Menneisyyden haamut ja elämäni viimeinen dieetti

Elämäni Kunnossa

Tässä sitä nyt ollaan.. Pitäisi kohdata menneitä ja olla taas raivorehellinen. Kyllä se onnistuu, mutta pohjustan ensin, miksi kerron postauksen jutut juuri nyt.

Mä huomasin eilen, että tehoviikko on muuttunut hyvin rullaavaksi, tässä nimenomaisessa postauksessa lanseeraamakseni rasvanpoistokuuriksi. En käytä sanaa dieetti tai laihdutus, koska niissä on mun korvaan väärä tai negatiivinen kalske.

Dieetti on mun kirjoissa vain ruokavalio ja minkä tahansa ruokavalion puitteissa voi olla laihdutuskuurilla tai rasvanpoistokuurilla.

Laihduttaminen taas indikoisi sitä, että mä haluan olla laiha. En halua. Sori vaan kaikki luonnostaan laihat ja hoikat tyypit!

Vaikka vaihtaisin mieluusti nämä ylimääräiset kilot juuri nyt teidän vartaloihinne, tekisin vaihdon vain siksi, että olisi paljon mukavampaa treenata hoikasta kropasta sopivan lihaksikas ja jäntevä, kuin laskea kaloreita ja miettiä silti, miten saada tarpeeksi proteiinia ja rasvaa :D

 

Rasvanpoistokuurilla eletään järkevillä miinuskaloreilla (n. -500kcal/vrk) ja kadotetaan kehosta rasvaa. Pelkkää rasvaa. Samalla kehoa rakastetaan, hellitään ja arvostetaan, koska se on niin uskomaton kokonaisuus.

Miettikääpä joskus oikein kunnolla, mihin kaikkeen kehonne oikein pystyy ja mitä kaikkea se tekee silloinkin, kun et tee yhtään mitään. Mun on fiilisteltävä elimistön hienouksia joku toinen kerta oikein kunnolla, koska en tiedä mitään upeampaa ja monimutkaisempaa systeemiä, joka vain toimii, vaikka ihminen tekisi kuinka typeriä ja vahingollisia asioita itselleen.

Karkasinpa aiheesta täysin!

Syy siihen, miksi mä tahdon painottaa, että tulevina kuukausina ideana on poistaa rasvaa järkevästi ja maltillisesti on se, että mä olen elänyt ääripäissä ja laihduttanut ja dieetannut liian monta kertaa aivan väärin.

Mä en halua sitä kohtaloa yhdellekään ihmiselle, koska liian pitkälle viedyt ja lopulta epäonnistuneet laihdutuskuurit tuhoavat a) itsetunnon b) aineenvaihdunnan c) uskon onnistumiseen.

 

Mä voin tehdä ihan oman juttusarjansa jokaisesta pieleen menneestä dieetistä, mutta ennen kaikkea sitä musta on tärkeää, että tiedätte pari juttua, joihin moni voi varmasti samaistua. Tuntuu todella ahdistavalta ja alentavalta ja vaikealta tunnustaa varsinkin toinen näistä faktoista. 

Vaikka mitään ei ole ikinä lääkärin luona diagnosoitu, mulla on ollut iisisti anoreksian merkit täyttäviä vaiheita, joista irti pääsemiseen on vaadittu paljon tsemppiä ystäviltä ja perheeltä.

Kiitän onneani siitä, ettei tilanne koskaan mennyt liian vakavaksi (eli että lähtötilanne oli tarpeeksi painava ;)), sillä mä olen menettänyt yhden mulle aikanaan todella rakkaan ihmisen varmaan ikuisiksi ajoiksi ko. taudille. M, olet mun sydämessä, mutta niin kauan kuin sä et oikeasti halua parantua, sua ei voi auttaa :(

Sitten se vaikeampi pala: Mulla oli vuosikausia bulimia, jonka kanssa viimeiset takapakit on otettu niinkin myöhään kuin viime vuonna.. Jep.

 

Yläasteella mä laihdutin parissa kuukaudessa 25kg. Söin vuorokaudessa palan ruisleipää kalkkunaleikkeellä ja pari appelsiinia ja treenasin salilla joka päivä. Ei hyvä. Lopputuloksena koulun henkilökunta puuttui huolestuneena asiaan ja lopulta paras ystäväni sai mut syömään palan suklaata :D

Erävoitto, jonka jälkimainingeissa lihoin parissa vuodessa kaiken takaisin.. 

Mä uskon, että jo tuosta ensimmäisestä itseni todella hoikaksi laihduttamisesta on jäänyt mulle aika vahvat muistijäljet. Jossain vaiheessa se normaali fiksu painonpudotus meinaa vaan lähteä käsistä ja yleensä se ns. "päin vittua" menemisen piste on jotain tämän muutaman kilon ja -7kg pudotuksen välissä, oli lähtöpaino mikä hyvänsä.

Mainitsemani piste on se, jolloin huuma painon putoamisesta vie voiton järjestä. Vaatteet alkavat näyttää kivemmalta, ihmiset kehuvat hoikistunutta ulkonäköä ja pienemmät ruokamäärät tuntuvat jo normaaleilta. Niin normaaleilta, että ei varmasti haittaa, vaikka niitä vielä vähän pienentää ja nopeuttaa prosessia.

Kaikista herkuista tulee pian kirosanoja ja täysin kiellettyjä. Puoli tuntia crosstrainerissa muuttuu 45 minuutiksi ja hiljalleen täydeksi tunniksi. Kavereiden kanssa ulkona syöminen on haaste, koska haluat kyllä että kaikki huomaavat miten hyvin menee, mutta et haluaisi syödä edes sitä salaatin mukana tulevaa kastiketta jne. jne.

Elämästä tulee hiljalleen ihan kamalaa, eikä sitä edes huomaa, ennen kuin tilanteesta pääsee täysin irti. Monet eivät pääse.

