Päikkäreiden mittainen pohdinta

(kuvassa poikani, rv 20)

Lueskelin Tommi K:n Isyyspakkaus-palstan kirjoitusta raskausajan seulonnoista ja terveydenhuollon henkilökunnan (ehkä pienen osan) kyynisestä ja valitettavan usein eteen tulevasta tympeästä asenteesta. Ikävä, että olette törmänneet noinkin elämäänsä kyllästyneeseen yksilöön.

Omat kokemukseni neuvolan ja synnärin toiminnasta ja henkilökunnasta ovat olleet suurimmaksi osaksi positiivisia. Ainoan ison miinuksen saa se fakta, että Suomen maassa taitaa olla se käytäntö, että jos on aikaisemmin saanut lapsen (vaikkakin meidän tapauksessa väliä ei ole kuin se vuosi ja viis kuukautta), henkilökunta olettaa, että kaikki on tuttua. Ei kylvetys-vaipanvaihto-näin-pidät-lapsesi-hengissä-opastuksia. Kohdunpainelijaa tartti kysyä erikseen ja synnytyskertomus käytiin läpi sivulauseessa (ei sillä, helppo synnytyshän se olikin). Ehei. Ei uudelleensynnyttäjille. Kyl te nää osaatte. Hhm.. tähän parannusta, kiitos!

Myöskin oman asuinpaikkakuntani ultran henkilökunta saa miinuksen tahdittomuudestaan. Tai pikemminkin siitä, että heiltä tuntuu puuttuvan kyky myötäelää siinä hetkessä, kun vanhempi/vanhemmat näkevät ensi kerran pienen sydämen sykkeen. Jotain niin ainutlaatuista.

Ja sitten toinen tokaisee: Joo, siellä. Viikkoja 10. Elää. Oliko teillä vielä jotain kysyttävää?

Tai kun olimme katsomassa tyttöä rakenneultrassa. KEHTASIMME jopa ottaa tulevan isoveikan mukaan. Siinä iloisella mielellä, minä masu paljaana, killittelimme tippa linssissä skriinille, kun siellä pienen pieni syke pomppaili.

"Hei, katso kulta! Tuolla on siun tuleva pikkusisko tai -veli."

"Tämä ei ole mikään esittelytilanne. Täällä täytyy olla hiljaa. Tämä on tutkimus. Ehkä on parempi, että hän siirtyy ulkopuolelle."

WTF!?!!!

Kyseistä alaa opiskeleville tai alalla oleville sellaisia terveisiä, että kun ultraan saapuu odottava nainen (+ mies, lapsi tai vaikka koko hemputin sukuklaani), sinun kuuluu mennä heidän ehdoillaan. He eivät näe syntymätöntä lasta monta kertaa päivässä, he eivät näe ruudulla pelkästään selkärangan alkua, kalloluita tai munuaisaltaita. He näkevät ehkä ensimmäistä kertaa oman pienen lapsensa. Osa minua. Osa toista rakasta. Kunnioittakaa sitä!

Sivelen armaita kasvojasi,
poskesi pientä omenaa.
Siroja, kirkkaita kulmiasi
tukkaasi silkinruskeaa.
Nenääsi pientä ja lystikästä
-sinua ilman en elämästä
mitään saattaisi aavistaa.
Vain sinun luonasi rakkaani, pieni,
löysin kirkkaan selkeän tieni,
iloni yksinkertaisen.
Olen vain suojeleva syli.
Kasva kauas äitis yli.
 

Aale Tynni