Ladataan...
Emmiitti

Tämä viikko on ollut sellaista nousukiitoa, että on välillä ollut hankala uskoa että se on juuri minun elämää. Viikko alkoi Lilyn toimituksen ilmoituksella että he olivat valinneet blogini viikon blogiksi. MAHTAVAA! On ihana huomata että joku jaksaa lukea näitä ajatuksia ja höpötyksiä.

Veturimiesten lentopallokisat, Kuopio

Niinkuin otsikkoon sen kertoo niin olimme kahden päivän lentopalloturnauksessa Kuopiossa. En ollut aikaisemmin päässyt lähtemään vuosittaisiin kisoihin mukaan, mutta nyt oli mahdollisuus päästä kurkkaamaan minkä tasoisia pelejä siellä oikein on. Ja kovia pelejä olikin! Olen itse pelannut naisten 2-sarjaa jo jonkin aikaa ja kaikista joukkueista löytyi lentopallotaustaa omaavia joko nykyisiä tai eläkkeellä olevia veturinkuljettajia. Erityisesti Kouvolaa vastaan meillä oli tiukka vääntö finaalipaikasta, joka päättyi sitten meidän turnauksen ainoaan tappioon.

Tampereelle saatiin kotiin viemiseksi pronssiset mitalit, kun voitimme Oulun viimeisessä pelissä. Palkintojen jaossa minut (!!) palkittiin turnauksen parhaana pelaajana. Olin siitä todella otettu. Teimme myös samalla historiaa nimittäin olin historian ensimmäinen nainen joka osallistui veturimiesten lentopallokisoihin. 

Lentopallo pelien ohessa Kuopio vei myös palan mun sydäntä. Pidin kaupungista todella paljon ja sen lämminhenkisyydestä ja kierosta huumorintajusta.

Yhteistoiminta risteily, Tukholma

Meillä oli tällä viikolla myös kolme päivää kestävä VR:n yhteistoiminta risteily, johon osallistui ympäri konsernia ihmisiä. Oli kuljettajia, konduktöörejä, veturinkierrättäjiä, avecralaisia jne. Kaiken kaikkiaan meitä oli 80 rautatieläistä risteilemässä. Aika upeaa.

Mä en itse niinkään välitä laivalla olosta, mutta kesäinen Tukholma ja hyvä seura pelastivat suurimmalta laivainholta. Tukholmaan olisin voinut jäädä vaikka useammaksi päiväksi ja ajattelinkin palata sinne tänä kesänä vielä uudestaan.

Pienet kivijalkaliikkeet ja satama olivat lempipaikkojani. Takaisin tullessa uskaltauduin jopa karaokeen yhden meidän toisen kuljettajan kanssa laulamaan Robinia. 

Mä koen tälläiset koko konsernin risteilyt tärkeänä, sillä niissä on mahdollista saada kasvot sellaisille ihmisille joiden kanssa mekin kuljettajana ollaan päivittäin tekemisissä. On kiva tietää kenelle puhuu. Ja muutenkin kanssakäymisestä tulee inhimillisempää.

 

Työt tällä viikolla

Niinkun aikaisemmassa viikkopostauksessa mainitsinkin niin tämä jakso on ollut vähän hiljaisempaa töiden puolelta. Kävin tällä viikolla Riihimäellä ja Raumalla. Molempiin vein rahtijunat ilman sen suurempia ihmeellisyyksiä. Näin kesällä kun säät on kohdillaan mä liputan vahvasti yötöiden puoleen niin saa sitten päivällä touhuta pihalla. 

Tänään lähden 21.30 vielä viikon viimeiseen työvuoroon ja huomenna nautin auringosta. Ihanaa tulevaa viikkoa!

