Ladataan...
A dream come true

Huhtikuu oli kyllä hyvä aika matkustaa Kööpenhaminaan, sillä meidän kohdalle satui todella lämpimät säät. Lähdimme Köpikseen siis perjantaina iltapäivästä ja takaisin Suomessa olimme sunnuntaina yöllä. Sunnuntai oli kaikista lämpimin päivä matkamme aikana ja silloin tarkenikin kuljeskella kaupungilla hyvin jopa ilman takkia.

Pakkohan sitä oli kaikkien muiden matkahehkutusten jälkeen kävellä lauantaina ihanaan Nyhavniin, johon oli meidän hotellista puolentoista kilometrin matka. Nyhavn on kyllä ehdottomasti oma lempipaikkani Kööpenhaminassa; ihanat värikkäät talot, purjeveneet satamassa, pienet söpöt kahvilat ja ihmisten välinä ympärillä. Jos on aikaa mennä vain yhteen paikkaan Köpiksessä niin suosittelen Nyhavnia lämpimästi!

Toinen aika jännä ja erikoinen nähtävyys Kööpenhaminassa oli Pyöreä torni, jonka löysin ihan sattumalta kun selailin kaupungin nähtävyyksiä. En muista kuinka korkea Pyöreä torni oli, mutta erikoisen siitä teki se, että sinne ei ollut ollenkaan portaita vaan tuollainen kaareva liuska, jota pitkin torniin noustiin. Meillä oli todella hyvä tuuri, sillä juuri tuona sunnuntaina tornissa oli Äänipäivät eli siis puheterapeutteja puhumassa ääneen liittyvistä asioista! Oli kyllä todella mielenkiintoista ja aivan käsittämätöntä että satuimme juuri tuona päivänä sinne menemään! Tornista on muuten sairaan hyvät näköalat Köpikseen! Jo se on takia kannattaa maksaa parin euron sisäänpääsymaksu.

Olihan sitä pakko kävellä  myös katsomaan Pientä merenneitoa, joka oli  hieman alle kahden kilometrin päässä  Nyhavnin alueesta. Matkan varrella on kaikkea kivaa nähtävää, etenkin Langelinien puisto on kaunis. Matka Pienen merenneidon paitsaan luo taittui hyvin jalan ja paluumatkalla näimme myös Amalienborgin linnan. Kööpenhamina oli kyllä ihana siitä, että nähtävyyksien välillä oli niin lyhyet kävelymatkat ja että kävellessä yhteen nähtävyyteen tuli matkan varrella monta muuta nähtävyyttä jo vastaan!

Lauantai-iltana päätimme mennä tutustumaan yhteen Kööpenhaminan ehdottomista kohteista  eli Tivoliin. Yllä olevassa kuvassa H.C.Anderssenin patsas ja takana upea Tivoli. Tivoli on siis maailman toiseksi vanhin huvipuisto, joka on avattu 1843. Itse koko Tivoli on jo nähtävyys, sillä huvipuistossa on todella upeita eri teemoja ja myös huvipuistolaitteet ovat ihan omaa luokkaansa. Tivolissa oli todella paljon nähtävää ja ilta huipentui mielestäni teatteriesitykseen Tivolin lavalla illan pimeydessä. Kaiken kaikkiaan Tivoli oli tosi hieno kokemus!

Kuten kuvasta näkyy, niin ihastuin meidän hotellin (Scandic palace) ikkunoihin! Koko hotelli huokui muutenkin vanhaa arkkitehtuuria ja tunnelmaa. Voin kyllä vain suositella hotellia lämpimästi, kaikki toimi moitteettomasti ja aamupala oli todella hyvä! Lisäksi hotelli sijaitsi ihan Strogetin päässä ja Tivolin lähellä.

Sunnuntaina kävimme myös heti aamusta Kööpenhaminan kauppahallissa eli Torvhallernessa. Itselle tuli ainakin hieman yllätyksenä, että kauppahalli käsitti siis kaksi erillistä lasista rakennusta, joissa kummassakin oli söpöjä pieniä kojuja ja ravintoloita. Kauppahallista löytyi kaikkea mahdollista syötävää aina makeasta suolaiseen ja sen ulkopuolella oli toinen toistaan ihanampia kukkakojuja! Voisiko mikään olla sen keväisempää kuin torikojut täynnä upeita kukkia ja hedelmiä!

