Ladataan...
Elämäni Kunnossa

Tänä aamuna tuli taas itku.

Ärsytti ja turhautti ja tuskastutti, koska paino ei ole yli viikkoon liikahtanut muualle kuin muutamia satoja grammoja ylöspäin, vaikka kaikki tekemiseni on ihan priimaluokkaa. Ihan oikeasti on! Ainoa asia, mitä voisin prepata, on vieläkin tasaisemmin ajoitetut ateriat.. No mutta se ei nyt ollut tän postauksen pointtina, vaan pään sisäinen preppaus. 

On jännää huomata, että motivaatio ja turhautuminen eivät ole toisiaan poissulkevia tunteita. Turhautumisen voi kanavoida ja ohjata tukemaan motivaatiota, mutta juuri nyt kysymysmerkki on se, kuinka pitkälle tämä kantaa? Kuinka monta kertaa voi painaa eteenpäin sisulla, ennen kuin tekee mieli heittää hanskat naulaan ja sanoa että soronoo? 

Ehkäpä tämäkin selviää tulevien kuukausien aikana. Toivoisin kuitenkin, että projektissani tulee eteen voiton hetkiä, ennen seuraavaa vääjäämätöntä itkua. Tai ehkä seuraava itku tuleekin juuri siitä onnistumisesta? Paljon kysymyksiä ja niin vähän vastauksia.

 

Motivaatio on mulle kaikkien tulevaisuudessa häämöttävien iloisten etappien pallo.

Suurin porkkana on toki se, että saavutan kaikki tämänhetkiset tavoitteeni ja olen totisesti elämäni kunnossa. Samaan vyyhtiin kuitenkin kietoutuvat kaikki ne ilon hetket, joita koen liikunnan ja muiden ei-vaakaan liittyvien asioiden parissa päivittäin.

Joskus se suru vaan tuntuu paljon suuremmalta, kuin kaikki ne hyvät jutut yhteensä ja silloin pitää itkeä - mieluiten jonkun olkapäätä vasten. Kun suru ja sen syyt on puitu, voi motivaatiopalloon ehkä lisätä taas uuden palasen.

 

Kuulin viime viikolla mietelmän, minkä pystyin soveltamaan kaikkiin elämäni osa-alueisiin:

Ilon määrä on suorassa yhteydessä siihen, kuina suuria riskejä ja haasteita uskaltaa ottaa omalla epävarmuusalueellaan.

Tähän liittyy toki riski epäonnistumisesta, mutta mitä suurempi riski, sitä suurempi henkinen voitto ja sitä suurempi ilo. Täähän on se "comfort zone + the place where the magic happens" -setti all over again.

 

Motivaatio on lopulta varmaan vähän samanlainen juttu, kuin loman odottaminen! Tieto tulevasta vapaasta tekee ihmisen onnellisemmaksi, kuin itse loma. Samalla tavalla tieto siitä, että mä tulen onnistumaan projektissani ennemmin tai myöhemmin, tuo mulle hirveästi iloa ja sen takia mä jaksan tulevinakin viikkoina mitata soijahiutaleeni ja päärynäni grammalleen.

Valmistaudun ja varaudun tietysti myös siihen, että ei elämä ole mitenkään maagisesti helpompaa tai parempaa 10kg kuluttua, ensi syksynä, tai kahden vuoden päästä. Ei se ole sitä ennenkään ollut, vaikka päälle olisikin mennyt mekko kokoa 36 :). 

Mutta taas toisaalta, mä olen kyllä ihan loistava lomailija.. Otan yleensä lungisti, enkä koe huonoa omaatuntoa, vaikken tekisi tai suorittaisi mitään mitä "pitäisi". Toivottavasti mun elämänhallinnassa käy lopulta samalla tavoin ja muistan nauttia työni hedelmistä ilman sen suurempaa stressiä ;).

Olipas taas ajatuksenvirtaa. Päällimmäisenä tunteena on rehellisesti sanottuna edelleen turhautuminen, mutta Ben&Jerry's purkin sijaan haen vähän omatekemää mysliä ja jugurttia. Ja onpas muuten kiva, kun on tällainen päiväkirja, mihin voi vähän avautua. 

 

p.s. Tiedän, että jumitus on ihan normaalia, siihen voi olla lukuisia syitä ja ei ole minkäänlaista mahdollisuutta siihen, etteikö läski näitä asioita tekemällä hiljalleen palaisi!

Tiedän myös, että naisena paino heittele kierron nestetasapainon takia useitakin kiloja kuukauden aikana ja paras työkalu on peili + mittanauha.

Matkaa on takana vasta 1/7 ja keinoja ja konsteja satoja, ellei jopa tuhansia! Pitkäjänteisyyttä ja uskoa löytyy kyllä, vaikka välillä ärsyttää :)

 

p.p.s. Ettei mene liian synkäksi, tässä vielä Thorgi:

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Elämäni Kunnossa

Tämä on lainattu Kukalta, joka lainasi sen Ninalta. Kukka ei ollut varma, onko tästä samaa mieltä, mutta tykkäsi silti. Mä olen aivan samaa mieltä ja yritän tapella aina sen kiukun ja tuskan läpi. Sitten yleensä helpottaa.

Share