Ladataan...

Työnhakijana olet varmaan nähnyt useamman työilmoituksen, jossa haetaan sosiaalista, reipasta ja aktiivista työntekijää. Olet saattanut ehkä itse kirjoittaa työhakemukseen olevasi sosiaalinen ja iloinen - toisaalta olet joskus voinut hakea johtajan asemaa ja korostaa silloin olevasi objektiivinen, järkähtämätön ja sinnikäs.

Lukaisin pari viikkoa sitten emerita-professori Liisa Keltikangas-Järvisen kirjan "Hyvät tyypit" - temperamentti ja työelämä. Teoksessa Keltikangas-Järvinen käsittelee erilaisia temperamenttiteorioita ja -piirteitä, tutkimuksia niiden pohjalla ja niiden soveltamista työelämässä. Käsittelyn lopputulos on selkeä: temperamentti ei ennusta käytöstä työntekijänä (eikä muutenkaan), eikä sellaiselle väitteelle ole tutkimuksellista pohjaa. Silti myös Suomessa työnhakuun kuuluu temperamenttivalikointi.

Työelämän asiantuntija Pekka Seppänen kirjoitti eilen Hesariin kolumnin samaisesta aiheesta lainaten itsekin Keltikangas-Järvisen työelämäteosta. Hänkin huomauttaa, että työelämässä esiintyy paljon muunkinlaista syrjintää kuin hyväveliverkostot tai muut pinnalla olevat ilmiöt: "Kun palkataan jees-miesten lisäksi myös jees-naisia, se voi edistää tasa-arvoa, mutta tuskin työyhteisön menestystä."

Eikä kysymyksessä ole pelkästään se, että on epäreilua palkata enemmän ekstrovertteja kuin introvertteja. Teoksessaan Keltikangas-Järvinen huomauttaa, että koska ekstroversio on rekrytoinnissa niin trendikäs hyve, introverttien kyvyistä ja sopeutumisesta esimerkiksi johtajuuteen ei ole tarpeeksi tutkimustietoa.

Emme siis tiedä, onko sosiaalinen ja aktiivinen ekstrovertti oikeasti paras valinta vaikka suuryrityksen johtajaksi. Keltikangas-Järvisen mukaan johtajuudestakaan ei ole tarpeeksi psykologista tutkimustietoa. Yksi lisäongelma syntyy siitä, että työpaikoilla tehdään persoonallisuustestejä välittämättä siitä, mikä teoria tai ihmiskuva testien taustalla on. 

Psykologiset piirreteoriat ja niiden pohjalta syntyneet persoonallisuustestit ovat tällä hetkellä muodissa. Maallikot testailevat, mikä heidän MBTI-profiilinsa on ja mihin he sijoittuvat Big Five -testissä. Keltikangas-Järvisen mukaan se on virheellinen suunta. Testit eivät kestä tieteellistä analyysia, eikä niiden tarkoituskaan ole määritellä yksilöä, vaan asettaa yksilöt oikeaan suhteeseen toisiinsa.

Suomalaiseen työelämään keskustelu persoonallisuusvalikoinnin ongelmista on saapunut vasta äskettäin. Työnantajilla kestää varmaan aikaa sopeutua uuteen tutkimustietoon (tai sen käsittämiseen, että tutkimustietoa ei ole vielä tarpeeksi), mutta työnhakijat ja -tekijät voivat myös osaltaan olla muuttamassa virheellistä trendiä.

Monet ujot ja maltilliset introvertit kokevat jäävänsä yhteiskuntamme jalkoihin. Maallikoiden keskuudessa kärjistyvät temperamenttitrendit eivät saa vaikuttaa siihen, että jokaisella on oikeus näyttää omat taitonsa ja soveltuuvuutensa haluamassaan työtehtävässä. Oikeus ja kohtuus olisi, että työrekrytoinnissa mitattaisiin kehityshalua, taitoja, kokemusta ja paikkakohtaista soveltuvuutta - ei sitä, miten jouhevasti hakija rupattelee kahvitauolla.