Sunnuntaina kävelimme myös Fredrikin kirkon eli marmorikirkon ohi. Kirkko sijaitsee ihan Amalienborgin linnan läheisyydessä ja näkyy itseasiassa Amalienborgin aukiolle. Kööpenhaminassa parasta oli kyllä ehdottomasti se, että etäisyydet eri nähtävyyksien välillä olivat niin pieniä. Yhden päivän aikana ehti kiertää ties kuinka monta nähtävyyttä ja vieläpä ihan jalan! Metroa käytimme ainoastaan, että pääsimme lentokentältä kaupunkiin ja kaupungista sunnuntaina lentokentälle.

Kööpenhamina oli kyllä erinomainen matkakohde jopa näin huhtikuun alussa, sillä ainakin meidän kohdalle osui todella hyvät säät ja ihmisiä ei ollut vielä ihan mahdottomasti liikenteessä! Viikonlopun aikana ehti nähdä vaikka ja mitä, eikä aika ainakaan itsestä tuntunut liian lyhyeltä. Toki nyt kiersimme aika lailla ydinkeskustaa ja olisi ollut mielenkiintoista päästä myös ydinkeskustan ulkopuolelle kiertelemään ja ihmettelemään. Mutta onneksi ensi kerralla voi kiertää taas uusia paikkoja, sillä Kööpenhaminassa voisi kyllä vierailla useammankin kerran!

Onko teillä kokemuksia Kööpenhaminasta? :)

Ladataan...
A dream come true

Olen ollut joululomalla opiskeluista oikeastaan jo viime keskiviikosta asti, mutta välillä ei ole kyllä tuntunut yhtään siltä. Olen nimittäin ahneesti ottanut itselleni enemmän työvuoroja nyt, kun ei ole tarvinnut käydä yliopistolla. Mistähän ihmeestä se johtuu, että aina odottaa yhtä innoissaan joululomaa, mutta sitten kun se olisi käsillä, niin sitä rohmuaa itselleen lisää tekemistä. Toki töiden tekeminen joululomalla on myös taloudellisesti itselle kannattavaa ja melkeimpä välttämätöntä.

Kulunut syksy oli todella työntäyteinen, mutta myös todella opettavainen. Meillä on ollut erityisen mielenkiintoisia kursseja ja luentoja aina foniatriasta lasten kielihäiriöihin ja kehitysvammaisuuteen. Näin jälkikäteen ajatellen ei osaa edes ajatella, mitä kaikkea on tullut tehtyä ja opittua. Ja olihan meillä 12 kertaa ensikontaktiterapiaakin! Oman asiakkaan saaminen (parin kanssa) oli sekä mielenkiintoista että silmiä avaavaa, mutta myös jännittävää. Joulun jälkeen saammekin jo heti seuraavat omat asiakkaat, joilla on kielihäiriö. Toinen opiskeluvuosi on tuntunut monta kertaa työläämmältä kuin ensimmäinen ja luulen, että myös keväälle riittää kiitettävästi tekemistä. Keväällä jatkuvat niin puhelääketieteen luennot kuin lasten puheen sujuvuuden häiriöt ja alamme perehtyä myös aikuisten puheen ja kielen häiriöihin.

Nyt kun itsellä on enää jäljellä kaksi työvuoroa ennen oikean joululoman (viikon pituisen!) alkamista, niin alkaa joulufiilis todella nostamaan päätään. Olen ollut monena vuotena peräkkäin joulun aikana melko tiiviisti töissä ja siksi aionkin tänä vuonna nauttia tästä viikon lomasta.  Onneksi töiden lomassa on välillä muistanut myös ottaa rennosti jouluherkkujen ja ihanien joululehtien parissa. Edellä onkin kuvia viime sunnuntain herkuista: glögiä, joulutorttuja ja itsetehtyjä pipareita. Olen nimittäin täysin hurahtanut jouluisiin aikakauslehtiin, joissa on ihania reseptejä, sisustusvinkkejä ja askarteluideoita! Mikä olisikaan parempaa kuin istahtaa sohvalle villasukat jalassa, glögilasi kädessä ja pino joululehtiä vieressä!

