"Mitä jos" on vaarallinen lauseen aloitus

A dream come true

Itsellä rupeaa tosiaan olemaan ensimmäinen yliopistovuosi logopedialla pian pulkassa - nyt jo! En olisi ikinä voinut uskoa, että vuosi menee oikeasti näin hurjaa vauhtia. Samalla on kyllä tämän vuoden aikana vahvistunut entisestään käsitys siitä, että useamman vuoden hakuammunnan jälkeen olen päätynyt oikeaan paikkaan. Opiskelu tuntuu mahtavalta ja on oikeasti innostavaa. Sitä tietää opiskelevansa itselle oikeaan ammattiin ja se jos mikä on erittäin motivoivaa. Ensimmäistä kertaa todella harmittaa, että työt vievät opiskelulta aikaa. Ennen kun tämä ei itseä juurikaan haitannut. Aikaisemmissa opiskelupaikoissa sitä ajatteli aina tekevänsä vain minimin, vaaditun määrän työtä (niin hyvin kuin tämä perfektionistilta onnistuu). Nykyään sitä tulee oikeasti opiskeltua tulevaisuuden takia eikä vain sen tulevan tentin.

Parastahan oman alan opiskelussa on se, että energiaa ei mene siihen turhaan jossitteluun. Mitä jos tätä tai tuota. Mitä jos sitä hakisi tänne tai tuonne. Nykyään tällaisia ajatuksia ei tarvitse onneksi enää pyöritellä päässä. Itse olen ainakin kokenut kolmena vuotena tuon jossittelun erittäin raskaana ja kuluttavana. Onhan se raskasta jos ei ole selkeää päämäärää minne päin lähteä. Itsellä ei ainakaan ollut ennen kuin tajusin löytää logopedian. Toista kertaa logopedialle hakiessa itsellä soi takaraivossa ääni, joka kannusti miettimään vielä logopedian löytämisenkin jälkeen vaihtoehtoja, koska "mitä jos et pääsekään sinne koskaan". Itse selasin muitakin vaihtoehtoja, mutta mikään ei tuntunut niin omalta kuin logopedia. Tai kuulostanut niin omalta. Osa oli melkein sitä mitä halusin, mutta ei kuitenkaan ihan täysin. Aina puuttui jotain, koska halusin vain päästä opiskelemaan logopediaa.

Jossain vaiheessa tajusinkin tämän jossittelun turhuuden. Mitä järkeä on jossitella asioita ja katsoa ihmetellen 5% pääsymahdollisuuksia, koska minähän aion opiskella logopediaa. Se oli selvästikin ainut ja oikea vaihtoehto, jonka itselleni pystyin kuvittelemaan. Ainut vaihtoehto, jota lähtisin toteuttamaan ja laittamaan kaiken energiani myös sinne pääsemiseen.

Jossittelu onkin erittäin vaarallista siinä mielessä, että se pakottaa epäilemään itseään. Mitä jos, mitä jos, mitä jos. Sen seurauksena alkaa helposti ajautumaan väärään suuntaan, mahdollisesti valitsemaan sen helpoimman reitin, mikä ei välttämättä ole se mitä todella haluaa. On helppoa valita se päämäärä, mikä itsellä jo on tai minkä tietää saavuttavansa varmasti. Itse olisin voinut valita opiskelevani kemian ja matikan opettajaksi vain, koska olisin päässyt yo-todistukseni avulla sinne. Tai olisin voinut jäädä opiskelemaan röntgenhoitajaksi. Ja hyviä vaihtoehtoja nämäkin sinänsä, mutta itselleni ne eivät vain olisi olleet niin "omia". Olisin taatusti ollut pettynyt itseeni ja siihen, että en yrittänyt hakea sinne mihin todella halusin.

Rohkeampaa ja huomattavasti vaikeampaa on sitten valita se toinen reitti. Reitti, joka vaatii enemmän työtä, omistautumista sekä ajan uhraamista muilta asioilta. En sano, että tuo vaikeampi reitti olisi kaikille se oikea. Oikean vastauksenhan tähän kertoo se, kuinka tyytyväinen henkilö on toisen reitin valittuaan. Eikä siinä mitään, vaikka ei heti tietäisi mikä itselle on se oikea reitti, enhän minäkään tiennyt kuin vasta kolmannella yrittämällä. Hyvä puolihan valinnoissa on se, että useimmissa tapauksissa ei ole ikinä myöhäistä lähteä kulkemaan tai kokeilemaan sitä toista reittiä.