 

Kirjoittaja on neuroottinen ekstrovertti, joka teki viimeksi testin siitä, mikä mauste olisi (cayennepippuri).

 

Ärsyttää? No niin muakin. Seuraa Eläköön vallankumous! -blogia Facebookissa.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Lukaisin pari päivää sitten Cherry1:n blogikirjoituksen kauneusleikkauksista ja niiden käsittelemisestä julkisuudessa. Kirjoituksen keskiössä oli amerikkalainen Lääkärit-sarja, jonka jaksossa plastiikkakirurgit (joista suurin osa oli kuulemma miehiä, toim. huom.) puhuivat asiakkaistaan ja näiden leikkauksista. Puheenvuorot olivat kuitenkin saaneet myös kauneusleikkauksia läpi käyneet naiset, jotka pitivät plastiikkakirurgiaa jopa elämiä pelastaneena keksintönä.

Cherry1 pohti itse kauneuskirurgian ongelmia ja sitä, että leikkauksissa käyneet naiset tuntuvat uskovan, että ulkonäkö on koko elämän ja maailman ydin. Kauneusihanteiden mukaiset kasvot ja vartalot avaavat kuulemma ovia, mikä on ihan uskottava väite tässä individualistisessa ja pinnallisessa uusliberaalissa narsistikulttuurissa.

Yksi jaksossa esitellyistä naisista oli hankkinut itselleen takapuoli-implantit ja todennut, että rehkikööt muut salilla, mulla on jo pyöreä pylly. Kommentti herätti ilmeisesti närää ympäri somea, ja suurimmaksi kysymykseksi muodostui se, onko pyöreä pylly oikeasti fyysistä hyvää oloa ja mieltä parempi juttu. Eikö liikunnan tarkoitus ole tasapainottaa elämää eikä alistaa ketään kauneusihanteiden orjaksi?

Kauneusihanteista ja niiden vaikutuksista keskustellessa yleinen mielipide tuntuu olevan se, että kauneusihanteet murskaavat itsetuntoja ja plastiikkakirurgian asiakkaat ovat pääasiassa uhreja, joiden elämässä ei ole ulkonäköä syvällisempää sisältöä. Viime aikoina on kuitenkin muodostunut myös sellaista ajattelua, että yksilönvapaus pätee tässäkin ilmiössä pitkälle - kukin tehköön itselleen mitä tahtoo ja sillä hyvä. Tuomitseminen ei ole enää trendikästä.

Kun luin Cherry1:n blogikirjoitusta, mieleeni pälkähti vähän väliä kysymys "entä sitten". Entä sitten, jos joku pitää ulkonäköään itsensä tärkeimpänä määrittäjänä? Entä sitten, jos joku leikkaa itsensä täysin tunnistamattomaksi ja on itse tulokseen tyytyväinen? Peppuimplantit hankkinut nainen herätti minussa jopa kunnioitusta - fitness-kulttuuri on uusi kauneusihanteiden määrittäjä ja fitnessin mukaiseen kauneusihanteeseen pääseminen vaatii kenties vielä enemmän itsekuria ja kärsimystä kuin männäpäivien laihuusihanne. Jos joku ehdottomasti haluaa, että oma pylly herättää positiivista huomiota mutta ei halua käyttää aikaansa urheiluun, onko implantti säälittävä ratkaisu? Ja ennen kaikkea: miksi kenenkään muun pitäisi olla siitä mitään mieltä?

Ilmiö ei tietenkään ole yksinkertainen joko-tai -kysymys. Itse asiassa se on aika vaikea kysymys. Jos mietitään yksilönvapautta, olisi selkeä vastaus se, että kaikki saavat muokata itseään mihin suuntaan tahansa ja että muiden pitää olla siitä hiljaa.