 

Mulla näitä kituutusdieettejä on aina seurannut painon nouseminen takaisin tai korkeammalle, kuin ennen niitä ja näihin painavampiin vaiheisiin taas liittyy se toinen haamu, bulimia.

Ruoka on asia, jota mä rakastan ja vihaan ja tuon sairauden kanssa se kyllä kulminoitui täysin. Bulimian kanssa tilanteita ja päiviä oli niin monenlaisia.. Välillä meni kuukausia, etten oksentanut kertaakaan ja luulin jo päässeeni koko riesasta, joskus taas kului kuukausia niin, että homma oli vähintään viikottaista. Omaan kotiin yksin muuttaminen helpotti tätä typerää toimintaa suuresti...

Joskus saatoin päättää, että huomenna se terveellinen ja oikea laihdutus alkaa, eli tänään pistetään menemään kuin viimeistä päivää! Joskus se vaan oli tapa.. Sellainen juttu, jota mä nyt vaan yksinäni teen.

Mä en kertonut mun oksentelusta kenellekään vuosiin ja tiedän, että monet tätä lukevat tutut varmasti yllättyivät aika tavalla.

Kun lopulta tulin siihen pisteeseen, että häpesin ja vihasin itseäni joka kerta niin tehdessäni ja itkin yksin kotona, päätin että ainoa tapa päästä pois on tunnustaa. Myöntää jollekin toiselle, että mä teen jotain niin typerää ja vahingoitan kehoani. Pyytää anteeksi ja pyytää apua.

Nyt kaikki on onneksi hyvin :)

 

Nykyään mä en voisi enää kuvitella kiduttavani itseäni kummallakaan tavalla.. Mä onneksi tunnen itseni paremmin ja tunnistan kaikki varoitusmerkit. Asioista puhuminen ja niiden läpikäyminen itselle tärkeiden ihmisten kanssa on auttanut ja saanut mut pääsemään yli menneistä, vaikka välillä vähän pelottaakin, kun hyvän kuntokuurin keskellä jätskin syöminen spontaanisti meinaa ahdistaa. Silloin mulle on entistä tärkeämpää kiskoa se jätski kurkusta alas ja nauttia siitä :)

Mulla on onneksi apuna kaikki menneet kokemukset, paras PT-henkilö, jolle saan purkaa tuntoja milloin tahansa, paljon vakaampi, rehellisempi ja aikuisempi mieli ja kaiken muun lisäksi tää blogi. 

Seuraavan kerran tämän rupeaman jälkeen tahtoisin olla rasvanpoistokuurilla vasta, jos joskus saan lapsia ja kerään siinä prosessissa ylimääräistä suojarasvaa ;)

Sellaisia ovat mun menneisyyden haamut, löytyykö kohtalotovereita?

 

p.s. Jotta mun ote todellisuuteen pysyy tällä kertaa täysin hyppysissä, menen nyt nimi- ja cheattipäivän kunniaksi syömään pari palaa tobleronea ja ison annoksen pesto-feta -pastaa, joilla jaksan treenata illalla voimakoipiani ^_^.

Share

Kommentit

Hannamari Rahkonen
HaLo

Tämä sun kirjoitus kyllä kosketti, olet niin ihanan aito ja rehellinen kaikessa :) On tosi hienoa, että sun ongelmat on takanapäin. Kyllä ainakin itsestä tuntuu, että se painonpudotuksen haaste on aina enemmän siellä pääkopan välissä ja omassa liiallisessa vaativuudessa kuin jossain fyysisessä asiassa. Itse oon oppinut hallitsemaan paniikkikohtauksiani ja osaan ennakoida niitä, mutta sekin vei aikaa. Lähetän sulle haleja täältä Napapiiriltä,  sun treeniblogia on mukava seurailla! Toivottavasti nähdään seuraavissa Lily-pippaloissa <3

Aarre (Ei varmistettu)

Kiitos Saawa &lt;3

Laz (Ei varmistettu)

&lt;3

Vierailija (Ei varmistettu)

Tismalleen sama juttu täällä. Bulimialääkitys auttoi, vääränlainen terapia pahensi. Olin silloin niin rikki etten jaksanut välittää hoidosta/hoidon laadusta sen enempää kuin raahautumalla paikalle ja ottamalla lääkkeet.Vaikka välillä olen luullut että kaikki on ohi, en usko että minä parannun koskaan täysin. Tsemppiä Saara sinulle ja tietenkin kaikille muille jotka painivat samojen ongelmien kanssa. :)

<3 (Ei varmistettu)

Saara oot täydellinen ihan minkä kokoisena tahansa. Sua vuosikausia fanittaneena, tää tuli täysin puskista. Hieno ja rohkea veto sulta kirjottaa tällaisesta aiheesta.

kay (Ei varmistettu)

Voi Saara, olen lukenut blogejasi pitkään ja vanhana kettuna arvasin, että sinulla on ainakin joskus ollut ongelmia syöisen kanssa :/ muistan, kun Suosikki-blogin aikoina olit yhdessä vaiheessa niin laiha, että huolestuin todella. Huomaan nämä asiat muista ihmisistä herkästi siksi, että olen itse sairastanut anoreksiaa nyt... 6 tai 7 vuotta? Eli ihan liikaa. Jokainen vuosi on liikaa. Tässä välissä on ollut vain yksi kausi, jolloin olin hetkellisesti normaalipainossa ja pari kertaa olen laihduttanut bmi 10:een. En suosittele!! Oli ihan kamalaa ja olen joutunut viettää puolet sairauasvammiluajasta sairaalassa, pari kertaa suljetulla. Bulimiaakin on ollut, mutta ilman sitä ahmimista. On todella pelottavaa tajuta, kuinka vaikeaa siitä on päästä irti.
Onneksi nyt menee premmin ja olen ensimmäistä kertaa onnistunut itse nostamaan painoa. En olisi uskonut ikinä! Sain juuri opiskelupaikan, työ on kivaa ja välit vanhempiin on parantuneet. Siinä pari syytä, miksi kannattaa olla vajoamatta uudelleen.
Jeaa, lyhyt elämäntarinani siinä.

