Random havaintoja tältä viikolta

Emmi Laakkonen

Tämä viikko on tuntunut aika raskaalta, sillä mieheni on melkein koko viikon poissa ja lisäksi myös vanhempani ovat reissussa. Normaalisti saan heiltä (onneksi) todella paljon apua ja nyt sen vasta huomaakin kuinka paljon. Ihan jo se tunne, kun tiedät voivasi soittaa heille jos siltä tuntuu ja he tulevat apuun.

Pää lyö vähän tyhjää tällä hetkellä, mutta tässä muutamia juttuja tältä viikolta:

Huomaan sählääväni todella paljon! Lyön vähän väliä varpaani tai tiputan kännykkäni.

Olen ollut nyt muutaman päivän koukussa karjalanpiirakoihin.

Hop Lop on edelleen todella pop! Käytiin siellä uudestaan tiistaina.

Iltaisin (ja aina) pitäisi puhua itselleen kauniimmin - olla esimerkiksi ylpeä siitä, että jaksoi vetää päivän pakettiin pienilläkin unilla. 

En yleensä löydä alennusmyynneistä mitään, mutta nyt tein Lindexin alesta tosi hyviä löytyjä! Ja sieltä sai vielä kantiskortilla -50% alehinnoista pois. Tämä tarjoushaukka oli ihan fiiliksissä.

Porvoon Muumipuisto tuntuu olevan kaupungin suosituin leikkipuisto. Mekin ollaan siellä päivittäin ja positiivista on ettei siellä haise enää oksennus. 

Sain viime vuonna 30 v. lahjaksi lahjakortin Helsinki Day Spahan. Sain (nyt viimein) varattua sinne ajan ensi viikon alkuun enkä malta odottaa, että pääsen yksin hemmoteltavaksi.

Tasan viikon päästä ollaan Menorcan auringon alla - ihanaa!

Osa kuvista: Carla B

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.