Miten mä koen?

Moi. Tänään on lauantai 13.1.2018, kun mä tätä kirjotan. Aiheet ja asiat, mistä tässä blogissa tuun kirjottaan ovat todennäköisesti sellaisia, joista kovinkaan monelle en ole edes kertonut.

No, viime kesänä mä kävin ison henkisen matkan mun itteni ja oman maailmani kanssa. Se sama matka on jatkunut läpi syksyn ja pitäis jatkua edelleen, mutta just nyt tuntuu, että jurraan vaan paikallaan. Ajattelen, että tää uus blogi ois oikeesti mun uus suunta. Tänne mä aion purkaa ihan vaan mun omia ajatuksiani, ja miksi näin aion tehdä ja kenen takia niin ihan vaan mun omaa oloa helpottaan ja selkeyttään, siis mun itteni takia. Aion siis täällä pääasiassa kertoa niinku itselleni, että mitä mulle kuuluu, mitä mä tunnen ja mitä mä ajattelen. Aion kertoa itselleni, että missä mä oikeen meen. Jos sua kiinnostaa päästä vähän syvemmällä mun maailmaa tai muuten vaan kuulla, että mitä mun päässä liikkuu, niin ihan tosi paljon tervetuloa! 

Alotin siis yläkoulun tossa puolisen vuotta sitten. Uusi luokka, uudet tavat. Paljon uutta opittavaa. Aluksi olin hakoteillä, en meinannut löytää mun omaa paikkaani koulusta ja siellä oli aika rankka olla. No lisäks siinä samaan aikaan mulla meni oma joukkue alta ja kasattiin uusi. Senkään vaihtuminen just siinä tilanteessa ei mun oloa kyllä hirveästi helpottanut ja kotonakin se huomattiin. No, pikkuhiljaa aloin kuitenkin tottua tohon kaikkeen uuteen ja vieraaseen, ja samalla saada mun omaa arkea vähän kiinni. Siitä se olokin sitten pikkuhiljaa alkoi helpottaan. Aloin oleen koulussa paljon rennommin ja olin paljon enemmän muitten ihmisten kanssa siellä. Mulla oli paljon tekemistä ja olin tyytyväinen, ilonen ja onnellinen. Jaksoin näyttää sen ilon ja onnen muillekin. Olin jollain tapaa myös tosi ylpeä itsestäni ja siitä, kuinka olin tohon pisteeseen päässyt. No mutta eihän sitä sitten kuitenkaan kovin kauaa kestänyt. 

Mulla alkoi taas oleen hankala olla ja mun päästä vaan yksinkertaisesti ne kaikki hyvät ajatukset rupes katotaan jonnekkin. Sillon mä kadotin osittain myös itseni ja oman suuntani. En osannut olla vahva ja kieltäytyä. Tein asioita, jotka tuotti mulle pahaa mieltä ja lisää epävarmuutta. Heitin mun rytmit narikkaan, en nukkunut tarpeeksi, en osannut nauttia elämästä. Koko tän ajan mulla oli kuitenkin yks kaveri, joka mua jaksoi tukea, tsempata ja auttaa. Hän aina piristi mua ja jaksoi kuunnella, kun mä purin hänelle mun ongelmallista ajatusmaailmaani. Siitä mää oon kyllä hänelle ihan tosi tosi kiitollinen. Voin kuvitella, kuinka epämukavaa ja rankkaa se on, kun toinen vaan vuodattaa omia synkkiä ajatuksiaan ja tuntemuksiaan. Siis periaatteessa antaa vastuun niiden parantamisesta tms. kokonaan tälle yhdelle ihmiselle, yhdelle nuorelle ihmiselle, jolla ihan varmasti oli omiakin ongelmia. Hän kaikesta huolimatta kuitenkin jaksoi ja osasi mua auttaa oikeeseen suuntaan ja sai mun olon yhdessä monien muiden tekijöiden kanssa niin paljon paremmaksi! Kiiitos.

