Ladataan...
determined.

 

Sarjassamme Feissarista poimittua on nyt luvassa jakso "Kuinka suomalainen antaa palautetta." 

Vaihe 1. Pahoita mielesi tai ärsyynny. Tässä esimerkkitapauksessa pahoita mielesi tekemättömistä lumitöistä, etsi syyllinen ulkopuolisista. Pui näreissäsi nyrkkiä auraajille ja päätä, että tänään muuten lähtee polttavaa palautetta. Eihän asiat muutu ellei kukaan sano mitään?! Saavu töihin myöhässä ja hikisenä koska lumityöt. Luonnostele tätä "polttavaa palautetta" koko päivä mielessäsi.

Vaihe 2. Avaa some. Esimerkkitapauksessa käytössä on perinteinen Facebook. Harmi että aamun kiukku on jo vähän laantunut, mutta eihän asiat muutu ellei kukaan sano mitään?

Vaihe 3. Pue sanoiksi aamun fiilikset. Muistele kiukkua. Jotta et saisi lokaa niskaasi mielipiteestäsi, naamioi tarkoituksesi jaloksi. Vetoa vanhuksiin ja/ tai lapsiin. Tässä esimerkkitapauksessa vanhuksiin, sillä tunnetason hommat - nehän lyö aina läpi ja sympatia on taattu. Eihän ne asiat muutu ellei kukaan sano mitään?!

Vaihe 4. Vitsi. Lisää kuitenkin pikku läppä ennen entterin lyömistä ja mielipiteen oksentamista tuuttaamista eetteriin. Jotta ne auraajat ei vaan ottaisi itseensä, jotta kukaan ei ottaisi sinua liian vakavasti ja jotta vaan et saisi kritiikkiä osaksesi, heitä loppuun pikku kevennys. Pieni läppä, varmistaaksesi ettei vaan kukaan suutu ja että sanoma jää neutraaliksi - jestas, julkaisethan tämän kuitenkin omalla nimelläsi ja naamallasi Facebookissa! Tämän esimerkkitapauksen loppuläppä on siis oletetun cis-miehen kädenojennus teille, naiset jotka kaikki meikkaatte ja panostatte lookkiinne aamuisin. Kurjaa jos teidän meikit leviää ja korkkareihin menee lunta. 

Vaihe 5. Myhäile. Paina entteriä ja odota että muut yhtyvät taivastelemaan tolloja auraajia - ennen kaikkea sitä, että joku muu sanoo heitä tolloiksi. 

 

Eihän ne asiat todellakaan muutu ellei kukaan sano mitään. Tämä esimerkkitapaus on tosi elämästä, toivon että keskustelu (auraamisestakin) on edelleen eläväistä. 

Share

Ladataan...
determined.

Kuulin kiitollisuuspäiväkirjasta ensimmäisen kerran Viivi Pumpaselta kun telkkarista tuli Atlantin yli-sarja. Olen pyöritelly ajatusta päiväkirjan alottamisesta siitä lähtien mutten vain ole koskaan saanu aikaseksi alottaa. Eilen eräs tuttuni oli jakanu instastoryynsä pätkän Unelmakarttakirjasta ja silloin muistin taas, että hei mitenkäs se kiitollisuuspäiväkirja? Googlettelin ja yritin aikani ettiä jotain valmista pohjaa tälle kiitollisuuspäiväkirjalle, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan homman pointti on (kai?) saada kirjottaja keskittymään päivän positiivisiin hetkiin.

Ihmismieli on kummallinen.

 

Onnistuneen päivän pilaa helposti muistutuslasku tai parkkisakko. Yksi negatiivinen kommentti onnistuu peittämään alleen kymmenen hyvää ja hyvästä treenistäkin jää paska maku, jos palkkari on unohtunut kotiin. Onnistumisentunne ja mielihyvä on niin haperoa ja katoavaista, että näen kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamisessa paljonkin järkeä. Paineet menestyä ja saavuttaa elämässään jotain ovat kovat ja monesti unohtuu se, että tärkeintä ei ehkä olekaan se määränpää, vaan matka. Pettymyksiltä ei voi välttyä jos tavoittelee ainoastaan täydellisyyttä ja on hyvä tiedostaa, tähtääkö täydellisyyteen omasta halusta vai ympäristön painostuksesta.

Jos nähdään aina vain asioiden ikävät puolet, epäonnistumiset, tekemättömät työt, rumat kommentit ja painitaan riittämättömyydentunteen kanssa, elämästä katoaa nopeasti värit. Tähän kun vielä lisätään aikakausilehtien sekä somen luomat paineet kiiltokuvakodeista, lomaterveisistä aurinkorannoilta, hienot autot ja kalliit kellot, voi Tiina Tavallisella hymy hyytyä hetkessä. 

Opettelen edelleen olemaan vertaamatta itseäni muihin sillä se, mitä muut ovat elämässään saavuttaneet, ei ole minulta pois. Kaikki on mahdollista, kunhan vain niin päätän ja keskityn tavoittelemaan sitä mitä itse aidosti haluan. Asiaa auttaa tietenkin myönteinen elämänasenne sekä hyvä itsetunto - tässä kohtaa kuvioihin tulee kiitollisuuspäiväkirjan idea. 