Ja sinä!! Olet aivan täydellinen niin kauan, kun et ole alipainoinen ja olen todella ylpeä siitä, että olet nyt noin hyvin päässyt eroon tästä paskasta. Terveys ei löydy laihuudesta vaan normaaleista liikunta- ja ruokamääristä. Syömishäiriöillä on tapana vetä ihminen menemään äärimmäisyyksiin, vaikka keskitietä kulkeminen tuo oikeasti onnea ja iloa, ei alhainen painoindeksi. Vihdoin minäkin olen tajunnut sen, mutta vuosia siihen meni.
Taidan tietää, kuka kaverisi on (hehe pienet piirit Espoossa) ja olen myös huolissaan hänestä. Mutta niin kuin sanoit, vain hän itse voi itsensä pelastaa. Onneksi tunnen henkilöitä, jotka ovat vuuuoosienkin sairastelun jälkeen parantuneet ja elävät nyt tasapainoista elämää. Toivoa on aina siis :)

Mimmi More To Love (Ei varmistettu)

Arvostan, että kerroit tästä täällä. Iso hali &lt;3

miija (Ei varmistettu)

KIITOS!
Ihanaa kun kirjoitit näinkin avoimesti. On se vaan hassua huomata kun itse olen varmaan yläasteelta asti silloin tällöin seurannut sua milloin irc-galleriassa milloin blogien puolella ja ajatellut että hitsi, onpas toi ihminen täydellinen. Mutta taas saa huomata että hei, eihän meistä kukaan oo täydellinen ! Tai toisin sanoen, ollaan kaikki täydellisiä omine vikoinemme ja kaikilta meiltä niitä löytyy. Eihän tuollaisia ongelmia kenelläkään toivo, mutta on kiva tietää että ei ole ainoa.
Itsellä ei varsinaisia sairauksia ehkä ole ollut, mutta olen niin tunnesyöppö kuin ihminen voi olla. Suhde ruokaan on täysin vääristynyt, en osaa lopettaa ennen kuin olen ihan täynnä, mieliteot saa musta yliotteen todella helposti. Vielä kun joku päivä oppisi ajattelemaan ruokaa kehon polttoaineena, eikä pakokeinona huonosta olosta...

AnnaAnna (Ei varmistettu)

&lt;3

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Kiitän onneani, että treenihimoni on niin korkea, että eväiden lipsahtaessa liian heikoksi ja voimasuoritusten laskiessa, alkaa aina ruoka löytää takaisin lautaselle.  Haluan jaksaa treenata kovaa ja onneksi mieleni on liian heikko, että pystyisin siihen väärällä ruokavaliolla. Muuten olisin takuuvarmasti riskiryhmää kaikkien syömishäiriöiden osalta.

ttiituu (Ei varmistettu)

saat aina, mut arvostamaan sua yhä enemmän &lt;3! hali sinne:)

jepujep (Ei varmistettu)

olet ihana ja vahva &lt;3 mun esikuva. seuraan ilolla ja mielenkiinnolla sun prosessia ja toivottavasti omaksun siitä jotain omaankin elämääni :) t. liikun enemmän kuin koskaan ennen, siitä huolimatta paino vain nousee

Kristi (Ei varmistettu)

M on myös mun sydämessäni. Sinuakin kaipaan paljon. Voikun pääsis hetkeksi takaisin vuoteen 2003. Paljon tsemppiä ja iso hali : )

Kris (Ei varmistettu)

Toivoisin, että voisin hetken olla niin suuri, että voisit kiivetä mun syliin halimaan. Oon ihan varma, että kiipeäisit!

Vierailija (Ei varmistettu)

Moi Saara!
Ihan uskomaton kirjoitus, en tiedä mitä sanoa. Vaatii mimmiltä aikamoista munaa kertoa täällä kaikille ihmisille noin vaikeasta asiasta, ja varsinkin kun tietää, että aina täällä on joku ku**pää joka kommentoi jotain pa**aa. Olet paljon ylempänä sellaisia ihmisiä, ja täytyy sanoa, että vaikka olen fanisi, ja aina pitänyt sua ihan ylilahjakkaana näihin maskeeraushommiin, niin mun arvostus sua kohtaan nousi entisestään. Olis ihana tuntea sut muutenkin kun näiden sun palstojen perusteella ;D Olet upea ja ainutlaatuinen ihminen, ja jotenkin NIIN fiksu ja ihana! En ole itse kärsinyt syömishäiriöistä, mutta huonosta itsetunnosta joskus kyllä, enkä voisi kuvitellakaan ylpeydeltäni kertomaan sellaista asiaa täysin vieraille ihmisille. Niinkun jo sanoin, en oikein tiedä mitä sanoisin.. Tekisi mieli vaan halata sua lujasti!! &lt;3 Onneks sulla on ihania ihmisiä sun ympärillä; ystävät on oikeasti TÄRKEINTÄ elämässä. Vielä kerran, oot SUPERUPEA, pus &lt;3

-Toinen Saara

Sandras (Ei varmistettu)

