Hypoteesi ystävyydestä

Elämäni Kunnossa

Höpö-höpö -jutut jatkuu, en siis ole vieläkään päässyt treenaamaan ;). Tänään on ollut ensimmäinen oikeasti oireeton päivä, eli viimeistään huomenna lähden jumpalle - JEE! Pakko tosin innostua siitä, että tästä päästähän löytyy sittenkin paljon muutakin asiaa, jota tahdon pohtia ja käsitellä.

Tänään olisi vuorossa varmaan viikon "syväluotaavin" ja teiltä eniten keskittymistä vaativa juttu. Kyseessä on mun yön unettomina tunteina kehittelemä, ja jo useamman kuukauden ajan kahvipöytäkeskusteluihin tuoma hypoteesi, jonka mä koen kertovan melkein mistä tahansa ystävyyssuhteesta ja ystävästä jotain perustavanlaatuista.

Olen selittänyt tapauksen kahdenkeskeisessä tilanteessa jo lukuisille ihmisille, mutta mua kiinnostaa miten ajatusleikkini toimii vähän isommassa otoksessa ihmisiä. 

Pohjatiedot ovat nämä:

Teet keittiössäsi itsellesi ja olohuoneen sohvalla istuvalle ystävällesi aineksiltaan identtisiä salaattiannoksia. Kun kokoat aineksia lautasille, toiseen menee ehkä hieman enemmän lempiaineksiasi, juustoa/lihaa/siemeniä on toisella lautasella hieman suurempi määrä, ja se toinen lautanen on periaatteessa kokonaisuutena houkuttelevampi ja "parempi". 

Olohuoneessa istuva ystäväsi ei ikinä tietäisi kumpi annos on sinun silmissäsi parempi ja houkuttelevampi, vaan kyse on pelkästään sinun päässäsi muodostuneesta ajatuksesta. 

Kumman lautasen annat ystävällesi?

Jos antaisit paremman annoksen, mikä motiivisi on?  Entä jos pitäisit paremman annoksen, mikä motiivisi on silloin? 

Jos luovut paremmasta, kerrotko ystävällesi että hän sai paremman annoksen, vai pidätkö tiedon itselläsi? Antaisitko eri ihmisille eri annokset, ja millaisten tyyppien kohdalla pitäisit itse sen paremman? Entä kuka ystävistäsi antaisi sinulle paremman annoksen?

Moni tietysti vastaa, ettei ole koskaan ajatellutkaan asiaa, eikä huomaisi annoksissa itsekään mitään eroa. Mä kuitenkin uskon että jokaiselta löytyy omasta elämästä vastaavia tilanteita, joita voi muistella ja peilata. Ruoka-annos voi yhtä hyvin olla ihan mitkä tahansa kaksi teoriassa identtistä tavaraa, joista toinen vain intuitiivisesti tuntuu hieman paremmalta.

 

Itselläni vastaus vaihtelee ihmisen ja tilanteen mukaan, mutta pääsääntöisesti annan ystävälle paremman - paitsi jos kyseessä on joku mulle äärimmäisen spesiaali herkku. Tästä päästäänkin miettimään sitä, mitä tämä kertoo minusta ihmisenä? Olenko miellyttämishaluinen ja haen jotain ylemmyyttä luopuessani "parhaasta" vaihtoehdosta, vai pidänkö ystävistäni vain niin paljon, että tahdon tarjota heille sen parhaan mahdollisen kokemuksen?

Kertokaa kommenteissa tunnistatteko joskus tehneenne tätä, ja kuinka toimitte! Mua kiinnostaisi vastausten lukeminen ihan suunnattoman paljon.

 

p.s. Kris ja Maaria, teidän kommentteja odotan erittäin paljon!

Share

Kommentit

nm (Ei varmistettu)

Olipas mielenkiintoinen! Antaisin taatusti paremman lautasen ystävälle, mutta jouduin kieltämättä hetken aikaa pohtimaan sen syytä. Haluaisin kovasti uskoo sen johtuvan ihan pyytteettömästä halusta antaa vain parasta toiselle, mutta totuus lienee kuitenki miellyttämisenhalussa. Jos nimittäin toisenlaisessa tilanteessa tekisin ystäväni hyväksi jotain, haluaisin luultavasti jollain lailla sen tulevan ystävän huomioon (tässä tilanteessa tuon paremman salaattilautasen antamisesta kohkaaminen olisi vähän hmm, outoa). Teolla pyrkisin todistamaan sekä itselleni että ystävälleni olevani ystävyyssuhteen arvoinen ja siten ilmaisemaan sanattomasti oman kiitollisuuteni siitä. Varsin itsekkäät lähtökohdat siis...

