Ladataan...

Hyvää viikonloppua ihanat!

Tämä viikko on kiitänyt ohi hirveällä hulinalla, enkä ole toiveistani huolimatta ehtinyt kirjoitella blogia. Nyt olisi kuitenkin taas vaihteeksi vuorossa tämän hetken kuulumisia vähän jokaiselta elämän alueelta.

- Ensimmäisenä se kenties kaikista suurin uutinen itseni kannalta - olen saanut uuden työpaikan! Asia tulee jossain määrin yllätyksenä itsellenikin, mutta toisaalta taas ei. Kuten kirjoitin syksyllä, luovuin tuolloin silloisesta työpaikastani. Sen jälkeen olen elänyt eräänlaista etsikkoaikaa, jonka aikana olen tehnyt montaakin erilaista hommaa. Eräänlaisena unelmanani olisi ollut työskennellä kasuaalisti freelancerina ja toteuttaa vähän erilaisia projekteja omaan tahtiin, mutta freelancerin arki ei vain ole kauhean helppoa - välillä töitä on ja välillä ei. Jos mielii pysyä tietyllä tulotasolla ja vaikkapa ostaa joskus asunnon, voi vakituinen työ olla parempi ratkaisu. Niinpä itse päädyinkin nyt siihen, että siirryn kokopäivätyöhön. Vähän edelleen harmittaa luopua freelancerin vapaudesta, mutta asioilla on niin monta puolta. Usein julkisuudessakin puhutaan vain freelancerin vapaudesta ja kivoista työprojekteista, mutta sillä kolikolla on myös kääntöpuoli. Tulen todennnäköisesti kirjoittamaan aiheesta ihan oman postauksensa. Joka tapauksessa, uusi työni alkaa 16.5 ja sitä odottelenkin jo innolla. Työ sattuu olemaan nimenomaan minun omaa koulutustani vastaava homma, mikä on tietysti myös ihan huippua. Uuden työn myötä lähden toukokuussa kahdeksi viikoksi Ruotsiin koulutukseen, joten kevään mittaan myös Ruotsi-juttuja tulossa blogiin.

- Ensi viikolle on tiedossa parikin erityisen kivaa juttua. Olen menossa ensimmäistä kertaa blogitapahtumaan, ja toivon kovasti, että tapaisin siellä tuttuja blogikollegoja. Niin monen kanssa olen tekemisissä viikoittain täällä virtuaalimaailmassa, mutta ketään blogikollegaa en ole vielä koskaan tavannut livenä (jollei lasketa Pientä kivaa -Petraa, joka on kaverini ihan muista ympyröistä). Toivotaan, että ensi viikolla pääsen tapaamaan blogimaailmasta tuttuja naamoja ihan livenä.

- Lisäksi ensi viikolla on Kevätmessut, ja odotan jo pääseväni sinne imemään inspiraatiota mökki- ja puutarhahommiin. Nyt kyllä mökkikausi kolkuttelee jo aivan nurkan takana! Kunhan vaan nuo lumet sulaisivat pois, päästäisiin taas hommiin. Toivon, että ehtisimme tänä viikonloppuna pitkästä aikaa piipahtamaan mökillä vähän tarkastamassa paikkoja ja suunnittelemassa keväthommia. Olen jo suunnitellut, mitä kasvimaalle tänä vuonna kasvatetaan, ja mies on kovasti pohtinut, minkälainen sauna meille tulee ja mihin kohtaan tonttia saisimme sovitettua paljun.

- Kevätmessuarvonnon voittaja on selvinnyt ja hänelle on ilmoitettu asiasta henkilökohtaisesti. Toivottavasti myös te muut innostutte tulemaan messuille, ehkäpä törmäilemme siellä :)

- Mun viikkoja piristää nykyään se, että postilaatikosta kolahtaa Kodin Kuvalehti. Toivoin kyseistä lehteä joululahjaksi, ja äitini sen minulle sitten tilasikin. En tiedä kuulunko varsinaisesti lehden kohderyhmään, mutta muistan tykänneeni siitä jo nuoresta lähtien, olenhan ollut mummeli jo syntyessäni :D Tykkään siitä, että kyseisessä lehdessä on paljon pitkiä ja elämänmakuisia tarinoita, eikä vain pinnallista hömppää. On ihanaa välillä laittaa puhelin ja telkkari kiinni jo aiemmin illasta ja siirtyä peiton alle lukemaan lehteä.