Emmi

Share

Ladataan...
Emmiitti

Jos mennään muutama vuosi taaksepäin niin minun ajatusmaailmani pettämisestä on ollut todella mustavalkoinen. Pettäminen on väärin. Piste. Ja pettäjä on huono ihminen piste. Nyt vuosien varrella tuo mielipide on kuitenkin loiventunut huomattavasti. Haluan edelleen korostaa että en hyväksy pettämistä tekona, mutta pystyn ymmärtämään syitä miksi siihen ajaudutaan.

Meillä on Suomessa hyviä parisuhteita ja sitten meillä on niitä joissa ei menekään niin vahvasti. On myös pariskuntia joita pitää yhdessä vain lapset ja niiden ympärille rakennettu elämä. Sekä sellaisia pariskuntia joiden suhteesta puuttuu läheisyys jopa usean vuoden ajalta. Mikä siis ajaa ihmisen pettämään?

  1. Yksi isoista syistä on varmasti läheisyyden puute. Ihmisen perustarve on kuitenkin saada läheisyyttä. Jos se on puuttunut vuosien ajan en yhtään ihmettele jos sellaisesta ihmisestä viehättyy jolta saa huomiota sekä läheisyyttä.
  2. Toinen usein törmäämäni syy on saamattomuus. On helpompi olla tutussa helvetissä kuin hypätä tuntemattomaan. Ei siis oikein tiedetä pitäisikö jäädä vaiko lähteä. Päädytään sitten seisomaan puoliksi oven väliin. 
  3. Ihmisillä on tapana juosta suhteeseen. Ollaan niin hullaantuneita toisista että huomataankin jossain vaiheessa että toinen ei olekaan sitä mitä luuli hänen olevansa. Ei olla maltettu aidosti tutustua toiseen ja kupla puhkeaa. On vaikea lähteä, mutta on toisaalta vaikea alkaa työstää niin sanottua ongelmaakaan
  4. Suhteen ulkopuolinen ihastuminen. Mikäli oma suhde on vahva on tästä mahdollista keskustella kumppaninsa kanssa mutta heikot suhteet yleensä ajautuvat hakoteille. Tai ehkä suhde olisi päättynyt muutenkin ja ihastuminen on tiedostamaton tapa irtaantua. 

Syitä on siis miljoonia ja tarinoita on hyvin erilaisia. Ulkopuolinen ei voi koskaan tietää mitä suhteen sisällä todella tapahtuu ja minkä takia tiettyihin tilanteisiin ajaudutaan. Puhumattomuus on kuitenkin kaiken pahan alku. Olen itse vahvasti sitä mieltä että keskustelu vaikeistakin asioista on se mikä sitoo pariskunnan entistä tiukemmin yhteen. Jos keskustelua ei ole, ajaudutaan pikku hiljaa yhä kauemmaksi toisistaan. Ja mitä kauemmaksi ajaudutaan, sitä hankalampi on löytää enää takaisin toisen luo. 

Ulkopuolelta on helppo tuomita ja sättiä toisten tekoja tietämättä kuitenkaan kuinka paljon pahaa oloa suhteessa saattaa sisällä olla. Ja maailmaahan on myös helpompi elää putkinäköisenä kuin uskaltautua katsomaan koko kuvaa laajemmin. Se oma totuus ei välttämättä olekkaan ainoa oikea.

Pettämisestä puhutaan monesti miehiin viitaten, mutta ihan yhtälailla naisetkin pettävät. Itse toivon löytäväni sellaisen kumppanin jonka kanssa voin luottaa siihen että hän ei petä. Jatkuvat epäilyt ja mustasukkaisuus on lähinnä ajanhukkaa koska kukaan ei voi loppujen lopuksi estää toista pettämästä. Ei toista voi omistaa. Ja jos haluaa suhteessa omistaa toisen ihmisen niin silloin on parempi kulkea eri suuntiin. Ei silloin ymmärrä vielä rakkaudesta yhtään mitään.