Eikku (Ei varmistettu) http://liikuttava.blogspot.fi/

Minulla on aina noissa tilanteissa tapana antaa toisen valita. Saatanpa vielä sanoa, että toisessa on ehkä hitusen enemmän "täytteitä". Pelaan avoimin kortin. Tämä on ihan kotikotona oppimani tapa; meitä jakajia oli monta, joten kaikki meni aina tiukasti tasan ja jos jotain jouduttiin pilkkomaan osiin, niin se, joka oli leikkaajana, sai valita viimeisenä :D.

Kaisa-M (Ei varmistettu)

Mahtavaa, että otat tämän asian esille, sillä, kyllä, täällä on joku muukin, joka on asiaa miettinyt.

Elän kaikin puolin mahtavan (tämä sanottakoon siitä syystä, että käy selväksi, että hänestä erittäin paljon välitän) poikaystäväni kanssa samassa taloudessa. Olen viikonloppuaamuisin usein meistä se, joka nousee ensimmäisenä tekemään molemmille aamiaista. Viime lauantaina se oli banaanimunakaspannarihässäkkä.

Yritin saada molempien lautasille yhtä hienot ja samankokoiset annokset kasattua. Olin kuitenkin huomaavani asetteluvaiheessa, että toisella lautasella oli inasen enemmän pannaria. Vaikka poikaystäväni on minua reilu parikymmentä senttiä pidempi ja näin ollen hän on meistä se, joka luultavasti tarvitsisi enemmän energiaa lauantaipäiväänsä, päätin ottaa itselleni tuon isomman aamiaissatsin.

Selitin valintani itselleni sillä, että minähän aikaisemmin heränneenä ja energiaa aamiaisenlaittopuuhissa kuluttaneena olen ehdottomasti ylimääräisen pannaripalan tarpeessa.

Jos joskus saan lapsia, vahvasti uskon, että heille saatan kuitenkin haluta antaa ne isommat ja hienommat pannarit. (vähän tuli huono omatunto tuosta sun tavasta antaa ystävillesikin kivammat ruoka-annokset, mutta tässä kohtaa en valehtele) :)

Vierailija (Ei varmistettu)

No mä mietin ihan kiihkoissani tätä lukiessani, että hitto kun ei olla nähty nyt ja päästy pohtimaan tätä yhdessä!

Mä annan nimittäin aina sen paremman. Yleensä en kerro sitä, mutta joskus kerron. Mulla siis ystävienväliset erot tulee lähinnä siitä, paljastanko urhean tekoni vai en (ja mun mielestä asian paljastaminen on oikeastaan sama kuin se, että olisi pitänyt sen paremman jutun itsellään, koska molemmilla tähdätään _ainoastaan_ omaan hyvään oloon).
Mutta puolisolle annan yleensä huonomman. Se johtuu varmaan kahdesta seikasta; ensinnäkin siitä, että puolisoa ei tosiaan tarvitse pyrkiä miellyttämään. Toinen seikka on se, että jään sekunnissa kiinni, jos oon ottanut itselleni itseni kannalta huonomman ruoka-annoksen ja sitten hän vaihtaa lautaset itse.

Ihan sairaan hyvä teoria. Mutta oon sitä mieltä, että se pitää kutinsa sitä paremmin, mitä vieraamman ihmisen kanssa tilanne tulee eteen. Jos ihminen on tosi läheinen, tollaisissa vuorovaikutustilanteissa ottaa huomioon paljon syvemmin kaikkia yksityiskohtia, jotka vaikuttaa päätökseen mutta eivät kuitenkaan liity siihen varsinaiseen empaattiseen motiiviin mitenkään. Niinkun just toi, että jos mä en ota itselleni parempaa annosta, jään kiinni ja saan sen annoksen kuitenkin.

Kris (Ei varmistettu)

Ja toi ylempi kommentti siis multa. Kiitos nimimerkin kadottamisesta, Lily senkin paskanaama.

Kris (Ei varmistettu)

Jatkan vielä.

