Ladataan...
Elämän polut

Olen ollut pois blogin ääreltä viime aikoina pitkään. Olen joutunut keskittämään energiani ja ajatukseni ihan reaaliaikaiseen elämääni. Enkä ole siitä aiemmin osannut oikein ulospäin jakaa, koska ensin minun on täytynyt selvittää ajatukseni ja tunteeni itselleni.

Kesällä oli iso juhlan paikka. Siitä olen aiemminkin maininnut. Valmistuin teologian maisteriksi. Vaikka tilanne oli erittäin odotettu ja toivottu ja hyvin iloinen, se toi mukanaan myös varjopuolen. Se toi mukanaan ison kysymyksen: Mitä nyt?

En ole ikinä ollut aiemmin elämässäni tilanteessa, jolloin minulla ei olisi ollut jotain joko käynnissä tai ainakin tulossa lähitulevaisuudessa. Olen aina opiskellut tai ollut töissä jossain. Toki välillä olen joutunut kipuilemaan sen kysymyksen kanssa, että mihin suuntaan seuraavaksi lähtisi, mutta suunta on yleensä selvinnyt hyvin nopeasti. Nyt kun opintoni loppuivat, tuntui siltä, kuin olisin pudonnut tyhjän päälle.

Kävin linjan, joka valmistaa luterilaisen kirkon papin tehtäviin. Tiesin jo opiskellessani, että työmarkkinatilanne on huono tällä hetkellä. Olin myös valmistautunut asiaan henkisesti. Niin ainakin kuvittelin. Alussa tilanne jännitti ja hermostutti, nyt tunne on jo muuttunut ahdistukseksi. Olen tähän mennessä kirjoittanut parisenkymmentä työhakemusta. Olen hakenut joka paikkaan, joka minulle olisi vain mahdollinen. Olen päässyt yhteen työhaastatteluun. Joka tehtävään on ollut 40-70 hakijaa. Kilpailu on kovaa. Olen myös soitellut ja laitellut sähköpostia henkilökohtaisesti menemään ja kalastellut sitä kautta edes sijaisuutta. Vastaukseksi tarjotaan aina: "ei ole paikkoja tällä hetkellä". Minulla on aikaisempikin tutkinto, voisin hakea muitakin töitä. Haaveeni on kuitenkin päästä tekemään nimenomaan papin töitä. Sen vuoksi olen tietoisesti toistaiseksi suunnannut energiani siihen suuntaan. Teen kuitenkin koko ajan keikkatöitä aikaisemmalla tutkinnollani, ja töitä alalla kyllä riittää. Ongelmana vain on se, että kyseinen työ turhauttaa minua aivan suunnattomasti. Se on omalla tavallaan haastavaa ja arvostan kyseisen alan työntekijöitä aivan suunnattomasti. Työ on erittäin tärkeää. Olen myös hyvä kyseisessä työssä. Se ei vain ole sellainen työ, mihin itse koen kuuluvani.

Jatkuva tulokseton työnhaku, epämotivoiva "pakollinen" työ, sekä pari muuta isoa tekijää elämässäni ovat kuluttaneet sisäiset voimani aivan äärimmilleni. Näistä kahdesta muusta "kriisistä" en näin julkisesti halua ainakaan tässä vaiheessa vielä jakaa. Minulla on tunne siitä, että käyn vain automaattivaihteella. Menen eteenpäin, olen aktiivinen, mutta sisäisesti olen aivan väsynyt. En jaksa enää aktiivisesti toivoa sitä positiivista asiaa, jota niin kovasti odotan.

Mitä sitten tehdä, kun sisäiset voimat ovat lopussa?

Itse olen antanut itselleni ainakin luvan käydä automaattivaihteella. Ei aina tarvitse kohdata elämää riemusta kiljuen ja hyppien. Välillä on vaiheita, jolloin eteenpäin mennään vain päivä kerrallaan. Joskus se voi olla vain hyväkin, silloin ei myöskään kuluta itseään murehtimalla tulevaa. Yritän myös nauttia täydellä sydämellä niistä mukavista ja iloisista hetkistä, joita päivät tuovat eteen. Kun nauran, nauran aidosti. Kun saan halata aviomiestäni, annan lämpimän tunteen täyttää sisimpäni. Pysähdyn ihastelemaan koiraamme, joka isosta koostaan huolimattaan on käpertynyt mahdollisimman hyvin syliini nukkumaan. Elämän pieniä asioita, jotka voivat samalla olla suuria voimavaroja. Itse kristittynä luotan myös Jumalaan. Luotan siihen, että tulevaisuuteni on Hänen käsissään. Ja kuten aina ennenkin, hänellä on suunnitelma, miten tästä jatketaan, vaikka itselläni ei olisikaan. Ja vaikka itseä ärsyttäisi tai voimat olisivat liian vähäiset rukoilemiseen tai luottamiseen, tiedän, että Hän ei siitä hätkähdä.