- Mua on jo monta viikkoa vaivannut joku inhottava flunssa, mutta nyt se vaikuttaisi olevan paranemaan päin. Täytyy onnekseni kuitenkin todeta, että tänä vuonna olen ollut paljon terveempi kuin viime vuonna, jolloin olin kipeänä todella monta kertaa. Parhaiksi flunssannitistysvinkeiksi on meidän taloudessa empiiristen tutkimusten perusteella todettu sinkkisuihke, inkiväärishotit ja auringonhattu-uute. Tukkoiseen nenään tehoaa nenäkannun käyttö ja korkeaan kuumeeseen käytämme kylmää käärettä otsalla.

- Mulla on uusi musiikki-ihastus, ja hän on Vesta.  Hänen biiseissään on aivan ihanat lyriikat ja niin moneen biisiin voin samaistua, joko nykytilanteessa tai jonkin vanhan elämänvaiheen kautta. Olen aikaisemmin törmännyt Vestan nimeen joissain yhteyksissä, mutta kun jokin aika sitten näin jutun hänestä Ylen uutisissa ja kuulin jutussa hänen musiikkiaan, heräsi kiinnostukseni kunnolla. Nyt olen pari päivää kuunnellut Vestaa ihan repeatilla, ja olen rakastunut hänen musiikkiinsa!

Aamukahvia kello kaks / Kahvin kanssa alas Ibumax / Ikkunoista harmaata valoa / Tarttuu vasten mun harmaata ihoa / Sydämessä rikkihappoa / Pelkään et syöpyy viel läpi rinnasta / Parempi kai käydä nukkumaan / Ei tarttis valittaa / eikä tuhlata aikaa

Mun sydämessä on myös joskus ollut rikkihappoa. Mutta tätä biisi kuunnellessa tajusin, että eipä muuten ole enää. Mun sydän on paljon kevyempi nyt, kuin vielä jokunen vuosi sitten. Siihen on syynsä. Vaikka mulla onkin yhä ikäkriisi, eivätkä tällaiset lapsettomia naisia syyllistävät kirjoitukset valtakunnan ykkösmediassa paljon asiaa paranna. Mutta niinhän se kai menee - ongelmien määrä on vakio, kohde vain muuttuu? Tiedä häntä.

Joka tapausessa, vietä ihana viikonloppu <3

-Netta

Share

Ladataan...
Destination: Happiness

Olen viime päivät kuunnellut australiaisen superpoppari Sian uutta joululevyä Everyday Is Christmas, ja tykästynyt siihen kovasti. Perinteiset joululaulut ovat toki aivan ihania, eikä ole Varpunen jouluaamuna ja Sydämeeni joulun teen -kappaleiden voittanutta, mutta niiden rinnalle kaipaa silti myös jotain uutta ja "tuoretta". Lisäksi joululauluja alkaisi mielellään kuutelemaan jo marraskuun loppupuolella, mutta silloin ei ehkä vielä tee mieli kuunnella vielä mitään kovin paatoksellista tai surullista. Tähän tarpeeseen Sian levy sopii täydellisesti!

Levyllä on paljon iloisia joulurenkutuksia, kuten Santa's Coming For Us, Candycane Lane, Ho Ho Ho ja Sunshine. Nämä ovat kivoja ja iloisia biisejä, jotka sopivat hyvin pikkujouluihin tai vaikka piparinleipomisen taustalle. Nämä biisit ovat mielestäni jouluisia enimmäkseen sanoituksiltaan, eli melodiassa on vältetty sellaista ylijouluisuutta ja enemmän nämä ovatkin iloista poppia jouluisilla lyriikoilla.

Keskirauhallisia, muttei kuitenkaan varsinaisen koskettavia tai ainakaan niitä suomalaisen melankolisia fiiliksiä aikaansaavia biisejä ovat puolestaan Snowflake, Underneath the Christmas Lights ja Underneath the Mistletoe. Hyvää, rauhallisempaa taustamusiikkia nämäkin, vaikkapa sitten joulukorttiaskartelun tai joululahjojen paketoimisen taustalle, tai ihan vai glögimukin kanssa tunnelmointiin.