Mulle tuli mieleen, että tää toimii mulla ehkä parhaiten askartelujuttujen, paketointien ja sellaisten kanssa. Ehkä siksi, että niihin koen vuodattavani jotain tosi henkilökohtaista itsestäni. Mutta siis jos teen vaikka 15 joulukorttia, mietin kyllä TODELLA tarkkaan, kenelle lähtee hienoin ja kenelle rumin.

Äidille annan aina hienoimman.

Saara S.
Saara Sarvas

Joo toi ihmisen tunteminen on kaksipiippuinen juttu!! Toisaalta vastauksessa peilaa sitä, mitä se toinen tekisi sinulle, ja sitä, mistä se toinen tykkää enemmän. 

Mä esim. annan sille yhdelle enemmän lihaa, ja itse otan enemmän jotain kasviksia.. Mutta epäilen että se toinen antaa mulle aina kaikin tavoin vähän pienemmän ihan vaan alitajuisesti >:D

FFFifi
Fitness Führer

Riippuu saajasta kumman antaisin. Jos tietäisin että saaja arvostaisi, sitä, että saamassaan annoksessa on vähän enemmän jotain, antaisin sen. Kertoisin myös, ja motiivina se, että haluaisin ilahduttaa. Jos taas tietäisin, että saajalle se enempi määrä olisi suht merkityksetön, mutta mulle merkityksellinen, pitäisin itse. Esim. jos leikkaan kakkua itselleni ja puolisolleni, pidän itse sen palan jossa on enemmän kermaa: olen hulluna kermaan, hän ei. Saattaisin kertoa silloinkin, ihan vaan huvikseni. Jos taas se lisäasia olisi molemmille yhtä merkityksellinen, antaisin toisen valita. Paitsi jos tämä toinen ihminen olisi jotenkin ikävä tyyppi :D

Tämä on hankala juttu kun teen lapsille jotain annoksia. Kummalle annan omassa silmissäni paremman? Pyrin vaihtelemaan näitä jos kyse on sellaisesta asiasta, mikä ei ole heille merkityksellinen. Merkityksellisissä mahdollisuuksien mukaan se saa, kummalle asia on tärkeämpi, ne vaihtelevat kuitenkin asiasta toiseen.

Eilisen lupaukset

Samaa mieltä!

ja usein puolison kanssa tehdään niin, että toinen kokoaa annokset ja toinen sitten valitsee. Joskus otan sen, missä on vähemmän lihaa, koska hän on aktiivisempi ja laihempi. Joskus otan paremman annoksen tyyliin "ei pitäisi tehdä näkyvästi parempaa".

Mutta en kyllä hamstraisi omia suosikkeja lautaselle ja kompensoisi toisen lautaselle jotain muuta ja sitten antaisi sitä omaa suosikkia pois. Myönnän, että jos pidän itse jostain ja otan sitä enemmän, kompensoin toisen lautasen sisältöä jollain, jotta joku tasa-arvo säilyy. Pitää myös muistaa se, että kaveri saattaa olla vieraskorea ja ottaa sen, mitä luulee huonommaksi.

inamaria (Ei varmistettu)

Hmm, hetken tätä joutui kyllä pohtimaan. Mutta tulin siihen tulokseen että nykyään (hieman ehkä aikuistuttuani) annan paremman annoksen/isomman palan suklaapatukasta (tämä tuli itsellä käytännön esimerkeistä ekana mieleen :D) sille toiselle. En kuitenkaan voi sanoa sen johtuvan vain epäitsekkäistä seikoista, vaan lähinnä siitä että nykyään ajattelen (toivon) että hyvät teot tulee jossain vaiheessa tavallaan takaisin, siinä missä pahatkin. Tämähän nyt ei varsinaisesti olisi mikään suuri paha teko, mutta myös näin pienissä teoissa huomaan ajattelevani asian näin. Karma's a bitch, ahneella on paskanen loppu, ja mitä näitä nyt on. :D Ainut poikkeus voi tosin olla perheen ja lähinnä sisarusten kesken, silloin saattaa olla että valkkaisin itselleni parhaimman pihvin ;D

Vierailija (Ei varmistettu)

