Mainstream-resepti: Ruusukaaleja ja parsaa uunissa

Elämäni Kunnossa


 

Puuuuuuh! Kylläpä irtaantuminen blogimaailmasta teki hyvää. Viimeisen viikon aikana ehdin pohtia yhtä jos toista, mutta antaa näiden mietteiden kypsyä vielä pari päivää. Olikohan tässä tämän blogin ensimmäinen ärsyttävän vihjaileva lause? :D Lupaan, että se oli samalla myös viimeinen.

Blogivapaat kuluivat melkein aamusta iltaan töiden kimpussa, mutta päivät tuntuivat silti jopa lomaa paremmilta. Elämä kuntoon yksi pala kerrallaan jne. jne. Juuri kun pää alkoi osoittaa merkkejä uudelleensyntymästä, kroppa päätti ottaa breikin ja olen maannut flunssassa sängyn pohjalla. Mikä oli seurausta mistä? En tiedä, mutta molemmat olotilat alkavat olla takana.

Kipeänä en ole juurikaan jaksanut tehdä sapuskaa, mutta löysin muistikortin uumenista kuvat parin viikon takaa. Vietin vappua kotioloissa ja yksin töiden takia, mutta hullaannuin jostain syystä kaupassa kun ihmiset ostivat niin hirveän ihania ruokia vappujuhliinsa.. Sieltä minäkin sitten kannoin selkä vääränä jääkaapin täyteen toinen toistaan ihanapia aineksia, enkä todellakaan ollut ajatellut mitä niistä kokkaisin :D

Lopputulokseksi sain kuitenkin aikaan jotain niin herkullista, että se pitää jakaa myös teidän kanssanne. Tämä ei ole mikään terveysruoka, vaikka pohjana onkin kaalia ja tomaattia ;)

Kaivoin kaapista kauppalöytöjen lisäksi ties ja vaikka mitä, ja tämän annoksen saa aikaiseksi seuraavilla ainesosilla:

  • Paketti laadukasta pekonia (itse suosin luomua, joskin viime päivien uutiset ovat saaneet taas ajatukset sen kokonaan unohtamisesta pintaan -__-)
  • Ruusukaaleja
  • Kirsikkatomaatteja
  • Tankoparsaa
  • Punasipulia
  • Balsamicoa
  • Oliiviöljyä
  • Suolaa & Pippuria
  • Pinjansiemeniä
  • (Parmesania, jos siltä tuntuu)

Ensin uuni päälle 200 asteeseen ja pekonit sinne tirisemään. Sillä aikaa, kun pekoni kypsyy, leikkaa ruusukaalit puolikkaiksi ja poista uloimmat lehdet tarvittaessa. Leikkaa myös sipulit puolikkaiksi tai neljään osaan. 

 

Heitä ruusukaalit, sipulit ja kourallinen kirsikkatomaatteja kulhoon. Aineiden keskinäinen suhde voi olla mikä tahansa omiin mieltymyksiisi sopiva, itselläni jotenkuten näin: 60% ruusukaalia, 30% tomaatteja ja 10% sipulia. Looginen tapa ilmaista asia, eikö? :D

Sekoita kulkoon 2-3rkl balsamicoa ja oliiviöljyä, sekä reipas ripaus suolaa ja pippuria mieluiten myllystä.

 

Kun pekonit ovat valmiita, nosta ne pois uunista ja vuoasta, ja kumoa kasvikset samaan astiaan. Asettele sekoituksen päälle pestyt tankoparsat, joiden kannasta on leikattu pois puiseva osa. Halutessasi voit raastaa parsojen päälle hieman parmesania, mutta vain vähän.

Nosta vuoka takaisin uuniin ja käännä grillivastus päälle. Sapuska saa muhia uunissa 20-30min, kunnes ruusukaalit ovat saaneet väriä pintaan.

Asettele sopiva sekoitus kaikkia uunista löytyviä aineksia lautaselle, ja lisää mukaan pekoni joko murusina, tai kokonaisina suikaleina riippuen siitä onko tämä kokonainen annos, vaiko ultimaattinen höystö jollekin toiselle ruoalle. 