Puppies are forever on aivan ihana biisi, jossa on myös tärkeä kantaaottava sanoma. Sia ottaa biisillä kantaa siihen, ettei koiria (tai muitakaan eläimiä) saa ottaa joulalahjaksi harkitsematta, vaan koiranpennusta kasvaa aikuinen koira, joka elää vuosia ja joka tarvitsee huolenpitoa yli vuosikymmenen ajan. Puppies are forever! Tykkään<3

Kaksi muuta suosikkibiisiäni levyltä ovat juurikin sellaisia suomalaiseen makuun sopivia, vähän hitaampia ja tunteikkaampia biisejä. Toinen lempparini on Every Day is Christmas, jonka sanoma on se, että rakas ihminen vierellä  oikeastaan joka ikinen päivä on joulua/juhlaa. Toinen suosikkini on Snowman, jonka itse ymmärrän rakkauslauluna rakkaudesta, jossa on ehkä vähän vaikeaa, mutta jossa pidetään silti yhtä. Toisaalta mulla tulee laulusta (nimestään johtuen?) myös vähän mieleen Lumiukko-piirretty, jossa lumiukko-parka sulaa pois.

Oh, everyday is Christmas when you're here with me

I'm safe in your arms, you're my angel, baby

Everyday is Christmas when you're by my side

You're the gift that keeps givin', my angel for life

Everyday is Christmas, everyday is Christmas

--

Kaiken kaikkiaan tosi kiva ja raikas joululevy, jota voi nyt kuunnella koko tämän joulun kyllästymättä. Suosittelen lämpimästi! Levy löytyy ainakin Spotifysta ja varmaan myös monista muista musiikkipalveluista, näyttäisi saavan levynäkin ainakin Levykauppa Äx:stä. Samoin Youtubesta löytyy sekä virallisia videoita ja varmaan myös vähemmän virallisia versioita.

Onko joku teistä jo ehtinyt kuunnella kyseistä levyä? Mitkä biisit ovat muodostuneet lemppareiksenne?

-Netta

Share

Ladataan...

Hello, it's me
I was wondering if after all these years you'd like to meet?

Rakastan Adelea. Olen monissa elämäntilanteissa saanut niin lohtua, voimaa kuin myös iloa ja hyvää mieltä hänen tuotannostaan. Olikin todella sääli, että hän oli niin pitkään tekemättä uutta musiikkia ja ehdinkin henkilökohtaisesti jo pelätä, ettei hän enää lainkaan palaisi artistin uralleen. Mutta toisin kävi! Tänä syksynä hän palasi hienompana kuin koskaan, ihanan Hello-singlen siivittämänä. Heti kun kuulin kyseisen kappaleen, rakastuin siihen palavasti.

Vähän aikaa kirjoittelin blogissa unelmista ja niiden toteuttamisesta sekä Coldplayn keikasta. Jos Coldplay on ollut yksi keikkaunelmani, niin samoin on kyllä Adele myös. Jo vuosia sitten unelmoin, että joskus näkisin hänet livena laulamassa Someone like youta. No, kun tässä nyt on unelmien toteuttamiseen ryhdytty (ja hankittu liput sinne Coldplayn keikalle), niin pitihän sitä samaa kaavaa nyt jatkaa. Ei ollut lainkaan varmaa, tekeekö Adele levynjulkaisunsakaan myötä lähes mitään keikkoja, mutta sitten eräänä päivänä näin Facebookissa tiedon, että hän tekee kuin tekeekin Euroopan kiertueen! Ja niinpä vain sitten päätin samalta istumalta, että nyt jos koskaan on saatava liput hänen keikalleen.

Perjantaina sitten jonotin ruotsalaisessa nettilippukaupassa varmaan tunnin. Tuntui, ettei jono etene yhtään ja vähän pelotti, saanko lippuja ollenkaan. Adelen omalle nettisivulle oltiin jo ehditty päivittää tieto, että keikka on loppuunmyyty, kun sitten vihdoin pääsinkin jonossa eteenpäin ja kassalle asti! En saanut ihan niitä lippuja mitkä olisin halunnut (permantopaikat), mutta pääasia on se, että ihan oikeasti sain kuin sainkin liput lempiartistini keikalle! Niin moni niitä halunnut ihminen valitettavasti ei saanut lippuja, koska keikka myytiin loppuun todella nopeasti, samoin kuin kaikki muutkin Adelen kiertueen keikat. Olen superinnoissani ja onnellinen!

