Ladataan...

Lukaisin pari päivää sitten Cherry1:n blogikirjoituksen kauneusleikkauksista ja niiden käsittelemisestä julkisuudessa. Kirjoituksen keskiössä oli amerikkalainen Lääkärit-sarja, jonka jaksossa plastiikkakirurgit (joista suurin osa oli kuulemma miehiä, toim. huom.) puhuivat asiakkaistaan ja näiden leikkauksista. Puheenvuorot olivat kuitenkin saaneet myös kauneusleikkauksia läpi käyneet naiset, jotka pitivät plastiikkakirurgiaa jopa elämiä pelastaneena keksintönä.

Cherry1 pohti itse kauneuskirurgian ongelmia ja sitä, että leikkauksissa käyneet naiset tuntuvat uskovan, että ulkonäkö on koko elämän ja maailman ydin. Kauneusihanteiden mukaiset kasvot ja vartalot avaavat kuulemma ovia, mikä on ihan uskottava väite tässä individualistisessa ja pinnallisessa uusliberaalissa narsistikulttuurissa.

Yksi jaksossa esitellyistä naisista oli hankkinut itselleen takapuoli-implantit ja todennut, että rehkikööt muut salilla, mulla on jo pyöreä pylly. Kommentti herätti ilmeisesti närää ympäri somea, ja suurimmaksi kysymykseksi muodostui se, onko pyöreä pylly oikeasti fyysistä hyvää oloa ja mieltä parempi juttu. Eikö liikunnan tarkoitus ole tasapainottaa elämää eikä alistaa ketään kauneusihanteiden orjaksi?

Kauneusihanteista ja niiden vaikutuksista keskustellessa yleinen mielipide tuntuu olevan se, että kauneusihanteet murskaavat itsetuntoja ja plastiikkakirurgian asiakkaat ovat pääasiassa uhreja, joiden elämässä ei ole ulkonäköä syvällisempää sisältöä. Viime aikoina on kuitenkin muodostunut myös sellaista ajattelua, että yksilönvapaus pätee tässäkin ilmiössä pitkälle - kukin tehköön itselleen mitä tahtoo ja sillä hyvä. Tuomitseminen ei ole enää trendikästä.

Kun luin Cherry1:n blogikirjoitusta, mieleeni pälkähti vähän väliä kysymys "entä sitten". Entä sitten, jos joku pitää ulkonäköään itsensä tärkeimpänä määrittäjänä? Entä sitten, jos joku leikkaa itsensä täysin tunnistamattomaksi ja on itse tulokseen tyytyväinen? Peppuimplantit hankkinut nainen herätti minussa jopa kunnioitusta - fitness-kulttuuri on uusi kauneusihanteiden määrittäjä ja fitnessin mukaiseen kauneusihanteeseen pääseminen vaatii kenties vielä enemmän itsekuria ja kärsimystä kuin männäpäivien laihuusihanne. Jos joku ehdottomasti haluaa, että oma pylly herättää positiivista huomiota mutta ei halua käyttää aikaansa urheiluun, onko implantti säälittävä ratkaisu? Ja ennen kaikkea: miksi kenenkään muun pitäisi olla siitä mitään mieltä?

Ilmiö ei tietenkään ole yksinkertainen joko-tai -kysymys. Itse asiassa se on aika vaikea kysymys. Jos mietitään yksilönvapautta, olisi selkeä vastaus se, että kaikki saavat muokata itseään mihin suuntaan tahansa ja että muiden pitää olla siitä hiljaa.

