Ladataan...
Elämäni Kunnossa

Kirjoitin viime kesänä kompressiosäärystimistä, joiden käyttöä olen jatkanut säännöllisesti tähän päivään saakka. Säärystimien kaveriksi sain hiljattain järjestetystä pressitilaisuudesta myös hieman kevyemmällä kompressioteholla höystetyt ZeroPoint Hybrid Silver -sukat. Hybrid Silver -malli on tarkoitettu etenkin urheilusuorituksia arkisempiin tilanteisiin, ja itse olen käyttänyt niitä testimielessä todella pitkien seisomatyötä vaativien työpäivien aikana.

Olen ollut sukkien toimivuudesta niin vaikuttunut, että tahdon suositella ja vinkata niistä kaikille päivittäin jalkojensa varassa työskenteleville! Mielestäni ne nimittäin ovat pienen sijoituksen arvoiset..

Jyväskylästä käsin maailmaa valloittavan ZeroPointin toimivuuden takana on vahva luotto lääketieteelliseen kompressioon ja pitkäjänteiseen tuotekehitykseen. Jokaisessa tuotteessa on taattu, ylöspäin kevenevä kompressio, jonka teho säilyy käyttö- ja pesukerroista riippumatta.

Oikeanlaisella kompressiolla on tarkoitus pitää valitun raajan laskimoläpät suljettuina, jolloin ylimääräisiä nesteitä ei pääse kertymään treenin tai pitkän työpäivän aikana jalkoja väsyttämään. Kompression voimasta tehostunut lymfakierto poistaa lihaksista tehokkaammin epäpuhtauksia ja maitohappoja, jolloin jalat pysyvät käyttökelpoisina ja virkeinä pidempään.

Teen itse pari kertaa kuukaudessa pitkiä seisomatyöpäiviä, ja vaikka olen yrittänyt valita työkeikoille laadukkaat kengät ja oikoa raajojani säännöllisesti, ovat jalkani lähes poikkeuksetta päivän jälkeen väsynein ruumiinosani. Otin ZeroPointin kompressiosukat testikäyttöön noin kuukauden mittaisen työputkeni ajaksi, ja käytin niitä jokaisena seisomatyöpäivänä - ja tulenpa muuten käyttämään niitä samaan tarkoitukseen jatkossakin :D

Pahin koetinkivi oli 19h kestänyt kuvauspäivä, jonka aikana istuin tai lepuutin jalkojani muulla tavalla alle 2h. Olin jo aamulla töihin lähtiessäni valmistautunut siihen, että yöllä kotiin palatessani jalat ovat taas ensimmäinen tuskani aihe. Oli ilo olla väärässä, enkä keksi tähän yhtälöön mitään muuta muuttujaa, kuin uudet sukat. Hybrid Silver sukkien kompressio on sen verran kevyt, että niitä voi periaatteessa pitää jalassaan niin kauan, kuin se tuntuu mukavalta. Materiaalin sekaan kudottu hopeakuitu pitää jalat kaiken lisäksi raikkaan tuoksuisina, eikä sukkahiki pääse yllättämään pitkälläkään aikavälillä. Kompressiosäärystimet eivät valitettavasti sovellu lentosukiksi tai istumatyöskentelyyn, sillä tällaisissa tilanteissa kompression täytyy lähteä nilkasta asti. 

 

 Pakko muuten vinkata vielä kätevämmästä tavasta pukea kompressiosukat jalkaan, koska Manseboy onnistui repimään yhdet kokonaan hajalle.. Sukkani ovat juuri pesussa, joten päätin selkeyden vuoksi piirtää ohjeet! Käännä siis ensin sukan koko varsiosa väärin päin, pue sukkaosio jalkaasi kantapään yli, ja vedä varsi sitten jalkaterän yli.  Älä kisko vartta polvitaipeeseen asti, vaan jätä pohjetta näkyviin muutaman sormen verran. Mä olen näiden sukkien suhteen paitsi mainoksen, myös henkilökohtaisen testin vakuuttama. Jatkan fiilistelyä ja käyttöä uusia kompressiotuotteita odotellessani!

 

Onko joku muu testannut kompressiosukkia työympäristössä?

 

Share

Ladataan...
Elämäni Kunnossa

Ranne sitä ja ranne tätä ranne ranne ranne.. Eihän täällä enää muusta puhutakaan! Tällä kertaa tahdoin kuitenkin vinkata teille tästä sulkapalloliiton tekemästä pitkähköstä ja perusteellisesta videosta. Videolla esitetään reilusti liikkeitä ranteiden lämmittelyyn ja vahvistamiseen, eikä muutaman harjoitteen lisääminen jokaisen treenin alkuun varmasti tekisi huonoa kenellekään... 

Vaikka videon liikkeet esitetään sulkapalloilun puitteissa, toimivat ne aivan yhtä hyvin meille muita lajeja harrastaville.

Harvoin sitä tulee mietittyä, miten kovan rasituksen alla ranteet ovat melkein lajissa kuin lajissa, jos sivuutetaan jalkoihin keskittyvät pallopelit. Siihen päälle vielä näyttöpäätetyöskentelyä tai kädentyötä vaativa työ, niin resepti alkaa olla selvillä. 

Rakastakaa siis ranteitanne, ja tsekatkaa video samaan syssyyn! 

 

p.s. Meitsihän oli aikanaan suuri sulkapallolupaus... ehkä noin 4-vuotiaana ;)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Elämäni Kunnossa

Kyllä, vihdoinkin, olen päivittänyt treenimusalistaani! Luvassa on biisitolkulla suurimman osan inhoamaa, mutta meidän harvojen ja valittujen rakastamaa sekoilumusiikkia ilman genre-rajoitteita. Hyviä nostatuksia ja syviä droppeja, joista on mahtavaa pinkaista HIIT-treenin vaatimaan spurttiin.

Kiroa makuni alimpaan manalaan tai nappaa pari biisiä omaankin käyttöön - enjoy ^_^

 

Loppuun vielä pari ei niin treenillistä, mutta muuten vaan huikaisevan paljon tunteita herättävää kipaletta.

 

Share
Ladataan...

Pages