Aikamoinen keikkakevät/-kesä siis tiedossa. Vapun aikaan Adele ja sitten heinäkuussa Coldplay. Molemmat keikat ovat Tukholmassa, mikä on vain tuplasti kivaa, koska rakastan sitä kaupunkia. Ihanaa, kun on kaikkea mukavaa, mitä odottaa!<3

Share

Ladataan...

Ajattelin näin tiistaipäivän ratoksi kertoa teille yhden tarinan elämästäni. Se on tarina unelmista, niiden toteuttamisesta (ja sen vaikeudesta) sekä aika paljon kaikesta muustakin.

Elettiin vuotta 2012. Elämässäni oli tapahtunut paljon muutoksia, niin hyvään kuin huonoonkin suuntaan. Tuntui, että pää oli pyörällä kaikista muutoksista ja olotila oli aika apaattinen. Mietin, että olisi niin ihanaa, kun tapahtuisi jotain tosi kivaa ja mahtavaa, joka piristäisi kunnolla. Olin jo vuosia ollut Coldplay-bändin fani ja kuunnellut heidän musiikkiaan varmaan tuhansia tunteja. Jostain sain sitten päähäni, että se vasta olisikin huisia ja mahtavaa, jos joskus pääsisin heidän keikalleen. En koskaan ollut edes ajatellut, että sellainen olisi ihan käytännössä mahdollista. Jotenkin sitten kuitenkin eräänä rauhallisena työpäivänä päädyin heidän nettisivuilleen tutkimaan, olisiko bändillä mitään keikkoja edes tulossa lähitulevaisuudessa. Ja niinpä vain olikin, he olivat juuri lähdössä kiertueelle! Jotenkin innostuin tästä tiedosta suunnattomasti ja otin yhteyttä ystävääni, että mitäs jos lähtisimme jonnekin Euroopan maahan katsomaan Coldplayta, olisin nyt sen tarpeessa! Varasimmekin sitten pian liput syksymmälle keikalle Varsovaan, Puolaan.

Minun kannaltani tuo ei ollutkaan mikään helppo tai pikkujuttu. Keikka tosiaan olisi Puolassa, jonne meidän pitäisi mennä lentokoneella. Ja en itse ollut lentänyt viimeiseen kymmeneen vuoteen, koska kärsin todella pahasta lentopelosta! Jouduin nyt kahden tulen väliin. Halusin todella paljon Coldplayn keikalle ja ylipäätään ulkomaanmatkalle, mutta ajatus lentokoneeseen astumisesta kauhistutti minua suunnattomasti. Toisaalta ymmärsin, että nyt olisi loistava tilaisuus voittaa tuo pelko (koska olihan jo korkea aika). Niinpä päätin tehdä suuren työn ja ottaa härkää sarvista. Otin yhteyttä YTHS:n asian tiimoilta ja kävin siellä useita kertoja juttelemassa tästä lentopelostani. Niinpä vihdoin syksyllä (kylläkin edelleen kauhusta kankeana ja lentopelkoisena) minä astuin kuin astuinkin koneeseen ja lensin Varsovaan. Unelmani toteutuisi ihan oikeasti! Tunsin suurta ylpeyttä siitä, että olin oikeasti tehnyt niin kovan työn toteuttaakseni yhden haaveeni. Tämäkö oli nyt sitä, mistä olin lehdistäkin niin monesti lukenut? "Haaveet on tehty toteutettaviksi!" ja niin edelleen. Nyt olin vihdoin tekemässä juuri niin.

Mutta aina asiat eivät toimikaan niin kuin lehtiotsikoissa ja self help -oppaiden kansissa. Kun olimme saapuneet Varsovaan ja hotellillemme odottelemaan illalla koittavaa keikkaa, huomasin sairastuneeni. Olin jo aiemmin syksyllä kärsinyt muutaman kerran eräästä ihan vaarattomasta ja yleisestä, joskin ikäviä oireita aiheuttavasta tulehduksesta. Nyt huomasin, että tuo vaiva oli jälleen uusiutunut. Ikävä kyllä oireet ovat sellaisia, että niiden kanssa on vaikeaa olla, ja siksi oli selvää, että meidän tulisi lähteä lääkäriin hankkimaan minulle lääkkeet. Yleensä lääkkeet auttavat tosi nopeastikin, ja koska keikan alkuun oli vielä monia, monia tunteja, uskoimme ehtivämme lääkärissä käynnin jälkeen vielä keikalle hyvin. Mutta toisin kävi. Puolalainen terveydenhuolto ei ole lainkaan niin sujuvaa ja tehokasta kuin suomalainen, ja vietimmekin lopulta sairaalassa tuntikausia ottamassa kaikkia aivan turhia kokeita aina sydämen ekg-testistä lähtien.

