan fyysisestikin lähellä ja helposti tavoitettavissa (eivätkä aina jossain toisaalla). He ovat myös luottaneet minuun ja antaneet minun tehdä omia päätöksiäni. Muistan, kun opiskeluaikaisessa työpaikassani pomo totesi "Toteuta itseäsi. Jos keksit mitä vain parannettavaa, kerro vain minulle ja tehdään parannukset. Jos haluat, että tänne ostetaan jotain, niin hankitaan se sitten". Noista sanoista tuli olo, että minua ja mielipidettäni arvostetaan.

3) Tunne siitä, että työhön voi itse vaikuttaa

Tämä tulikin jo osittain tuossa kohdan 2 lopussa. Omaan työhön vaikuttaminen ei välttämättä tarvitse olla edes mitään kovin suurta: se voi olla sitä, että tarvitessasi uusia kyniä, kumeja ja vihkoja tiedät, että varmasti niitä myös saat. Se voi olla sitä, että kun myymälän hyllyjärjestys pännii, voit itse vaihtaa tuotteiden paikkoja. Toki se voi olla paljon isompiakin asioita. Se on tunne siitä, että sinun mielipiteelläsi ja työssäviihtyvyydelläsi on väliä ja että voit vaikuttaa siihen ja että sinua kuunnella. Se on sitä, että pomo ei jatkuvasti hengitä niskaan ja kurki olan yli, mitä teet tietokoneellasi. Minulle se on myös sitä, että joku ei aivan jatkuvasti anna tarkkoja ohjeita siitä, mitä pitää tehdä, millä tyylillä, milloin ja mihin mennessä.

4) Tunne siitä, että voin tehdä jotain luovaa

Itsensä toteuttaminen on minulle tärkeää ja työssä on ehdottomasti tärkeää, että siinä voi jollain tapaa toteuttaa itseään ja kokea tekevänsä jotain luovaa. Luovan tekemisen ei tietenkään tarvitse olla kokoaikaista tai jatkuvaa, mutta olisi kiva, jos sitä sisältyisi jokaiseen päivään edes vähän. Luovuus voidaan myös ymmärtää monella tavoin. Se voi olla sitä, että järjestelee sen myymälähyllyn uudelleen oman mielensä mukaan tai vaikkapa somistaa näyteikkunan. Työskennellessäni opettajana koin esimerkiksi tuntien suunnittelun eräänlaisena luovana työnä, ja kirjoittaessa taas lähes kaikki on aika luovaa.

5) Palautteen saaminen omasta työstä

Tämä on kyllä meillä Suomessa vielä vähän hakusessa. Useissa työpaikoissa olen saanut hyvää palautetta vasta siinä vaiheessa, kun työsuhde on jo päättynyt/päättymässä. Silloin esimies on tullut kertomaan, miten harmi on, että lopetan, koska olen ollut hyvä ja pidetty työntekijä. Olen usein miettinyt, että kunpa olisin kuullut sen myös työsuhteessa ollessani! Useinhan varsinkin työn alussa voi tulla epätoivon tai itsekriittisyyden hetkiä, jolloin miettii, että haluaisi osata vielä enemmän ja vielä paremmin ja miettii, mitä esimies/asiakkaat/työkaverit ajattelevat omasta työn jäljestä. Silloin palautteen saaminen olisi tosi tärkeää. Toisaalta mieltäni onkin lämmittänyt, kun joissain työpaikoissa on palautetta saanut työsuhteen aikanakin ja siitä on saanut myös lisää draivia omaan työntekoon. Ollessani työpaikassa, jossa työolosuhteet olivat minusta (tai esimiehestä) riippumattomista syistä raskaat ja vaikeat, sain esimieheltä useaan otteeseen kiitosta ja hyvää palautetta työstäni ja omasta jaksamisestani. Se oli siinä tilanteessa erittäin tärkeää. Toisaalta en tarkoita tässä yhteydessä palautteella pelkästään positiivista palautetta. Haluaisin ehdottomasti tietää, mikäli työssäni olisi parantamisen varaa tai jos voisin tehdä jotain toisin. Silloin on tietysti tärkeää, että esimies osaa asetella sanansa oikein ja kertoa asiansa loukkaamatta työntekijän tunteita. Tämä liittyy toisaalta myös jo kohtaan 2: kun välit esimiehen kanssa ovat mutkattomat, ei kritiikkiäkään tarvitse pelätä, vaan tietää että asiassa ollaan samalla puolella ja että yhdessä voidaan miettiä, miten parantaa omaa työskentelyä.