Pinnalle voi ripotella vielä muutaman paahdetun pinjansiemenen ja makuelämys on täydellinen.

 

Mmmmm-mmm! Tämä on niin hyvää, että vaikka flunssa pitääkin minua edelleen vuodepotilaana, tekisi mieli lähteä kauppaan hakemaan aineksia viikonloppua varten..

Share

Kommentit

Petra2 (Ei varmistettu) http://suolistovammaiset.blogspot.fi

Pekonia, ruusukaaleja, sipulia ja parmesaania... kuulostaa (ja näyttää) ihan järjettömän hyvältä! Pakko kokeilla joskus.

lovelifegovegan<3 (Ei varmistettu)

Jejee, unohda vaan kokonaan ja kasvisreseptit kehiin! Vegaanibodarit onkin hurrrjan mielenkiintoisia, esim. Jim Morris :)

https://www.youtube.com/watch?v=XPTniEYdetY

tai Billy Simmonds ja onhan noita.

http://vivalavegan.net/community/articles/467-interview-with-billy-simmo...

Ikävä murskata ihmisten kuvitelmat luomulihan syömisen hyveellisyydestä, mutta samaa touhua se luomulassakin on.. Syötäväksi eläviä eläimiä sielläkin tehotuotetaan, koneina pidetään - ei edes merkittävästi paremmissa olosuhteissa. Luomulla tuskin kukaan voi ostaa hyvää omatuntoa itselleen jos ottaa asioista (kirjoitin ensin vahingossa 'sioista' :D) selvää.

Luomumerkki ei myöskään poista eläinproteiinin epäekologisuutta, joten lastenlasten (- jopa lasten tai meidän oman) tulevaisuudenkin kannalta kasvisruoka on erittäin jees valinta.

Kuvaa luomusikalasta mm. tuolla, yhdistyksen sivuja suosittelen muutenkin jokaisen lihansyöjän tutkimaan, jos ei ole maatilalta kotoisin kuten allekirjottanut, ja nähnyt mistä ruoka tulee.

http://www.oikeuttaelaimille.net/ttnet/index.php?option=com_content&amp;...

Tulipa linkitystykitys. Mutta namin näköinen resepti, taidan kokeilla - ilman pekonia!

Vierailija (Ei varmistettu)

ja aah Ed Bauer! http://edbauerfit.com/

HeidiL (Ei varmistettu)

Aijjettä, Ed Bauer on kyllä niiiiiin hottis!

Vilma P. (Ei varmistettu) http://mycosmo.fi/news/author/vilmap

Hei Saara!!

En oleta, et laitat hommaa eteenpäin, mut annoin mun blogissa sulle silti blogipalkinnon! :D
http://mycosmo.fi/article/vilmap/pieni-palkinto-vastauksia-ja-11-hyvaa-b...