Ihanaa Saara että kirjoitit tämän! Oon lukenut sun eri blogeja tosi pitkään ja oon aina silloin tällöin miettinyt, että sulla ehkä on syömishäiriöistä käyttäytymistä.. Mut en oo tietenkään halunnut tuntemattomalle ihmiselle mitään sanoa! Sun tarina on tosi samanlainen kuin omani.. Paino on vaihdellut 50--&gt;70--&gt;55 ja nyt taas 70. Ja väliin on mahtunut oksentamista ja muuta todella "tervettä" laihduttamista. Mutta nyt olen itsekin viimein löytänyt sen oikean liikunnanilon ja tykkään treenata muutenkin kuin vain laihduttamisen takia. Ja terveellinen ruoka maistuu, mutta myös ne drinkit ja herkut kun niiden aika on :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Vau! Uskomaton kirjoitus, tuli kyyneleet silmiin tämän tekstin jälkeen.. Todella rohkeaa puhua asiasta ja vielä täällä! Itselläni lähti myös joskus mopo käsistä ja vihjailuille annoin täystyrmäyksen, mutta onneksi lopulta tajusin asian, kun tarpeeksi monta kertaa oli huuhtonut päivän ruuan vessanpöntöstä alas..Nykyään asiat onneksi hyvin :) Mutta toivon, että mahdollisimman moni joka kyseisen asian kanssa kamppailee löytäisi tämän tekstin, koskettaa aivan varmasti ja saa ajattelemaan, olet loistava kirjoittamaan :) Onnea tälle sinun kulkemalle matkallesi, urheilumaailma ei sekään helppo ole ;) Olet upea ihminen, jatka samaan malliin!

Vierailija (Ei varmistettu)

Hienoa että uskallat avautua näin meille näin lukijoille!&lt;3 Tsemppiä treenin kanssa, muista pitää järki päässä &lt;3

joannakaarina (Ei varmistettu)

Todella rohkeaa, kun uskalsit kertoa myös myöhemmästä bulimiavaiheesta. Itse olen sairastanut syömishäiriötä 12-vuotiaasta asti anoreksiana ja myöhemmin erilaisia "sekamuotoja". Paino on jojoillut todella paljon ja mieli yllättäen painon mukana. Olen sekoittanut kehoni todella näiden vuosien aikana, mukaanlukien mm. hormonitoiminta, joka ei vieläkään ole kohdillaan, vaikka olen todella yrittänyt elää terveellistä elämää viime vuodet. Olen saman ikäinen kuin sinä Saara, 24 :)

Lohdutuksena itselleni voin myös todeta, etten usko ikinä enää oikeasti sairastuvani pahemmin juuri aikuistuneen mieleni takia. En halua itselleni pahaa ja olen jopa oppinut useimpina päivinä rakastamaan itseäni ja kehoani. Treenaamisen myötä olen huomannut ravinnon tärkeyden ja sen, että oikella syömisellä kuntoilu on niin paljon kivempaa ja tuloksellisempaa ! Harmi taitaa kuitenkin olla, että jokaisella suuren osan elämästään syömishäiriöiden kanssa taistelleilla kummittelee jonkinlainen peikko takaraivossa koko loppuelämän. Eri asia, antaako sen peikon alkaa hallita syömisajatuksia enää, toivon etten anna :j

mäwaa (Ei varmistettu)

jotenki tosi koskettava ja ihana teksti, arvostan!! itelläni ei noin kovia kokemuksia aiheeseen liittyen ole koskaan ollut, ja tämä vahvisti ettei kannata alkaa leikkiä omalla terveydellä vaan keskittyä terveelliseen elämään menemättä liiallisuuksiin:) kiitos tästä, oot ihana &lt;3

Vierailija (Ei varmistettu)

Bulimia on mulle vieras peikko, mutta anoreksia ja urheiluanoreksia varsin tuttuja varjoja. En usko, että tulen koskaan pääsemään anoreksiastani kokonaan yli tai sanomaan, että olen täysin parantunut, mutta onnekseni voin todeta, että viimeiset 5 vuotta on mennyt yllättävän hyvin. Olen aikalailla samanpituinen kuin sinä ja aikuisiällä painoin laihimmillani 43 kiloa. Viimeisinä kuukausina, kun tavoitteena oli vielä viisi kiloa pois, näin jokaisena yönä unta jäätelön syömisestä. Aamulla ajattelin, että hyvä että sentään unissani tajuan syödä jäätelöä, kun en sitä koskaan elämässäni enää tule syömään.

Onneksi nykyään huomaan itsessäni tiettyjä piirteitä, joiden alettua tajuan ottaa taas elämästä kiinni. Vaikka urheilukin on joskus mennyt aivan överiksi, sieltä se pelastuskin tuntuu aina löytyvän. Hyvää oloa etsimässä...

marii (Ei varmistettu)

aivan mahtavaa, et halusit jakaa meille tän, kiitos! arvostan. tsemppihali sinne ja muista pitää järki päässä!

Kaunis ja oma elämä

Itse anoreksian/ortoreksian sairastaneena luin mielenkiinnolla juttusi. Kovin tutuilta kuulosti tuo kaikki salaattikastikkeen välttely yms. :D itse huomasin kantavani tuolloin mukanani tietynlaista ilmapiiriä johon moni läheiseni ei osannut suhtautua. Sen kautta moni ihminen tipahtikin elämästäni pois. Enhän voinut enää dokailla, käydä sunnuntailäskeilemässä raflassa tai jäätelöllä niin kuin ennen tai niin kuin muut. Mun pahin seuraus syömishäiriöstä, terveydellisten haittojen lisäksi, oli siis melkein täydellinen epäsosiaalisuus. Se jos tappaa nopeemmin kun itse syömättömyys. Mun prosessi on nyt toipilas vaiheessa ja taistelen noiden jäätelöiden alaskurkusta saamisten kanssa myös, ja olet aivan oikeessa, mitä enemmän sua pelottaa ja ahdistaa syödä se jäätelö, sitä tärkeempää se on saada sieltä kurkusta alas! 

prefecta
Hieno päivä

Saara, olen saattanut sanoa tämän ennenkin mutta olet aivan fantastinen nainen!