Huomioon pitää kuitenkin ottaa myös se, miksi haluamme olla tietyn näköisiä ja täyttää epärealistisiakin kauneusihanteita. Hyvä esimerkki on 2010-luvun karvattomuusbuumi. Ennen kuin naisten karvattomasta ihosta tuli pornon myötä ihanne ja jopa normi, harva käytti aikaa koko karvoituksen miettimiseen. Jo seitsemän vuotta sitten, kun itse olin 13, nuorilla tytöillä oli selkeä käsitys siitä, että naisen pitää olla karvaton. Jos syitä ajattelulle kysyi, vastaus ei ollut ihanne vaan se, että karvat on ällöjä ja epähygieenisiä, vaikka totuus on päinvastainen ja ajattelutapa ihan uusi. Kauneusihanne oli siis salavihkaa imeytynyt median kautta suureen joukkoon, joka teki ihanteesta normin.

Ei voi siis väittää, että yksilönvapaus toteutuisi kauneusihanneilmiössä mitenkään täydellisesti, koska syyt siihen, mitä milloinkin haluamme, ovat aika syvästi kulttuurisia.

Viime vuosina minusta on koko ajan enemmän tuntunut siltä, että kauneusihanteet täyttäviä naisia (olivat he sitä sitten valmiiksi tai leikkausten jälkeen) tuomitaan aika rankalla kädellä. Ihanteellisesti kaunis nainen on yleisen kannan mukaan pinnallinen, uhri tai pahimmillaan näitä molempia. Nuorison parhaiten tuntema esimerkki lienee Kardashian-klaanin Kylie Jenner, jonka kasvot muuttuivat parissa vuodessa lähes tunnistamattomiksi edellisistä. Kylie on nykyään menestynyt, mutta myös feikkihuora-kommentointi on arkipäivää.

Voi tietysti todeta, että nainen ei ole koskaan yleisön mielestä hyvä - kaksoisstandardit tekevät koko ajatuksesta utopistisen. Olisi silti hyvä, että näinkin helpolta ja pinnalliselta vaikuttavaa aihetta pyrittäisiin pohtimaan vähän syvällisemmin. On tietysti epäfeminististä arvottaa naisia ulkonäön perusteella ja vaatia keneltäkään tiettyä ulkonäköä - mutta epäfeminististä on myös tuomita tai uhriuttaa sellaisia naisia, jotka ovat sujut kauneusihanteiden kanssa ja pyrkivät ne täyttämään.

Psykologisesta näkökulmasta on yksinkertaistavaa ajatella, että plastiikkakirurgian asiakkaat olisivat tavallista pinnallisempia, tavallista tyhmempiä tai tavallista alttiimpia paineiden alla alistumiselle. Keskustelusta unohdetaan kokonaan esimerkiksi sellainen pointti kuin kehodysforia. Lisäksi koko keskustelu suuntautuu lähinnä cisnaisiin, eikä puhuta esimerkiksi siitä, miten tärkeä plastiikkakirurginen toimenpide voi olla monille transnaisille. Miesten ulkonäköpaineista luonnollisesti ei puhuta, eikä miehiä juuri arvostellakaan sen perusteella, mitä he ulkonäölleen tekevät.

Ulkonäköpaineiden ja kauneusihanteiden vähättely ei sekään ole ratkaisu, koska esimerkiksi tämä Hesarin juttu lihavuustutkija Hannele Harjusesta oli melko herättelevää luettavaa. Meidän on tehtävä edelleen hirveästi töitä, jotta etenkin naisiin kohdistuva kaksinaismoralistinen ulkonäköajattelu kohtaisi loppunsa.

 

Kauneusleikkaukset: uhriuttavaa seksismiä vai voimaannuttavaa vapautta? Kerro mielipiteesi kommentteihin!

 

Kaipaatko muutosta? Eläköön vallankumous! on myös Facebookissa.

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Viime lauantaina Helsingissä tapahtui jotain hienoa: turvapaikanhakijoiden mielenilmauksen tukitapahtuma keräsi parhaimmillaan toista tuhatta osallistujaa - samalla kun uusnatsien uhoama "Puhdistus" jäi surkuhupaisaksi haahuiluksi ja keskenään tappelemiseksi.