0428maoqiuyun (Ei varmistettu) http://www.burberryoutlet.us

http://raybansale.web2review.net
http://www.michaelkorsoutlets.uk
http://www.oakleysunglass.ca
http://chanel255.foxrunvillage.net
http://www.poloralphlaurenshirts.us.com
http://oakleysunglasses.bemercurial.com
http://www.polo-lacoste-shirts.fr
http://www.maccosmetics.in.net
http://cheapbeatsbydre.tuipad.com
http://www.coachoutlet.in.net
http://burberrysale.saynotoarcticdrilling.org
http://airjordan11.micrornaseurope.net
http://monsterbeats.tuipad.com
http://katespadehandbags.snap-orlando.com
http://beatsstudio.tuipad.com
http://toryburchsandals.olympicpastry.com
http://www.timberlandboots.name
http://www.edhardy.us.com
http://katespadefactoryoutlet.snap-orlando.com
http://www.ferragamo.eu.com
http://www.michaelkorsoutletonline.in.net
http://oakleyoutlet.bemercurial.com
http://www.hollisterclothingstore.net
http://michaelkorshandbags.officialcommunities.net
http://burberryfactoryoutlet.saynotoarcticdrilling.org
http://truereligionoutlet.allcamels.us
http://www.poloralphlauren.us.org
http://www.calvinklein.in.net
http://toryburchoutletonline.olympicpastry.com
http://raybanaviators.web2review.net
http://burberrysacrf.saynotoarcticdrilling.org
http://toryburchhandbags.olympicpastry.com
http://www.converseshoes.us.com
http://cheapraybansunglasses.web2review.net
http://truereligionjeanssale.allcamels.us
http://oakley.mdhaonline.com
http://www.ghdstraighteners.org
http://burberryoutletstore.saynotoarcticdrilling.org
http://www.abercrombie-fitch-hollister.es
http://rayban.nfwstore.net
http://cheapoakleysunglasses.bemercurial.com
http://www.fredperrypoloshirts.com
http://www.abercrombie-fitch.us.com
http://www.oakley.in.net
http://chanel.handbagcrafter.com
http://oakleyvault.bemercurial.com
http://www.christianlouboutinheels.org
http://toryburchshoes.olympicpastry.com
http://www.pandora.eu.com
http://cheapraybansunglasses.web2review.net
http://www.ray-bansunglasses.uk
http://monsterbeatsbydrdre.tuipad.com
http://www.babyliss.us.com
http://cheapoakleys.bemercurial.com
http://truereligionsale.allcamels.us
http://www.pandorajewelry.us
http://www.oakleysunglass.eu
http://www.coachoutletus.us
http://airjordan4.micrornaseurope.net
http://www.toryburch.in.net
http://michaelkorsfactoryoutlet.officialcommunities.net
http://michaelkorssale.officialcommunities.net
http://beatsheadphones.tuipad.com
http://truereligionjeans.allcamels.us
http://www.michaelkorsoutletusa.net
http://lebronjames.b--y.net
http://www.swarovski.in.net
http://www.todsoutlet.us.com
http://www.chanel.us.org
http://www.christianlouboutinoutlet.name
http://www.coachfactoryoutlets.mobi
http://www.rolexwatches.in.net
http://www.louisvuittonhandbag.us
http://katespadeoutletstore.snap-orlando.com
http://www.cheapsnapbacks.us.com
http://www.raybansunglassesonline.us.com
http://www.katespadehandbags.us
http://www.herveleger.us.com
http://coachoutletstore.goguides.cc
http://www.nikeairmaxshoess.co.uk
http://airjordan13.micrornaseurope.net
http://www.celineoutletus.com
http://coach.cooutletsale.com
http://www.cheapjordans.us.org
http://www.iphonecase.name
http://coachfactoryoutlet.goguides.cc
http://kobebryant.b--y.net
http://www.louisvuitton.in.net
http://www.valentinooutlet.us.com
http://www.gucci.us.org
http://truereligion.drdenimjeans.net
http://chanelhandbags.foxrunvillage.net
http://www.michaelkors-outlet.ca
http://katespadeoutlet.snap-orlando.com
http://www.katespadeoutlet.net
http://truereligionoutletstore.allcamels.us
http://www.lululemon.name
http://toryburchflats.olympicpastry.com
http://www.tiffanyandco.me
http://beatssolo.tuipad.com
http://www.salomonshoes.us.com
http://oakleysunglasseswholesale.bemercurial.com
http://www.newbalanceshoes.in.net
http://www.lacostepoloshirts.cc
http://www.giuseppe-zanotti-outlet.org
http://www.raybansunglasses.in.net
