Ladataan...
Elämäni Kunnossa

Kaupallinen kampanja - yhteistyössä Aurinkomatkat

Voi JUKU miten innoissani olen juuri nyt. Olimme ManseBoy85:n kanssa tänään pari tuntia kestäneellä Discover Scuba -sukelluksella, joka on siis ensipuraisu sukellukseen tällaisille täysille amatööreille. Tai, minä olin oikeastaan porukan ainoa amatööri, mansen poika kun on sukeltanut samantyyppisellä retkellä aiemminkin, mutta hieman lämpimämmissä vesissä Thaimaassa.

Discover Scuban sisältö on simppeli ja aamupäivän kestäneen retken aikana käydään läpi:

  • Perusmerkistö (kaikki ok, ylös, alas, jotain pielessä jne.)
  • Paineen tasaus
  • Regulaattorin kanssa hengittäminen ja sen puhdistus, sekä sen etsiminen ongelmatilanteissa
  • Lasien tyhjentäminen veden alla
  • BCD:n eli kelluntaliivin käyttö (itse sukelluksessa ohjaaja operoi kaikkea, eli mitään ei sinänsä tarvitse opetella)

Mitään ei siis tarvitse osata, ja kaikki toimii ns. avaimet käteen -periaatteella! Tähän touhuun uskaltaa lähteä totaaliummikkonakin, eikä pinnan alle tai syvempiin vesiin lähdetä ennen kuin kaikki ovat oloonsa tyytyväisiä.

 

Lähdettiin reissuun aamutuimaan, ja sukelluskoulun minibussi poimi kahden hengen seurueemme suoraan hotellin pihasta. Koska lämpötila keikkuu tähän aikaan vuodesta 20-asteen molemmin puolin, on aamuisin ja iltaisin melkein pakko vetäistä pidempää hihaa suojaksi. Tajusin juuri, että manseboysta löytyy joka päivältä "lasit päähän" -kuva :D

Oltiin skarppeina odottamassa noutoa 5min etuajassa, mutta huomasimmekin pian, että olemme päivän ainoat sukeltajat!

 

Mitään sen kummempaa ohjeistusta emme reissua varten olleet saaneet, mutta meillä molemmilla oli päälysvaatteiden alla mahdollisimman ihonmyötäiset uima-asut, ja repussa kuivat vaihtoalusvaatteet, pyyhkeet ja vettä.

Niin ja tietysti kamera ;)

 

Sukelluskoulunamme toimi Lanzarote Ocean's Divers, jonka toimipiste oli muutaman kilometrin päässä rannalta. Ajoimme kuitenkin paikan päälle täyttämään esitietolomakkeen, jolla tarkastettiin että terveydentilamme on sopiva sukeltamiseen. Ei sydänvaivoja, ei ongelmia korvien kanssa jne. Molemmilla oli onneksi puhtaat paperit.

Toimistolla saimme myös käydä perusjuttuja läpi rauhassa, ja kokeilla varusteiden sopivia kokoja.

 

Kun hommat olivat selvät, näytti ohjaajamme Maria kartasta, missä todennäköisesti sukeltaisimme. Maksimisyvyydeksi tulisi tänään virtauksista riippuen 12m! Tässä kohtaa tuli mieleen, kuinka kauhistunut perheensä kanssa matkalle lähtenyt Hertta oli, kuullessaan sukellussuunnitelmistani :D

 

Sopiiko maski? Pysyykö päässä? Perfect fit, sanoi Maria.

 

Selkään kiinnitettävässä repussa on happisäiliön lisäksi yksi jos toinenkin uloke. Mukana roikkuu ainakin kaksi regulaattoria, BCD-letku, sekä tämä mittari, jolla seurataan syvyyttä ja jäljellä olevan ilman määrää. Näistäkään meidän ei tänään tarvinnut huolehtia, vaikka mieli tekikin ;)

 

Toimistolla aikaa kului ehkä n. 20min, eikä iloinen jännitys ehtinyt kertaakaan muuttua pelottavaksi paniikiksi, koska molemmat mukanamme sukeltaneet ohjaajat selittivät ja opettivat kaiken niin rauhallisesti. Kaikki asiat käytiin läpi useaan otteeseen, mutta en kertaakaan tuntenut oloani aliarvioiduksi tai tyhmäksi :D. Tämän jälkeen suuntasimme nokan kohti Playa Chicaa.