Mussa eläää kyllä pieni miellyttäjä, niin hyvässä kuin pahassa. Antaisin siis sen paremman kaverille.. Yleensä mietin asian niin, että mulle se ei oo niinkään iso juttu ja saan enemmän iloa siitä, että tiedän antaneeni toiselle sen ihan vähän paremman vaihtoehdon :D Luultavasti en mainitsisi asiasta, mutta jos se tulee puheeksi olisin tosi iloinen. Antaisin jopa mun siskolle sen paremman ja siskoa mun ei kuitenkaan tarvitse millään tasolla miellyttää (lähinnä yleensä oon se ärsyttäjä-sisko)

jermia
Itärajapakolainen

Meillä aikoinaan oli tapana, että yksi perheenjäsen jakoi esim. jäätelöannokset kaikille. Tällöin jakaja sai sen annoksen, joka muilta jäi jäljelle. Tällä eliminoitiin mahdollisuus laittaa itselleen hiukan enemmän herkkuja :D Yleensä, ehkä juuri tuosta johtuen, annan aina toisen valita ja otan itse sen, joka jää. 

booboo (Ei varmistettu)

Hauskaa, mietin monesti ihan just samaa! ..ja oon päätyny siihen, että kummin päin vaan teen, on oma itse aina etusijalla..joko saa paremmat herkut tai ylemmyydentuntoisen hyvän mielen: "Olinpas reilu kaveri"

sannu (Ei varmistettu)

Miks mä ottaisin ehdottomasti sen hitusen paremman itelleni? Just tänään tein mulle ja poikaystävälleni salaatteja ja todellakin valitsin itelleni sen lautasen jossa tomaatit oli asteen verran feshimmän näkösiä ja omaan silmääni enemmän fetaa. Toisaalta tää "enemmän mulle on parempi" -ajattelumalli saattaa juontaa juurensa lapsuudenkotiini, jossa mulla on ollu nälkäisiä veljiä ja mentaliteetti on aina ollut se, että kaikesta isommasta ja paremmasta tulee kina kuka sen saa :D Oon kyllä paljon pohtinut tätä, varsinkin herkkujen kohdalla, koska välillä mietin että oon lihonut kotoa pois muutettuani juuri siksi, että tajusin saavani ostaa itselleni aina kaikkein herkullisimmat jutut ja syödä kaiken itse. Tyttökavereiden kanssa kyllä nyt aikuistuneena on yleensä periaate automaattisesti et jos joku tekee/puolittaa/jakaa ruuan tai herkun ym., niin se toinen saa sitten valita. Jos se kaveri on puolittanu vaikka kakkupalan kahvilassa ja kysyy että kumman otat, niin kyllä mä silti jotenkin itselleni valkkaisin sen omaan silmään herkullisemman, vaikka sanoisin "ihan sama, vaikka toi". Näitä muita kommentteja lukiessa aloin tuntemaan itteni kamalaksi ja jotenkin hirveän itsekkääksi..

suviliini (Ei varmistettu)

Voi tiedän tunteen.
Meitä on neljä lasta, tosin ollaan tyttöjä. Aina oli hirvee riita kaikesta, laskettiin karkit oikeesti yksitellen että kaikki saa tasan samanverran.
Omaan kotiin muutettuani persus kyllä levis, kun tosiaan kaikki sai syödä ihan ite. Nykyään oon aika jalomielinen jakamisen suhteen ja annan toisen valita. Välillä kyllä se ahnepossu pilkistää ja otan sen paremman. Ja yleensä saan siitä hirveät omantunnon tuskat.. että olempas ahne. Kuinnii itsekriittinen. :D

tiippa (Ei varmistettu)

Mä kokoan erilaiset annokset omien mieltymysteni mukaan monesti vahingossakin ja siinä vaiheessa kun annokset alkaa olla valmiita tajuan, mitä olen tehnyt :D Jos kyseessä ei ole minulle "äärimmäisen spesiaali" herkku, niin annan toisen eli avomiehen valita kumman hän ottaa. Poikaystävän kanssa meillä on erit lemppriherkut niin en epäile näissä tilanteissa ottaa sitä mun mielestä parempaa. Jos kyseessä on ystävien ruokinta, jollain ruoalla, johon on panostettu, annan heille parhaat annokset. Ja luulen antavani jonkin verran miellyttämisen halusta, mutta enemmän halusta osoittaa kuinka hyvä kokki oon ;D Eli aika itsekkäät taka-ajatukset.

