lapsettomuus minussa

Vuosikausien lapsettomuus on jättänyt jälkensä. Sydän kasvaa paksua arpikudosta ja sielussa on reikiä. En usko, että ne ikinä häviävät sieltä. Eikä niiden tarvitse hävitäkään. 

En häpeä lapsettomuuden kokemuksiani. En keskenmenoja enkä pieleen menneitä lapsettomuushoitoja. En syytä enää kehoani siitä, miten se on pettänyt minut kerta toisensa jälkeen. 

Vaikka kohdussani kasvaa ihme, koen edelleen lapsettomuuden jälkiä päivittäin. Aina vessakäynnillä on tarkistettava, ettei ole vuotoa. Näen unia tyhjästä sylistä. Välillä mieleen nousevat kokemukset aivan liian ennenaikaisten vauvojen synnyttämisestä ja hyvästelemisestä, luopumisesta. 

Neuvolaan tai polille meneminen aiheuttaa tahattoman itkuvollotuksen. Pelosta. Että entä jos NYT tuleekin niitä huonoja uutisia. Että entä jos ei näykään liikettä tai kuulu sydänääniä. Tiistaina neuvolassa kuunneltiin sydänäänet. Koska vauva  on liikkunut tiuhaan jo joitain viikkoja, emme hankkineet kotiin doppleria. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuulimme ne. Olemmehan me nähneet ultrassa, miten pieni sydän tikuttaa tasaiseen, vahvaan tahtiinsa, mutta emme ole kuulleet sitä. Siinä vaiheessa, kun menin pedille ja terkkari otti dopplerin käteensä, tuli paniikki: en kestä huonoja uutisia! Olin juuri tuntenut myklyämisen, joten pakkohan siellä oli olla syke. Mies oli yhtä lailla jännittynyt. Sitten, kun syke alkoi kuulua ja terkkari totesi vauvan liikkuvan kovasti, tuli itku. Kaikki se pelko ja jännitys purkautui. Saimme kuunnella niitä pitkään, ei ollut kuulemma mikään kiire. Maailman kaikista kaunein ääni ikinä! 

Kotimatkalla kävellessämme puhuimme pelosta. Siitä, miten koetut traumaattiset tilanteet sairaalassa edelleen vaikuttavat suhtautumisessa ultraan tai doppleriin. Varasin meille keskusteluajan keskenmenojen yhteydessä tutuksi tulleelle psykiatriselle sairaanhoitajalle. Haluan käydä läpi sen pelon, ahdistuksen ja jännityksen. Uskon sen tekevän myös miehelle hyvää.

Lapsettomuuden varjo näyttäytyy myös siinä, miten uskallamme iloita ja nauttia tästä raskaudesta. Emme ole ostaneet vielä ainuttakaan vauvajuttua, poislukien äitiysfarkut. Olemme kyllä miettineet nimiä, puhuneet kodin järjestelyistä, turvaistuimesta ja imetyksestä. Olemme miettineet synnytystä siihen liityvien epävarmuustekijöiden (sisäilmaoireilu anafylaksialla paikallisella naistenosastolla, lukuisat lääkeaine- ja puuduteallergiat, komplikaatiot anestesiassa ja kivunhoidossa) suhteen. Olemme varovasti iloinneet joka päivä vauvasta ja liikkeistä sekä kasvavasta kummusta. 

Tänään lähdin ensimmäistä kertaa kauppaan niin, että en peittänyt vatsaa mekolla. Olin ylpeä tuosta orastavasta kummusta, ylpeä siitä, että meillä odotetaan vauvaa. Ehkä minusta, meistä todella tulee lapsellisia lapsettomia. Sitä me joka päivä toivomme. Kunpa toivo pysyisi vahvempana kuin pelko! 

 

Kommentit

Nettanen

Olen niin onnellinen puolestanne, ja toivon niin kovasti, että tämä pieni pääsee syliinne <3

*Juulianna* (Ei varmistettu)

Voi sinua, voi teitä! Miten hartaasti toivonkaan, että kaikki menisi tällä kertaa loppuun asti hienosti, hyvin ja onnellisesti, ja saisitte pienen elävänä ja terveenä syliin asti kasvamaan ja elämään!

