7 askelta onneen (valmis aarrekartta)

Ladataan...
ekoemo

Nyt se on valmis. Aarrekarttakurssin lopputulos, uusi unelmakartta. Kurssin avulla laaditusta kartasta tuli selkeämpi ja rauhallisempi kuin aiemmin laatimastani megakartasta. Teemat ovat kyllä selvästi samoja koti- ja puutarhahaaveista perhe-elämään ja matkusteluun, mutta etenkin tunnelmakartan analysoinnin ja eri elämänalueiden toiveiden pohtimisen myötä oli helpompi tehdä selkeämpi kartta. Otin puolet pienemmän kartongin kuin viimeksi, ja priorisoin mukaan oikeasti tärkeät asiat. Kuvia on alle kolmasosa aiemmasta ja halusin laittaa ne selkeästi enkä sikin sokin, ja jopa leikata kuvat repimisen sijaan  (aiemmin halusin rosoista reunaa..). Kartta tuntuu aika henkilökohtaiselta, joten tässä teille kuvallisena vain häivähdys:

Kurssi on auttanut priorisoimaan tavoitteita. Uutta oli myös omien kuvien liittäminen karttaan mukaan. En ole sitä aiemmin tehnyt. Kun oma pärstä hymyilee tulevaisuuden taloa esittävän kuvan vieressä, silloin oikeasti konkretisoituu, että tuo haave on oikeasti juuri minulle.  Kurssiohjeissa kehotettiin humoristisesti varomaan mitä toivoo - jos liimaa karttaan keltaisen auton ja haluaakin vihreän, voi olla että keltaista tuppaa tulemaan :)

Itselleni tuotti vaikeuksia löytää perhekuvia, joissa olisi kolmen sijaan kaksi lasta. Eli kolme tuossa kartassakin nyt haravoi lehtiä Ruskovillan kerrastoissa! Vaikka aiempienkin karttojen toiveista suurin osa on toteutunut, ja osa hyvää vauhtia toteutumassa, usko tämän työkalun voimaan on edelleen kasvanut. 

Rahaa ei kartan teossa tarvinnut ajatella, mikä helpotus. Unelmoinnissa ei ole tärkeää tehdä laskelmia tai olla inhorealisti. Karttailu kannustaa: Kun tiedät tavoitteesi, väylä niitä kohti löytyy kyllä. Se minkä kuuluu toteutua, toteutuu. Kaikki haaveet välttämättä eivät.

Liitin mukaan myös aiemmista kartoista poiketen sanoja. Vähän lehdistä mutta enimmäkseen itse kirjoitettuja "voimasanoja", vähän kuin affirmaatioina.

Valitsemani ruusukuvan mukana tuli osuvasti otsikko "7 askelta onneen". Ja liimattuani ruusun karttaan huomasin sattumalta ottaneeni mukaan 7 teemaa: vauvavuoden, matkailun, kodin ja perheen,  joogan ja meditaation, liikunnan, luonnonrauhan ja tulevan työn (joka näköjään liittyy em. teemoihin).

Nyt katselen karttaani ihan hurmiossa: Näin hyvältä tulevaisuus näyttää! Kurssista on jäljellä vielä osiot "ankkurointi solumuistiin" (tätä odotan mielenkiinnolla) ja "ylläpito, palaute ja päivitys".

Ps. Kaiken tämän karttailun sivutuotteena myös Mies intoutui tekemään oman karttansa, ihanasti analysoimatta fiilispohjalta: 15 minuuttia leikkaa-liimaaleikkiä olohuoneen pöydällä, lopputuloksena ihana minikartta, josta löytyi mm. suloinen pulloposkivauva, leirinuotio, uudet rummut ja pari koiraa <3

 

Share

Kommentoi

Ladataan...