Miten päädyin logopedialle

A dream come true

Olen nyt aloittanut ensimmäisen vuoteni siis logopedian parissa yliopistolla. Yliopistolla olen ehtinyt pyörimään hieman yli puoli vuotta, mutta kaikenlaista uutta on tullut jo opittua. Ajattelin kuitenkin ihan ensiksi kertoa mitä kaikkea olen tehnyt lukiosta valmistumisen jälkeen. Itse kun vietin kolme vuotta muualla opiskellen ennen kuin tajusin haluavani puheterapeutiksi.

Ensinnäkin olen aina rakastanut opiskelua ja koulussa käyminen ei ole ollut itselleni ikinä mitään pakkopullaa. Itse asiassa olen aina haaveillut, että saisin opiskella mahdollisimman pitkään - ja kyllähän se nyt tulee toteutumaan jos seuraavat 5 vuotta istun yliopistossa. Itselläni oli lukioaikana hyvin selvä päämäärä ja se oli lääketieteellinen. Olin jumittunut tuohon ajatukseen jo varmaan yläasteella ja kun riittävän kauan sitä ajattelee niin eipä sitä enää osaa muita vaihtoehtoja nähdäkään. Lukion kävin siis täysin siinä ajatuksessa, että olen pyrkimässä lääketieteelliseen sen jälkeen. Lukujärjestykseni täyttivät kemia, fysiikka, biologia ja pitkä matematiikka.

Kun kirjoituksiin lukeminen sitten loppui, aloin lukemaan lääketieteen pääsykokeeseen. En kuitenkaan saanut itsestäni irti sitä kaikkea movitaatiota mitä olisi pitänyt. En arvatenkaan päässyt sisään. Pääsin kuitenkin Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan kemiaa, joka tuntui hyvältä vaihtoehdolta lääketieteelliseen hakemista ajatellen. No vuosi kemialla vierähti nopeasti ja pääsykokeet häämöttivät edessä. Motivaationi ei ollut tässä vaiheessa yhtään edellisvuotta parempi. Jostain kumman syystä laitoin sinä keväänä paperit vetämään myös röntgenhoitajaksi Tampereen ammattikorkeakouluun.

Tuloksena oli hyväksymispaperit Tampereen ammattikorkeakouluun ja röntgenhoitaja-opintoihin. Mietin, että mielekkäämpi vaihtoehto on valmistua röntgenhoitajaksi kuin kemistiksi yksin labraan hääräämään. Otin paikan vastaan ja muutin Tampereelle. Vuoden opiskelun jälkeen ala vaikutti todella mielenkiintoiselta, mutta en ollut tyytyväinen itseeni. En ollut vielä saavuttanut sitä mitä halusin. Jotain tuntui kuitenkin puuttuvan ja halusin jotain haastavampaa itselleni. Kaipasin jotain muuta.

Ensimmäinen vuosi opinnoissa meni nopeasti ja kävin kahdessa harjoittelussa (vuodeosasto ja röntgen). Röntgenharjoittelut menivät sujuvasti, mutta jotain niistä puuttui. Olin selaillut yliopiston sivuja etsien itselleni sopivaa alaa; olin vihdoin myöntänyt itselleni etten haluaisi enää hakea lääketieteelliseen. Se ei ollut minua varten enkä tuntenut yhtään motivaatiota lukea pääsykokeisiin. Yliopiston koulutussivuja selatessa silmiini osui mielenkiintoinen koulutusala, jonka sisällöstä en edes ollut varma. Logopedia.

Minun onnekseni pääsin vielä röntgenhoitajaopintojen (ensimmäisen vuoden) vuodeosastoharjoittelun aikana harjoitteluun osastolle, jossa oli mm. aivoinfarktipotilaita ja jossa heitä kuntoutti puheterapeutti. Harjoittelun aikana sain vahvistuksen päätökselleni hakea opiskelemaan logopediaa. Mutta hakeminen ei ollutkaan niin helppoa. Logopedian löytäessäni oli jo maaliskuu ja minulla oli täysi lukujärjestys ja vielä työ koulun ohessa. Pääsykokeet pidettäisiin jo toukokuussa. Yritin tehdä kaikkeni pääsykokeisiin lukemisen eteen, mutta tuolla kertaa ei vielä tärpännyt. Paniikkilukemisella olin kuitenkin jotain oppinut, sillä pääsin pääsykokeen toiseen vaiheeseen eli suulliseen kokeeseen, vaikka kouluun en päässytkään. Kuten blogistani voi kuitenkin päätellä, pääsin toisella hakukerralla opiskelemaan logopediaa.

Näin myöhemmin kun ajattelee, en silti haluaisi luopua yhdestäkään muualla opiskellusta vuodesta. Kaikkina kolmena opiskeluvuotena olen oppinut jotakin eikä jälkikäteen kyllä edes kovin paljoa harmita. Pääasia, että nyt tiedän valmistuvani ammattiin, joka on minulle se oikea.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.