MarikaH (Ei varmistettu)

Olen monesti miettinyt samaa asiaa! Omalla kohdallani riippuu varmasti ihmisestä kumman annan. Hyville ystäville annan yleensä pyyteettömästi paremman annoksen, tai annan reilusti heidän itse valita. Syitä jouduinkin sitten pohtimaan.. Päädyin siihen, että olen melko miellyttämisen haluinen (ehkä vähän liikaakin), ja vaikka en muuten ole ujo tai hiljainen, en tällaisissa tilanteissa halua vaatia itselleni parempaa kuin muut saavat. Hassua sinänsä, koska olen perheeni ainut lapsi, enkä ole koskaan joutunut jakamaan ruokaani sisarusten kanssa. Ehkä siksi arempi asenteeni..
Poikaystäväni kanssa asia kuitenkin on toisin, ehkä siksi että hän jo tietää mitä ruokalajeja rakastan ja näin ollen voin ottaa itselleni paremman annoksen ja kiusoitellen julistaa että "Sainpas enemmän!". Yleensä tämä kuitenkin kääntyy siihen, että nälkäinen poikaystävä syö myös minun annoksestani, enkä näin ollen loppuen lopuksi saa yhtään parempaa/enemmän.. :D Ja hän myös muistaa aina kiusata minua, että syön niin paljon vain siksi, ettei hän saisi lisää ruokaa. :D

Peippo1 (Ei varmistettu) http://beforefight.blogspot.com/

Mä olen itseasiassa pohtinut tätä joskus aika paljonkin, koska teen tätä itse, ja oon myös huomannut läheisteni tekevän tätä! Kokkaan/leivon tosi harvoin (koska en osaa :D), mutta sillon kun kokkaan, annan aina sen hitusen paremman annoksen kaverille. Johtunee siitä, että tahdon kavereilleni kaikkea hyvää ja pidän heidän onneaan tärkeämpänä kuin omaani. Ihan kuin se onni riippuisi yhdestä ruoka-annoksesta... mutta pätee myös esim. viinilaseihin. Jos otan kaapista kaksi viinilasia itselleni ja kaverille, ja toisessa lasissa on ruma tahra, annan kaverille sen lasin jossa ei ole tahraa.

Tosin, pakko myöntää, en tee tätä kaikkien kavereiden kanssa - enkä siskojen. :D Jos mulla on kylässä kaveri joka ei ole niin läheinen, en oikeastaan edes ajattele koko paremmuusasiaa, tai ainakin se merkkaa vähemmän ja voin antaa sen vähän rumemman annoksen. Siskojen kanssa taas menee usein toisinpäin, "juo sä tästä lasista ku täs on ruma tahra, hähää". :D Sisterly love.. mitäköhän Freud sanoisi.

Yksi ihminen, jonka olen usein huomannut ns. uhrautuvan tällaisissa asioissa, on äitini! Ja tätä tapahtuu oikeastaan aina, kun äiti on tehny ruokaa koko perheelle. Jos se on iltapalaksi valmistanut uunissa lämpimiä voileipiä, ja yhdessä leivässä ei ole ananasrengasta koska niitä ei riittänyt kaikkiin, äiti syö ensimmäisenä sen leivän jossa ei ole ananasta. Jos lauantain perheaterialle äiti on tehnyt kukkakaaligratiinia pieniin kippoihin, ja yksi on vähän palanut, äiti syö sen palaneen. Jos perheaterian jälkkäriksi äiti on tehnyt pannacottaa, ja yksi ei ole hyytynyt kunnolla, äiti syö sen joka ei ole hyytynyt. Oikeasti, aina! Välillä tekis mieli sanoa että ei me muut siihen kuolla jos saadaan vähän "rumempi" annos, mutta ikinä ei ehdi kun se pirhanan nainen on jo melkein syönyt annoksen siinä vaiheessa kun tulee ajatelleeksi asiaa. :D Tekeekö muidenkin äidit tätä, onko tää jotain luonnollista "äitien uhrautumista"?

Peippo1 (Ei varmistettu) http://beforefight.blogspot.com/

Ainiin, se piti vielä sanoa, että tämä jalomielisyyteni ei päde siinä vaiheessa jos joudun syömään samalta lautaselta jonkun muun kanssa. Silloin ahneuteni nostaa päätään ja voin taistella henkeen ja vereen viimeisestä juustopalasta, koska JOEY DOESN'T SHARE FOOD!

