Ladataan...
determined.

Kämppä kaipais kunnon puunausta. Koko kesän olen pallotellu idealla ikkunoiden pesemisestä enkä uonnollisesti ole päässy toiminnan tasole. Keittiön kaapinovissa näkkyy lähmäsiä sormenjälkiä ko aurinko paistaa sisäle noista pölysistä ikkunoista. Nurkissa pyörii villakoiria ja kirjahyllyäki koristaa samettinen pölykerros. Taisin tarvita sislitysrautaa ja -lautaa keskiviikkona, ja kappas, tuossahan ne edelleen on esillä. Makuhuoneen ovensuussa pyörii myös pyykkikori jossa valehtelematta on puolet koko vaatekaapin sisällöstä.

Mihin aika on taas heilahtanu? Eletään elokuun puoliväliä ja ulkona tuoksuu jo semmonen kirpeä syksy. Intersportissa on kesän juoksukengät alessa ja aamula töihin pyöräillessä saa väistellä pikku koululaisia. Kesä on menny etäsuhteessa ja nyt olen ollu pari viikkoa ilman koiraaki. Max jäi pohjosseen pari viikkoa sitte, ko piipahin sieläpäin ravihommien merkeissä. Menimä tyylikkäästi moottoripyörälä, Max könötti urheasti repussaan koko matkan ja poseerasi mallikkaasti Pellon huoltoasemalla paikallisille. Kuitenki ko sunnuntaina tehin lähtöä, päätin jättää koiran äitile. Sää vaikutti vähän epävakaalta enkä halunu että koira kastuu. Olin jo nimittäin varma että se saa jonkulaisen korvatulehuksen, koska sillä ei ollu päänsuojana muuta ko ajolasit.

Moottoripyörää on ulkoilutettu vajaa 4 000 kilometriä tälle kesälle. Suunnittelin jo, että korottaisin korttia ens kesänä ja laittaisin isompaa pyörää. Kävin nimittäin yhdellä Oulun reissulla koeajamassa Harrikkaa, eikä sitä tunnetta voi sanoin kuvata. Ajelun lisäksi kävin alkukesästä pelaamassa jalkapalloa, mutta suunnitelmallisuuden (eli valmentajan) puute söi mielenkiinnon siitä aika äkäsesti. Aluksi olin fiiliksissä, että eipä tarvi vetää lenkkareita jalkaan kun muutaman tunnin laukkoo tekonurmella.

Uutuudenviehätyksen kadottua piti keksiä jotain muuta, joten alotin valmentajan kanssa tavoitteellisen kuntosaliharjottelun. Kun aikansa tuhertaa omissa oloissaan, niin kangistuu yllättävän äkkiä kaavoihin ja rutiineihin. Tietylä tavala tykkään kurinalaisuudesta, se varmaan on osasyy siihen miksi olen hakeutunu valmennukseen toistamiseen sekä miksi intti viehätti. Ja poliisin ura. Vaikka en taaskaan kouluun päässy, ajattelin hakea uudelleen. Se menee varmaan ens kesään koska pääsykoekirja muuttu ja nyt mulla on intressinä tämä bodaaminen.

Kesä on ollu ihan mieletön. Nyt kun muistelen kuukausi takaperin, sehän tuntuu jatkuneen pienen ikuisuuden. On saatu nauttia helteistä, ja tietenki ne samat tyypit jotka talvela avautuu pakkasesta, ovat nyt valittaneet lämmöstä. No, kohta onneksi tulee vettä ja räntää vaakatasossa. Sopii arvuutella, että mistäköhän syksyn feissaripäivitykset kertovat.

Toivottavasti aurinko paistelis nyt syksylläkin, mulla nimittäin alkaa kesäloma ens viikon jälkeen. Ihmeempiä suunnitelmia ei ole, lomaillaan Jussin kans yhtäaikaa ja viimeistään silloin saan koiranki takaisin. Tarkotus on ainaki vierailla pohjosessa, mutta sen kummempia reissuja ei taida olla luvassa.

Yksi merkittävä juttu on myös se, että löysin terapeutin jolla sattu olemaan kalenterissa vapaata nyt syksyn aikana. Jo talvella mietin ajatusta siitä, että kävisin ammattilaisen juttusilla. Googlettelin terapeutteja ja psykiatreja ja erilaisia terapiamuotoja sekä kyselin aikoja toiminimiltä ja yrityksiltä. Googlettelu vaan ei tuottanut tulosta, kaikilla oli asiakaspaikat täynnä tai sitten tarjolla ei vaan ollu oikeanlaista palvelua. Ärsytti, mutta nieleskelin asian ja päätin että mulla ei ole hätää. Keväällä alko ahistaa Jussin lähtö ja avasin uudelleen googlen. Yhtä hyvin olisin voinu yrittää käydä terapeuttista keskustelua itse sirin kanssa - homma ei taaskaan tuottanu tulosta. 