6) Työssä on sopivasti haastetta

Jos työ toistaa itseään päivästä toiseen ja siinä ei ole mitään uutta haastetta vaan osaisin sen unissakin, tylsistyn pahanpäiväisesti. Työssä pitää siis olla sopivasti haastetta ja siitä pitääkin saada sellaisia "itsensä ylittämisen" kokemuksia aika ajoin. Työssä on myös hyvä ilmetä uusia juttuja säännöllisesti. Vaikka haasteet toisaalta voivat joskus aikaansaada pientä pelkoa siitä, miten niistä selviytyy, saavat ne myös eniten aikaan onnistumisen kokemuksia. Haasteiden kohtaaminen on parasta juuri silloin, kun ympärillä on hyvä tiimi ja esimies, joilta tietää tarvittaessa saavansa apuja. Esimerkiksi kääntäjän työssä kohtaan toki aika ajoin haasteita, kun oikeaa käännöstä jollekin lauseelle ei meinaa syntyä, mutta sitten kun hyvä käännös viimein on kasassa, on vastassa myös voittajafiilis, jollaista ei todellakaan saavuttaisi tehdessään jotain totaalisen tuttua ja turvallista. On kuitenkin painotettava sanaa sopivasti. Työ jossa haastetta on aivan liikaa, stressaa ja uuvuttaa tekijänsä. Ehdottomasti siis kohtuus kaikessa, niin myös tässäkin asiassa.

Mitkä kohdat ovat sinulle työssä tärkeimpiä? Tai mitä muita asioita itse arvostat työssä?

-Netta

(Kuvat: Pixabay)

Lue myös:

Jätin työni - onko se rohkeutta?

Downshiftasin työn lisäksi myös asumisen

Miten stressin väheneminen näkyy elämässäni?

Share

Ladataan...

Joskus juuri oikeaan aikaan eteen sattuu jokin omaan elämäntilanteeseen sopiva elokuva, biisi tai kirja. Näin kävi itselleni jokunen viikko sitten, kun äänikirjasovellus suositteli minulle Hanne Valtarin ja Satu Rämön kirjaa Unelmahommissa - Tee itsellesi työ siitä mistä pidät. Juuri kun olen viime aikoina pohdiskellut mielessäni monia työhön liittyviä kysymyksiä, tippui tämä kirja kuin taikaiskusta eteeni.

Unelmahommissa on erittäin mielenkiintoinen ja inspiroiva opus, ja se sopii varmasti erityisen hyvin niille, jotka etsivät sitä omaa urapolkuaan ja miettivät, miten työelämästäkin voisi nauttia ja tehdä omanlaisensa. Hanne Valtari on itse entinen toimittaja ja nykyinen päätoiminen bloggaaja, Satu Rämö puolestaan Islannissa asuva monitoiminainen, joka omistaa (kahden muun naisen kanssa) design-liikkeen, järjestää islanninhevosvaelluksia turisteille, kirjoittaa yrityiksille ja lehtiin artikkeleita sekä kirjoittaa myös omaa blogiaan. Valtarin ja Rämön omat työurat olivat molemmat mielenkiintoista luettavaa. Valtari avaa kirjassa yhden kappaleen verran sitä, millaista bloggaaminen on työnä. Hän kertoo, mistä bloggaaja saa rahaa ja paljonko työtä se vaatii. Hän kertoo työn plussat ja miinukset. Rämö puolestaan avaa realistisella tavalla muun muassa kivijalkakauppayrityksen arkea. Mikään unelmatyökään ei ensialkuun tule itsestään, ja jokaisessa unelmatyössäkin on niitä vähemmän hauskoja puolia. Silti niitä tylsempiäkin juttuja jaksaa tehdä, jos työ sisältää asioita, joista oikeasti itse nauttii ja jos työhönsä ja sen sisältöön voi itse vaikuttaa.

Heidän kertomuksensa omista työuristaan vakuuttivat ainakin minut itseni siitä, ettei työn tarvitse välttämättä olla se "40 vuotta kestävä vakivirka" yhdessä ja samassa paikassa, vaan se voi yhtä hyvin olla monesta osasesta koostuva palapeli, jossa juurikin vaihtelu ja vapaus tuovat tekijälleen onnea. Kirjassa kyseinalaistetaankin sopivalla tavalla se, tuoko raha ihmiselle onnellisuutta, vai kenties se että tekee sitä mistä tykkää, vaikka saisikin vähemmän tuloja. "Onnellisuus on menestymisen korkein muoto", sanotaan kirjassa erään kappaleen alussa. Erittäin mielenkiintoinen lähestymiskulma mielestäni.

Kirjassa kerrotaan Valtarin ja Rämön omien uratarinoiden lisäksi lyhyemmin myös muiden ihmisten työurista. Urastaan kertovan muun muassa tietokirjailija/muutosvalmentaja/sisustusarkkitehti/yrittäjä Maaretta Tukiainen, Cafe Köketin omistaja Arla Joensuu, ohjelmoija/lastenkirjailija Linda Liukas, paracrossaaja Matti Suur-Hamari, toimittaja/ruokakirjailija Virpi Mikkonen, ruokataiteilija Ida Skivenes ja kuvittaja Jessica Hische, muutamia mainitakseni. Tarinoita on kirjassa 12 kappaletta, ja ne kaikki ovat täysin omanlaisiaan ja omalla tavallaan inspiroivia ja innoittavia.