Pahimpia epäilyjä itseä kohtaan aiheuttavat kaiken lisäksi muiden esittämät epäilyksen siemenen sisältävät ilmaukset kuten "mitä jos et pääsekään opiskelemaan" tai "mitä jos et ikinä pääse sinne". Jokaisesta tällaisesa tilanteesta tulee ainakin itselle epäilys siitä, mitä muut ajattelevat mahdollisuuksistani tai kuinka paljon he luottavat minun suoriutumiseeni. En sano, etteivätkö nämä ihmiset varmasti tarkoittaisi vain hyvää ja itsekin myönnän kysyneeni tätä joskus kouluun hakevilta, mutta nykyään yritän välttää sen käyttöä. Eikä tietenkään saa antaa muiden mielipiteiden vaikuttaa omaan motivoitumiseen, vaikka tämä jokseenkin väistämätöntä onkin. Parhaassa tapauksessa tällaiset epäluulot voi käyttää hyväksi ja saada niistä motivaatiota lukemiseen. On siis hyvä ja täysin järkevää olla b-suunnitelma, mutta ei pidä tehdä siitä b-suunnitelmasta liian merkityksellistä ja tarkkaa.

Share

Kommentit

katriaulikki

Täyttä asiaa joka sana! Hain nyt toista kertaa opiskelemaan logopediaa ja pääsykoe oli todella vaikea, omat virheeni tyhmiä ja näyttää vahvasti siltä että en tälläkään kertaa pääse sisään. Pisterajoillehan voi tapahtua mitä vaan mutta ihme on jos sisään mennään tolla suorituksella, ja kun vielä kokeessa oli virheitäkin (joihin ainakin itse kompastuin) :-D

En kuitenkaan meinaa luovuttaa koska ainoa varmalta tuntuva asia tällä hetkellä on juurikin se, että haluan isona puheterapeutiksi, vaikka sitten vasta vuoden päästä. Kieltämättä pelottaa hakea kolmatta kertaa mutta ensvuonna meinaan mennä myös valmennuskurssille ihan vaan koska haluan käyttää kaikki oljenkorret että vielä joku päivä saisin esitellä ammatikseni puheterapeutin. Onneks omassa lähipiirissäni on tullut lähinnä "tottakai haet vielä kolmannen kerran jos yhtään tuntuu siltä", voin kuvitella miten pahalta nuo "mitä jos et pääse" -kommentit tuntuukaan. Itse tänä vuonna lähdin siitä ajatuksesta että ei oo muuta vaihtoehtoa kuin sisäänpääsy ja jos menee pieleen niin sitten mietitään varasuunnitelmaa seuraavalle vuodelle - ja onneks senkin keksimiseen on vielä pari kuukautta aikaa :-) 

En halua olla tulevaisuudessa se katkera nelikymppinen joka raahustaa päivittäin "ihan kivaan" työhönsä, haluan oikeesti nauttia ja olla ylpeä siitä mitä teen :-) Puhutteleva teksti, ihanaa viikonloppua sulle :)

ellaa's
A dream come true

Todella monelta olen kuullut nyt samaa tuosta logopedian pääsykokeesta. Ilmeisesti väittämät olivat kirjoista tänä vuonna erityisen epäselviä ja yksityiskohtaisia. Mutta ei missää nimessä kannata luopua toivosta vielä tämän vuoden osalta, koe kun on ollut yhtä vaikea kaikille niin pisterajat saattavat hyvin olla paljon alhaisemmat kuin viime vuonna! :)

Sulla on kuitenkin ihailtava asenne tuon hakemisen suhteen! Olet ihan oikeassa siinä, että kannattaa tehdä ihan kaikkensa sisäänpääsyn eteen, koska se oikeasti kannattaa. Tämä on ihan mahtava ala ja töitä tulee aina riittämään. :) Eikä kannata huolehtia tuosta, että sulla on edessä jo kolmas hakukerta; todella monet meidänkin opiskelijat ovat hakeneet useamman kerran ennen sisäänpääsyä.

Tuo antamasi mielikuva katkerasta nelikymppisestä on todella hyvä kannustin oikeasti uskaltaa haaveillla ja tehdä töitä niiden haaveiden eteen! Rentouttavaa viikonloppua myös sulle nyt kun pääsykoeurakka on ohi tältä vuodelta! :)

sharks
by a mile

Oot niin oikeessa! Itse opiskelin viisi vuotta alaa, jolle en kuitenkaan koskaan halua työllistyä. Mun mielestä on parempi ottaa aikansa miettiäkseen mitä todellatodella haluaa, vaikka siinä menisikin muutama vuosi. 

ellaa's
A dream come true

Juurikin näin! Toivottavasti olet nyt löytänyt oman alasi! :) Nykyään tuo oman alan löytämisen tärkeys vielä korostuu, kun ensikertalaiskiintiöt hankaloittavat kouluun pääsyä..

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.