http://www.foampositeshoe.net
http://www.karenmillens.co.uk
http://www.oakleysunglass.us.org
http://www.longchampoutlet.name
http://www.hollistershirts.ca
http://www.katespadeoutlet.co.uk
http://www.raybansunglassesonline.in.net
http://www.ralphlaurenoutlet.in.net
http://airmaxshoes.b--y.net
http://suprashoes.b--y.net
http://www.pumaoutletonline.com
http://www.todsshoes.us.com
http://www.adidasshoes.cc
http://michaelkorsoutletsale.officialcommunities.net
http://katespade.sarahshandbag.com
http://coachoutletonline.goguides.cc
http://www.louisvuittonhandbagsoutlet.co.uk
http://www.mcm.in.net
http://airjordangammablue.micrornaseurope.net
http://burberryoutlet.saynotoarcticdrilling.org
http://airjordan10.micrornaseurope.net
http://www.montblancpens.in.net
http://www.insanityworkout.us.com
http://ray-bansunglasses.web2review.net
http://www.louisvuittonus.us.com
http://airjodan9.micrornaseurope.net
http://raybansunglassesonline.web2review.net
http://toryburchsale.olympicpastry.com
http://www.kobe9elite.us.com
http://discountoakleysunglasses.bemercurial.com
http://www.oakleysunglasses.me
http://www.truereligionoutlet.org
http://www.thomassabos.co.uk
http://oakleysale.bemercurial.com
http://monsterbeatsoutlet.tuipad.com
http://chaneloutlet.foxrunvillage.net
http://raybansunglasses.web2review.net
http://michaelkorsoutletstore.officialcommunities.net
http://www.louisvuittonoutlet.in.net
http://raybanwayfarer.web2review.net
http://coachpurses.goguides.cc
http://www.soccerjerseys.us.com
http://burberryhandbags.saynotoarcticdrilling.org
http://airjordan6.micrornaseurope.net
http://www.michaelkorsusa.us
http://michaelkorsoutlet.officialcommunities.net
http://www.burberryoutletonline.in.net
http://airjordanconcord.micrornaseurope.net
http://www.cheapmlbjerseys.net
http://www.burberryoutlet.us
http://www.instylerionicstyler.com
http://www.coachoutletonlines.ca
http://burberry.top10outlets.com
http://www.adidaswingsshoes.net
http://chanelbags.foxrunvillage.net
http://raybanoutlet.web2review.net
http://beatsbydre.loopheadphone.com
http://www.airjordan4.org
http://coachoutletstoreonline.goguides.cc
http://www.michaelkorshandbags.in.net
http://www.coachoutletstore.co
http://michaelkors.islandoutletstore.com
http://www.abercrombie-fitch-hollister.fr
http://cheaptoms.name
http://www.airjordan11.net
http://www.lebronjamesshoe.com
http://michaelkorsoutletonline.officialcommunities.net
http://coachhandbags.goguides.cc
http://www.cheapnfljerseys.org
http://www.rosherunshoessale.com
http://coachoutlet.goguides.cc
http://www.airjordanshoes.eu
http://toryburchoutlet.olympicpastry.com
http://burberryoutletonline.saynotoarcticdrilling.org
http://www.linksoflondons.co.uk
http://www.asicss.co
http://www.pradaoutlet.us
http://katespadeoutletonline.snap-orlando.com
http://www.tomsoutlet.co
http://truereligionjeansoutlet.allcamels.us
http://www.tiffanyandco.in.net
http://www.raybansunglass.us.com
http://www.airforce1.us.com
http://www.cheapnhljerseys.org
http://www.kobeshoes.us
http://www.cheapnbajerseys.us
http://toryburch.outletgunleri.com
http://airjordan5.micrornaseurope.net
http://www.truereligionjean.us
http://monsterheadphones.tuipad.com
http://chaneloutletonline.foxrunvillage.net
http://www.coachoutletonline.in.net
http://www.beatsbydre.us
http://www.hollistershirts.co.uk
http://www.marcjacobs.cc
http://www.fitflop.in.net

princedada (Ei varmistettu)

What are the signs of popularity of persons in this contemporary world? Not surprisingly, numbers of followers to the Twitter account can be described as firm indication in these days. Thus it’s useful to increase twitter followers quickly as a secret formula to become well known. - http://www.boostfollower.com/

princeprakash (Ei varmistettu)

Targeted Facebook Followers Support In Winning Web Competitions: An Appraisal - http://ranklikes.com/

Kommentoi