Muistan hyvin sen hetken, kun tajusin, etten enää ehdi keikalle. Itkin sairaalan odotushuoneessa kuin pikkulapsi, naama punaisena ja räkä valuen. Suloinen, englantia puhumaton puolalainen pappa vieressäni ojensi nenäliinan ja silitti päätäni. Taisin heittää konserttiliputkin lattialle ja totesin, että elämä on päättänyt olla minua vastaan. Olinhan omasta mielestäni kokenut viime aikoina ihan tarpeeksi pahoja asioita ja tullut tänne asti hakemaan itselleni piristystä ja kivoja elämyksiä, jotka sitten jäivät saamatta.

Myöhemmin, jälkiviisaana, ymmärrän kyllä, että asiat eivät vain aina mene kuten suunnittelee. Sain sen tuolloinkin oppia kantapään kautta. Ajattelin sittemmin, että menen vaikka joskus uudelleen Coldplayn keikalle. Mutta kului vuosi, toinen ja kolmaskin, eikä sellaista koskaan tullutkaan. Bändi ei tehnyt lainkaan keikkoja. Koko ajatus jäi täysin taka-alalle ja oikeastaan aloin kuunnellakin aikalailla muita artisteja. Kunnes vähän aikaa sitten törmäsin Facebookissa tietoon, että Coldplay tekee vihdoin kiertueen ja esiintyy esimerkiksi Tanskanssa ja Ruotsissa.

Mieleeni hiipi ajatus.. Pitäisikö antaa asialle toinen mahdollisuus? Pitäisikö yrittää, josko toinen kerta toden sanoo? Ja kyllä, hankimme liput! Nyt meillä on takataskussa liput ensi heinäkuulle Coldplayn keikalle Tukholmaan. Tukholma on muutenkin minulle rakas ja tärkeä paikka, joten olisi niin ihanaa päästä näkemään bändi juuri siellä.

Mutta tällä kertaa suhtaudun vähän varauksella. En usko näkeväni bändiä, ennen kuin omin silmin sen näen. Koska vaikka sanotaan, että unelmat on tehty toteutettaviksi, ja vaikka kuinka kovasti tekisi töitä niiden toteutumisen eteen, niin se ei aina oli niin helppoa ja yksinkertaista. Joskus elämä tulee eteen ja väliin. Mutta pitäkäähän sormet ja varpaat ristissä, että tällä kertaa tämä onnistuisi. Olen edelleenkin omasta mielestäni ansainnut sen! :)

Ja älkää silti lakatko tavoittelemasta unelmia. Koska vaikka en nähnytkään Coldplayta, auttoi tuo tapaus minut voittamaan lentopelkoni (tai ainakin kykenemään lentämään). Ja se myös lähensi minua matkakumppaninani olleen ystäväni kanssa. Ja varmasti opetti yhtä sun toista muutakin tästä elämästä, vaikka siinä hetkessä toki tuntuikin tosi kurjalta enkä voinut keksiä, mikä tarkoitus tälläkin muka on. Ja nyt vain toivon, että kohtalo on tällä kertaa suopeampi ja päästää minut katsomoon hoilaamaan Viva la Vidaa ja vihdoinkin toteuttamaan tämän unelmani. Ehkäpä joidenkin unelmien eteen vain täytyy nähdä kahta enemmän vaivaa.