Huomioon pitää kuitenkin ottaa myös se, miksi haluamme olla tietyn näköisiä ja täyttää epärealistisiakin kauneusihanteita. Hyvä esimerkki on 2010-luvun karvattomuusbuumi. Ennen kuin naisten karvattomasta ihosta tuli pornon myötä ihanne ja jopa normi, harva käytti aikaa koko karvoituksen miettimiseen. Jo seitsemän vuotta sitten, kun itse olin 13, nuorilla tytöillä oli selkeä käsitys siitä, että naisen pitää olla karvaton. Jos syitä ajattelulle kysyi, vastaus ei ollut ihanne vaan se, että karvat on ällöjä ja epähygieenisiä, vaikka totuus on päinvastainen ja ajattelutapa ihan uusi. Kauneusihanne oli siis salavihkaa imeytynyt median kautta suureen joukkoon, joka teki ihanteesta normin.

Ei voi siis väittää, että yksilönvapaus toteutuisi kauneusihanneilmiössä mitenkään täydellisesti, koska syyt siihen, mitä milloinkin haluamme, ovat aika syvästi kulttuurisia.

Viime vuosina minusta on koko ajan enemmän tuntunut siltä, että kauneusihanteet täyttäviä naisia (olivat he sitä sitten valmiiksi tai leikkausten jälkeen) tuomitaan aika rankalla kädellä. Ihanteellisesti kaunis nainen on yleisen kannan mukaan pinnallinen, uhri tai pahimmillaan näitä molempia. Nuorison parhaiten tuntema esimerkki lienee Kardashian-klaanin Kylie Jenner, jonka kasvot muuttuivat parissa vuodessa lähes tunnistamattomiksi edellisistä. Kylie on nykyään menestynyt, mutta myös feikkihuora-kommentointi on arkipäivää.

Voi tietysti todeta, että nainen ei ole koskaan yleisön mielestä hyvä - kaksoisstandardit tekevät koko ajatuksesta utopistisen. Olisi silti hyvä, että näinkin helpolta ja pinnalliselta vaikuttavaa aihetta pyrittäisiin pohtimaan vähän syvällisemmin. On tietysti epäfeminististä arvottaa naisia ulkonäön perusteella ja vaatia keneltäkään tiettyä ulkonäköä - mutta epäfeminististä on myös tuomita tai uhriuttaa sellaisia naisia, jotka ovat sujut kauneusihanteiden kanssa ja pyrkivät ne täyttämään.

Psykologisesta näkökulmasta on yksinkertaistavaa ajatella, että plastiikkakirurgian asiakkaat olisivat tavallista pinnallisempia, tavallista tyhmempiä tai tavallista alttiimpia paineiden alla alistumiselle. Keskustelusta unohdetaan kokonaan esimerkiksi sellainen pointti kuin kehodysforia. Lisäksi koko keskustelu suuntautuu lähinnä cisnaisiin, eikä puhuta esimerkiksi siitä, miten tärkeä plastiikkakirurginen toimenpide voi olla monille transnaisille. Miesten ulkonäköpaineista luonnollisesti ei puhuta, eikä miehiä juuri arvostellakaan sen perusteella, mitä he ulkonäölleen tekevät.

Ulkonäköpaineiden ja kauneusihanteiden vähättely ei sekään ole ratkaisu, koska esimerkiksi tämä Hesarin juttu lihavuustutkija Hannele Harjusesta oli melko herättelevää luettavaa. Meidän on tehtävä edelleen hirveästi töitä, jotta etenkin naisiin kohdistuva kaksinaismoralistinen ulkonäköajattelu kohtaisi loppunsa.

 

Kauneusleikkaukset: uhriuttavaa seksismiä vai voimaannuttavaa vapautta? Kerro mielipiteesi kommentteihin!

 

Kaipaatko muutosta? Eläköön vallankumous! on myös Facebookissa.

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Viime lauantaina Helsingissä tapahtui jotain hienoa: turvapaikanhakijoiden mielenilmauksen tukitapahtuma keräsi parhaimmillaan toista tuhatta osallistujaa - samalla kun uusnatsien uhoama "Puhdistus" jäi surkuhupaisaksi haahuiluksi ja keskenään tappelemiseksi.