Joku tuolla ylempänä mainitsikin jo, että noista erilaisista stimulanttihäiriöistä (syömis-/juomis) voi päästä eroon ja elää ihan normaalia elämää ja rakastaa itseään ja kehoaan. Mä olen siitä yksi esimerkki.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitokset rohkeasta kirjoituksesta! Näytät tosi hyvältä kaikissa kuvissa, eli ainakaan niiden perusteella ei ole dieetille mitään tarvetta:) Olen itse asunut pariinkin otteeseen ulkomailla, ja tuntuu, että niihin verrattuna Suomessa on tarjolla sosiaalisissa tilanteissa ns. epäterveellisiä ruokia, alkoholia ja naposteltavaa paljon enemmän kuin muualla. Myös annoskoot ovat Suomessa isompia ja ylensyömisen kulttuuri on jotenkin sallitumpaa. Muualla keho on pysynyt kunnossa kuin itsestään. Toivottavasti löydät hyvän kehon &amp; mielen tasapainon ja pystyt unohtamaan pakonomaiset ruoka-ajatukset, jolloin pystyt myös nauttimaan elämästä enemmän. Me ollaan täällä ehkä vain kerran ja maailmassa on niin paljon muutakin tärkeää. Ihanaa kesää sinulle!

Eeru (Ei varmistettu)

Todella avointa ja rohkeaa tekstiä. Kiitos kun raotit hieman tätäkin puolta itsestäsi.
Vastaavia kokemuksia löytyy minunkin historiastani, mutta vain harvat ja valitut tietävät niistä.
Tasapainoilu vaa'an, ruuan, liikunnan ja peilin kanssa on osittain jäänyt jo historiaan. Muutos parempaan alkoin kun tajusin että haluan elää ja haluan elää terveenä.
Jostain kumman syystä tunnen itseni nykyään kauniimmaksi kuin koskaan juuri niinä hetkinä kun en ajattele painoani yhtään.

Tsemppiä ja haleja!

Tsili (Ei varmistettu)

Hieno kirjoitus, Saara. Ja hienoa, että olet vihdoin löytänyt oikean tien :)

Tässä vähän lisää samankaltaisia ajatuksia Kukka Laaksolta, mahtavan upeannäköiseltä naiselta:http://kukkalaakso.com/2012/07/20/mita-on-fitness-mita-on-olla-fit/

Aurinkoisia päiviä ja treeni-iloa! (Ja yhä edelleen kannustan kokeilemaan CrossFitiä... Tampereella on vielä kaksi todella hyvää boksia!)

:)

Cilla (Ei varmistettu)

Olen seuraillut bloggailuasi jo pitkään, mutten koskaan ole kommentoinut mitään. Nyt en enää voinut olla kommentoimatta!

Vaatii suunnatonta rohkeutta kertoa tällaisista asioista näin julkisesti ja rehellisesti. Kiitos siis, että uskalsit jakaa tämän kaikkien lukijoidesi kanssa!
Olen itse kuihduttanut itseäni anoreksian voimin, tosin sen kanssa kriittisintä vaihetta kesti vain pari vuotta. Viimeisten kuuden vuoden aikana olen oppinut olemaan sinut itseni kanssa ja niiden huonojen päivien määrä on vähentynyt koko ajan. Laihuuden ihannointi on muuttunut terveen, lihaksikkaan kropan metsästämiseen, eikä syömättömyys sovi siihen kuvioon enää lainkaan. Toivon, etten koskaan enää ajaudu anoreksiaan, vaan haluaisin vihdoin osata huolehtia itsestäni, kokonaan. Toisaalta, uudelleen löytynyt liikunnallisuus voi aina riistäytyä käsistä, mutta ainakin tällä hetkellä kaikki on hyvin.

Toivottavasti sinäkin pääset haamuistasi eroon, lopullisesti!

Janet (Ei varmistettu)

Voi Saara! ♥
Todella rohkeaa kertoa menneisyyden haamuista täällä kaiken kansan kuultavana (no okei, luettavana)! Mäkin ihailen sua suunnattomasti ja tämän tekstin myötä entistä enemmän. Sä olet ihan mieletön nainen! Upea ja herttainen ♥ Ihan hurjasti haleja täältä ♥

Rohkea ja ihailtava veto kirjoittaa noinkin henkilökohtaisista asioista tähän blogiin. Tekstistä kyllä huomaa että olet sinut itsesi kanssa ja tiedät nyt mikä on järkevää laihduttamista/kuntoilua. Tää blogi on aivan mahtava, varsinkin kun sun oma kirjoitustyyli tulee tässä paljon esiin, kun toisen blogin puolella aiheet on ilmeisesti rajattu aika tarkkaan, että tollainen sulle ominainen aiheesta rönsyily on jäänyt vähemmälle. Mä ainakin kyllä pidän siitä tyylistä, mutta ymmärrän tietysti että toisen blogin tyyli on ehkä tarkemmin rajattu (voin olla väärässäkin mutta sellaisen kuvan sain). Ja tietysti tämänkin blogin aihekin kyllä kiinnostaa nii siksi tätäkin on ilo seurata ja lukee. Kun aloitit kirjottamaan tätä blogia, olin juuri vähään aikaa sitten aloittanut laihdutuksen, ihan syystä kyllä, kiloja oli kertynyt liikaa ja olin niitä huonolla menestyksellä yrittänyt pudottaa. Oli todella mukava lukea jonkun toisen onnistumisista ja samalla itselleni sain tsemppiä. Ja tällä kertaa paino ei ole tullut bumerangina takaisin. En mäkään myös halua olla langanlaiha vaan ihan normaalipainoinen. Nykyään langanlaihoja ihaillaan ihan liikaa ja harmittaa kun nuoret tytöt saa lehdistä ihan väärän kuvan miltä naisen tulisi näyttää. Täytyy sanoa että ihailen sua oot luonut itsellesi uran ja oot siinä älyttömän hyvä, ihan kateeksi pistää tuo sun ammattitaitosi. Jatka samaa malliin! :)

Halina (Ei varmistettu)

Kiitos ihanasta tekstistä Saara!:) Itselläni ei ole ollut syömishäiriötä, mutta laihduttaminen ja laihduttamisen ajattelu ovat tuttuja asioita elämässä, niin kuin varmasti monelel naisella(ja miksie miehellekkin). Nykyään harrastan myös paljon liikuntaa ja siitä tuleva hyvä olo ja itsestä huokehtimenen mm. oikealla syömisellä on nousseet kaikkein tärkeimmäksi.