Joka kappaleen lopussa on myös Ajateltavaa-osio, johon on poimittu kyseisestä kappaleesta tärkeimpiä asioita lukijalle mietittäväksi. Lisäksi Ajateltavaa-osiossa voi olla lukijalle jotain tehtäviä, kuten listojen tai ajatuskarttojen tekemistä. Näin kirja haluaa siis myös ohjata lukijaansa kohti hänen unelmatyötään; sen löytämiseen ja myös uskallukseen.

Kirjassa kirjoitetaan hyviä havaintoja työelämästä, sellaisia joita itsekin olen tehnyt tässä työelämämullistukseni aikana. Valtari muun muassa kirjoittaa: "Suomalaista työkulttuuria leimaa arjen ihannointi. Työn kuuluu tuntua raskaalta ja harmaan arkiselta, eihän se muuten ole työtä". Tähän samaan asenteeseen olen itsekin törmännyt viime aikoina, ja koen surulliseksi, että moni ihminen näkee asian näin, eikä siksi koskaan lähde etsimään muutosta synkkään tilanteeseensa. Toisaalta kirjassa nostetaan esiin eräs mielestäni elintärkeä pointti: "Vaikuttamalla omaan työhösi vaikutat myös omaan onnellisuuteesi". Tämä on ollut oman elämäni teema viime aikoina, ja koen asian juuri niin: kun teen työtä, joka tekee minut iloiseksi tai onnelliseksi, olen muutenkin kokonaisvaltaisesti onnellisempi. Jos teen työtä joka on paskaa, alkaa pian tuntua siltä että koko elämäni on vähän paskaa. 

Kirjassa tuodaan myös esiin ajatus, että kiva työ voi olla jotain sellaista, mikä saa olla läsnä useamminkin kuin vain erikseen sovitulla työajalla; se voi olla elämäntapa: "Tarkkaa rajaa työn ja yksityiselämän välille ei tarvitse vetää. On vain yksi hyvä elämä". Tämä pätee siis silloin, kun työ on sellainen, mistä nauttii (eikä todellakaan sen epämieluisan raadannan kohdalla). Valtari ja Rämö ovat molemmat freelancereita, ja heidän työnsä ei ole aikaan tai paikkaan sidottua. Sitä saatetaan tehdä välillä lomasaarella riippumatosta käsin tai keskellä yötä olohuoneen nurkassa. Mutta kun on Unelmahommissa, ei se oikeastaan haittaa. Silloin ei mieti niinkään olevansa töissä, vaan toteuttavansa yhtä elämänsä osa-aluetta, joka sitten sujuvasti vaihtuu toiseen, kun läppärin kansi menee kiinni. Mielestäni tällainen kuulostaa tavoittelemisen arvoiselta. Toisaalta kirjassa muistutetaan viisaasti siitäkin tosiasiasta, että myös unelmatöitä voi joskus olla liikaa. Hyvääkään ei saa ahnehtia, ja joskus täytyy olla niitäkin lomamatkoja, joilla läppäri ei ehkä ole edes mukana.

Juuri nykyiseen elämäntilanteeseeni tämä kirja oli todella inspiroiva. Se laittoi miettimään työn konseptia ihan uudella tavalla. Mitä jos työn ei tarvitse olla jonkun toisen palveluksessa raatamista? Mitä jos loisin oman työni ihan itse ja olisinkin oman itseni herra? Ehkä työn ei tarvitsekaan enää olla sitä arkista puurtamista ja oravanpyörässä juoksemista. Valtari kirjoittaa "Yhä harvemmalle työ on enää vain työtä. En tunne ketään, joka toivoisi pääsevänsä vain johonkin palkkatyöhön. Ajatus siitä, että menisi arkisin yhdeksästä viiteen tekemään tylsää ja merkityksetöntä duunia, tuntuu yhtä kummalliselta kuin ajatus siitä, että söisi vuositolkulla vapaaehtoisesti pelkkää makaronia ketsupilla".

En tietenkään halua vaikuttaa liian idealistiselta tai utopistilta. Ymmärrän edelleen myös sen, että elämässä voi olla sellaisia asioita tai rajoituksia, joiden takia kaikilla ei ehkä ole mahdollisuutta metsästää unelmatyötään, ainakaan tässä hetkessä. Mutta niissä raameissa kuin se on, ja niille joille se on, suosittelen sitä ehdottomasti. En minä ainakaan haluaisi syödä ikuisesti sitä makaronia ketsupillakaan.

Kirjaa loppuu vähän filosofisesti, ajatuksia herättävästi: "Sinun unelmiasi ei toteuta kukaan muu kuin sinä. Ole siis rohkea ja ole itsekäs. Ole se kala, joka ui tarvittaessa vastavirtaan. Parhaimman neuvon antoi Aaro Hellaakoski: 'Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki'. "

Lue myös:

Jätin työni - onko se rohkeutta?

Näin stressin väheneminen näkyy elämässäni

En halua brändätä itseäni

 

Share

Pages