Lauantaiset tapahtumat kertovat siitä, että Suomessa on paljon niitä, jotka edelleen puolustavat ihmisoikeuksia ja ovat valmiita sen myös näyttämään. Se on iloinen uutinen tässä maailmanajassa, kun yhteiskunnallinen ilmapiiri on polarisoitunut ja uusnatsit yrittävät uhkailla ihmisiä hiljaiseksi.

Valitettavasti täällä on edelleen myös iso joukko sellaisia ihmisiä, jotka näkevät esimerkiksi turvapaikanhakijoiden hädän ärsyttävänä maiseman pilaamisena. Keskustelu esimerkiksi Hesarin kommenttipalstalla ja somessa ylipäätään viestii, että Helsinki on täynnä nimbyilyä - turvapaikanhakijoiden mielenilmaus halutaan lakkautettavaksi vain sillä perusteella, että sen näkeminen työmatkalla on ärsyttävää.

On tietysti ymmärrettävää, että kokonaan itselle vieraista olosuhteista tulleen ihmisen hätään samastuminen on hankalaa. Olisi silti suotavaa edes yrittää nähdä omaa reaktiotaan pidemmälle - harva suomalaisista on koskaan viettänyt talviyötä ulkosalla, kun turvapaikanhakijoiden mielenilmaukseen osallistuvista moni on tehnyt niin jo kuukauden.

Suomalaisilla on tapana kritisoida kärkkäästikin viranomaisten ja virkamiesten tekemiä päätöksiä. Milloin oikeusjärjestelmä on kohtuuton, milloin sosiaaliturvan päätökset järjettömiä - mutta siinä vaiheessa, kun esitetään turvapaikkapäätösten tekemiseen liittyvän ongelmia, Suomi tuntuu uskovan kirkkaasti viranomaisten kykyyn tehdä aina oikeita päätöksiä lain vaatimusten mukaisesti.

Maahanmuuttoviraston toiminnassa on ilmennyt kaikenlaista häikkää siitä asti, kun pakolaiskriisi alkoi paisua. Johtava lakimies Marjaana Laine ja Pakolaisneuvonnan toiminnanjohtaja Pia Lindfors kirjoittivat Helsingin Sanomiin aika pysäyttävän kolumnin turvapaikanhakijoiden oikeusturvan tilasta. Migri on tietysti joutunut koville ennennäkemättömän työmäärän edessä, mutta oikeusvaltiossa se ei ole koskaan peruste oikeusturvaa heikentäville toimenpiteille ja muutoksille.

Asiantilaan kunnolla tutustuneen on helppo niellä ärsytys siitä, että pari neliömetriä Helsingin keskustasta on turvapaikanhakijoiden ihmisoikeusvaatimusten kenttä. Pakkopalautuksilla Suomi osallistuu yhdessä muun Euroopan kanssa tekoihin, jotka ovat kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaisia - ihminen ei ole koskaan laiton, eikä turvapaikan tai oleskeluluvan vaatiminen ole rikollista.

On vaikea ymmärtää, miksi niin monet tuntuvat uskovan, että turvapaikanhakijat osoittavat Suomen talviolosuhteissa mieltään ihan huvikseen. Kuten viimeviikkoinen järkyttävä itsemurhayritys paljasti, kyseessä on meidän kaltaistemme ihmisten suuri hätä.

Poliisilla ja Helsingin kaupungilla ei ole toistaiseksi aikomustakaan purkaa turvapaikanhakijoiden leiriä, joten nimbyilijöiden kannattaa katsoa peiliin ja hyväksyä lainmukainen mielenilmaus. Vielä parempi vaihtoehto olisi liittyä siihen joukkoon, joka vaatii julkisen vallan ryhtyvän toimiin ihmisoikeussopimusten vaatimusten takaamiseksi. Me olemme se etuoikeutettu osa maailmasta, jolla on sekä mahdollisuus että vastuu auttaa.

Rautatientorin turvapaikanhakijoiden mielenosoituksessa kannattaa käydä juttelemassa, juomassa kahvia tai viemässä esimerkiksi hiiliä tai ruokatarvikkeita.

 

Eläköön vallankumous! päivystää myös Facebookissa.

Share
Ladataan...

Pages