Nykyään minua suututtaa lähinnä koko laihduttaminen ja se kun ihmiset arvostelevat kehoaan ja ovat niin tyytymättömiä siihen. Sorrun siihen tietysti itsekin ja vähättelen muilta saatuja kehuja, mutta miksi oikeastaan? Jokaisen ihmisne pitäisi olla ylpeä itsestään ja kehostaan, sekä rakastaa sitä hurjasti:)

Mietin myös usein miksi ihmiste ajattelevat niin paljon ulkonäköään kun elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita. Johtuuko se meidän yhteiskunnasta vai mistä?:/ Vai eivätkö ihmiste koe olevansa rakastettuja ilman hyvää kroppaa?

Yksi ystäväni sairasti ennen anoreksiaa ja sairaus vaikutti syömisne lisäksi koko ihmiseen, niin hänen henkiseen kuin sosiaaliseenkin puoleen. Olen sitämieltä että syömishäiriöt ovat mielenterveysongelmia, koska sairaus on ennen kaikkea psyykkinen, vaikka kehokin siinä kärsii. Lähihoitajana olen kiinnostunut aiheesta:)

Pidä itsestäsi hyvää huolta ja muista kuinka ihana oot!:))&lt;3

- Halina

Hempsu (Ei varmistettu)

Kiitos, kiitos, kiitos! Itse olen myöskin sairastanut jonkin asteisen, ei-lääkärin diagnosoiman, anoreksian ja alimmillaan painoindeksini oli alle 14... Luulin, että se olisi ollut elämäni lowest point, mutta kun vihdoin pääsin irti itseni nälkiinnyttämisestä, aloinkin ahmia. Ja sillä tiellä olen edelleen.... Joka kerta päätän, että tämä on viimeinen, mutta mikään niistä kerroista ei kuitenkaan ole jäänyt viimeiseksi. Poikaystäväni on avuton tai siis tällä hetkellä hän ei edes tiedä, että tätä jatkuu edelleen. Valehtelen hänelle kaiken olevan jo takana. Asumme yhdessä ja pystyn silti valehtelemaan näin elämäni rakkaimmalle henkilölle. Muille tätä salaisuutta en edes ole jakanut. Tämä todellakin on elämäni lowest point ja tätä on jatkunut jo kolmisen vuotta... En tiedä, miten pääsen tästä ja koska, mutta se mitä halusin kommentissani kertoa oli se, että juuri eräänä päivänä luin hieman katkerana tätä sinun blogiasi ja mietin, että helppoahan tämä on sinulle, kun et kärsi syömishäiriöstä. Anteeksi rumat ajatukseni, nyt tiedän paremmin. Nyt myös jaksan taas uskoa siihen, että ehkä edellinen kerta jäi oikeasti viimeiseksi. En enää jaksaisi tätä... miten vaikeaa voi olla syödä normaalisti?

Mua hävettää jopa jättää tämä kommentti, vaikka teen sen täysin anonyymisti. Et ymmäräkään, kuinka suuri merkitys tällä sinun tunnustuksellasi oli minulle. Saara, iso kiitos sinulle rohkeudestasi &lt;3

Sanna L. (Ei varmistettu)

Kuinka rohkea oletkaan kun pystyt jakamaan näinkin ison asian! Itse olen joutunut vierestä aikoinaan katsomaan kun rakas ihminen on sairastanut anoreksiaa. Tämä kirjoitus nosti ne ajat mieleen..
Kiitos huippu blogista!
Ja nauti treenaamisesta, syömisestä, ja muista kuunnella itseäsi! :-)
-Sanna

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos Saara tästä tekstistä, kaikki mitä olet kokenut ja kerroit, on kuin kopio omasta elämästäni. Itse olen myös sairastanut pahan anoreksian sekä ollut myös monta vuotta bulimia ja ahmimis kierteessä missä olen edelleenkin. Painoni vaihtelee edelleen -20kg tai +20kg vuodessa ja yritän kynsin hampain päästä siitä kierteestä eroon vieläkin. Olen kuitenkin pikku hiljaa alkanut menestymään vauvan askelein eteenpäin ja nyt minulla on ekaa kertaa elämässäni toivoa siitä, että jonain päivänä minä olen tästä sairaudesta kokonaan terve :)

Kiitos ihan mahtavasta blogistasi ja rohkeudestasi kertoa näinkin henkilökohtaisesta ja arasta asiasta. Sä oot aivan uskomattoman hyvä esimerkki kaikille meille nuorille naisille tällä blogillasi! Sä oot niin upea, että sanoja sitä miten upea olet, ei ole edes olemassakaan! Kiitos! &lt;3

meowww (Ei varmistettu)

Uskomatonta rohkeutta ja todella hienoa, että jaoit tämän asian! Paljon kaikkea hyvää sinne :)

(Project) Laura (Ei varmistettu)

Sä olet voittaja, jee! Go Saara!

Pullapostia (Ei varmistettu)

Rohkea veto kirjoittaa tänne. Tämä antaa varmasti potkua monelle. Itse olen sairastanut bulimiaa 15 vuotta. Välillä oli vuosia, että se oli tavallaan jo poissa ja luulin parantuneeni, mutta aina elämän karikoissa se tuli takaisin. Kävin jopa lääkärissäkin, mutta psykologi suhtautui minuun todella negatiivisesti ja syytti minua lapselliseksi kun olin 26 vuotias ja sairastin tällaista "teinien tautia". En enää halunnut käydä terapiassa. Yliopistosta löytyi terveydenhoitaja, joka oli aivan mahtava. Hänen avullaan pääsin hyvään alkuun parantumisessa. Kuitenkin kuinka kliseiseltä se kuullostaakaan niin parantuminen lähti käyntiin vasta kun uskalsin rakastua ja sain oikeaa vastarakkautta nykyiseltä mieheltäni. Viimeisen vuoden aikana olen oksentanut kaksi kertaa. Eli todella vähän. Olen onnellinen ja voin kokea parantuneeni. Silti syömisen tarkkailu on minulla koko ajan läsnä. Laihduttaminen on edelleen vaarallista. Haluaisin painostani 5kg pois, mutta en voi tehdä siitä numeroa itselleni. Oksentamisen ja ylensyönnin vaara on koko ajan mukana.