Tuula-Äippä (Ei varmistettu)

On se äitien ominaisuus. Lapsilleen tahtoo aina parasta.

Eilisen lupaukset

Joo. Oikein tulee paha mieli, kun ajattelee että aina äiti saa sen pienimmän, rumimmat ja palaneimman tai lattialle tippuneen.

IdaE (Ei varmistettu)

Annan tietysti aina paremman vieraalle, oli perheenjäsen, ystävä, tuttu tai tutuntuttu. Miusta se on ihan tavallista vieraanvaraisuutta. Tavallaan samalla periaatteellahan sitä annetaan paikka toiselle, tehdään tilaa ja tarjotaan omastaan. En esimerkiksi voisi kuvitella syöväni seurassa tarjoamatta muille tai istuvani penkillä leveästi, jos joku muu seisoo.

Ipe (Ei varmistettu)

Pitäisin paremman itselläni, joskin söisin sitä sitten ehkä vähän huonolla omatunnolla :D saattaisin myös mainita siitä ystävälleni, seurauksena todennäköisesti se, että ystävä sörkkisi mun lautaselta itselleenkin enemmän hyviä ainesosia. Voin kuvitella, että kaikki ystäväni tekisivät samoin valmistaessaan minulle ruokaa. Itsekkyyttä? Vai sitä, että tiedämme ettei meidän tarvitse enää käyttäytyä vieraanvaraisesti toistemme seurassa? Se ainakin on varmaa, ettei kukaan ystävistäni vetäisi siitä hernettä nenään.. :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Usein kun alan kokoamaan annoksia, minulla on jo valmiiksi mielessä, kumpi lautanen on minun. En tee siinä mitään päätöstä, toinen vain tuntuu omalta jo tyhjänä. Yleensä annokset ovat niin tasapuolisia, että toisen "paremmuus" on todellakin vain omassa päässä eikä lopputuloksella ole mitään väliä. Kuitenkin näitä miettii..

Monesti ihan antamisen ilosta annan paremman version frendille, mutta tämä koskee vain ihmisiä, joista todella pidän. Tosin on poikkeuksia: joskus annoin aina exälle sen paremman lautasellisen kunnes huomasin kundin itsekkyyden. Sen jälkeen oli parempi pitää paremmat versiot itsellään. Kuulostaa tosi pieneltä seikalta, mutta voi toimia samalla metaforana vähän tärkeämmillekin asioille...

En oo koskaan ajatellut tätä näin analyyttisesti. Meillä kotona porukat jo ihan pienestä opetti meidän lapset, että vieraille, kavereille, ystäville (muille paitsi itselle) annetaan se parempi annos. Ja näin toimin yhä ihan vaistomaisesti :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Mulla on aina se, että jos toinen tekee, niin toinen valitsee. Tarjoan siis kaverille yleensä molempia annoksia ja hän saa siitä valita kumman ottaa. Pieni pisto saattaa tuntua sydämessä jos hän ottaakin sen "paremman", mutta ei siihen maailma kaadu!

Maaria Ahlström (Ei varmistettu)

Hei Saara ja kiitos tästä aivopähkinästä. Mietin tätä koko eilisillan enkä oikein vieläkään tiedä mitä mieltä olen. Kuvittelin siis päässäni tekeväni sulle ruokaa ja miten toimisin. Jos tekisin annoksia niin varmaan kyllä antaisin sinulle sen paremman. Ei tulisi kyllä pieneen mieleenkään sanoa sitä ääneen. Ihan näin puhtoista ja epäitsekästä tämä ei kuitenkaan ole, koska jos olen kokannut jotain herkkua itse, niin minulle on tärkeää että sinä pidät siitä. Siksi antaisin sinulle sen paremman. Varmasti myös sen takia että haluan antaa ystävilleni hyvää, mutta tiedostan myös sen puolen että minä itse haluaisin että pidät jostain mitä minä teen. Minä minä minä.

Samastun myös tohon spesiaaliherkku- juttuun. Mietin itse esimerkkinä omaa spesiaaliherkkuani, samppanjaa. Suurin osa ystävistäni ei oikeastaan arvosta samppanjaa ja eivät huomaa eroa samppiksen ja keskitasoisen kuohuviinin välillä. Tässä tapauksessa jos toiseen lasiin lurahtaisi enemmän, ottaisin sen varmaan itse. Koska ajattelisin että arvostan sitä enemmän. Mutta tämä syy on täysin itsekeskeinen.

