Ladataan...
Elämäni Kunnossa

Pari päivää sitten fiilikset olivat nämä :D Olen tiedostanut, että ojentajat eivät ehkä ole suurin voimavarani, mutta niiden totaalinen voimattomuus sai mut tuskastumaan niin pahasti, että pureskelin huulta, potkin bokseja ja pidättelin kyyneleitä - siis ihan oikeasti. Miten voi olla niin totaalisen puuttuva tuntuma johonkin lihasryhmään?? Uskon että ongelmanani on ojentajien selvä heikkous ja crosstrainingissa useiden liikkeiden vaatima voima ko. alueelta, jota olen sitten kompensoinut muiden lihasten kautta.

Back to the drawing board siis..

Poltteelta löytyi ojentajalaite, jolla aloin nyt kiltisti ja kiukkuisesti tehdä todella tarkkaa työtä pelkästään aktivoimalla ojentajia pienillä painoilla, mutta sekään ei mennyt aluksi ihan suunnitelmien mukaan. Ensimmäisenä nimittäin väsyivät hauikset :D Hitaasti hyvä tulee, ja yksikään toisto ei ole turha!

Seuraavana päivänä luin treenikaverin tuskaisen pitkän treenin päättymistä odotellessani bodauslehteä, jossa puhuttiin mind-muscle -linkistä, ja sen aktivoimisesta näppituntuman avulla. Musta tuntuu, että alan etsiä tuota yhteyttä vielä tietoisemmin varsinkin näiden omien treenien aikana. Vaikka keskityn treeniin ja toistoihin 100%, se ei välttämättä aina riitä. 

Tahtoisin mieluiten tuntea jokaisen supistuvan lihaksen ja nähdä ne 3D-malleina mielessäni :D Tavoite on siis asetettu.

 

Noin muuten on sanottava, että crosstrainingin ja perustreenin yhdistäminen tuntuu sopivan mulle tällä hetkellä erittäin hyvin, ja vaihtelevuutta on tarpeeksi! Oman treenin päivinä keskityn nimenomaan jokaisen toiston rauhalliseen ja timanttiseen tekemiseen ja voimatasojen nostamiseen, ja crosstraining-päivinä yritän suunnata aina kestävyystunneille, joissa hiki lentää ja henki meinaa salpautua.

Toissapäivänä kestävyystunti oli oksettava. Perusteellisten alkulämpöjen jälkeen teimme kiertoa:

  • 10 kahvakuulaheilautusta hypyllä
  • 10 vauhtipunnerrusta kahvakuulalla
  • juoksu reippaalla vauhdilla

Kierroksia kertyi: 1 x 2min + 5 x 3min

Edellisen kerran oksetti niin paljon challenge-tunnin jäljiltä..

Hyvällä boogiella suuntaan nyt Polttelle tekemään eilen aikataulujen takia rästiin jääneet toistot, ja sen jälkeen vielä lenkille Maj:n seurassa! Kylläpä tämä treenaaminen taas maistuu ^_^

 

Share

Ladataan...
Elämäni Kunnossa

UUUUUH MIKÄ TREENIFIILIS! Avauskuva kertoo fiiliksestä aivan 1:1. Tulin aivan liian pitkästä aikaa Manseen melkein viikoksi, ja joku siinä kotisaliksi leimautuneessa paikassa vain on maagista. Ajomatkalla olin melko valmis heittämään hanskat tiskiin, mutta rauhalliseen iltatreeniin laskeutunut Polte sai mut syttymään.

Jalat ja perse ovat edelleen aivan muussina toissapäiväisistä kyykyistä, sekä eilisen koko päivän kestäneestä seisoma/kyykkimisduunista, joten päätin keskittyä yläkropan runnomiseen. Ensin tosin vähän rullailin noita reisiä auki kauttaaltaan.. Tiedättekö sen tunteen, kun tiedätte että joku tietty kohta on ihan äärimmäisen kipeä, ja sitä tekee alitajuisesti mieli välttää rullauksen kanssa ihan viimeiseen asti? :D

Tunnen sen kihelmöivän tuskan etureisien ala- ja sivuosissa vieläkin..

 


Päivän treeni oli sopivan sekalainen soppa. Oli ylätaljaa myötä- ja vastaotteella, taljaa erilaisilla kahvoilla ja tauotuksilla, habaa kulmatangolla ja käsipainoilla, selkäpenkkiä painoilla ja ilman. Loppuun tein vielä kevyen masucircuitin, jotta selkäpenkin aiheuttama notkofiilis katoaisi.

Ylätaljassa innostuin challenge-tunnin inspiroimana kokeilemaan, millä painolla saisin ykkösiä. Lopulta jäin 60kg ja 2 kunnon toistoon. 65kg kohdalla homma tyssäsi täysin :B 

Koska koko kesä on menty tyylillä "vähän kaikkea aina sillon kun sopii", ei suurta kehitystä esim. sarjapainoissa ole näkynyt. Onnekseni voin sanoa, että ihan rehellistä treenitaukoa oli vain reissujen aikaan. Kaikki treenaaminen on onneksi kotiin päin, ja ylläpitää työn hedelmiä.

Nyt kun ihana arki ja rutiinit pääsevät taas vallalle, nakuttelen itselleni vähän tarkemmat ja tavoitteellisemmat treeniohjelmat crosstrainingin kainalossa toteutettaviksi. Salainen ajatus tässä taustalla on mm. surffauskunnon kehittäminen talven mahdollista surffireissua varten ;)

 

Olen kyllä aivan intopiukeana, kun pääsen pitkästä aikaa vaihtamaan kuvioita ja muistelemaan, miten täällä päin maailmaa treenataan! Toivottavasti nämä koivet oikenisivat nopeasti, että ehtisin ensi viikolla vaikka joka päivä treeneihin, ennen Espooseen palaamista <3___<3.

