Miksi liikun ja miksi en?

Ladataan...
Elämäni Kunnossa

Tiiti haastoi mut rinnakkaisbloginsa kautta pohtimaan ja jakamaan syitä omaan liikkumiseeni ja toki myös liikkumattomuuteeni.

Mä päätin, että näpytän tän tekstin ennen kuin tutustun kenenkään muun kontribuutioon aiheen osalta, koska muuten tää menee kuitenkin matkimiseksi! 

 

Miksi liikun?

1. Parempi fiilis itsestä

Tää on kyllä aina ollut ja tulee varmaan olemaan se suurin draivi. Puhuttiin sitten pääkopan sisällöstä tai rasvaprosenteista, treenaaminen tekee mulle kokonaisvaltaisesti hyvää

Tässä on turha käydä miljoonatta kertaa läpi kaikkia treenaamisen hyviä puolia, koska kyllä me kaikki ne tiedetään.

Mulla on vaan miljoona kertaa parempi fiilis sekä itsestäni, että koko elämästäni, kun treenaan säännöllisesti. Urheilu rytmittää mun muuten rytmitöntä elämää ja kun muistaa pitää tavoitteet mielessä, se tekeminen on mielekästä ja palkitsevaa.

Mulle treenaaminen ei varsinkaan talvisin ole se asia, mitä lähden tekemään "liikkumisen ilosta", mutta liikkumisen jälkeen mä olen poikkeuksetta äärimmäisen iloinen siitä, että tuli taas kerra lähdettyä hommiin.

 

2. Haamurajat

Treenaamisen tehtyä vankkaa jalansijaa mun elämässä, mä olen tehnyt monia juttuja, joita en olisi itsestäni uskonut. Monet niistä on tapahtuneet hampaita kiristellen ja jumpitellen, mutta askel kerrallaan mä alan tuntea omaa kroppaani ja nähdä sen vahvuudet ja heikkoudet. Jälkimmäisiä on toistaiseksi vielä enemmän...

On olemassa niin paljon ihan perusjuttuja, mihin mä en ole pystynyt vielä kertaakaan elämäni aikana kunnolla, mutta mitkä mä aion tulevina vuosina tehdä.

Mä haluan:

  • Vetää leukoja
  • Punnertaa oikeasti ja yli 5 kertaa
  • Tehdä kärrynpyörän
  • Seisoa käsilläni! Lopulta muutenkin, kuin seinää vasten
  • Kiivetä köyttä pitkin
  • Tehdä siltakaadon

Kun kaikki nää on suoritettu, voin ehkä alkaa miettiä spagaattia ;)

 

3. Henkinen voitto vaatekaupoissa

Oon jojoillu tarpeeksi monta kertaa kokojen 36 ja 42 välillä tietääkseni, että 10kg vähemmän rasvaa ei tee mun elämästä merkittävästi parempilaatuista. Mun pään sisältö ja asenne on se, mikä ratkaisee mun onneni määrän. 

Ainoa aspekti, mitä rasvattomuus voi parantaa selkeästi olisi mun vaatekaapin monipuolistaminen! Don't get me wrong, mulla on oikein loistava vaatekaappi, mutta se on monien hienojen sattumusten seurausta.

Mä en muista, että olisin ikinä mennyt vaatekauppaan sillä fiiliksellä, että JES mä voin valita täältä ihan mitä tahansa ja se näyttää upeelta mun päällä (joojoo, ei kukaan voi, mutta kyllä te tiedätte, mitä mä tarkoitan).

Joku voisi väittää, että tää on asennekysymys, mutta mä voin kutsua ne ihmiset mun kanssa kokeilemaan jotain Ginan kiiltäviä trikoohaalareita ;)

Silloin, kun mulla oli kroppaa vetää päälle ihonmyötäisiä pikkumekkoja, oli omakuvani täysin vääristynyt ja sitä ei tullut koskaan tehtyä. 