Kun pyöräilin napakan jalkatreenin päätteeksi kotiin päin, pyörittelin päässäni kolmea asiaa joista olen kiitollinen. Niiden keksiminen kävi helposti ja ne eivät todellakaan ole mitään tähtitieteellisen ihmeellisiä asioita.

1. Terveys

Tämän tajuaa usein vasta sitten, kun sen on menettänyt. Mulle riittää muistutukseksi ihan tavallinen flunssakin, eli olen siinäkin suhteessa todella onnekas. Olen kiitollinen siitä, että olen perusterve niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sen ei pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta niin se vaan ikävä kyllä monesti on. Terveys mahdollistaa sen, että pärjään elämässä sekä voin harrastaa liikuntaa ja käydä töissä.

2. Koti

Olen muuttanu useamman kerran, kerrostalosta toiseen. Mikään aikaisempi kämppä ei ole varsinaisesti tuntunu kodilta, mutta olen ajatellu sen kuuluvan asiaan. Pakon edessä on tullu valittua se pienin paha, vähiten tunkkainen ja halpa vaihtoehto. Olen siis asunu jeesushullun yläkerrassa, jolloin oli tavallista nousta ylös neljältä aamuyöstä kuuntelemaan arkiaamun itkunsekasta messua ja olen asunu kämpässä joka oli kalustettu valmiiksi tätihuonekaluilla.  Tämän asunnon valitsin yksin itse ja tiesin heti, kun astuin sisään että haluan muuttaa tänne. Vuokra tuntu ensialkuun kovalta, muistan miten näytön jälkeen soitin äidille ja kysyin onko järkeä maksaa asumisesta niin paljon. Onneksi äiti muistutti, että viihtymisellä on väliä - ja koska en omista autoa eikä mulla ollu puhelinta kummempia kiinteitä kuluja, miksi en satsaisi asumiseen. Ihana äiti. 

Vuokralaisena olen mulle tyypilliseen tapaan aika tarkka. Haluan tulla toimeen naapureiden kanssa, pidän kiinni taloyhtiön säännöistä ja haluan pitää asunnosta hyvää huolta. Välillä saan muistutella itselleni, että asumisesta ja elämisestä jää jossain määrin jälkiä - ja se on ihan normaalia. Tietenki leijusin asunnossa ja olisin koskematta mihinkään, jos se vain olisi mahdollista. Olen kiitollinen, että mulla on ihana, rauhallinen pieni koti Jussin ja Maxin kanssa.

3. Mahdollisuus

Mulla on ollu mahdollisuus opiskella ja olen suorittanu kaksi tutkintoa. Mulla on ollu mahdollisuus käydä armeija ja suorittaa ajokortit, mulla on mahdollisuuksia toteuttaa itseäni ja elää elämääni niin kuin haluan. Mulla on mahdollisuus lähteä ja tulla, antaa ja ottaa, mahdollisuus tehdä ja olla mitä vain. Olen kiitollinen, että kotimaa ja perhe on suonu mulle niin paljon mahdollisuuksia.

 

Olen pitänyt noita asioita ihan selvinä juttuina: tietenki mulla on kämppä, kaks kättä ja jalkaa, tietenki mulla on mahdollisuus kulkea yksin ulkona ja ajaa autoa. Kaikilla näin ei kuitenkaan ole ja ihan siitäkin syystä on aihetta olla kiitollinen. 

 

Kliseinen kiitollisuuspäiväkirja toimii sittenkin - Voi Hyvin

 

Share

Ladataan...
determined.

Vegaanihaaste alkoi taas. Se missä muut viettävät tipatonta tammikuuta, herkkulakkoa, paastoa tai sitä surullisen kuuluisaa "uuden elämän alkua", tartuin taas vegaanihaasteeseen. Tässä haasteessa ei hypätä puntarilla, vältellä herkkuja tai eletä ilman alkoholia, ei kituuttamista eikä sen kummempaa stressiä. Ainoastaan ruoan vegaanisuudella on väliä - eli tiedostavilla valinnoilla. 

Alkuun kuitenkin pikku oppitunti. Vegaani on henkilö, joka elää ilman eläinperäisiä tuotteita - niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Vegaani ei pidä nahkatakkia eikä käytä hunajaa. Vaikka et olisi vegaani, voit tehdä vegaanisia valintoja. Kuten syödä kuukauden vegaanisesti tai valita vegaaniset karkit leffaevääksi, syödä vegaanisen lounaan tai ottaa vegaanisen (kasvi-)maitokahvin tinkimättä mausta tai kaloreista. 

En ole vegaani, mutta syön kasvispainotteisesti ja useat ateriani päivän aikana ovat vegaanisia. Ne seikat, mitkä eivät tee minusta vegaania tai elämästäni vegaanista ovat nahkakengät, aamupalan raejuusto sekä irtokarkkien mehiläisvaha. Olen edennyt koko ajan pienin askelin, jättäen jo taakseni lihan, kalan, liivatteen ja nyt viimeisimpänä kananmunat. Asuvalinnoissani puolustelen niitä vähäisiä nahkakenkiäni ja -takkiani sillä, että nahka on kestävä luonnonmateriaali josta ei irtoa muovipölyä. Mutta jotta pysytään aiheessa, en jatka kengistä tällä kertaa sen enempää.