Share

Ladataan...
Elämän polut

Blogini on pysynyt nyt jonkin aikaa hiljaisena, syistä siihen kirjoitan myöhemmin, mutta nyt joka tapauksessa voin todeta, että I´m back!

Ja aloitan kirjoituksella, joka saattaa aiheuttaa monessa närää tai vastareaktioita kommenttipalstalla. Vastareaktiot toki otan mielelläni vastaan, jos niiden lausujat ovat valmiina keskusteluun, eivätkä vain halua rynniä väkivalloin läpi omaa mielipidettään. Mieluusti nimittäin kuulen myös eriäviä mielipiteitä ja niiden taustalla vaikuttavia näkökulmia. Here it goes.

Kyseenalaistan lihattoman lokakuun. Olen aina kyseenalaistanut. Lihaton lokakuuhan on Madventures-kaksikon Rantalan ja Milonoffin liikkeelle sysäämä haaste. Tai oikeastaan heidän toisen ohjelmansa, Docventuresin, studiovieraan, joka haastoi Rantalan kuukauden lihattomalle ruokavaliolle. Siitä haaste on levinnyt laajemmalle ja vuosittaiseksi ilmiöksi. Taustalla vaikuttavat motivaatiot ovat hienot. Ensinnäkin: suuri määrä lihansyöntiä kuormitaa ympäristöä huomattavasti. Toiseksi: lihantuotantoon liittyy paljon kyseenalaisia eettisiä tekijöitä. Kolmanneksi: liiallinen lihansyönti ei ole terveellistä ihmiselle itsellekään.

Lihattoman lokakuun käynnistäneet motiivit ovat tärkeitä ja kaikki kolme kohtaa ovat sellaisia, jotka jokaisen olisi hyvä tiedostaa. Mutta.

Saavuttaako lihaton lokakuu tavoitteensa? Kuinka moni voi käsi sydämellä nostaa (toisen) kätensä ylös ja todeta, että lihaton lokakuu on oikeasti vähentänyt jatkuvaa lihansyöntiä ja vaikuttanut siihen, ottaako lihatuotteita valitessaan huomioon niiden taustat? Jos suurin osa lihatonta lokakuuta viettäneistä voi vastata kyllä, miksi lihattomaan lokakuuhun pitää vielä osallistua? Onko syynä halu viettää täysin kasvisruokakuukausi tai palautella mieleen ruokavalionsa vaikuttimia? Vai onko syynä oikeasti se, että kun kuukausi on ohi, pikkuhiljaa jälleen palataan tuttuihin kaavoihin ja unohdetaan vähitellen koko juttu taas vuodeksi? Silti voi taputtaa itseä marraskuun alussa olkapäälle ja tuntea hyvää omaatuntoa siitä, että on antanut oman panoksensa. Tai onko kyseessä joillekin vain tapa seurata "trendejä" ja kehua sillä somessa?

Älkää käsittäkö väärin, en moiti ketään siitä, että onnistuneen lihattoman lokakuun jälkeen vanhat tavat palaavat väkisin arjen kiireessä ja timmellyksessä. Hitsi sentään, itse olen varmasti huonoimmasta päästä puhumaan kenellekään liiallisesta lihansyönnistä. Minä, joka nyt jo näen päiväunia joulukinkusta ja grillaan ympäri vuoden mieheni kanssa!

Mitä moitin, on se jos seurataan vain trendejä, eikä oteta asioista selvää. Tälläisten ilmiöiden kanssa mennään usein helposti takapuoli edellä puuhun. Esimerkiksi syömäsi juuston hiilijalanjälki saattaa olla suurempi kuin sianlihan, jonka jätät kauppaan, koska et syö lihaa. Tai ollaan kuukausi syömättä lihaa, ja kulutetaan lihaa sitten senkin edestä muuna aikana. Ja kasvisruokavalio voi olla epäterveellinenkin vaihtoehto, jos esim. syö liian yksipuolisesti. Tärkeää olisi muistaa lihansyöntiin liittyvät ongelmakohdat ympäri vuoden ja nämä mielessä pitäen muuntaa oma "vakituinen" ruokavalio sellaiseksi, mikä itselle sopii. Alla mainitsen muutamia esimerkkejä, joita voisi ottaa huomioon ruokavaliotaan pohtiessa:

  • Vaihteleva ruokavalio on tärkeää, vaikkei lihasta luopuisikaan. Muista kalan, kasvisten ja vihannesten merkitys. Niitä lisäämällä vähitellen voi samalla vähentää aivan huomaamattaan lihan käytön määrää.
  • Vähennä lihansyönnin määrää pienin askelin, jos tiedostat, että syöt lihaa liikaa. Suositeltu enimmäismäärä punaista lihaa on puoli kiloa viikossa. Ala ensin kiinnittämään huomiota siihen, paljonko lihaa oikeasti kuluukaan. Sen jälkeen voit aloittaa vähentämisen pienin askelin. Korvaa ensin vaikkapa yksi liharuoka viikossa jollain muulla. Tai syö lounaaksi esim. kasvissosekeittoa, jos päivälliselle on jo suunniteltu pihvit. Grillatessa makkaran voi korvata toisinaan vaikka sieni-kasvisvartaalla. Jos et millään selviä päivää ilman lihaa, mieti, miten voisit pienentää päiväannosta niin, ettei viikottainen määrä rönsyilisi kuitenkaan liian suureksi.
  • Lihansyönnissä on omat hyötynsä ihmisen terveyttä ajatellen. Jos koet, että kasvisruoka on sinulle parempi vaihtoehto, valmistaudu hankkimalla tarpeeksi tietoa, jotta saat kaiken tarvittavan ravinnostasi ilman lihaakin.
  • Naudanliha on ilmastoa kuormittavampaa kuin esimerkiksi kanan- tai sianliha. Jo se, että valitsee enemmän jälkimmäisiä ensimmäisen vaihtoehdon sijaan vaikuttaa positiivisesti.
  • Mistä lihasi tai maitotuotteesi ovat peräisin? Nykyään tavallisista ruokakaupoistakin saa esim. lähitilojen tuotteita, jolloin on helpompi olla selvillä tuotannon taustoista ja tavoista. Samalla voi tukea paikallisia yrittäjiä eikä esim. lihaan liity pitkiä tuontimatkoja, joista syntyy ylimääräisiä päästöjä ymv.
  • Hyviä kasvisruokareseptejä on nykyään vaikka kuinka paljon kaikkien saatavilla. Vaikka suhtautuisitkin epäilevästi, kokeile kohtuulliselta kuulostavia reseptejä. Voit yllättyä positiivisesti.

Lihaton lokakuu. Kyseenalaistan. Tosin toisaalta, jos se edes herättää muutaman ihmisen oikeasti ajattelemaan asioita, ehkäpä se sittenkin ajaa asiansa.

Share

Ladataan...
Elämän polut

"Olen ylpeä sinusta!" sanoi mieheni jo toista kertaa sen jälkeen, kun olin kertonut maisterin tutkinnon viimein olevan virallisesti totta. Kuinka suuria tunteita tuo lyhyt lause sisällä saikaan aikaan! Ne sanat olivat aivan varmasti paras palkinto valmistumisestani.

Jos joku on ylpeä sinusta, se kätkee sisälleen voimakkaan viestin. Kun mieheni kertoi olevansa ylpeä minusta, tunsin, että hän ymmärtää sen, kuinka suuren työn olen tehnyt, kuinka paljon olen itseltäni vaatinut. Tunsin myös, että hän arvostaa sitä, mitä olen tehnyt ja saavuttanut. Työni ei ole ollut siis hänen mielestään lainkaan turhanpäivästä tai merkityksetöntä. Mieheni arvostaa opintojani ja tutkintoani. Hän arvostaa samalla osaa minusta. Hän ymmärtää asian merkityksen minulle. Pienen lauseen myötä myös koin vahvasti sen, että joku oikeasti jakaa kanssani sen ilon ja onnen tunteen, jonka valmistumiseni minussa synnyttää.

Olen aina tottunut tekemään kovastikin työtä sen eteen, mistä haaveilen. Jos unelmoin jostain, en jää vain unelmien tasolle, vaan pyrin tekemään unelmistani todellisuutta. Monta haavetta olen tavoittanutkin. Olen kuitenkin ollut kovin yksin niiden kanssa. Toki minulla on aina ollut ystävieni tuki. En muista kuitenkaan koskaan aiemmin kuulleeni sanoja: "olen ylpeä sinusta".

Olen ylpeä sinusta. Se menee kannustamista ja kehumista astetta syvemmälle. Se kertoo lausujan vahvoista kiintymyksen ja arvostuksen tunteista. Kun saan kuulla nuo sanat, saan kuulla tehneeni jotain hienosti. Olen osannut jotain hyvin. Saan myös kokea kelpaavani. Mikä olisikaan ihmissuhteessa tärkeämpi tunne? Olipa kyse sitten perhesuhteesta, ystävyyssuhteesta tai parisuhteesta. Kokemus siitä, että kelpaa. Ja vaikka sanat nousisivatkin jonkun teon seurauksena, ne voimakkuudellaan sanattomasti samalla kertovat, että kelpaisin, vaikka en osaisikaan.

Share

Pages