Vaikka tuomitsenkin pettämisen tekona, en ajattele enää automaattisesti niin että pettäjä on paska ihminen tai petetty uhri. Ihmissuhteet kun harvoin ovat niin mustavalkoisia. Minun mielestä pettämisestä ja pitkissä parisuhteissa tapahtuneista ihastumisista tulisi puhua avoimemmin, eikä vain siihen samaan negatiiviseen sävyyn joka leimaa vain pettäjän. Olisi tärkeää keskustella avoimemmin syistä ja miksi kyseiseen tilanteeseen päädyttin. Se antaisi mahdollisuuden oppia. Syyttely ei koskaan anna sitä!

Emmi 

Share

Ladataan...
Emmiitti

Ajattelin kerätä jatkossa aina blogiin koosteen kuluneesta viikossa ja tässä olisi nyt ensimmäinen. Ajatuksena vähän raottaa lukijoille omaa arkeani, koska se ei välttämättä kirjoituksieni kautta samalla tavalla aukea.

Kävin avaamassa biitsikauden ja oli kiva huomata että peli kulki kivasti vaikka olen käynyt treenaamassa lentopalloa vain kerran viikossa. Jäi muuten nöyrät rusketusrajat tuosta urheilutopista. Tällä viikolla on päässyt myös kivasti toteuttamaan omaa treeniohjelmaa.

 

Ehdottomasti viikon kohokohta oli veturimiesten salibandykisat, joista kotiuduttiin se kirkkain mitali kaulassa. Rehellisyyden nimissä täytyy kyllä paljastaa että en ehkä ollut se kisojen kovin pelaaja. En ollut aikaisemmin ollut kisareissuilla, mutta nyt ajattelin rohkaistua ja lähteä reissuun mukaan Mikkeliin. Oli mukava nähdä eri varikoiden kuskeja ja tutustua uusiin naamoihin.

Reissusta teki erityisen hauskan se miten hyvin miehet ottivat minut joukkoon mukaan ja kuinka kuvassa näkyvät farkkulegginsit olivat puheenaiheena lähestulkoon koko reissun ajan. Ilmeisesti miehiä järkytti se että housut eivät olleetkaan farkkukangasta. Liekkö sitten jotain kateutta ilmassa? 

Ilta meni suht kosteissa merkeissä ja positiivisena yllätyksenä oli Mikkelin railakas yöelämä keskellä viikkoa.

 

Olin myös tällä viikolla töissä, ja kävin ajamassa yhden Seinäjoen reissun edes takaisin. Tänään illalla olisi vielä samanmoinen tiedossa. Kesä on kyllä kuskin parasta aikaa kun saa nauttia kauniista kesäöistä. Mä nautin muutenkin aika paljon yöllä työskentelystä koska jotenkin kaikki on ympärillä niin seesteistä, ja nyt kun pimeä aika on niin lyhyt niin samassa vuorossa saa nähdä usein auringon nousun sekä laskun.

Aloin tällä viikolla katsomaan Temppareiden lisäksi Armanin ohjelmia ja sanotaanko näin että Ruutu on pysynyt auki lähes tulkoon jokaisessa mahdollisessa välissä. Toinen minkä aloitin niin Jere äänikirjan kuuntelemisen Storytelistä. On vaikuttanut tähän mennessä todella hyvältä.

Jos joku ei vielä Armania seuraa Facebookissa niin kannattaa. Päivitykset kun sattuvat naurattamaan aina välillä niin helvetisti.

 

Mä pidän todella paljon kukista ja päätinkin yllättää itseni neilikkakimpulla. Uusien silmälasien kunniaksi ostin itselleni Mondo-lehden josta haen ideoita seuraavaan ulkomaan reissuun Syksyllä. 

Silmälasit on kyllä vaatineet totuttelua kun tuntuu tällä hetkellä että välillä olisi kuin humalassa. Lasit korjaavat oikean silmän piilokarsastusta ja alkuviikosta mulla olikin aivan järkyttävä päänsärky sen takia päällä. Toisaalta kävin myös ihailemassa takapihan kukkia kaikkine yksityiskohtineen :D

 

Huomenna juhlistetaan vielä ihanaakin ihanampaa äitiä ja nautitaan tästä säästä. Viikko 19 on ollut upea ja tapahtumarikas, toivottavasti ensi viikosta irtoaa vielä enemmän.