Mutta nyt. Menen siis perjantaina ensimmäiseen tapaamiseen ja odotan sitä kyllä mielenkiinnolla. Mulla on taipumuksia ylianalysoida itseäni ja tunteitani sekä kehitellä ongelmia ja ahistuksia. Tämä varmaan on ihan normaalia, mutta tämä on alkanu jo väsyttää ja tunnen välissä etten osaa päästää irti. Joku fiksu joskus sanoi, että jokaisen tulis jossain välissä elämän aikana käydä juttelemassa ammattilaiselle. Se helpottaa ja avaa näkökulmia, enkä todellakaan halua haaskata elämää ahistuksiin ja menneessä vellomiseen. Siispä äitin avustuksella löysin siis terapeutin ja sain ajanki yllättävän nopeasti.

Kesä on kyllä ollu ihan mieletön eikä harmita että syksy tekee tuloaan. Ja mikäs tässä, lomaa odotellessa. Toivottavasti talvesta tulee penteleen kylmä! 

Ladataan...
determined.

 

Sarjassamme Feissarista poimittua on nyt luvassa jakso "Kuinka suomalainen antaa palautetta." 

Vaihe 1. Pahoita mielesi tai ärsyynny. Tässä esimerkkitapauksessa pahoita mielesi tekemättömistä lumitöistä, etsi syyllinen ulkopuolisista. Pui näreissäsi nyrkkiä auraajille ja päätä, että tänään muuten lähtee polttavaa palautetta. Eihän asiat muutu ellei kukaan sano mitään?! Saavu töihin myöhässä ja hikisenä koska lumityöt. Luonnostele tätä "polttavaa palautetta" koko päivä mielessäsi.

Vaihe 2. Avaa some. Esimerkkitapauksessa käytössä on perinteinen Facebook. Harmi että aamun kiukku on jo vähän laantunut, mutta eihän asiat muutu ellei kukaan sano mitään?

Vaihe 3. Pue sanoiksi aamun fiilikset. Muistele kiukkua. Jotta et saisi lokaa niskaasi mielipiteestäsi, naamioi tarkoituksesi jaloksi. Vetoa vanhuksiin ja/ tai lapsiin. Tässä esimerkkitapauksessa vanhuksiin, sillä tunnetason hommat - nehän lyö aina läpi ja sympatia on taattu. Eihän ne asiat muutu ellei kukaan sano mitään?!

Vaihe 4. Vitsi. Lisää kuitenkin pikku läppä ennen entterin lyömistä ja mielipiteen oksentamista tuuttaamista eetteriin. Jotta ne auraajat ei vaan ottaisi itseensä, jotta kukaan ei ottaisi sinua liian vakavasti ja jotta vaan et saisi kritiikkiä osaksesi, heitä loppuun pikku kevennys. Pieni läppä, varmistaaksesi ettei vaan kukaan suutu ja että sanoma jää neutraaliksi - jestas, julkaisethan tämän kuitenkin omalla nimelläsi ja naamallasi Facebookissa! Tämän esimerkkitapauksen loppuläppä on siis oletetun cis-miehen kädenojennus teille, naiset jotka kaikki meikkaatte ja panostatte lookkiinne aamuisin. Kurjaa jos teidän meikit leviää ja korkkareihin menee lunta. 

Vaihe 5. Myhäile. Paina entteriä ja odota että muut yhtyvät taivastelemaan tolloja auraajia - ennen kaikkea sitä, että joku muu sanoo heitä tolloiksi. 

 

Eihän ne asiat todellakaan muutu ellei kukaan sano mitään. Tämä esimerkkitapaus on tosi elämästä, toivon että keskustelu (auraamisestakin) on edelleen eläväistä. 

Ladataan...
determined.

Kuulin kiitollisuuspäiväkirjasta ensimmäisen kerran Viivi Pumpaselta kun telkkarista tuli Atlantin yli-sarja. Olen pyöritelly ajatusta päiväkirjan alottamisesta siitä lähtien mutten vain ole koskaan saanu aikaseksi alottaa. Eilen eräs tuttuni oli jakanu instastoryynsä pätkän Unelmakarttakirjasta ja silloin muistin taas, että hei mitenkäs se kiitollisuuspäiväkirja? Googlettelin ja yritin aikani ettiä jotain valmista pohjaa tälle kiitollisuuspäiväkirjalle, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan homman pointti on (kai?) saada kirjottaja keskittymään päivän positiivisiin hetkiin.

Ihmismieli on kummallinen.