 

Lupaan hyppiä Poltteelle joka päivä juuri näin innostuneena - ja sama meininki jatkukoon myös Vedolla, kun palaan kotiin ^___^. Ihanaa viikonloppua, toivottavasti tämä fiilis tarttuu teihinkin!

Share

Ladataan...
Elämäni Kunnossa

Lauantai oli ehkäpä tämän kesän toistaiseksi paras päivä! Lähdettiin poikaystävän kanssa käymään Särkänniemessä, ja päätettiin käydä hoitamassa päivän treenit Poltteella heti aamutuimaan.. Eli klo 12 :D

Edellisiltana olin vaihteen vuoksi Vetosalilla, ja viikonloppusuunnitelmansa roskakoppaan heittänyt Nata (mulla on oikeasti myös muita kavereita..) valitteli tyhjää kalenteria. Heitin ilmoille road tripin Manseen ja kerroin vielä mahdollisuudesta testata Poltteen meininkiä. Meidän autossa oli vielä koko takapenkki tyhjänä, joten kyytiin vaan! Päätöksentekoon kului ainakin 2min, ja tiesin että autoradiota ei enää tarvittaisi viihdykkeeksi :B

Oikeasti mun juoni oli vaan viedä Nata Poltteelle, koska tiedän että mun kavereista se osaa varmasti arvostaa niiden tiloja ja meininkiä kaikista eniten!

 

Oltiin paikalla hyvissä ajoin, joten ensimmäisenä vedettiin hyvät alkulämmöt ja tehtiin vähän dynaamisia venytyksiä, että jumiset koipemme pääsisivät mukaan töihin. Edellispäivän SJMV oli jumittanut molempien takareidet aika huolella, mutta muu kroppa tuntui mukavan vetreältä.

Tuntia oli vetämässä mulle aivan uusi tuttavuus Aki, mutta olisihan mun pitänyt tietää, ettei Jouni ottaisi tunnin vetäjäksi ketään jonka laatu ei sopisi Poltteen standardeihin. En siis joutunut hetkeäkään selittämään, että "normaalisti totanoinniin siis", vaan keskityin pyyhkimään hikeä ja tekemään hyviä toistoja.

 

Aluksi lämmiteltiin kunnolla läpi kaikki käytettävät nivelet (lue: eli siis ihan kaikki) ja tehtiin tunnin liikeratoja läpi sekä kepin, että tankojen kanssa. Siihen päälle vielä vähän mittarimatopunnerruksia ja mittarimatoja muuten vaan, ja kaikilla oli hyvä hiki päällä jo ennen ensimmäistäkään kunnon työsarjaa..

 

Tehtiin tunnilla ihan nerokasta liikesarjaa, ja itselleni tuli ennen kaikkea sellainen facepalm-olo, kun en ole keksinyt vastaavaa aiemmin. Yhteen sarjaan mahtui nimittäin:

Rinnalleveto

Etukyykky

Vauhtipunnerrus

Takakyykky

Vauhtipunnerrus niskan takaa

Kaikki liikkeet tehtiin siis putkeen, ja yksi sarja sisälsi tämän combon viidesti. Treeni taas sisältyi kolmesta kierroksesta 

 

Tässä meitsin RiVe (ja MaVe) aloitusasento, ja nykäisyvaihe ennen tangon alle pudottautumista. Riveä olen tehnyt todella vähän, mutta tekniikka parani taas kerran vähän paremmaksi!

 

Ja siitä vähän etukyykkyä heti perään. Yleensä teen etukyykyn kädet ristissä, mutta parempi vaan treenata tätä versiota. Asento on muuten parantunut alkuajoista paljon, vaikka kyynärpäät voisivatkin olla vielä vähän korkeammalla!

 

Siitä sitten vauhtipunnerrukseen, jonka jälkeen tanko laskettiin niskaan ja tehtiin perään takakyykky. Nämä kuvat on otettu varsinaisen treenin jälkeen, joten uskallus ei ihan riittänyt kyykyn maksimisyvyyteen. Parannusta kyykkysyvyydessäkin on silti tullut - jee!

Nike Free:t muuten eivät ole kovinkaan hyvä valinta tällaiseen treeniin. Painonnostokengät siintävät mun haaveissani, ja olen tehnyt niistä toiveen synttärilahjakeijullekin.. Koko on btw normaalisti 40, mutta Nikeissä varmaan 40.5... VINK VINK VAAN!

 

Go Nata go!

 

Voimaosuuden jälkeen keräiltiin ja hölskyteltiin itseämme hetki, ja sen jälkeen tehtiin vielä kahden minuutin punnerrus- ja vatsatreeni. Ajatuksena oli testata, kuinka monta liikettä ehtii tehdä minuutin sisällä. Unohdin jo omat tulokseni, mutta alle 30 taisivat olla molemmat.. Pitääpä testata joskus, kun voimat on kunnossa!

 

Lopuksi fiilis oli hyvä, ja tietysti hikinen ;) Ihana Polte, syksyllä me nähdään taas enemmän <3 <3 <3 Onneksi Vetosalilla on myös superkivaa! Kaikella rakkaudella Elixialle, mutta sinne en juurikaan kaipaa :B
 

Mä jään jännityksellä odottamaan Natan analyysiä Poltteesta!

Share

Pages