Tän takia mä tiedän, että mulle yksi valtava ilon hetki tulee olemaan se, kun vetäisen jalkaan ihan tavalliset farkut, ilman että joudun taistelemaan jenkkakahvat esiin taikovien, reisistä liian kireiden ja polvista heti löystyvien housujen kanssa kanssa.

Hmm.. Tosin tän mun äässiprojektin kanssa tääkin saattaa olla tavoittamaton unelma ;)

 

Miksi makaan sohvalla ja syön suklaata?

1. Se on helpointa

Kuten mainitsin jo aiemmin, harvemmin sitä tulee laskettua minuutteja siihen että saa lähteä salille innosta puhkuen (varsinkaan jos tiedossa on bulgarianit..). Iisimpää on lösähtää sohvalle karkkipussin kanssa ja katsella vähän sarjoja telkkarista.

Mitä pidempään tätä tekee, sitä syvemmälle siihen itseinhoon kaivautuu ja se kierre on aina vaan vaikeampi katkaista.

Ei joka päivä tarvitse tai saa vetää itseään piippuun, mutta en muista yhtäkään treeniä, jonka jälkeen olisin ihan oikeasti ollut sitä mieltä, että olisi ollut parempi jäädä kotiin.

Hetkinen.. Paitsi ehkä se 10km lenkki Annalasta Tampereen keskustaan :BB

 

2. Koska pelottaa

Mitä jos mä en koskaan onnistukaan ja saavuta edes yhtä mun tavoitteista?

Mä olen epäonnistunut ja pettänyt itseni tällä saralla niin monta kertaa, että jossain takaraivossa kolkuttaa vieläkin heikkoina hetkinä se ajatus, että: "Et sä taaskaan onnistu, parempi vaan jäädä kotiin. Ja hae lisää sitä suklaata." 

Tää on tyhmintä mitä voin itselleni tehdä ja vaikka mä tiedostan sen silloinkin, kun ajatus hiipii aivoihin, sitä vastaan on hankalaa taistella. 

Epäonnistumisen pelko on irrationaalisin ja samalla kaikista todennäköisin syy siihen, miksi pettäisin itseni taas kerran.Se, että mä voin sanoa sen ääneen (hehe, tai siis kirjoittaa sen äänettömästi julkiseen levitykseen) asettaa homman kuitenkin oikeaan perspektiiviin. 

Ei mulla ole mitään muuta voitettavaa kuin itseni ja mä olen todistanut jo lukemattomia kertoja, että se on ihan mahdollista :)

 

3. Joskus ei yksinkertaisesti vaan huvita

Niin, että ei vaan huvita! 

Jos treenit on muuten sujuneet hyvin ja homma on kaikin puolin jiirissä, ei ihan aina vaan tartte, jos ei haluu.

Tämä on mun mielestä sairastumisen tai jonkinlaisen urheiluvamman lisäksi ainoa oikea syy skipata treeni!

Jos olotilan aiheuttajana on jokin ajatus kohdasta 1 tai 2, itseni tuntien salille on parasta mennä, vaikka sitten menisi vain polkemaan kuntopyörää puoleksi tunniksi. Periksi ei saa antaa minkään turhanpäiväisen takia.

Sitten kun kyseessä on todella vain vahva intuitiivinen aavistus siitä, että nyt olisi parempi ottaa chillisti - anna palaa.

 

Share
Ladataan...

Kommentit

MimmuK.

Itellä on joskus ollut tuota ettei voinut koska pelotti. Pelotti mennä salille koska ajattelin että kaikki siellä on maailman täydellisimpiä ihmisiä, pelotti mennä ryhmäliikuntatunneille koska siellä oli kovakuntoisimmat tyypit ketkä katsoo nenänvarttaan pitkin muita. Onneksi olin väärässä, ja onneksi tuli mentyä :)

En muista katuneeni muuta liikuntaa kuin 

a) Sattuu/olen kipeä, mutta mennään silti-liikuntaa: Siitä tulee pahemmin kipeäksi tai rikkoo itsensä

&

b) Nyt kun raskauden jälkeen aktivoin taas liikuntaharrastusta, harmittaa välillä että tuli käytyä liikkumassa. Ei liikunnan itsensä takia vaan siksi että tulee kotona riideltyä vauvan hoidosta tms.