 

Rantaan päästyämme huomasimme, ettemme tosiaan olleet ainoat sukeltamisesta kiinnostuneet. Tämä ranta-alue on kuulemma yksi suosituimmista aloittelijoiden keskuudessa. Meri on kuitenkin suuri, enkä huomannut tai nähnyt muita sukeltajia vedessä vietettynä aikana kertaakaan!

 

Puvut päälle ja menoksi! Olo oli kuin supersankarilla, tai motocross-tähdellä. Olisi ehkä pitänyt ottaa nämä kuvat samassa perspektiivissä... Manseboyn 194cm varsi näyttää kerrankin melko hillityn mittaiselta :D

 

Puvun päälle kiskominen oli kuulemma päivin kovin homma, ja kun selvisin siitä ilman pienimpiäkään ongelmia, en voinut muuta kuin hymyillä. Niin ja ajatella: MENNÄÄN JO!!!!!!

 

Rantavedessä treenasimme ensimmäiseksi regulaattorin kanssa hengittämistä, koska hengittäminen on tärkein ja oleellisin juttu sukeltamisessa. Nopeahkosti sisään, ja rauhallisesti ulos. Sisään, ja ulos. Sukeltajat eivät kuulemma koskaan pidätä hengitystään - paitsi tietysti jos regulaattori tippuu ;)

Hengittämisellä on selkeä tehtävä paitsi hengissä pysymisen, myös sukellussyvyyden kannalta. Kun keuhkot ovat täynnä ilmaa, ne toimivat kellukkeina ja nostavat sinua ylöspäin. Rauhallisesti ulos puhaltamalla laskeudut siis takaisin pohjaa kohti. Simppeliä kuin mikä!

 

Olen aina ollut kuin kala veteen päästessäni, enkä osannut pelätä tai ahdistua veden alle sukeltaessani. Regulaattorin kautta saatu ilma antoi nimenomaan valtavan vapauden tunteen, ja halusin ensimmäisistä minuuteista lähtien oppia lisää! 

Kokeilimme matalassa vedessä eri tavat puhdistaa ja tyhjentää regulaattori, sekä vedellä täyttynyt maski. Kun kaikki näyttivät että hommat ovat OK, lähdimme syvemmälle 

 

45min hurahti veden alla toilaillessa kuin silmänräpäyksessä. Mitään ikävyyksiä ei kohdallemme osunut, mutta sitäkin enemmän hassuja kaloja, hienoja kasveja ja hymyilyttäviä hetkiä. En olisi malttanut nousta vedestä millään!

Kuvasimme sukelluksella myös muutaman videon, jotka latautuvat tosin niin hitaasti, että taidan saada ne julkaistua vasta huomenissa. Mä näytän sukelluspuvussani täydeltä ääliötä, kun Manseboy smoothisti jätti hupun pois päänsä päältä ja hulmuttelee leijonanharjaansa vapaana... #kade

 

Saimme ohjaajilta kiitosta ja kehuja, samalla kun he kiskoivat välineitämme pois VIP-kohtelun mukaisesti vedessä lilluessamme. Sukelluskamppeet eivät ole kevyimmästä päästä, joten olin varsinkin märkien vaatteiden kanssa autolle raahustaessani onnellinen salilla vietetyistä tunneista.

Sitten riisumaan ja sulattelemaan aamupäivän tapahtumia!

 

Sukeltaminen oli IHANAA. Päivitin jo omaan facebookiini pari sukelluskuvaa, ja Manseboy naureskeli, että älä taas viitsi SoMe-hurahtaa, kun kaikki pitävät minua pian maailman pahimana tuuliviirinä :D Totesin kylmästi, että tästä lähtien feedini tulee olemaan täynnä lähinnä erilaisia sukelluskuvia eri kohteista ;).

Minkäs sille voi, jos innostuu niin monesta eri asiasta??

Jos säät sallivat, aiomme ehdottomasti mennä sukeltamaan vielä toisenakin päivänä, ja mä aloin jo suunnitella, minne lähtisin suorittamaan Open Water Diver -sertifioinnin. Ehkä jonnekin, missä voin joka toinen päivä surffata, ja joka toinen sukeltaa! Oooh, mikä täydellinen ajatus.

Löytyykö lukijoista sukeltamiseen rakastuneita vesipetoja?

p.s. Aurinkomatkojen facebook-sivulla julkaistaan tulevina viikkoina matkavinkkejä sekä minun, että muiden Kanarialla reissaavien bloggaajien toilailuista. Tämä menee ehdottomasti omalle listalleni! :)

Share

Ladataan...
Elämäni Kunnossa

Mulla oli ylevät ajatukset palata sekä treenien että blogin pariin HETI kun tulen lomalta.. Molemmat menivät melkein nappiin.