Emmi

Share

Ladataan...
Emmiitti

Olin pyöritellyt tätä aihetta jo pidempään mielessäni, mutta eilen kun katsoin EVS:n niin päätin että aiheesta täytyy kirjoittaa. Jokainen joka tuon jakson katsoi näki kuinka Sipe Santapukin kertoessa omista kokemuksistaan siitä että on kokenut tulleensa hyväksikäytetyksi naisten suunnalta julkkiksena alkoi yleisö nauramaan sekä taputtamaan. Hei haloo! Kuten Wirtanen totesikin siinä että jos Santapukin paikalla olisi istunut nainen niin kukaan ei olisi varmasti nauranut. Päinvastoin. Asiaan oltaisiin suhtaudutta aivan eri tavalla

Suomessa on tilastollisesti miehiin kohdistuvan seksuaalisen häirinnän tapaukset nousseet viime vuosien aikana. Tyypillisin paikka jossa häirintää tapahtuu on työpaikka. Miesten kohdalla ongelma on kuitenkin usein se, että mikäli häirinnästä puhuu ääneen se mitätöidään. Jokiu toinen mies saattaa nostaa esiin sen että "kyllä hänelle pieni ahdistelu kelpaisi". Miehillä on siis uskottavuusongelma heihin kohdistuvan häirinnän suhteen, kuulemma jopa aina ihan oikeudessa saakka. Naisen sanaan uskotaan enemmin kuin miehen. Ahdistelun kohteeksi joutunut mies saattaa myös saada naljailua siitä miten hänelle ei nyt nainen kelpaa, sekä vihjailua siitä että hän ei ole "oikea" mies.

Mikä luetaan sitten seksuaaliseksi häirinnäksi?

"Seksuaalisella häirinnällä tarkoitetaan sanallista, sanatonta tai fyysistä, luonteeltaan seksuaalista ei-toivottua käytöstä, jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan henkilön henkistä tai fyysistä koskemattomuutta erityisesti luomalla uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri." (www.tasa-arvo.fi)

Itse olen viettänyt aina pikkulikasta saakka aikaa paljon vastakkaisen sukupuolen kanssa, ja tämän hetkisellä työpaikalla vastaan kävelevä kollega on lähes sata varmasti mies. Miesten maailma on hyvin erilainen kuin naisten. Tuntuu että siellä on vedetty monessa asiassa mutkat suoriksi, ja kollegojen kunnioitus täytyy ansaita.

Otin kuitenkin tuttujen miesten kanssa tämän asian esiin ja yllättävän paljon löytyi kokemuksia joissa nainen oli kieltäytymisestä huolimatta jatkanut lähentelyään esimerkiksi baarissa. Pahimmissa tapauksissa viestittely oli jatkunut aina kotiin saakka, ja naisesta ei oltu meinattu päästä millään eroon.

Miksi miehiin kohdistuva häirintä on edelleen tabu?

Tutuissani on myös yksi sairaanhoitajataustan omaava mies jota naishoitajat häiritsivät niin paljon töissä että hän päätyi lopulta vaihtamaan työpaikkaa. Miettikää! Hänelle heitettiin niin paljon seksuaalista kommenttia kokoajan, että hän ei yksinkertaisesti vaan jaksanut enää kuunnella. Kysyin häneltä että miksei hän ottanut asiaa puheeksi esimerkiksi oman esimiehensä kanssa, niin hän sanoi pelkäävänsä sitä ettei häntä uskota tai että hänet leimataan jotenkin epämiehekkääksi. Naisena olen saanut olla onnellisessa asemassa ja kaikkeen minuun kohdistuneeseen häirintään on suhtauduttu tarpeen vaatiessa vakavasti. 