Summa summarum: olisin jalomielinen ja ystävällinen mutta aika vahvoilla itsekeskeisillä taustamotiiveilla.

HelloAochi

Näin minäkin. Annan ehdottomasti AINA sen paremman, oli sitten kyseessä lahja tai ruoka-annos tai mikä vaan (esim. nyt blogissani käynnissä olevassa taide-arvonnassa olisi ollut ihan toinen taulu, ellen olisi huomannut kehyksessä pientä säröä - sitä tuskin olisi kukaan huomannut, mutta en kuitenkaan kehdannut pistää sitä arvontaan, vaikka periaatteessa haluaisinkin juuri siitä vähän huonommasta eroon).

Ei kuitenkaan pyyteettömästi, vaan juuri siksi, että haluan, että minusta (ja taiteestani ja ruoastani) pidetään.

Harvoin tulee syötyä ystävien kanssa, ja silloinkin kun syödään, niin otetaan itse kaikki omamme salaattikulhosta. Puolisolle saatan antaa isomman annoksen, mutta yleisesti ottaen pyrin välttämään tämän ongelman tasaamalla annoksia. Eli jos toiselle lautaselle on tullut enemmän sattumia, niin siirtelen niitä sitten siihen toiseen annokseen. Joskus käy sitten niin, että siihen toiseen tulee jo enemmän ja pitää siirtää hiukan takaisin. Joo, olen sekaisin :D

mikaelaaaah (Ei varmistettu)

Öööh.. no tota... Pitäisin paremman ite! "Paremmuus" riippuu tietysti siitä mitä haetaan, jos teen jonkun salaatin jossa on helvetisti kaikkea ja sen kalorimäärä uhkaa nousta korkeaksi (t.prinsessa) ja tieädn ettei se poikaystävää haittaa, niin annan tietty sen koska hän arvostaa täytteitä ja minä sitä että on tilaa vaikka jälkkärisuklaalle. Jos kyse on jostain, joka on mun mielestä tosi tosi herkkua ja toista se ei niin nappaa, niin otan paremman itse. Mut joo, myönnän, yleensä otan paremman ite mutta vain jos tiedän ettei se toinen arvosta sitä yhtä paljon kuin minä.

jhs (Ei varmistettu)

Ah, mikä pavlova!
Mä annan kaverille aina sen paremman, koska.. Noh, ehkä haluun myös toiselle hyvää, mutta suurempi syy taitaa olla se, että olen äärimmäisen tarkka siitä, mitä keittiöstäni tarjoillaan. Mun kokkaamani ruuan täytyy olla elämys. Syön itse mielummin sen vähän kökömmän annoksen, kunhan maineeni hyvänä ruuanlaittajana säilyy. Hähähähäää!
Nimittäin ravintolassa otan mielelläni sen annoksen, jossa pihvi näyttää vähän paremmalta.

2ee (Ei varmistettu)

Annan aina ystävälle/miehelle parhaan annoksen. On mukavaa laittaa hyvää ruokaa ja antaa toisten nauttia siitä täysillä, yksin on kuitenkin aina aikaa laittaa parhaat palat (tai kaikki palat!!) omalle lautaselle. Tosin silloin kun avomies käyttäytyy huonosti, hänen lautaselleen kummasti ilmestyy kaikista nahistuneimmat salaatinlehdet ja kuivuneet lihanpalat...

Hansu** (Ei varmistettu)

Se saa paremman annoksen joka siitä enemmän nauttii. En koe tekeväni ystävälleni silloin mitään hyvää jos annan lahjan josta hän ei pidä. Silloin pidän lahjan itse ihan maalaisjärjen nimissä.