Pisaroista se merikin koostuu. Pyrin kuitenkin tekemään aina vain parempia, vegaanisia valintoja ostoksien sekä palveluiden suhteen. Tänä päivänä vegaaninen elämäntapa ei ole ollenkaan hullumpaa, kiitos mm. Sipsikaljavegaanien jotka ovat jakaneet vegaanisen roskaruoan ilosanomaa. Kun "eläimettömille" tuotteille on enemmän kysyntää, ilmaantuu väistämättä myös lisää tuottajia. Vegaanisia kosmetiikkasarjoja, meikkejä sekä siveltimiä on markkinoilla jo hyvä valikoima, samoin dr. Martensilta löytyy vegaanisia maihareita ja yhä useammat snägärit ja pikaruokaravintolatkin ovat ottaneet listoilleen vegemättöä. Yhtenä suurimmista ketjuista, Mäkkäri myy McVegania kokeilujakson jälkeen ympäri Suomea. 

 

 

Jostain syystä vegaanisuus asetetaan todella usein luonnollisuuden ja kotimaisuuden viholliseksi. Vegaanit ovat uhka kotimaiselle ruoalle, maataloudelle sekä kansanterveydelle. Koulujen ja päiväkotien kasvisruokapäivä on myös uhka - kyllähän lasten on maitoa ja lihaa saatava. Perusoletus on se, että Suomessa eläimillä ja tuottajilla on asiat niin hyvin, ettei meidän tarvitse kritisoida tai kiinnittää sen kummempaa huomiota valintoihimme. Kyllä EU pitää huolen, että syömämme ruoka on puhdasta ja eläimillä ollut kiva elämä.

Mutta entä jos näin ei ole? Henkilökohtaisesti ajattelen mieluummin itse ja näen sen verran vaivaa että keskustelen aiheesta ja tarpeen tullen etsin tietoa. En ole ennenkään pitänyt esimerkiksi Euroopan Unionin säädöksiä kamalan fiksuina noin maalaisjärjellä ajateltuna. Jos olette seuranneet Sääntö-Suomi-ohjelmaa, teillä on ehkä aavistus siitä mitä tarkoitan. Ja mitä kotimaisuusasteeseen tulee, suosin kyllä valinnoissani niin paljon kotimaista kuin vain mahdollista. Luottotuotteisiin kuuluu Kaslinkin kauramaito sekä nyhtökaura ja härkis. Ostan kotimaisia kasviksia, kotimaista ruisleipää ja haluan että tuottajille maksetaan reilusti ja rehellisesti se mikä heille kuuluukin.

 

Osallistumalla haasteeseen Vegaanihaasteen sivuilla saat avuksesi tutorin, vinkkejä ruokavalion koostamiseen, välipaloihin sekä tiettyjen raaka-aineiden korvaamiseen. Netti pursuaa myös monenlaisia vegaaniblogeja, jaossa on reseptejä ja tuotetietoutta sekä Facebookista löytyy edellämainitun Sipsikaljavegaanien lisäksi Vegaanit-ryhmä, treenaajille Hedelmälihasta-ryhmä sekä eläimettömästä kosmetiikasta kiinnostuneille Vegaanikosmetiikka-ryhmä. Apua ja kikkakakkosia on tarjolla niin paljon, kuin vain ikinä on valmis hyödyntämään. Tyhmiä kysymyksiä ei ole ja ainakin itse vastailen oikein mielelläni kaikenlaisiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin asian tiimoilta.

Painotan kuitenkin, että elämäntapamuutokset tapahtuvat pitkällä tähtäimellä. Olipa kyse sitten laihduttamisesta, shampoon jättämisestä, tupakoinnin lopettamisesta tai vegaaniksi siirtymisestä, kannattaa antaa itselleen aikaa ja olla armollinen. Roomaakaan ei rakennettu päivässä ja homma on kauaskantoisempaa kun rakenteet ovat kunnossa. Siksi Vegaanihaaste antaa oivan mahdollisuuden päästä kiinni perusteisiin tinkimättä ravintoarvoista tai ruoan mausta. Loppujen lopuksi kuukausi on lyhyt aika ja miksi et haastaisi itseäsi. Kaikki mahtavahan tapahtuu yleensä sen mukavuusalueen ulkopuolella. Ja jos et ole valmis hyppäämään vegaaniksi koko kuukauden ajaksi, niin haastan sinut kiinnittämään huomiota arkipäiväisiin valintoihisi.

Mitä vegaanisia tuotteita olet jo mahdollisesti huomaamattasi suosinut ja jospa kokeilisit kauramaitoa kahviisi tai ruokosokeria teehesi hunajan sijasta? Tämän kummemmista valinnoista ei tässäkään touhussa loppujen lopuksi ole kyse.

Share

Pages