Lauantaiset tapahtumat kertovat siitä, että Suomessa on paljon niitä, jotka edelleen puolustavat ihmisoikeuksia ja ovat valmiita sen myös näyttämään. Se on iloinen uutinen tässä maailmanajassa, kun yhteiskunnallinen ilmapiiri on polarisoitunut ja uusnatsit yrittävät uhkailla ihmisiä hiljaiseksi.

Valitettavasti täällä on edelleen myös iso joukko sellaisia ihmisiä, jotka näkevät esimerkiksi turvapaikanhakijoiden hädän ärsyttävänä maiseman pilaamisena. Keskustelu esimerkiksi Hesarin kommenttipalstalla ja somessa ylipäätään viestii, että Helsinki on täynnä nimbyilyä - turvapaikanhakijoiden mielenilmaus halutaan lakkautettavaksi vain sillä perusteella, että sen näkeminen työmatkalla on ärsyttävää.

On tietysti ymmärrettävää, että kokonaan itselle vieraista olosuhteista tulleen ihmisen hätään samastuminen on hankalaa. Olisi silti suotavaa edes yrittää nähdä omaa reaktiotaan pidemmälle - harva suomalaisista on koskaan viettänyt talviyötä ulkosalla, kun turvapaikanhakijoiden mielenilmaukseen osallistuvista moni on tehnyt niin jo kuukauden.

Suomalaisilla on tapana kritisoida kärkkäästikin viranomaisten ja virkamiesten tekemiä päätöksiä. Milloin oikeusjärjestelmä on kohtuuton, milloin sosiaaliturvan päätökset järjettömiä - mutta siinä vaiheessa, kun esitetään turvapaikkapäätösten tekemiseen liittyvän ongelmia, Suomi tuntuu uskovan kirkkaasti viranomaisten kykyyn tehdä aina oikeita päätöksiä lain vaatimusten mukaisesti.

Maahanmuuttoviraston toiminnassa on ilmennyt kaikenlaista häikkää siitä asti, kun pakolaiskriisi alkoi paisua. Johtava lakimies Marjaana Laine ja Pakolaisneuvonnan toiminnanjohtaja Pia Lindfors kirjoittivat Helsingin Sanomiin aika pysäyttävän kolumnin turvapaikanhakijoiden oikeusturvan tilasta. Migri on tietysti joutunut koville ennennäkemättömän työmäärän edessä, mutta oikeusvaltiossa se ei ole koskaan peruste oikeusturvaa heikentäville toimenpiteille ja muutoksille.

Asiantilaan kunnolla tutustuneen on helppo niellä ärsytys siitä, että pari neliömetriä Helsingin keskustasta on turvapaikanhakijoiden ihmisoikeusvaatimusten kenttä. Pakkopalautuksilla Suomi osallistuu yhdessä muun Euroopan kanssa tekoihin, jotka ovat kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaisia - ihminen ei ole koskaan laiton, eikä turvapaikan tai oleskeluluvan vaatiminen ole rikollista.

On vaikea ymmärtää, miksi niin monet tuntuvat uskovan, että turvapaikanhakijat osoittavat Suomen talviolosuhteissa mieltään ihan huvikseen. Kuten viimeviikkoinen järkyttävä itsemurhayritys paljasti, kyseessä on meidän kaltaistemme ihmisten suuri hätä.

Poliisilla ja Helsingin kaupungilla ei ole toistaiseksi aikomustakaan purkaa turvapaikanhakijoiden leiriä, joten nimbyilijöiden kannattaa katsoa peiliin ja hyväksyä lainmukainen mielenilmaus. Vielä parempi vaihtoehto olisi liittyä siihen joukkoon, joka vaatii julkisen vallan ryhtyvän toimiin ihmisoikeussopimusten vaatimusten takaamiseksi. Me olemme se etuoikeutettu osa maailmasta, jolla on sekä mahdollisuus että vastuu auttaa.