Jos taas tiedän että ystäväni rakastaa salaatteja niin totta maar se saa tämän universumin parhaan salaatin missä on kauneimmin paahtuneet cashewit:) Yleensä ystävä saa paremman salaatin. Vähän se Darwinismia vastaan sotii, mutta minkäs teet. Aika monella se taitaa olla sisäänrakennettua antaa toiselle parempaa. Tai ainakin sen tarpeen tiedostaa vaikka ei sen mukaan toimisikaan. Siitä vaan tulee hyvä mieli.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kavereille menisi varmaan se parempi miellyttämisen halusta, enkä kertoisi. Joskus olen ollut nihkeämpi jakamaan, mutta nykyisin osaan sen vähän paremmin. Miehen kanssa ruoka-annokset on hiukan erilaiset, mutta kaikki herkkujutut menee kummallakin niin että se joka hankkii tai laittaa niin saa yleensä enemmän tai paremmin, koska kuten joku jo sanoi, ei puolisoa enää tarvitse samoin miellyttää. Ja onhan se reilua että jos minä raahaan takapuoleni sohvalta laittamaan jotain hyvää niin voin laittaa itselleni enemmän :D

Askartelija täällä taas lähettää hienoimmat kortit aina taiteellisimmille läheisille (en edes tee kuin muutamalle läheisimmälle ihmiselle) ja isovanhemmille ja vanhemmille, jotka eivät välitä pikkuvirheistä ja arvostavat ajatusta eniten, ne ihan ok kappaleet.

Tuula-Äippä (Ei varmistettu)

Hyviä kommentteja ja pohdintoja. Muutama tosin särähti hieman. Miten niin puolisolla ei ole väliä? Itse olen aina antanut miehelleni sen parhaan ja suuremman annoksen. Se on yksi tapa kertoa, että välittää ja rakastaa. Tosin sädekehä pääni päällä ehkä hieman vaappuu, kun kyse on konvehtirasian viimeisestä suklaasta, ja jos se vieä sattuu olemaan kirsikkalikööritäytteellä...

lllotta
Appelsiinihetkiä

Haha tunnistan itseni. Ja nimen omaan siitä, että yleensä otan itselleni sen "paremman" annoksen. Viimeksi tänään aamulla, kun sisko oli kylässä, laitoin omaan puuroni ihan pikkuisen enemmän raejuustoa ja mansikoita, kuin siskon puuroon. Pihistelen terveellisiä herkkuja itselleni. Jos kyseessä taas on suklaakakku tms "paha herkku", annan sen aavistuksen isomman palan kaverille, että se "lihoo" enemmän. >:D Oon kyllä ihan kauhea!

HelloAochi

Haha mäkin teen tuota lihomisjuttua:D

LtotheH (Ei varmistettu)

Lapsena veljien kanssa jako oli mielipuolisen tarkka. Karkkipäivänä kuitenkin olin se ainoa joka lapsista meni antamaan isällekkin herkun ettei tule surulliseksi (koin siis kauheata tunnontuskaa asiasta että hän jää ilman).

Ystävilleni annan paremmat palat aina, ja jakosuhteen menessä pieleen kehotan syömään ekstrat pois.

Poikaystävälle myös paras annos. Paitsi suklaan ollessa kyseessä, saan syödä 85% levystä, poikaystäväni ei välitä suklaasta ja syö vain minun tarjotessa sitä suuhun, haluan niin kipeästi että hän nauttii asiasta mistä minäkin saan nautintoa.

Suurena poikkeuksena kaikkeen on letut, jos minä paistan ne niin haluan omalle lautaselle kaksi viimeistä ihanan kullanruskeaa ja kuumaa kappaletta. Tästä ei neuvotella. Ikinä.

nookku (Ei varmistettu)

Onpas täällä jaloa porukkaa! :D mä valitsen aina ehdottomasti sen paremman annoksen itselleni, mutten koskaan kerro sitä kaverille tietenkään. Ainut poikkeus on poikaystävä, jolle saatan joskus (jopa siitä mainitsematta) tarjota parempaa satsia.

Elli3 (Ei varmistettu)

Siis tottakai toinen lautanen on aina parempi! Siis ihan aina. Ystäville annan sen paremman, koska se on vaan kohteliasta. En voi kutsua vierasta ja antaa hänelle huonomman tarjoilun kuin itselleni, enkä taas vieraissa voi rohmuta parasta palaa. Poikaystävälle annan kyllä tylysti huonommat niistä, mistä tiedän ettei hän edes välitä, olettaen siis että menee suunnilleen tasan kuitenkin. Molempien herkuissa sihtaan millilleen tasan annokset, koska tää on tarkkaa hommaa :)

Elli3 (Ei varmistettu)

Vastaan vielä itselleni, että en kyllä ikinä sano mitään meni kummin päin vaan. Miten se muka muotoiltas, saat tän lautasen kun tässä on kirkkaampi kirsikkatomaatti, kuulostaa melko urpolta :D

Kommentoi