Ihanaa ja unelmarikasta päivää, muruset!<3

-Nettanen

Share

Ladataan...
Destination: Happiness

Olen ehtinyt kirjoittaa blogiini vasta yhden ainoan Leffavinkin, koska nykyään tulee melko harvoin katsottua elokuvia, ja sitäkin harvemmin tulee käytyä elokuvateatterissa. Suunnittelin ja haaveilin kyllä aiemmin meneväni elokuvateatteriin katsomaan Amy Winehousesta kertovan dokumentin, mutta jotenkin sekin sitten vain jäi. Onneksi perjantaina Apple tv:tä selaillessani huomasin, että kyseinen dokumentti oli ilmestynyt sen tarjontaan. Niinpä maksoin leffalipun sijasta vaivaiset 3,90 euroa ja katsoin vihdoin tuon dokumentin, kotisohvalta käsin.

Olin lukenut dokumentista aiemmin muutamia arvioita lehdistä ja blogeista. Olen samaa mieltä muitten katselijoiden kanssa - surullinen dokumentti ja sitäkin surullisempi elämänkohtalo. Koko viikonlopun täällä kotona on soinut Winehousen tuotanto ja mielessä on pyörinyt hänen kohtalonsa. Miksi niin piti käydä? Miksi niin lahjakkaan ja taitavan nuoren ihmisen piti antaa elämänsä lipsua sormiensa välistä?

Dokumentti on toteutettu yhdistelemällä Winehousesta kuvattuja videopätkiä, valokuvia, hänen ystäviensä haastetteluja sekä muuta materiaalia. Todella rehellistä ja aitoa materiaalia, joka päästää katsojan oikeasti lähelle ja tietyllä tapaa Amyn "iholle". Itselleni jäi dokumentista kuva ihmisestä, jolla oli jo julkisuuden alkumetreillä paljon suuria ongelmia, ja tuntuukin osittain jopa ihmeelliseltä, että hän kaikkine ongelmineen pystyi nousemaan niin suureen suosioon. Ongelmat ottivat kuitenkin pian vallan hänestä ja julkisuus ja maine vain pahensivat niitä. Herkkä, itsestään epävarma ja mielenterveysongelmista kärsinyt nuori nainen ei kestänyt suurta suosiota ja elämän muita kolhuja,  vaan syöksyi hakemaan lohdutusta ja apua alkoholista ja huumeista. Media kohteli tähteä toistuvasti huonosti ja pilkaten, ja paparazzit juoksivat jatkuvasti hänen kimpussaan sekä partioivat hänen kotinsa edessä uusien kohuotsikoiden toivossa. Tämän dokumentin katsominen aiheuttaa ehdottomasti sen, että katsoja on ikionnellinen siitä, ettei ole itse julkisuuden henkilö.

Mielestäni tämä dokumentti ei ole pelkästään dokumentti laulaja Amy Winehousesta, vaan se oli myös dokumentti siitä, kuinka asiat voivat mennä todella pahasti pieleen. Jos nuori, jo valmiiksi rikkinäinen ihminen joutuu väärään seuraan tai rakastuu väärään ihmiseen, ollaan todella heikoilla jäillä. Ainakin jos siitä tulee yhtä pakkomielteistä, kuin Winehousen rakkaus hänen aviomiestään kohtaan oli. Se on myös tarina siitä, kuinka uskomattoman tuhoisia huumeet ja alkoholi ovat ja kuinka ne voivat viedä pohjan elämältä. Vaikka muut ihmiset kuinka yrittäisivät auttaa, ei siihen pysty kuitenkaan loppupeleissä kukaan muu kuin ihminen itse. Ja julkisuus ja julkisena maalitauluna oleminen eivät todellakaan paranna näitä asioita yhtään. Vaikuttaisikin oikeastaan siltä, että julkisuudessa oleminen vaatii todella ehjän pääkopan, hyvän itsetunnon ja loistavat tukijoukot, jotta siitä selviää ehjänä ja järjissään.

Hyvä dokumentti kertakaikkiaan, suosittelen! Enkä pelkästään Amy-faneille, vaan kaikille muillekin. Vai ovatkohan kaikki muut jo nähneet tämän? :)

-Netta

Share

Ladataan...

Minusta on kuoritunut aikuinen Robin-fanityttö. Muistan kyllä, kuinka jo viisi vuotta sitten fuksiaisissamme soi Frontside Ollie -biisi ja jammailin sen tahtiin, mutta silloin mitään suurempaa sykähdystä ei tapahtunut. Olin aivan liian "vanha" (=20-vuotias) tykkäämään mistään teinityttöjen jutuista. Ja oletinhan kappaleen esittäjän jäävän vain yhden biisin ihmeeksi.

