Ladataan...

Olen aina unelmoinut, että Maamme-laulu soisi joskus minun kunniakseni. En tiedä mistä tämä toive kumpuaa. En ole ikinä harrastanut kilpaurheilua. En ole koskaan tehnyt mitään sellaista, jossa olisi edes pieni teoreettinen mahdollisuus tähän. Haaveillut olen kuitenkin aina.

Oman analyysini perusteella uskon, että kyse on hyväksynnän tunteesta. Jotta ei nyt ihan lähdetä terapialinjalle, niin tiivistetään. Katsoin pienenä tyttönä isän ja ukin kanssa urheilukisoja. Tämä oli elämys nuorelle ihmiselle. Viettää aikaa yhdessä aikuisten kanssa ja olla osa jotakin suurempaa kokemusta. Urheilijat olivat ihailtuja sankareita. Minäkin halusin olla ihailtu ja sankari. Siksi toive Maamme-laulusta.

Kun olin parikymppinen, ystävät järjestivät minulle yllätysjuhlat. Olimme nuoria. Kaverini sanoi juhlien aikana yllätyksen jälkeen, että he olivat pohtineet, josko olisivat soittaneet Maamme-laulua alkajaisiksi minulle. Uskon, että olisin räjähtänyt itkuun. Liikutuksesta, ahdistuksesta, ilosta ja vaikka mistä muista syistä. Vieläkin varmaan kävisi näin. Hyvä, ettei laulua tuolloin soitettu, koska bileet olisivat saattaneet mennä pilalle.

Olen saanut kunnian laulaa Maamme-laulun urheilutapahtumassa. Se oli hieno hetki. Kyseessä oli pieni laji ja 2. divarin tapahtuma. Kylmät väreet menivät silti pitkin kehoa. Kyllä, liikutuin omasta laulustani. Lisäksi lopun nostatus, jossa yleisö yhtyi lauluun, oli hieno. Suuren maailman meininkiä pienessä urheiluhallissa. Urheilutapahtumissa kuultuun Maamme-lauluun tiivistyy itselle positiivisella, ei-rasistisella tavalla terve isänmaallisuus. On kiva olla suomalainen. On kiva, kun suomalainen voittaa.

Olen jo tavallaan luovuttanut, mutta en siltikään. En usko, että haen enää ihailun tai sankaruuden tuntemuksia. Teen kuitenkin sellaista työtä, että minulla on mahdollisuus yrittää hakeutua jonkun urheilijan taustajoukkoihin. Sitten vaan treeniä, kehitystä, sattuman kauppaa ja onnea. Lopulta voitto olympialaisissa tai ihan missä kisoissa vaan, joissa soitetaan kansallislaulut. Se olisi hieno hetki se. Varastaisin ihan pienen osuuden siitä kunniasta itselleni. Tänään virisi mielessä myös toisenlainen idea. Jos aloittaisin curlingin pelaamisen. Ihan tosissaan. Harjoittelisin pirusti. Huipennus olisi kahdeksan vuoden päästä. Hmm. Jätän ajatuksen hautumaan.

Share

Ladataan...

Sitä vaan, että ne alkavat kasvaa. Silmäpussit siis. Huomenna alkaa miesten olympiakiekko ja asetin juuri herätyskellon soimaan klo 5.10. Luonnollisesti olen tietoinen, että joillekin tuo on aivan normaali ylösnousuaika. Omasta normaalista se eroaa tunnin verran.

Yhtä kaikki, nyt pääsen minäkin panostuksen tunnelmaan. Uhraan jotakin leijonille. Noin tunnin yöunistani. Paras olisi siis voittaa.

Share

Ladataan...

Ajatuksia Pyeongchangin olympialaisten tiimoilta:

·         Enni Rukajärvi poikkeaa positiivisella tavalla perinteisistä suomalaisista olympiamitalisteista. On ihan niin kuin (hiljaisuus) häntä ei kauheasti hetkauta tuliko mitalia vai ei. Niin se varmasti onkin. Lumilautailijoiden tavoitteet ovat jossain muualla kuin olympiakisoissa.

·         En ole nähnyt vielä kertaakaan Mika Kojonkoskea kommentoimassa tapahtumia. En tiedä kaipaanko häntä, mutta sanonpa vaan. Mika tuo mukavasti mieleen menneen ja mäkihypyn kulta-ajat. Kohta se Mika varmaan jostain ilmestyy.

·         Ylen Korea tunnissa on jännä konsepti. Kekäläiset on kivoja, mutta en vain oikein saa kiinni, että mistä siinä on kyse. Kaipaan toki tuota ohjelmaa, sitten kun olympiaurakka on ohi.

·         Pidän omasta urheilusta nyt reilusti taukoviikon. Tämä sen takia, koska lepo on hyvästä ja kehitys tapahtuu levossa. Kirjoitan asian ylös, jotta se kuulostaa vakuuttavalta. Palaan tähän myöhemmin.

·         Koreassa tuulee ja paljon. Mikä siinä on, ettei kilpailun tuomaristo osaa oikein tehdä päätöksiä. Tuli paha olo lauantaina Simon Ammannin hytinää katsoessa.

o   Aasinsilta: Paras ystäväni oli aikoinaan vakavasti ihastunut Toni Niemiseen. En tiedä onko enää.

Share

Pages