Ladataan...

Olin jo kuvitellut nujertaneeni pahimman apatian, mutta eilisilta meni taas TV:tä tuijottaen, karkkia mässyttäen ja puolihorteessa maaten. Kehitin jossain vaiheessa pahan tavan mennä nukkumaan töiden jälkeen ja sitten tietenkin valvoin aamuyöhön ilman toivoakaan unesta. Nyt huomaan, että tuon tavan rikkominen ottaa koville. Meinaan nukahtaa heti jos rojahdan sohvalle makuuasentoon.

Tänään tapaan kuitenkin vanhan ystäväni kaupungilla, joten toivottavasti eilinen oli vain yhden illan repsahdus. Toipuville alkoholisteillekin on olemassa omat tukiryhmänsä, eivätkö elämäänsä pettyneet, keski-ikää lähestyvät peruspirkot ansaitse omaa kelkasta tipahtaneiden mammojen tukiryhmää? Tiedän, naiset tukeutuvat ystävättäriinsä kun elämä kolhii, mutta minulla näitä tosiystäviä ei tunnetusti paljon ole.

Tämänpäiväinen ystävättäreni tietää minusta ja tilanteestani todennäköisesti kaikista eniten. Hän on ollut matkassa mukana jo vuosia sitten, ja vaikka yhteydenpitomme onkin hiljentynyt vuosien mittaan, kykenen vieläkin kertomaan hänelle asioita, joista normaalisti olisin hiljaa. Yhteinen historia noloista teinivuosista lähtien auttaa kummasti.

Menemme yhteen ns. IN-paikkaan syömään. Järkytin firmamme ainoan trendipetteri-Mikaelin kysymällä ravintolasuosituksia. Harkitun sänkinen leuka loksahti ja liian kiiltävä tukka heilui järkytyksestä. Poikaparka ei varmaan ollut käsittänyt, että minäkin voisin olla kiinnostunut laadukkaista ravintoloista. No, viimeaikaisen käyttäytymiseni perusteella ei hän kovin väärässä ole.

Share

Ladataan...

Aamulla matkalla töihin huomaan bussissa täydellisen tyylikkään naisen. Vaaleat, hyvin hoidetut hiukset ovat tyylikkäällä hiuskammalla kiinni niskassa, yksikään suortuva ei karkaile eikä hiuslakkaa ole käytetty liikaa. Naisella on päällään täysin rypyttömät vaaleanruskeat suorat housut, klassinen valkea kaulaspaita ja nuorekas, tyköistyvä jakku. Meikki on huolellisen hillitty, iho sileä ja kaunis. Jotenkin koko olemuksesta huokuu itsevarmuus ja tyylikkyys. Kaulakoru on hillitty kultainen riipus.

Aina kun näen näitä naisia, katson heitä ihaillen ja ihmetellen. Itse olen noin siistin ja hallitun näköinen korkeintaan kerran vuodessa, kun kampaajalta tullessa on sattumalta uudet vaatteet päällä. Miten käytetyt vaatteet näyttävät joidenkin ihmisten päällä aina upouusilta ja kampaus juuri ammattilaisen laittamalta? Eivätkä nämä naiset pyöri penkillä kärsimättömänä, kiroillen myöhässä olevaa bussia tai sotkuiseksi jäänyttä aamupalapöytää. Ei, nämä naiset istuvat hillittyinä ja hallittuina. Kännykkäkään ei soi ja häiritse täysin tyyntä olemusta.

Tämä on toinen ihmisrotu, joka tuntuu täysin eroavan omastani. He miellyttävät silmää, voin ihailla heitä esteettisenä nautintona. Mutta en ymmärrä heitä. En osaa kuvitella heitä huutamassa naama punaisena ja silmät itkuisina idioottimaiselle miehelle tai uppiniskaisille lapsille. En edes halua nähdä ulkokuoren romuttuvan, onko se edes mahdollista, en tiedä.

Share

Ladataan...

Terapiassa –sarja on yksi näistä ohjelmista, mihin olen jäänyt koukkuun kun en ole liikkunut neljän seinän sisältä juuri minnekään. (Ja yksi niistä laadukkaimmista, voinen lisätä.) Olen lähestulkoon rakastunut Gabriel Byrneen, vaikkei hän varsinaisesti sovellukaan puumanaisen intohimon kohteeksi. Mutta nyt säikähdin todella, kun Paul tilitti omassa terapiassaan jotain, joka osui ja upposi. ”Kaikilla on Intohimo, paitsi minulla”.

En itse väitä, että kaikilla tuntemillani ihmisillä olisi joku intohimo, osa meistä raahustaa elämän läpi ilman suurta rakkautta, mielenkiintoista työtä tai muuta asiaa, mihin suhtautuu intohimoisesti. Mutta kuinka minä kadehdinkaan ihmisiä, jotka ovat sen oman intohimonsa löytäneet! Intohimo on ehkä liian voimakas sana, joillain ihmisillä on tietty rauha olemuksessaan, koska tietävät keitä ovat ja mitä tekevät ja MIKSI tekevät.

Olen tavannut muutaman uskovaisen, joiden olemuksesta tämä rauha huokuu. Sellainen tasapaino ja tyyneys, mikä on hyvin harvinaista nykyään. Tai kun luen jonkun alansa ehdottoman gurun haastattelua, jossa kuvissa minua katsoo itsevarma, näyttävän näköinen ihminen samalla kun teksti kertoo kuinka paljon työtä tämä ihminen on tehnyt tiedeyhteisön hyväksi. Tai kun urheilusivuilla kerrotaan uudesta lajista, jonka joku intohimoinen harrastaja on oppinut Uudessa-Seelannissa ja päättänyt tuoda sen Suomeen. Nyt pystyssä on jo SM-sarja ja MM-kisoihin treenataan täyttä vauhtia...

Näistä ihmisistä on mielenkiintoista lukea, ainakin nyt kun jaksan keskittyä asioihin jo paremmin, mutta minä en vain kuulu heihin. Tuntuu kuin kyse olisi jostain aivan eri rodusta, jostain yli-ihmisten joukosta joilla on pääsy johonkin salaiseen tietoon, mikä meille muille on täyttä hepreaa.

Share

Pages