 

Onnistuneen päivän pilaa helposti muistutuslasku tai parkkisakko. Yksi negatiivinen kommentti onnistuu peittämään alleen kymmenen hyvää ja hyvästä treenistäkin jää paska maku, jos palkkari on unohtunut kotiin. Onnistumisentunne ja mielihyvä on niin haperoa ja katoavaista, että näen kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamisessa paljonkin järkeä. Paineet menestyä ja saavuttaa elämässään jotain ovat kovat ja monesti unohtuu se, että tärkeintä ei ehkä olekaan se määränpää, vaan matka. Pettymyksiltä ei voi välttyä jos tavoittelee ainoastaan täydellisyyttä ja on hyvä tiedostaa, tähtääkö täydellisyyteen omasta halusta vai ympäristön painostuksesta.

Jos nähdään aina vain asioiden ikävät puolet, epäonnistumiset, tekemättömät työt, rumat kommentit ja painitaan riittämättömyydentunteen kanssa, elämästä katoaa nopeasti värit. Tähän kun vielä lisätään aikakausilehtien sekä somen luomat paineet kiiltokuvakodeista, lomaterveisistä aurinkorannoilta, hienot autot ja kalliit kellot, voi Tiina Tavallisella hymy hyytyä hetkessä. 

Opettelen edelleen olemaan vertaamatta itseäni muihin sillä se, mitä muut ovat elämässään saavuttaneet, ei ole minulta pois. Kaikki on mahdollista, kunhan vain niin päätän ja keskityn tavoittelemaan sitä mitä itse aidosti haluan. Asiaa auttaa tietenkin myönteinen elämänasenne sekä hyvä itsetunto - tässä kohtaa kuvioihin tulee kiitollisuuspäiväkirjan idea. 

Kun pyöräilin napakan jalkatreenin päätteeksi kotiin päin, pyörittelin päässäni kolmea asiaa joista olen kiitollinen. Niiden keksiminen kävi helposti ja ne eivät todellakaan ole mitään tähtitieteellisen ihmeellisiä asioita.

1. Terveys

Tämän tajuaa usein vasta sitten, kun sen on menettänyt. Mulle riittää muistutukseksi ihan tavallinen flunssakin, eli olen siinäkin suhteessa todella onnekas. Olen kiitollinen siitä, että olen perusterve niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sen ei pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta niin se vaan ikävä kyllä monesti on. Terveys mahdollistaa sen, että pärjään elämässä sekä voin harrastaa liikuntaa ja käydä töissä.

2. Koti

Olen muuttanu useamman kerran, kerrostalosta toiseen. Mikään aikaisempi kämppä ei ole varsinaisesti tuntunu kodilta, mutta olen ajatellu sen kuuluvan asiaan. Pakon edessä on tullu valittua se pienin paha, vähiten tunkkainen ja halpa vaihtoehto. Olen siis asunu jeesushullun yläkerrassa, jolloin oli tavallista nousta ylös neljältä aamuyöstä kuuntelemaan arkiaamun itkunsekasta messua ja olen asunu kämpässä joka oli kalustettu valmiiksi tätihuonekaluilla.  Tämän asunnon valitsin yksin itse ja tiesin heti, kun astuin sisään että haluan muuttaa tänne. Vuokra tuntu ensialkuun kovalta, muistan miten näytön jälkeen soitin äidille ja kysyin onko järkeä maksaa asumisesta niin paljon. Onneksi äiti muistutti, että viihtymisellä on väliä - ja koska en omista autoa eikä mulla ollu puhelinta kummempia kiinteitä kuluja, miksi en satsaisi asumiseen. Ihana äiti. 

Vuokralaisena olen mulle tyypilliseen tapaan aika tarkka. Haluan tulla toimeen naapureiden kanssa, pidän kiinni taloyhtiön säännöistä ja haluan pitää asunnosta hyvää huolta. Välillä saan muistutella itselleni, että asumisesta ja elämisestä jää jossain määrin jälkiä - ja se on ihan normaalia. Tietenki leijusin asunnossa ja olisin koskematta mihinkään, jos se vain olisi mahdollista. Olen kiitollinen, että mulla on ihana, rauhallinen pieni koti Jussin ja Maxin kanssa.

3. Mahdollisuus

Mulla on ollu mahdollisuus opiskella ja olen suorittanu kaksi tutkintoa. Mulla on ollu mahdollisuus käydä armeija ja suorittaa ajokortit, mulla on mahdollisuuksia toteuttaa itseäni ja elää elämääni niin kuin haluan. Mulla on mahdollisuus lähteä ja tulla, antaa ja ottaa, mahdollisuus tehdä ja olla mitä vain. Olen kiitollinen, että kotimaa ja perhe on suonu mulle niin paljon mahdollisuuksia.

 

Olen pitänyt noita asioita ihan selvinä juttuina: tietenki mulla on kämppä, kaks kättä ja jalkaa, tietenki mulla on mahdollisuus kulkea yksin ulkona ja ajaa autoa. Kaikilla näin ei kuitenkaan ole ja ihan siitäkin syystä on aihetta olla kiitollinen. 

 

Kliseinen kiitollisuuspäiväkirja toimii sittenkin - Voi Hyvin

 

Pages