Olin siis taas paljon ilosempi, sain osittain mun rytmistä kiinni jne. jne. jne. Kuitenkaan toikaan vaihe ei ollut vielä kovin kestävästä puusta tehty. Kävin tuonkin jälkeen vielä muutamat kerrat nuo omat huonot ajatukset, olot ja tuntemukset läpi, mutta jossain vaiheessa mua kuitenkin puras joku kärpänen ja tajusin, että oikeasti ihan kaikki, mitä ja miten mä ajattelin oli vaan mun omassa päässä. Tajusin, että voin muuttaa mun ajatuksiani ihan niinku pysyvästikin. Aloin suhtautuun juttuihin paljon positiivisemmin ja avoimemmin, aloin keskittymään enemmän hyviin, kun huonoihin puoliin. Halusin näyttää, että oon iloinen ja vahva. Autoin mun kavereita mun omien kokemusten kautta, ainakin halusin kovasti auttaa. En koskaan halunnut, että kukaan jäisi missään yksin. Juoksin siis paikasta toiseen ja illat juttelin samojen ihanien ihmisten kanssa snäpissä ja siellä yritin parhaani mukaan olla avuksi. Kuitenkin tossa vaiheessa se mun "auttamisen" tarve äityi ihan liian suureksi ja koitui mulle ongelmaksi. Mun blogi kadotti ihan kokonaan suuntansa, halusin jotenkin, että muutkin oisivat niinku minä ja aloin jollain tavalla ohjaamaan muita ajatuksillani ainakin omassa päässäni siihen suuntaan. Tein sitä jonkun aikaa, kunnes oikeasti tajusin, kuinka hirveän itsekästä se oli. Olin taas hukannut mun oman suunnan, mutta en niin pahasti, että se ois mua lannistanut. Päätin, että voin kyllä auttaa muita, kunhan annan heille vapauden olla ihan just niinkuin he ovat. 

Nyt mä oon tässä kirjoittamassa tätä blogia, käsittelemässä mun omia ajatuksia ja tuntemuksia, päästämässä irti ja kiittämässä. Tässä hetkessä mulla on hyvä olla, pystyn hyväksymään muut ihmiset, sekä itseni kaikkine piirteineen silloin, kun haluan. Pystyn olemaan oma itseni, olemaan iloinen ja vahva. Elän vieläkin joissain tilanteissa vähän vaikeasti, mutta ihan erilaisessa tasapainossa, mitä koskaan ennen. Tässä hetkessä koen olevani oma itseni, koen ainakin kokoajan kehittyväni parempaan suuntaan ja koen, että olen päivä päivältä kokoajan vaan ilosempi ja vahvempi minä.

Koko kulunut vuosi on opettanut mulle ihan uskomattoman paljon niin itsestäni, kuin myös kaikesta muusta mun ympärillä. Oon onnellinen ja kiitollinen ihan näistä kaikista vaiheista, jotka oon läpi mun päässäni käynyt. Nää kaikki yhdessä monien monien muiden juttujen kanssa ovat opettaneet mua ihmisenä ihan todella paljon. Osaan jo hahmottaa, että mikä on mulle hyvä. Osaan hahmottaa ja tiedän, että kuka mä oon ja mitä mä teen, ainakin osittain. On tottakai edelleen tosi paljon kaikenlaista hakemista ja opettelua ja muuta. Niinhän se menee. Mutta hei ehkä parasta, mä opin kokoajan vaan lisää ja lisää, kokoajan mä kehityn ja vahvistun. Kokoajan uskallan enemmän ja enemmän olla minä ja näyttää sen muillekin!

Ongelmia tulee ja ongelmia menee. Niistä yleensä kyllä pääsee yli, kunhan vaan haluaa. Mä en aio jäädä enään sänkyyn makaamaan, musta tulee vielä jotain suurta! Haluan vaikuttaa ja kehittää, haluan edelleen auttaa, mutta sillain, etten itse kulu loppuun ja sillain, etten auta sitten väärään suuntaan. En tiedä vielä, että miten mä tän kaiken teen ja, että mihin mä sitten lopulta itseni kanssa menen, mutta kaikki aikanaan. ihanaa päivää just niin ihana sinä!<3

instasta ja snäpistä löydät mut nimellä karjalainenella ja mun edellisen blogin linkkaan tähän myös, sieltä löytyy vielä muutamia tekstejä, joita voipi käydä lukemassa. www.karjalainenella.blogspot.fi

Kiitos.

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.