Olin reissussa hurjan spontaani (terkkuja vaan Laurille, Maaria...) ja hyppäsin uima-altaaseen kolauttaen kantapääni ikävästi sen pohjaan. Tämän seurauksena olen klenkannut hieman toispuoleisesti aina kun kantapää kipeytyy (eli aina kun sitä käyttää liikaa..). Koska tämä ei vielä ole tarpeeksi, menin tekemään toisinnon tästä tapahtumasta, ja nyt tismalleen sama varvas on taas kipeä ja mustelmilla. JES! Eilen linkkasin ja tasapainottelin hukuttamassa murheitani Mansen yössä toisen jalan päkiällä ja toisen kantapäällä eteenpäin liikkuen :D Nämä ärsyttävät pikkuvammat eivät onneksi vaivaa montaa päivää. 

Ihmeparantumista odotellessa, voisin kertoa teille mun loman hauskimmasta uudesta kokemuksesta: surffauksesta!

Olin lämmitellyt ajatusta laudan päälle hyppäämisestä pitkään, mutta epäilin itseäni vahvasti.. Meitä oli reissussa ihan älyttömän kokoinen kaveriporukka, josta löytyy useita työkseen erilaisten lautojen päällä aikaa viettäviä ihmisiä. Rantapäivinä itseään olikin helppo viihdyttää surffitaitureita katsellen, ja porukka oli niin innoissaan vedestä noustessaan, että kevyt mielenkiinto kasvoi pakottavaksi tarpeeksi kokeilla lajia.

 

Ensimmäinen surffauspäiväni oli Lissabonin läheisellä Costa da Caparicalla, joka on varsinkin aloittelijaystävällinen biitsi. Hyvänä päivänä aallot ovat mukavan pieniä ja tasaisia, ja ne on helppoa meloa kiinni. Mulla oli pohjatietona lähinnä Steffin blogista lukemani surffijorinat, joten olin äärimmäisen kiitollinen ja huojentunut, kun kaverin kaveri ja "ihan ok" surffaaja Kalle Carranza piti ensikertalaisille nopeaa Surfing 101 -briiffausta. Aion luonnollisesti ikuisesti kertoa, että juuri Kalle opetti mut surffaamaan ;D

Aloittelijan päähän jäivät päällimmäisenä nämä vinkit:

  • Hommaa aluksi mahdollisimman iso lauta (mulla taisi olla vuokraamon suurin lonkkari, joka vähän nauratti)
  • Ohjaa lauta lineupiin meloessasi aina kohtisuoraan aallon läpi. Sivuttain lipuva lauta lentää aallon mukana ja voi aiheuttaa damagea sekä sinulle, että muille.
  • Jos tiput laudalta ja huuhtoudut rantaan, nouse kädet pään suojana. Oma, tai jonkun muun lauta takaraivossa ei tunnu hyvältä.
  • Kun tuntuu siltä, että pitäisi nousta ylös - melo vielä pari vetoa lisää.
  • Älä missään vaiheessa opettele nousemaan polvillesi, koska ylös asti nouseminen on sen jälkeen tuplasti vaikeampaa.
  • Jos olet aloittelija, pysy aina turvallisilla rannoilla! Yksi ystäväni ajautui Ericeirassa kivikkoon ja hajotti lautansa kahteen palaan.. Jos olet ajautumassa sivuun, kannattaa todennäköisesti hypätä pois laudan päältä ja uida. Lauta kyllä roikkuu kiinni jalassa ja seuraa perässä!
  • Älä luovuta ^_^

 

Tehtiin rannalla kuivaharjoittelua n. 10-15min ennen veteen siirtymistä. Käytännössä treenattiin melonta-asentoa, käsien ja kropan kohtaa laudalla, ylös nousemista ja jalkojen asentoa. Kaikki meni tässä vaiheessa tosi hyvin ja homma vaikutti erittäin mahdolliselta! Ylemmissä kuvissa kaverini opastaa toisia aloittelijoita, ja siinäpä ne tärkeimmät jutut näkyvät.

