Ladataan...
Elämäni Kunnossa

Moikka ja sorit hiljaiselosta! Tästä viikosta tulikin tällainen lässyttelyviikko ja se homma varmistui viimeistään, kun tänne Tampereen residenssiin saapui 1kpl lainakoiria ystäväni Maj:n luota, kun perhe lähti Saariselälle lomailemaan. Teppo sopeutui tähän meidän meininkiin vallan mainiosti ja tähysti ikkunasta vilkasta Itsenäisyydenkatua ja nukkui yönsä mun kainalossa. 

Mä tykkään kaiken kokoisista ja rotuisista ja roduttomista rakeista ihan älyttömästi, mutta omaa sellaista en voi hankkia vielä vuosiin, kun tämä elämä on vähän tällaista. Lainakoirat kuitenkin sopivat enemmän kuin hyvin!

Vaikka tää nassikka on chihuksi todella rohkea ja epächihumainen, en viitsinyt jättää tyyppiä tuntikausiksi yksin kämpille, kun olisin itse lähtenyt treenaamaan. Sen sijaan käytiin vähän pidemmillä lenkeillä ja pidettiin armottomia leikkisessioita.

 

Koiruuksien lisäksi kävin eilen siellä InBody-mittauksessa! Tulokset olivat oikein positiivisia.

Muutaman kuukauden takaisesta mittauksesta sisäelinrasvat olivat tippuneet koholla olevista normaalien rajojen sisään (jes!) ja reilu 4kg palanut muutenkin puhdasta rasvaa. Kaikki lihasmassa, jonka määrä on onneksi siellä taulukon yläpäässä ja jaloissa jopa normaalista yli, on onneksi tallella - success

Ja ennen kuin joku alkaa viisastella, niin kyllä, olisihan sitä rasvaa voinut palaa tässä parissa kuussa enemmänkin, mutta hitto että se jumitti jossain välissä. Nyt tuntuu löytyneen taas aika hyvät kalorimäärät ja makroravinnejakaumat seuraavia kuukausia varten :).

 

Hitaasti ja varmasti jatkuu matkani eteenpäin ja ensi kesänä ollaan varmaan jo aika hyvässä biitsikunnossa. Eikös sellaista pidä aina tavoitella?

Biitsikuntoa tavoittelen salin puolella yhdistelle noita normaalia rauhallisempia voimapäiviä korkeasykkeisiin "crossfit" -treeneihin, eli tiukkatempoiseen kiertoharjoitteluun, jota testailin viime viikolla.

Tehokkaalta tuntuu ja kiva tehdä jotain ihan uudenlaista!

 

Tänään onkin sitten cheat-päivä, jonka olen uudelleennimennyt vapaapäiväksi. Cheattailua on tästä lähtien vain suunnittelemattomat lipsumiset normaalista ruokavaliosta.

Tänään olenkin syönyt onnellisena reilusti mansikkarahkaa, näkkäriä reikäpuolelle voideltuna, intialaista ihan riisin kera ja puoli pussia ahlgrens bilareita, joista loppuja säästelen leffailtaa varten. 

Kaiken tämän lisäksi sää on loistava, eli lähdenkin nyt vähän hengittelemään ulkoilmaa ja suljen koneen loppupäiväksi! Ihanaa viikonloppua ja palaillaan huomenna tai ehkä vasta sunnuntaina ^_^.

p.s. Lenkillä tuli vastaan tällainen:

 

 

 

p.p.s. Hyvää kyykkychattia edellisen postauksen kommenteissa! Sain paljon hyviä vinkkejä ja linkkejä ja niitä, kuten myös rakentavaa kritiikkiä saa jakaa aina. Tietoa ei koskaan ole liikaa, vaikka yleensä sen määrästä meneekin vaan entistä enemmän sekaisin!

Mun kyykkäilyt jatkuu hyvillä mielin ja erilaisia liikkuvuusharjoituksia tehden ja hei, ne mun sarjapainot on 30-40kg, ei 85kg, kuten jotkut tuntuivat ymmärtäneen :) 

Syväkyykkyyn en tässä elämäni vaiheessa tähtää, vaikka tämä jonkun mielestä varmaan tekeekin musta aivan luuserin. Haters gonna hate ja squatters gonna squat, vai miten se meni ;)

Share