En voi sanoa (en likimainkaan), että ymmärrän tai tiedän miltä sinusta tuntuu. Mutta tiedän siitä aavistuksen, kalpean aavistuksen. Menetimme aikoinaan meille tulossa olleen vauvan myöhäisessä keskenmenossa. Seuraava raskaus oli äärimmäisen raskas, en meinannut uskaltaa uskoa, toivoa enkä kiintyä. Onneksi pieni sisälläni oli sitkeä ja taisteli itsensä elämään, sydämeeni ja sieluuni. Mutta silti ultrat, sykkeiden kuuntelut, vessakäynnit herättivät koko raskauden ajan huolta; mitä jos...Nyt kyseinen kuopukseni on jo aloitteleva esimurkku ja SILTI vaikka olen saanut myötään korjaavan kokemuksen, näen edelleen joskus unia, joissa raskauteni päättyy vereen ja kyyneliin.

Mutta nyt, kevät on pitkällä, raskautenne on jo pitkällä. Kaikki menee hienosti! Iloitsen kanssasi, tuntematon siskoni, jokaisesta onnekkaasta hetkestä! Tällä kertaa kaikki päättyy hyvin.

P.s. Raskausvatsakuva oli ihana!

Torey
Näissä neliöissä

Näytät ihanalta. <3 Pienen potkut on kyllä yksi maailman ihanimmista asioista. 

En voi kuvitellakkaan millainen pelko sinulla kulkee mukana. Itse jo yhden keskenmenon jälkeen huomasin miten pelko oli kuopusta odotellessa takaraivossa. Oli olo, että vasta kun saan vastasyntyneen tuhisemaan rinnalleni, voin oikeasti huokaista helpotuksesta. 

Minä niin toivon, että teidän pieni, vahva rakas pääsee tuhisemaan rinnallesi ja kasvamaan teidän rakastavien vanhempien rinnalla! :*

Vierailija (Ei varmistettu)

Kuulostaa ehkä höpsöltä, mutta yhden keskenmenon jälkeen tässä uudessa raskaudessa olen nähnyt lohduttavia merkkejä, jotka tuovat varmuutta minulle siitä, että tämä vauva päätyy syliin asti. Yksi merkki on se, että sinä odotat samaan aikaan, melkein samoilla viikoilla. Olen lukenut tätä ja edellistä blogiasi pitkään, ja nyt oli tarkoitus, että odotamme ja saamme lapset melkein yhtä aikaa.

Iidaafel
Iidan matkassa

Kaikkea ihanaa ja hyvää teidän odotukseen!

mamafinlandesa

Itkuhan tässä tuli. TAAS. Ihanaa odotusta, kovasti toivon teidän puolesta <3

Ihan itku tuli eilen kun luin tämän postauksen. Toivon todella teille että kaikki menisi hyvin.

Kirjoituksesi oli kuin minun ajatukset esikoisen odotusajalta. Itsellänikin takana lapsettomuutta ja hoitoja ja keskenmenoja. Minua on siunattu esikoisen jälkeen vielä kahdella lapsella ja vasta kolmosen odotus oli sellainen että en enää pelännyt vaan osasin nauttia raskaudesta. Menetyksen arvet ovat jääneet syvälle. 

Lämpimiä ajatuksia sinne ja ihanaa kun tunnet vauvan potkut niin se ehkä vähän rauhoittaa ajatuksiasi. 

Ihanaa kesää <3

Sydän huokaa

Toivotan onnea raskauteen. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin

Naku (Ei varmistettu)

Kiitollisena kuljen tätä matkaa rinnalla ruudun toisella puolella. Vuosien aikana blogiasi lukiessa olet tullut tärkeäksi ja kuulumiset kiinnostavat. Aloin lukemaan ennen kuin lapset olivat itselle ajankohtaisia. Kun ensimmäinen raskaus ja keskenmeno sitten tulivat vastaan, kaiken keskellä tiesin jo, että paljon rankemmastakin voi selvitä. Toisella kerralla pääsimme viikolle 32, ja vaikka sekä oma että lapsen elämä ehti olla vaakalaudalla, tämän lapsen saimme pitää. Nyt jännitän viidettä raskautta ja sen kovin huonolta näyttäviä ennusmerkkejä, ja mietin miten sovitella toivo ja pelko rinnakkain. Huomaan palaavani tänne usein pitääkseni toivon hengissä. Kiitos kun jaat matkaasi ja niin tehden kannattelet meitä muitakin.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.