Yhteiskunta on luonut meille oudon illuusion miehistä, jotka haluavat aina seksiä ja joita voi tarpeen tullessa käyttää oman halunsa tyydyttämiseen. Miehen tunteet unohtuvat. Ja kuvitellaanpa nyt vaikka tilanne jossa mies sanoo naiselle että kokee hänen lähestymisensä häiritsevänä tai ahdistavana. Väitän että aika monen luontainen ensireaktio saattaisi olla naurahdus ja ajatus siitä että eihän tuo nyt ole tosissaan. Niimpä niin.

​Toinen asia mikä on myös mielestäni erikoista on se että on ok jos nainen kieltäytyy seksistä oli se sitten parisuhteessa tai sinkkumaailmassa, mutta jos mies kieltäytyy seksistä niin se on aihe loukkaantua. Osa naisista tuntuu käsittelevän torjutuksi tulemisen tunnetta äärimmäisen epäkypsästi ja sortua jopa syyttelemään miespuoleista hänen valinnastaan. Eikö meillä jokaisella pitäisi kuitenkin olla oikeus sanoa ei, jos siltä tuntuu? On erikoista että edelleen vallitseva käsitys on se että mies haluaa aina ja nainen sitten antaa kun hänelle sopii. Samoin kuin miehen tulisi ottaa seksuaalinen häirintä enemmänkin lahjana kuin olla siitä loukkaantunut. 

En halua kirjoituksellani missään nimessä vähätellä naisiin kohdistuvaa häirintää, mutta haluan tuoda myös ilmi sen että on olemassa myös miehiin kohdistuvaa häirintää, johon ei suhtauduta läheskään yhtä vakavasti vaikka se varmasti herättää samanlaista tunteita myös miehissä. On yleisesti hyväksyttävämpää kosketella miestä baarissa, kuin kosketella naista baarissa. On yleisesti hyväksyttävämpää vitsailla miehen ulkonäöstä seksuaalisella vivahteella kuin vitsailla naisen ulkonäöstä.

Tässä asiassa ei valitettavasti tasa-arvo toteudu, ja jostain syystä miehiin kohdistuvasta häirinnästä ei juurikaan julkisesti puhuta. En tiedä miksi. Häirinnästä kertominen on aina haastavaa, ja miehillä leimautumisen vaara on paljon suurempi kuin naisilla samoin kuin ajatus siitä että heitä ei uskota. Kaikkeen häirintää kuitenkin tulisi suhtautua vakavasti, ja olisi pikku hiljaa aika irrottaa meihin istutetuista ajatuksista että miehet ovat tällaisia ja naiset tällaisia. Jokainen meistä on yksilö, ja jokaisella meistä on oikeus koskemattomuuteen.

Emmi

ps. Kuva ei varsinaisesti liity aiheeseen, mutta kirjoittelen tätä tekstiä nyt ensimmäistä kertaa silmälasit päässä ja näkyvyys on parempi kuin aikoihi

 

Share

Ladataan...
Emmiitti

 Aika lailla tasan vuosi sitten alkoi uupumus hiipiä minun elämääni. Se alkoi tavallista rajumpana väsymyksenä, mutta heinäkuuhun mennessä se oli jo muuttunut jokapäiväisissä itkuraivareiksi ja haluttomuudeksi tehdä yhtään mitään. Mikään ei kiinnostanut. Ei sitten tippaakaan.

Asiat jotka olivat aikaisemmin tuoneet energiaa ja lievittäneet stressiä, tuntuivat tuolloin ylitsepääsemättömiltä velvotteilta. Olotila vaihteli ahdistuksesta aina epätoivoiseen oloon että tunnelin päässä ei näy valoa. 

Mikä oli aiheuttanut uupumuksen?