Vuodet vierivät, mutta Robin ei arvailuistani huolimatta jäänytkään unholaan. Biisejä ja levyjä sekä tv-esiintymisiä on tippunut tasaisesti. Pikkuhiljaa aloin kiinnittää huomiota tähän mahdottoman suloiseen ja positiiviseen nuoreen mieheen. Viimeistään silloin, kun hän esitti Loirinuotiolla-ohjelmassa Lapin kesä -kappaleen, oli tämän tädin sydän sulaa. Tykkään siitä kohteliaasta, hauskasta ja älykkäästä kuvasta, jonka tästä miehenalusta saa. Ja erityisesti siitä positiivisesta elämänasenteesta, joka huokuu ulospäin (ja jota Suomessa tarvittaisiin rutkasti lisää). Ei liene sattumaa, että Robin valittiin juuri Suomen positiivisimmaksi henkilöksi! Edellämainitut asiat sinetöivät fanityttöyteni. Nykyään minut voi bongata kotoa laulamasta "..jos kaikki romahtaa, ja tarviit olkapään, mä lupaan olla tääl, sua varten, sua varten..."

Ystäväni ovat vähän naureskelleet ja hymähdelleet tälle fanitukseni kohteelle. Onhan se heidän mielestään vähän hassua, outoa ja pikkuisen noloakin? Olen nykyään myös Robinin seuraaja Facebookissa ja olin aivan innoissani, kun jokunen aika sitten hänen sivuillaan ilmoitettiin, että pian on luvassa hänen ensimmäinen k18-keikkansa Helsingissä. "Sinne on päästävä", tuumin heti. Ja ilmoittauduin kyseiseen tapahtumaan Facebookissa. Eipä mennyt kauaakaan, kuin kaverini alkoivat huomauttelemaan asiasta. "Mitä, olet menossa Robinin keikalle??! Eeeiii...", sain kuulla. Mutta en pahastunut heidän höpinöistään. Päinvastoin, en jaksanut välittää lainkaan. Ja silloin huomasinkin jälleen muuttuneeni ihmisenä.

Nimittäin, vielä jokunen vuosi sitten en todellakaan olisi ilmoittanut Facebookissa tai missään muuallakaan julkisesti meneväni kyseiselle keikalle. Olisin kenties saattanut kyllä mennä, mutta olisin tehnyt sen vähin äänin, kertomatta asiasta pahemmin kenellekään. En missään nimessä olisi halunnut tehdä asiasta mitään numeroa tai varsinkaan, että ketkään puolitutut saattaisivat saada tietoonsa minun tekevän jotain noin "noloa". Musajutut olivat tärkeä tapa ilmaista omaa olemustaan ja mielummin ilmoitin kuuntelevani jotain pieniä indie-bändejä ja muutoin mielestäni katu-uskottavia artisteja.

Mutta nyt, viime vuosien aikana, asiassa on selkeästi tapahtunut muutos. Jos kerran tykkään Robinista ja olen menossa hänen keikalleen, niin miksi ihmeessä EN voisi liittyä myös kyseiseen tapahtumaan? Miksi en voisi kertoa siitä kaikille? Minulla on täysi oikeus olla omanlaiseni ja tykätä juuri siitä, mistä haluan. En missään nimessä enää halua elää elämääni miettien, mikä on muitten mielestä hyväksyttävää tai "coolia". Se ihana puoli aikuistumisessa ja iän kerttymisessä juuri on, että välittää aina vain entistä vähemmän siitä, mitä muut sanovat tai ajattelevat tekemisistäsi. Oikeastaan nyt ajattelen niin päin, että ihmiset, jotka näkevät asiakseen arvostella tai kyseenalaistaa muita tällaisissa mitättömän pienissä asioissa voisivat itse miettiä, onko se lainkaan tarpeellista.

Täällä sitä keskitytäänkin nyt vain odottelemaan keikkaa. Ja enpä kuitenkaan joudu sinne ihan yksin menemään - lähipiiristäni löytyy muutama ihminen, jotka ymmärtävän hyvän päälle ;) Niinpä lähdemme viiden aikuisen porukalla pomppimaan Robinin tahtiin ja pitämään hauskaa. Ja aion todellakin hoilata mukana ja nauttia - koska olen aikuinen ja koska voin!

Share

Pages