Rautatientorin turvapaikanhakijoiden mielenosoituksessa kannattaa käydä juttelemassa, juomassa kahvia tai viemässä esimerkiksi hiiliä tai ruokatarvikkeita.

 

Eläköön vallankumous! päivystää myös Facebookissa.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Keskiviikkona juhlitaan kansainvälistä naistenpäivää. Jo useina vuosina naistenpäivä on tarkoittanut valtaosalle suomalaisista sitä, että naiset saavat puolisoiltaan ruusuja ja karkkia ja pääsevät ystäviensä kanssa kerrankin kunnolla bilettämään. Siinä ei ole mitään väärää, mutta etenkin tässä maailmantilanteessa haluan muistuttaa, mitä varten naistenpäivä oikeasti on olemassa.

Kansainvälisen naistenpäivän juuret ovat 1900-luvun alkupuolen sosialistisessa liikkeessä. Ei ole aivan selvää, missä ja miksi naistenpäivää juhlittiin ensin, mutta joka tapauksessa tarkoituksena on ollut naisten vapauttaminen sukupuoliroolien kahleista, osallistaminen vallankumoukselliseen liikehdintään ja sukupuolten välisen tasa-arvon ajaminen.

On surullista, että näin sata vuotta naistenpäiviä juhlittuakin yhteiskuntamme on edelleen siinä tilassa, että naistenpäivää tarvitaan. Ei ole olemassa erillistä miestenpäivää, koska kalenterissa on jo 364 miestenpäivää vuodessa. Vain yksi on virallisesti omistettu naisten oikeuksien edistämiselle ja kunnioittamiselle.

Pidän surkuhupaisana sitä, että myös monet oikeistopopulistit ja muut feminismin vastustajat ostavat naistenpäivänä kumppaneilleen ruusuja ja illallisia - ihan kuin naiseuden tarkoitus olisi hyväksyä kaikenlainen paska siksi, että kerran vuodessa saa huomiota.

Oikeistopopulismin nousun myötä sukupuolten välinen tasa-arvo on vaakalaudalla. Oikeistopopulistit vastustavat feminismiä ja sen aikaansaannoksia henkeen ja vereen - suurimman uhan alla ovat sukupuolivähemmistöjen edustajat ja transsukupuoliset ihmiset. Trumpin valtaannousun myötä on jouduttu huolestumaan aborttien saatavuudesta, muusta seksuaaliterveydestä ja rajoittavien sukupuoliroolien vahvistumisesta - jos mainitaan pari esimerkkiä.

Suomikaan ei ole vielä mikään tasa-arvon mallimaa: esimerkiksi Axl Smith -tapaus osoitti, että meidän kulttuurissamme pesii hirveä määrä naisvihaa ja etenkin naisen seksuaalisuuden stigmatisointia. Hallitus on leikannut kovalla kädellä julkisen sektorin naisvaltaisilta aloilta. Transfobia on edelleen vakava ongelma, josta kärsivät monet.

Esimerkiksi näistä syistä minä en halua naistenpäivänä ruusuja, suklaata tai pinkkejä onnentoivotuksia. Haluan toimenpiteitä, jotta naistenpäivän todellinen merkitys pääsisi esiin ja että joskus voisi todeta, että joka päivä on kaikkien sukupuolien päivä.

Helsingin Vasemmistonuoret järjestää naistenpäivän iltana Helsingissä naistenpäivän marssin, johon ovat tervetulleita kaikki, joita on alkanut vituttaa se, että vuosikymmenien taistelun jälkeen yhteiskuntamme on edelleen tasa-arvon takapajula. Myös Tampereella järjestetään iso Meidän ehdoilla! -niminen naistenpäivän mielenosoitus.

Tehdään tänä naistenpäivänä koko maailmalle selväksi, että sukupuolten välinen tasa-arvo on tullut jäädäkseen - ja että kaikesta sorrosta tehdään loppu.

 

Ootko mukana? Eläköön vallankumous! on myös Facebookissa.

Share
Ladataan...

Pages