Veteen päästyämme Kalle uhrasi puolet lomapäivästään työnnellen meitä aloittelijoita hyviin aaltoihin ja laskemalla meille ääneen oikeat hetket nousta ylös. Parit ensimmäiset aallot tein juuri niin kuin ei pitänyt ja foldasin puolivälin jälkeen ja päädyin polvilleni.. Jokainen epäonnistunut aalto tuntui Kallen luottamuksen pettämiseltä, varsinkin kun kundi tsemppasi ja kehui ja käski kaikkia luottamaan itseensä. Ihan kuin olisin muka ollut ainoa, joka ei päässyt ylös ensiyrittämällä :D

 

Reilun tunnin yrittämisen ja nollan onnistumisen jälkeen otin pienen tauon, jonka jälkeen palasin veteen yksin. Pieni prosessointi selvästi auttoi, ja pääsin kuin pääsin seisomaan asti yhteensä kolmesti! Harmi vaan, että siitä seisomisesta ei ole kauheasti iloa, jos aalto vain huuhtoo jalkojen ali, ja tiput aallon taakse. Muutamat onnistumisen tunteet kuitenkin jättivät päähän kytevän innostuksen, ja päätin kokeilla surffaamista uudestaan toisenakin päivänä.

Toinen surffauspäiväni ei lopulta ollut sen menestyksekkäämpi, kuin ensimmäinen. Meri oli ennusteista poiketen todella tyyni, ja muutamat suuremmat aallot breikkasivat suoraan rantaviivaan. Lähellä rantaa breikkaavat aallot ovat saakelin pelottavia, koska laudan päältä enemmän sääntönä kuin poikkeuksena tipahtava aloittelija on nopeasti mahallaan rantahiekassa :B Toisen päivän suurimmat saavutukset olivat pari isompaa aaltoa, jotka sain melottua kiinni, mutta ylös nousemisen sijaan matkasin rantaan mahallani maaten.

Musta tuntuu, että nyt takaraivossani on aika hyvä kuva siitä, mitä tein aivan väärin, mitä juttuja mun pitää kehittää (mm. kaikkea), ja mitä alan tehdä seuraavan kerran surffilaudan päälle kiivetessäni! Joo, aion ehdottomasti etsiä seuraavat lomakohteeni myös surffimahdollisuuksia silmällä pitäen. Jo tuo pienenpieni onnistuminen ja vedessä pelleily sai mut ymmärtämään, miksi niin monet vahtaavat surffisäätä ja swellejä. Nyt jään itse googlailemaan hyviä surffiblogeja ja -videoita!

Pitäisiköhän Steffi mulle jonkun lisätunnin surffauksesta kuivalla maalla jos pyytäisin oikein nätisti?

Mulla ei ehkä ole asiaa Teahupo'on aaltoihin ihan hetkeen vielä.......

Share

Ladataan...
Elämäni Kunnossa

Viime viikonloppu sujui polttarihommissa kaasoillen, ja nyt tuntuu lähinnä siltä, että ylitseni olisi ajanut ainakin kolme tavarajunaa. En tosiaan tiedä, miten selviän myös ensi viikonlopun polttareista :D

Vaikka polttarisankarimme Anna on erittäin aktiivinen treenaaja, ei me haluttu tehdä viikonlopusta liian aktiivista, vaan nautittiin ennen kaikkea ruoasta ja ihanasta kesäsäästä mökillä. Lauantaiksi oli kuitenkin bookattu pari tuntia paintballia, koska arvelimme sankarin ilahtuvan pienestä actionista! Tiesimme, että sankari tykkää varsin paljon megazone-pelailusta, mutta kivuliaiksi pelotellut kuulat eivät välttämättä houkuttele kaikkia...

 

Ensimmäiseen tukikohtaan päästyämme vedimme maastohaalarit niskaan. Paremman maastoutumiskyvyn lisäksi haalarit suojaavat ihoa kuulien suorilta osumilta, ja näin kesäkuumalla ne toimivat myös hyvinä saunapusseina! Kentän laidalle kannattaa varata juomapulloja, sillä syke nousee sekä liikkumisen, että jännityksen takia varmasti.

Myös pelikenttään kannattaa varautua tennareilla, tai muilla tukevilla kengillä!

 

Itse pelipaikalle saapuessamme innosta puhkuivat lähinnä minä, ja kuvassa näkyvä taisteluparini Margit (a.k.a. Markku), vaikka kaikki pelaamaan päässeet lopulta innostuivat. Itse innostuin eniten Markun pelikampauksesta, jota kutsun nimellä Sieni.

Ennen pelaamista meidän piti tietysti myös psyykata itsemme taistelumoodiin, ja sehän onnistui sotamaalauksien avulla. Erityismaininnan hyvästä maalaustyöstä saa Juulia, teoksella nimeltään Uuno Turhapuron Tytär:

 

Huikea, kerrassaan huikea.