Uneton Helsingissä (Ei varmistettu)

Kuule, oon miettinyt tässä kovasti mitä tarkoittaa, kun puhutaan peruskunnosta. Osaisitko sä selventää asiaa? Oon aina hokenut, että mulla on huono peruskunto, kunnes aloin miettimään ymmärränkö mitä puhun. Oonko mä syntynyt sen peruskunnon kanssa? Onko se kehittynyt mulle joskus lapsuudessa? Voiko peruskuntoa muuttaa pysyvästi treenaamisen avulla vai palaako ihminen lopulta tähän samaan "vakioon", kun innostuu vaan vetämään taffeleita sohvalla?

Että tämmöset kummittelee mun mielessä puoli neljältä.
Kiitos vastauksesta jo etukäteen.

??? (Ei varmistettu) http://ewcliches.blogspot.fi

niin totta kaikki!
mulla viel lisänä, et sali on muovannut paitsi kroppaa myös aivoja paremmille urille: musta on tullut kärsivällisempi :D tai kun ei salilla voi käydä asenteella "mulle heti nyt tuloksia tänne tällä sekunnilla, tein sentään jo 12 toistoa, missä mun teräspakarat, tästähän ei tuu mitään", niin en odota sitä nyt muiltakaan elämän osa-alueilta; on ihan ok et asioihin ja kehitykseen menee aikaa. rome wasn't built in a day etc..
ja myös sinnikkyyttä, koska salilla miettii että "en mä pysty viel viiteen toistoon, MÄ KUOLEN, OIKEESTI DELAAN TÄHÄN PAIKKAAN" ja sit ne toistot tekeekin (ja viel +1 kaupan päälle ;)), ja samanlaista asennetta on sittemmin tullut sovellettua muuallakin elämässä, esim koulujutuissa. ihan mieletöntä!! musta on tullut ihan zen master. :D eli sali - myös sellaisia positiivisia vaikutuksia joita ei tullut ajatelleekskaan!

http://ewcliches.blogspot.fi

Halina (Ei varmistettu)

Mulla on ollut kanssa noita pelkoja huonommuudesta, eli siitä että olen vertaillut itseäni muihin ja ahdistunut omasta osaamattomuudestani! Näitä kammoja on ehkä lisännyt joukkuelajit, joissa fakta nyt vaan on se(kisamielessä) että jos et osaa, et pelaa. Ja ymmärrän sen täysin sillä voittamaanhan kisoihin lähetään! Silti on tununut kurjalta joskus jäädä vaihtopenkille istumaan.Tämän vuoksi en halua kilpailla, koska se ei ole mun juttu:D Tykkään harrastaa, tykkään pitää hauskaa, nähdä kavereita ja nauttia liikunnasta.

Aloitin tänä syksynä Judon, mikä on mahtava laji siinä mielessä, että nyt kilpailen itseni kanssa. Se sopii minulle paremmin! :) Vaikkakin nyt huominen vyökoe jännittäää...!!

Mutta vaikka välillä liikuntaan liittyy näitä epämiellyttävämpi tuntemuksia, niinen enää ikinä voisi jättää liikuntaa elämästäni!! Se on s ehenkireikä joka auttaa arjessa! Musta on ihan parasta oppia uusia asioita ja haastaa itseäni!

Musta toi sun listat mitä haluat tehdä oli niin ihana ja symppis! Mulla voisi olla ihan samantyyppinen:))

t: Halina, joka oppi tänä syksynä judossa (19- vuotiaana) tekemään kuperkeikan

Kommentoi

Ladataan...