Näin jälkeenpäin mietittynä ei ollut varmastikaan yhtä syytä joka olisi ollut uupumuksen aiheuttanut tekijä. Oltiin vaan poltettu kynttilää molemmista päistä liian pitkään. Kolme asiaa kuitenkin olivat selvästi isommassa roolissa kuin muut: 

  1. Työnkuvan muuttuminen ja yötyön määrän lisääntyminen 42h/3vko
  2. Arjen jakaminen toisen ihmisen kanssa
  3. Omien tärkeiden asioiden unohtaminen 

Toisin sanoen siis mun elämänhallinta oli todella huonolla tolalla. Tähän kaikkeen liittyi myös päällä oleva identiteettikriisi jota päädyinkin purkamaan myöhemmin terapiaan. 

 

Mulla meni yllättävän pitkään ymmärtää että olin oikeasti uupunut enkä vain väsynyt. Ja kokoajan mun mieltäni painoi ajatus siitä että tästä ei ole pois pääsyä. Valoa tunnelin päässä ei näkynyt. Kaikki tuntui synkältä ja muistankin kuinka harvassa hymyä sisältävät päivät tuolloin olivat.

Uupunut jää yksin

Niin. Mä koin jääväni asian kanssa aika yksin. Uupumuksesta kun pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat murskaavilta, ei voimia oikein ole todisteluun ja vakuutteluun siitä että on oikeasti ongelmia. Muistan kuinka jouduin itku kurkussa vakuuttelemaan että haluaisin kyllä käydä töissä, mutta ei ole vaan voimia enää. Jaksamattomuuteni kun tulkittiin vaan laiskuudeksi ja "motivaatiosaikun" hakemiseksi. Itkin sen reissun jälkeen pari tuntia vessassa ja päätin hammasta purren jaksaa.

Paraneminen alkaa

Syksyllä tilanne ajautui entistä pahemmaksi kun aloin käymään jatkuvasti ylikierroksilla. En pariin viikkoon nukkunut kun maksimissaan kaksi tuntia per yö. Ja mikä huolestuttavinta minua ei edes väsyttänyt. Menin jälleen lääkärille ja muistan kuvailleeni omaa olotilaani seuraavanlaisesti:

"Musta tuntuu että mä olen tulossa hulluksi. En pysy enää omissa ajatuksissanikaan mukana kun pää poukkoilee ajatuksesta toiseen ja tuntuu että saattaisin vahingossa keksiä vaikka ydinpommin."

Siinä sitten hetken aikaa tutkailimme toisiamme. Tällä kertaa minut otettiin kuitenkin vakavasti. Sain ajan työpsykologille, jonka kautta hakeuduin myöhemmin terapiaan. Aloin myös isolla kädellä etsimään pahan olon syitä elämästäni ja tekemään niihin muutoksia. Ja lepäsin. Mä rehellisesti varmaan makasin reilu pari kuukautta kaiken vapaa-ajan. 

Mitä opin?

Nyt vuoden jälkeen kun katsoo taaksepäin niin on helppo nähdä uupumuksen merkit, joita en osannut tuolloin tunnistaa. Olen myös oppinut itsestäni sen että minun on vaikea hidastaa tahtia riittävän ajoissa. Päinvastoin tuntuu että kierrokset vaan kiihtyvät silloin kuin pitäisi hidastaa. Edelleen kuukausittain saan niitä fiiliksiä että elämä meinaa lähteä liian laukalle. Nykyään osaan kuitenkin laittaa sille stopin. Työelämän tahti on nykyään älytön, ja jos ei osaa pistää itse rajojaan niin elämä laittaa ne jossain vaiheessa. Itseään ei kannata työn takia sairastuttaa, kun ei ne työt tekemällä lopu.

Suomessa on nykypäivänä enemmän uupuneita kuin koskaan ennen. Siitä huolimatta työpaikkojen toimintaa pyritään vain tehostamaan henkilöstöä vähentämällä. Missä vaiheessa tälle laitetaan raja? Missä vaiheessa inhimillisyys palaa työmaailmaan, vai palaako enää koskaan?

Nyt vuoden jälkeen olen kuitenkin onnellisempi kuin koskaan.

Emmi

Share

Pages