Ihanaa joulun odotusta kaikille lukijoille! :)

Ladataan...
A dream come true

Joululahjojen hankinta. Rakastan lahjojen antamista toisille! Itsellä onkin todella huono itsehillintä, kun on kyse joululahjojen ostamisesta muille. Itsellä tuo budjetti kasvaa joka kerta alkuperäisestä suunnitelmasta ja rohmuan lahjoja toisille joskus hieman liikaakiin. Itse yksinkertaisesti vain rakastan lahjojen ostamista ja antamista toisille. Tämä onkin mielestäni yksi parhaita asioita joulussa. Innokkuuteni näkyy yleensä myös joululahjojen aikaisessa hankinnassa.

Jouluvalot ja kynttilät kotona. Nämä luovat ihanaa tunnelmaa kotiin ja yleensä kotiin tullessani (jolloin on yleensä jo pilkkopimeää) laitan heti jouluvalot ensimmäisenä päälle. Lisäksi en keksi mitään tunnelmallisempaa tapaa viettää koti-iltaa kuin lukea kirjaa villasukat jalassa kynttilöiden ja jouluvalojen loisteessa.

Piparien leipominen ja syöminen. Piparien leipomisesta on tullut ainakin meillä jokavuotinen perinne. Ne ovatkin mielestäni parhaimpia jouluherkkuja, mitä voi olla. Hyvänä kakkosena tulevatkin sitten joulutortut. Näitä tulee rehellisesti sanoen joulun aikana syötyä miltei kiloittain..

Joululahjojen tekeminen itse. Olen ollut aina superinnokas neulomaan kaikkea aina villasukista kaulahuiveihin ja muihin neuleisiin. Joulun aikaan itselle iskeekin aina halu neuloa jotain perheelle tai ystäville lahjaksi. Itsetehtyjä lahjoja on mielestäni ihana antaa ja vielä ihanampi niitä on yleensä askarrella ja tehdä. Tämän vuoden itsetehtynä erikoisuutena toimivat puuvillalangasta neulotut tiskirätit siskolleni, joka on innostunut ekologisuudesta ja turhan kuluttamisen vähentämisestä.

Koulutöiden ja -esitelmien loppuminen! Kaikki hyvä (lue: raskas) loppuu aikanaan ja niin myös koulutyöt. Ainoa kysymys lieneekin joka vuosi sama: koska ne loppuvat ja loma voi alkaa? Itse olen tällä hetkellä niin innoissani joulusta ja siihen liittyvistä järjestelyistä, että unohdan täysin välillä että kouluakin on vielä jäljellä.

Joulufiilis. Joulutunnelma on havaittavissa joulukuun aikana niin yliopistolla kuin kaupungillakin. Valitettavasti monesti kylläkin tuntuu, että tämä minun suuresti ihailema ja kaipaama joulufiilis näyttäytyy monesti ihmisten kärttyisyytenä ja lahjojen hankinta paniikkina. Monesti tuntuu, että ihmiset ottavat joulusta enemmän stressiä kuin nauttivat siitä. Itse en sen sijaan aio stressata yhtään tänä vuonna lahjojen hankinnasta tai muusta hössötyksestä, vaan nauttia täysillä joulusta ja sen odottamisesta!

Joulun viettäminen maalla kotona. Joulussa kaikista parasta on kuitenkin se, että itse olen viettänyt aina kaikki joulut kotona Pohjanmaalla, jossa ei ole kaupungin hulinaa ja hälinää vaan rauhallista ja hiljaista. Kaiken kruunaa tänä vuonna se, että saan viettää ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hieman yli viikon loman jouluaaton jälkeen kotona Pohjanmaalla ennen kuin täytyy taas palata töiden pariin uuden vuoden aikoihin.

Mistä asioista te pidätte joulussa? Vai onko joulu teillä yksi tavallinen päivä muiden joukossa?

Pages