Tsemppiä meille kaikille, jotka kantavat syömishäiriön viittaa harteillaan!

Mainitsemani piste on se, jolloin huuma painon putoamisesta vie voiton järjestä. Vaatteet alkavat näyttää kivemmalta, ihmiset kehuvat hoikistunutta ulkonäköä ja pienemmät ruokamäärät tuntuvat jo normaaleilta. Niin normaaleilta, että ei varmasti haittaa, vaikka niitä vielä vähän pienentää ja nopeuttaa prosessia.

 

Tuttu juttu. Mulla myös on anorektisia piirteitä, kukaan ei oo koskaan diagnoosia onneksi antanut ja jotenkin oon aina saanu pidettyä järjen mukana. Mutta sitten se järki lähtee, just siitä fiiliksestä. Hassua, itsekään en halua olla mikään laiha. Haluan säilyttää muotoni. Jotenkin on vaan kuitenkin ajatus takaraivossa että sua ei arvosteta jos et oo laiha. Ja että et voi saavuttaa mitään jos et oo laiha. Ehkä se on tätä nykypäivää ja yhteiskuntaa. Harmi sinänsä, koska mielestäni muodot ovat kauniita. Vaikka jokainen on kuitenkin kaunis, oli minkä muotoinen tahansa. Se pitäisi vain aina muistaa =) <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos todella hyvästä kirjoituksesta! Kuulosti todella tutulle. Itselläni onneksi myöskin paranemisvaihe bulimian kanssa hyvässä mallissa, kun sain kerrottua asiasta äidilleni. Olin yrittänyt päästä "tavasta" eroon jo pidemmän aikaa, mutta jotenkin asian kertomisen jälkeen tajusin vielä entistä paremmin, miten typerää on vahingoittaa omaa terveyttää ihan tahallaan. Mutta aivan mahtava kirjoitus- kiitos siitä! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Minulla on myös melko samanlainen tarina takana. Anorektisia piirteitä, bulimiaa ja lievää ahmimishäiriötä, johon ei liity oksentamista. Olin lapsena pyöreä, kuihdutin itseniäni, jonka jälkeen tuli semmoinen olo, että nyt joku huomaa ja oli pakko syödä, josta sitten lähtikin bulimiakierre. Siitä pääsin osittain "eroon" alettuani syömään e-pillereitä, koska pelkäsin niin paljon tehon heikkenevän :D Ja luonnollisesti painoa alkoi tulla lisää, kun en enää oksentanut, mutta ahmiminen(+muu tunnesyöminen) jatkui. Tällä hetkellä ylipainoa on reippaasti, lääkärit kehottaa laihduttamaan, mutta en uskalla. Pikkuhiljaa olen yrittänyt opetella oikeita elämäntapoja ja yrittänyt tankata omaan päähän, että parempi edetä hitaasti, ettei tule niitä ylilyöntejä. Olen mielummin tämmöinen punkero, hyvillä elämäntavoilla ja onnellisena, kuin epätoivoinen ja epäterveellinen täydellisyyden (jota ei kuitenkaan koskaan tavoita) tavoittelija.

hetajau (Ei varmistettu)

Saara, oot ollu mun esikuva jo monet vuodet ja joka vuosi vaan tykkään susta enemmän ja jotenkin aina kun kirjotat niin sitä on ihana lukea ja siitä tulee päivän kohokohta. Tänä keväänä muistan vieläkin kun näin bussista sut Tampereen Stockan edessä ja teki niin mieli tulla nykäseen hihasta ja kehaseen mutta en vaan sitten kehdannu:D Mutta halusin vaan sanoo että oot mulle ollu niiiin suuri inspiraatio ja rakastan ylikaiken blogias ! Haleja sulle sairaasti !

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana teksti! Mulla on nyt sellainen toivottomuuden vaihe meneillään. Tuntuu, ettei ahmimiset koskaan katoa, vaikka viikoksi tai pariksi saisinkin pidettyä itseni kurissa. On hirveän vaikea päästä tästä kierteestä pois, olet vahva nainen! Toivon itsekin pystyväni vielä samaan.

beentheredonethat (Ei varmistettu)

Joo kohtalontoveri löytyy täältä kyllä. On todellakin kokemusta siitä, kun on menty perse edellä puuhun. Itse asiassa kaksi kertaa olen sössinyt laihduttamisoperaationi tietämättömyydelläni, mutta nyt kolmannella kerralla kaikki sujuu vihdoin hyvin. Ensimmäinen mokani oli aivan kamala. Päätin, että lasken kalorit niin alas, että alkaa tapahtua. Tuli sitten syötyä n1200 kcal päivässä noin 5 kuukauden ajan. Ja liikuntaakin noihin päiviin mahtui, mutta liikunnan jätin kuitenkin vähemmälle, koska ajattelin, että en osaa arvioida kalorikulutustani. Noh, painoa alkoi kivasti tipahdellakin. Nesteet lähtivät ensin, sain juosta koko ajan vessassa. Ajattelin tuolloin, että se olisi jotenkin hyvä juttu, lähtee turvottelut kehosta viimein liikkeelle. Laihduin todella nopeasti ja sitten viimein, kun päätin, että NYT on hyvät mitat ja voin lopettaa, arvata saattaa, että mitä tapahtui. Lisäsin kaloreita ensin hyvin maltillisesti, n. 1500 tuli nyt syötyä päivässä. Huomasin kuitenkin, että aloin lihoa. Ihmettelin, että miten se on mahdollista, koska kalorit ovat kuitenkin yhä alhaalla. No selityshän tietysti oli se, että olin iskenyt aineenvaihduntani niin jumiin. Hormonaalisia ongelmia tuli myös, iho oli TODELLA huonossa kunnossa muutaman viimeisen laihdutuskuukauteni aikana. Myös kuukautiset jäivät pois. Onneksi kuitenkin tajusin, että minun täytyy lisätä kaloreita. Niin sitten tein, että lisäsin kalorit sinne 2000 paikkeille. Lihoin ihan valtavasti lyhyen ajan sisällä, mutta sain ainakin terveyteni takaisin: iho tuli kuntoon ja sain kuukautiset takaisin.

