Tankotreeni-ideoita ja muita tunnelmia Poltteelta

Elämäni Kunnossa

Lauantai oli ehkäpä tämän kesän toistaiseksi paras päivä! Lähdettiin poikaystävän kanssa käymään Särkänniemessä, ja päätettiin käydä hoitamassa päivän treenit Poltteella heti aamutuimaan.. Eli klo 12 :D

Edellisiltana olin vaihteen vuoksi Vetosalilla, ja viikonloppusuunnitelmansa roskakoppaan heittänyt Nata (mulla on oikeasti myös muita kavereita..) valitteli tyhjää kalenteria. Heitin ilmoille road tripin Manseen ja kerroin vielä mahdollisuudesta testata Poltteen meininkiä. Meidän autossa oli vielä koko takapenkki tyhjänä, joten kyytiin vaan! Päätöksentekoon kului ainakin 2min, ja tiesin että autoradiota ei enää tarvittaisi viihdykkeeksi :B

Oikeasti mun juoni oli vaan viedä Nata Poltteelle, koska tiedän että mun kavereista se osaa varmasti arvostaa niiden tiloja ja meininkiä kaikista eniten!

 

Oltiin paikalla hyvissä ajoin, joten ensimmäisenä vedettiin hyvät alkulämmöt ja tehtiin vähän dynaamisia venytyksiä, että jumiset koipemme pääsisivät mukaan töihin. Edellispäivän SJMV oli jumittanut molempien takareidet aika huolella, mutta muu kroppa tuntui mukavan vetreältä.

Tuntia oli vetämässä mulle aivan uusi tuttavuus Aki, mutta olisihan mun pitänyt tietää, ettei Jouni ottaisi tunnin vetäjäksi ketään jonka laatu ei sopisi Poltteen standardeihin. En siis joutunut hetkeäkään selittämään, että "normaalisti totanoinniin siis", vaan keskityin pyyhkimään hikeä ja tekemään hyviä toistoja.

 

Aluksi lämmiteltiin kunnolla läpi kaikki käytettävät nivelet (lue: eli siis ihan kaikki) ja tehtiin tunnin liikeratoja läpi sekä kepin, että tankojen kanssa. Siihen päälle vielä vähän mittarimatopunnerruksia ja mittarimatoja muuten vaan, ja kaikilla oli hyvä hiki päällä jo ennen ensimmäistäkään kunnon työsarjaa..

 

Tehtiin tunnilla ihan nerokasta liikesarjaa, ja itselleni tuli ennen kaikkea sellainen facepalm-olo, kun en ole keksinyt vastaavaa aiemmin. Yhteen sarjaan mahtui nimittäin:

Rinnalleveto

Etukyykky

Vauhtipunnerrus

Takakyykky

Vauhtipunnerrus niskan takaa

Kaikki liikkeet tehtiin siis putkeen, ja yksi sarja sisälsi tämän combon viidesti. Treeni taas sisältyi kolmesta kierroksesta 

 

Tässä meitsin RiVe (ja MaVe) aloitusasento, ja nykäisyvaihe ennen tangon alle pudottautumista. Riveä olen tehnyt todella vähän, mutta tekniikka parani taas kerran vähän paremmaksi!

 

Ja siitä vähän etukyykkyä heti perään. Yleensä teen etukyykyn kädet ristissä, mutta parempi vaan treenata tätä versiota. Asento on muuten parantunut alkuajoista paljon, vaikka kyynärpäät voisivatkin olla vielä vähän korkeammalla!

 

Siitä sitten vauhtipunnerrukseen, jonka jälkeen tanko laskettiin niskaan ja tehtiin perään takakyykky. Nämä kuvat on otettu varsinaisen treenin jälkeen, joten uskallus ei ihan riittänyt kyykyn maksimisyvyyteen. Parannusta kyykkysyvyydessäkin on silti tullut - jee!

Nike Free:t muuten eivät ole kovinkaan hyvä valinta tällaiseen treeniin. Painonnostokengät siintävät mun haaveissani, ja olen tehnyt niistä toiveen synttärilahjakeijullekin.. Koko on btw normaalisti 40, mutta Nikeissä varmaan 40.5... VINK VINK VAAN!

 

Go Nata go!

 

Voimaosuuden jälkeen keräiltiin ja hölskyteltiin itseämme hetki, ja sen jälkeen tehtiin vielä kahden minuutin punnerrus- ja vatsatreeni. Ajatuksena oli testata, kuinka monta liikettä ehtii tehdä minuutin sisällä. Unohdin jo omat tulokseni, mutta alle 30 taisivat olla molemmat.. Pitääpä testata joskus, kun voimat on kunnossa!

 

Lopuksi fiilis oli hyvä, ja tietysti hikinen ;) Ihana Polte, syksyllä me nähdään taas enemmän <3 <3 <3 Onneksi Vetosalilla on myös superkivaa! Kaikella rakkaudella Elixialle, mutta sinne en juurikaan kaipaa :B
 

Mä jään jännityksellä odottamaan Natan analyysiä Poltteesta!

Share

Kommentit

Inka / alternatiiviurheilija.net (Ei varmistettu) http://alternatiiviurheilija.net

Et viitsisi hommata blogin lukijoille jotain erikoisalennusta syksyä varten? Mua polttelisi kovasti aloittaa syksyllä treenit siellä! Ois kauuuuheeen kiva ;)

Pikku-Kirppu (Ei varmistettu)

Hah, näkyypä omakin peppu kuvassa :) Mutta oli aikas hyvä toi liikecombo.

Vierailija (Ei varmistettu)

ei polte ole niin kallis että sinne tarvisi mitään lisäaleja jotta vois siella alottaa. :) 47 € kuussa ei oo mun mielestä musertava hinta. (vertaa esim. elixia). http://www.poltesali.fi/hinnasto

Tuttu liikesarja, sen nimi on muuten bear complex. Ihanan kamalaa! :D

Tiiuli (Ei varmistettu)

Hahah jostain syystä otsikon perusteella luulin että luvassa ois tankotanssiliikkeitä! :D Asiaan ei varmaan yhtään vaikuta se että harrastan tankotanssia.... mut käyn mä salillaki! :D

miffa.s (Ei varmistettu) http://miffas.blogspot.com

Nouu, en kestä! Minäki tahon taas Poltteelle. Kesä Helsingissä on jees, mutta salille kaipaan! Onneksi perjantaina ehtii edes ohikulkumatkalla käydä Treellä siivoomassa kämppää, samalla kerkeis toivottavasti illan mix-tunnille... Ja seuraava vkl kokonaan Treellä, jihaa! Heh, kylläpäs voi olla intona treeneistä... :)

Janddu (Ei varmistettu) http://motionefin.blogspot.fi/

Loistava kokonaisvaltainen liikesarja. Tänään tein justiin samaa settiä eli bear complexia :)

Kommentoi