Pelipaikkamme oli Lohjalla sijaitsevan Kartano Gamesin metsäkenttä, jolle patikoimme lyhyen n. 0,5km matkan autotieltä. Saimme matkan varrelta kantaaksemme merkkaimet (ne aseet), ja kokoonnuttuamme pelialueelle, saimme testata niiden käyttämistä.

 

Aseen a.k.a. merkkaimen käyttäminen on supersimppeliä, ja se on yllättävän tarkka! Totuudessa tähtäilyä ei kauheasti ehdi tehdä, vaan "tähtääminen" tehdään useampia kuulia kohdetta päin ampumalla. Käytettävät kuulat ovat halkaisijaltaan n. 2,5cm, ja ne ovat kasvipohjaista ekomallia, joka liukenee ja maatuu täysin vesisateessa - siistiä tämäkin.

 

Tässä yritän keksi Annalle sopivaa tähtäysasentoa ja tapaa tukea merkkainta.. Lyhyillä ihmisillä on yllättävää kyllä myös todella lyhyet kädet. Who knew?

 

Sopivat otteet onneksi löytyivät kaikille, ja päästiinkin melko nopeasti pelaamaan.

Pelin ideana oli jakautua kahteen viiden hengen joukkueeseen, jotka aloittivat jokaisen erän kentän vastakkaisista päädyistä. Osumasta kuolee joka kerta, mutta sirpaleita ja roiskeita ei laskettu. Jokainen osuman saanut huusi "OSUI!", nosti käden pystyyn ja käveli ulos kentältä seuraavaa erää odottamaan.

 

Sovimme aluksi, että "päähän ei sitten ammuta"... Jännästi vaan joka erässä joku sai poikkeuksetta päähänsä tai maskiinsa kuulan - eikä se haitannut tippaakaan :D 

 

Meitsi ja headshot.. Kuka tunnistaa rintamaalauksen referenssielokuvan? ;)

 

Yksi lempivastustajani Maija ja headshot..

 

Pieni tuskailu ja kuulien aiheuttaman kivun pelko onnekis hälventyivät sen siliän tien, kun ensimmäinen erä oli ohitse. Itse sain fataalin osuman olkapäähän ja tipuin pelistä kolmantena, kun taas hieman varovaisemmalla pelityylillä aloittanut kanssa-kaasoni Juulia tiputti hyvällä piiloutumis+tarkkailu-taktiikalla 3/5 vastakkaisen joukkueen pelaajasta!!

Mun oma tappomäärä taisi kaikkien erien jälkeen lopulta olla 4 tai 5.. 

 

Itse tykkäsin enemmän ottaa riskejä ja kuolla näyttävästi ;D Tein muutaman kerran väijytykseen jouduttuani puusta puulle -dasheja, ja kuulin kuinka kuulat viuhuivat perässäni ennen kuin sukelsin seruaavaan suojaan. 

Ennakko-oletuksista poiketen, kuulat eivät osuessaan aiheuta kovinkaan suurta kipua, ja veressä virtaava adrenaliini kyllä kadottaa ne viimeisetkin kivun vihlaisut niin hyvin, ettet välttämättä edes huomaa ottaneesi osumaa.

Pelikenttä oli 40x80m metsäalue, ja maasto tarjosi paljon hyviä piiloja ja strategisia mahdollisuuksia. Onnistunein erä taisi olla viimeinen, jossa ryhmämme liikkui yhtenäisenä rintamana n. 8m välein näkö- ja puheyhteydet koko ajan säilyttäen.

 

Kokonaisuutena sanoisin paintballin olleen paljon hauskempaa, kuin ikinä odotin.

Oli kaikista parasta nähdä, että aluksi skeptisesti suhtautuneista mimmeistä kuoriutui uskomattomia sotureita, jotka juoksivat ja rämpivät metsässä kuin mitkäkin kommandot. Me pelattiin kuin tytöt konsanaan, eli huudettiin ja kiroiltiin, sekä syöksyttiin läpi mudan ja aluskasvillisuuden faunasta ja floorasta välittämättä ;).

Jälkeen jäi muutama mustelma, edelleen käsivarsissa hohkaavat vauhtiviivat ja ikuiset muistot.

 

Kaipaisikohan joku PK-seudulla paintball-tiimiinsä uutta jäsentä??

Meitsi olisi ehdottomasti messissä.

Share

Pages