Pari lempparia

Ladataan...
The domino effect

Moi! Tuntuu etten osaa enää aloittaa postausta ja koko kirjoitusalusta tuntuu vieraalta. Miten tää toimiikaan? Noin nelisen kuukautta blogitaukoa on takana ja vihdoin aika jatkaa siitä mihin jäin. Asiaa mielessä on ihan hirveästi ja uusia tuotteita jaettavana, mutta ajattelin aloittaa vähitellen ja tässä onkin muutama tämän hetkinen lempparituote. Osa on ollut jo kuukausia käytössä ja osa viikkoja, osa näistä on sellaisia josta monet ovat varmasti lukeneet jo muualta hypeä.

Essencen Camouflage 2in1 meikkivoide pomppasi silmiini muutama viikko sitten Nordic Style & Beauty faceryhmässä, jossa kaikki tuntuivat hehkuttavan sitä. Siitä huolimatta että rakastan monia Essencen tuotteita ja niiden edullisia hintoja, en aluksi uskonut hypeen. Tokmannilla ollessani muistin kuitenkin kehut ja neljän euron hintalappu pakotti ottamaan tuotteen mukaani. Kuten kuvasta näkyy olen sen jälkeen käynyt hakemassa vielä toisen sävynkin, joten tuote oli todellakin hypen arvoinen! Meikkivoide on todella peittävä, muttei kuitenkaan aiheuta cake-face efektiä. Pysyvyys on loistava ja tuote levittyy hyvin BB-sienellä. Ainut miinus tulee todella pienestä sävyvalikoimasta, ainakin Tokmannilla myydään tätä vain kolmessa sävyssä. 

Hourglassin Ambient Lighting paletin sain tuliaisena ulkomailta tammikuussa ja tuote on ollut siitä asti päivittäisessä käytössä. En ollut aiemmin testannut Hourglassin tuotteita, joten otin innolla tämän testiin. Parin päivän kokeilujen jälkeen tajusin miten tykkään tätä itse käyttää ja nyt paletti on pakollinen osa jokapäiväistä meikkiä. Vasemmanpuoleista sävyä laitan puuterin jälkeen kasvoille kaikkialle hieman valoa tuomaan, keskimmäistä highlightiin ja oikeanpuoleista varjostuksien päälle poskille. Kaikki sävyt tuo ihanaa heleyttä ja puuterin on ihanan kevyt.

Lorealin Infallible kiinnityssuihkeesta olin myös lukenut kehuja ja nappasin kaupasta sen mukaani testiin. Puoli pulloa on nyt käytetty ja tykkään! Tämä suihke on erilainen kuin aiemmat kiinnityssuihkeeni, koska pullon pohjalla on puuteria joten pulloa tulee ravistaa kunnolla ennen suihkuttamista. Suihke tuo hieman mattaisuutta kasvoille ja auttaa meikkiä kestämään koko päivän. 

Anastasian Modern Reneissance paletti on ollut hypessä jo varmaankin yli vuoden ja vihdoin sain sen käsiini. Tilasin omani Beautybaysta, kyseistä palettia ei ainakaan vielä saa Suomesta. Pari käyttökertaa takana ja voin allekirjoittaa kaikki kehut, ihan mieletön paletti! En ole testannut ennen ABH:n luomivärejä ja nyt on pakko hankkia lisää. Mielettömän pehmeitä, pigmenttisiä ja helposti levittyviä värejä.

Misshan Perfect Eyebrow Stylerin tilasin tammikuun lopussa kotimaisesta Bearel nettikaupasta, joka myy aasialaista kosmetiikkaa. Törmäsin kynään heidän sivuja selaillessani ja googlailujen perusteella päädyin laittamaan sen ostoskoriini, päätöstä auttoi myös 7,40€ hintalappu. Kun kynä saapui postissa testasin sitä käteeni ja ihmettelin kuinka vähän pigmenttiä tulee käteen, sanoinkin miehellekin että nyt on huijattu olo kun tätä on kehuttu. Kokeilin tuotetta kuitenkin kulmiin ja olin ihan hämmästynyt, niihin väriä tuli todella hyvin niin karvoihin kuin ihoon! Sen jälkeen kynä on ollut päivittäisessä käytössä ja en voi muuta kuin kehua. Oon käyttänyt samaa kynää nyt yli pari kuukautta ja siitä on mennyt puolet. Vertaus esimerkiksi NYXin Microbrow kynään tai Anastasian kyniin, ne mulla menevät noin kuukaudessa. Muodoltaan kynä muistuttaa ABH:n Brow Defineria, se on kolmion mallinen. Isosta kynästä huolimatta se on omiin melko paksuihin kulmiini juuri sopivan kokoinen. Iso kynä tarkoittaa myös sitä, että nykyään mulla menee per kulma se pari minuuttia jos on kova kiire. Jos joku miinus tulisi keksiä niin kynän sisältö katkesi mulla kahtia, mutta siitä ei ole ollut haittaa kun väri pysyy yhä sisällä.

Löytyykö sulta samoja lemppareita, tai onko joku näistä testilistalla? Ihanaa olla takaisin! 

- Kiira

Share

Kommentoi

Ladataan...