JouluPÖHINÄÄ

Elämäni Kunnossa

Kai tiesitte, että pöhinä on vuoden 2013 sana. Ihan virallisella tasolla asti (tai no.. Ylen kyselyllä :D) on päätetty, että tuo sana on tämän vuoden ilmiö. Viimeinen viikko on mennyt ihan hirveässä joulupöhinässä! Reissusta palattuani olen tehnyt aamusta iltaan hommia, ja jopa "vapaapäivät" ovat olleet aikataulutettuja aamusta iltaan. 

Joululahjapaniikki on koettu, pikkujouluissa juhlittu, jouluherkkuja tehty (ja siinä myös epäonnistuttu), joulusiivous...... Ei todellakaan tehty :D

Pari tuntia sitten jätin katastrofin valtaaman kämppäni ja saavuin mökillemme Lohjalle, ja vaikka täksi illaksikin on vielä aika paljon tekemistä, on olotila perheen ympäröimänä seesteinen.

 

Manseboy teki joulupukin konttiin vähän raakasuklaata.

Meidän joulu on jo vuosia ollut samanlainen, ja aina yhtä ihana. Vanha kesämökkimme remontoitiin taannoin myös talvikelpoiseksi, ja sen jälkeen kaikki mahdolliset juhlat ja kekkerit on pidetty täällä. 

Vuodesta riippuen ajamme siskojen kanssa ripotellen tänne joko aattona, tai aatonaattona, ja tällä kertaa koko poppoo on kasassa jo tänään. Se onkin oikeastaan hyvä, koska mä karkaan jo joulupäivänä takaisin Helsinkiin, koska lennän 26. päivä Lontooseen.

Tänään paiskin koneella hommia vielä yömyöhään, mutta huominen.. Silloin kone saa pysyä visusti kiinni!

 

Vein kummitytölle joululahjaksi glitter-poneja, joista olin oikeasti kateellinen.......

Aamulla aion ensinnäkin nukkua juuri niin pitkään, kuin huvittaa. Ehkä kahteentoista, tai jos oikein väsyttää, niin yhteen asti!

Sitten kömmin ylhäisestä tornistan tähän ruokapöytään, ja kahmin lautaselleni riisipuuroa ja sekametelisoppaa. Jälkimmäistä en ole syönyt vuosiin, mutta ihana äiti toteutti joulutoiveeni, ja teki sitä kunnon kulhollisen.

Aamiaisen jälkeen saatan vetäytyä pakkaustoimiin, koska en ole viime viikolla ehtinyt ajatellakaan lahjojen pakkaamista. Kehun itseän aina hyvin tehdystä paketointityöstä, kunnes nään isosiskojen tekemät, täydellisesti yhteen sovitetut ja jollain taiteellisella säväyksellä koristellut paketit ja pakettikortit.... Vanhempi isosiskoistani on tunnettu siitä, että lahjojen ostaminen lähtee aina käsistä :D 

Itse lahjojen lisäksi jokaisessa siskon antamassa paketissa on aina hervottoman pitkä saateteksti joka alkaa sanoin: "Näin tämän paikassa XX ja muistin kun kerran sanoit että XX ja siitä tuli mieleeni....."

Kun paketit odottavat lahjakasassa jakamistaan, kipaisen joulusaunaan ja kuuraan koko kropan varpaita myöten puhtaaksi menneen vuoden synneistä.

 

Ennen lahjarumbaa katsellaan vielä äidin kanssa sängyssä makoillen klassikkopiirrettyjä, ja valmistetaan tietysti jouluruokia. 

Yksi äidin parhaista puolista on se, että äiti muistaa ja ottaa aina huomioon jokaisen pienetkin ruokakommervenkit. Tänä vuonna laatikkoreseptit ovat menneet uusiksi, ja jälkiruoaksi on raakakakkua!!

Tykkään meidän joulupöydästä, koska siitä löytyy niin paljon vaihtoehtoja. Mun lautaselta löytyy yleensä alkuruoaksi graavattuja kaloja ja rosollia, ja pääruoaksi keitettyhä perunoita ja karjalanpaistia. Namnamnam.

Ruoan laskeuduttua keskitytään sitten lahjarumbaan, jossa jokainen avaa lahjat vuorollaan yksitellen.  Mä olen jo lukuisina vuosina tehnyt yhdeksi lahjaksi maailman lihottavinta fudgea, mutta päätin tänä vuonna pitää sen valmistuksesta välivuoden.... Kunnes kukaan ei pyytänyt mitään muuta lahjaksi. Myönnyin, ja kotonani on pyörinyt taas muutaman päivän ajan pieni fudgetehdas. Lahjojen avaamisen jälkeen valitsemme yleensä jonkun paketista löytyneen pelin, jota pelaamme koko porukalla. Lautapelaaminen on kyllä täysin aliarvostetu harrastus! Pistän viitan selkään ja lähden etsimään pelikavereita asap... Kun pelit on pelattu ja glögilasi jos toinenkin tyhjentynyt, kömmin takaisin parvelle, ihastelen vielä uudemman kerran lahjoja ja ehkä raportoin niistä Manseen, ennen kuin nukahdan leveä hymy naamallani. Melko perinteikästä ja rauhallista menoa siis tiedossa! Samaa ei voi sanoa seuraavasta viikosta, jonka tulen viettämään Lontoossa Markun kanssa ;).  

Millaiset jouluperinteet teidän perheissänne on?

Share

Kommentit

Sarppanen (Ei varmistettu)

Olet ihana ja juttusi ihan parhaita! Kiitos vuodesta 2013 ja onnea matkaan ensi vuodelle <3

Seregi
Sekaisin Seregistä

Aattoaamuna kuuluu keittää joulupuuro ja rusinasoppa. Kinkku maistellaan jo yöllä. 

Maffe (Ei varmistettu)

aivan sairaan hienot ponit!!!! <3 mistä oot ostanu? pakko saaha itellekkii :D
t: ponihullu

Kommentoi