Hetken siinä sitten lihottuani jämähdin 73 kiloon, jossa pysyin kauan (n. vuoden ajan), päätin sitten taas aloittaa projektin kun viimein uskalsin (ajattelin, että täytyy antaa nyt elimistön palautua tuosta edellisestä rääkistä). Ja sitten taas mentiin. Tällä kertaa ajattelin, että teen kaiken oikein, syön tarpeeksi ja laihdutan itseni liikuntaa lisäämällä. Kävin salilla ja juoksemassa monta kertaa viikossa, pidin kuitenkin myös lepopäiviä. Kaikki tuntui rullaavan hyvin, kunnes pamahti ylirasitustila päälle. Mietin siinä sitten, että mitähän minä nyt mokasin. Lopulta tulin siihen tulokseen, että en panostanut tarpeeksi palautumiseen. Venyttelyni rajoittui siihen, että vain salitreenin ja lenkin päätteeksi pikaiset venyttelyt. Nyt olen vasta oppinut, että eihän tuollaisista venyttelyistä ole juuri mitään palauttavaa hyötyä. Lihas ei ole valmis vielä palautumaan heti treenin jälkeen, eikä venyttely ole muutenkaan suositeltavaa heti treenin jälkeen.

Siinä sitten ylirasitustilasta toivuttuani aloitin liikunnan uudestaan. Tällä kertaa lisäsin treeniohjelmaani päiviä, joina en tee muuta kuin käyn kävelylenkillä, jonka jälkeen venyttelen pitkään ja hartaasti kaikki lihakset läpi. Joskus teen myös niin, että esim. aamulla punttitreeni ja sitten illalla kävely+venyttely. Myös täydellisiä kokonaan liikunta-vapaita lepopäiviä pidän. Ja voin sanoa, että tuo venyttely todella on tärkeää. Ja huomaan heti olotilassanimuutoksen, jos en pitkään aikaan venyttele vaan käyn pelkästään vetämässä punttitreeniä. Olo on turvonnut ja ahdistunut. Olen myös huomannut, että silloin, kun lihakset ovat tukossa, ruokahaluni on suurempi. En ole varma mistä se johtuu, mutta uskon sen jollain tavalla liittyvän siihen, että kroppa on stressitilassa. Suosittelen siis todella panostamaan palautumiseen, koska sillä on väliä. Nyt voin ilolla katsoa, kuinka vanhat vaatteeni kutistuvat ja peilistä näkyy koko ajan vain solakampi nainen :) Hitaasti, mutta varmasti kohti tavoitetta.

beentheredonethat (Ei varmistettu)

heh, piti siis sanoa, että vanhat vaatteeni jäävät isoiksi eikä, että vanhat vaatteeni kutistuvat :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos jokaiselle rehellisestä kirjoittamisesta. Olen jo turvallisesti ohittanut ne ikäkaudet, joiden aikana tytön paras ystävä on pelkkä peili. Dieettien kanssa elämä oli kohdallani hyvin vaarallista sillä tein saman virheen, kuin nuoret yleensä. Hoikkuuden tavoittelussani unohdin, että lihasvoima, kestävyys, sitkeys, periksiantamattomuus, älykkyys ja menestyminen ovat yksi ja sama kokonaisuus. Lihaksiston kehitys vaatii ehdottomasti terveellisen ja monipuolisen ruokailun joka ikinen päivä. Sen ei tarvitse olla muodikasta. Peruskunnon pelkkä ylläpito on samaa kuin pinaattikeitto, puurot, vellit, kokomaito, tukevat ja vahvat ruuat.. keitot. Älkää hyvät ihmiset vain ryhtykö laskemaan kaloreja sillä pieleen menee. Iloinen ja mukavakin elo muuttuu pelkäksi kidutukseksi. Terve ihminen urheilee, liikkuu, syö aina kun on nälkä, kuluttaa kalorinsa, nukkuu hyvin ja herää aamulla surutta. Ellei raha riitä ruokiin, on asia ratkaistava jollakin tavalla! Monista valokuvista näkee, että nuori on fyysisesti heikko. Siihen ei auta muu, kuin koulutetun ravintoterapeutin ja yleislääkärin vastaanottoajan varaaminen. Eri ihmisillä on eri mittasuhteet, siksi kehokin vaikuttaa erilaiselta. Ihannevartalo on vain harvoilla. Luonne on tärkein. Jäntevä keho kehittyy vuosien harjoittelun tuloksena. Harjoitteluun kuuluu myös lepoa, lepotaukoja. Kokeilkaa siirtymistä kalkkunasta kokonaan kasvisruokavalioon sillä monissa anorektikoissa uinuu hiukan rehevä, energinen kasvissyöjä. Se ei tule olemaan alussa helpoa mutta onnistuu. Älkää kokeilko vaan toimikaa rauhassa, rentoutuneina. Yksi päivittäinen turha pulla ja suklaapatukka näkyvät vatsan seudulla. Joidenkin vuosien kuluttua ovat omat lapset syntymässä, siihen mennessä olisi kerrytettävä sekä iloista asennetta, että vastustuskykyä sairauksille. Jumpatkaa kilot pois mutta syökää niin paljon, kuin sielu sietää. Terveisin Teitä ajatteleva

Kommentoi