Ladataan...

Tuli joulu. Lempijuhlani.

Aatonaattona kylässä suvun pienin uusi, 2,5 kuukautinen neitokainen. Ihanat pienet sormet ja varpaat ja hymyt. Suloinen vauvan tuoksu. Se tunne, kun sai sylitellä ja kantaa käsillään pientä, jolla oli suunnilleen sama laskettu aika kuin meidän maaliskuisella taivasvauvalla. Käsittämätön rakkaus. 

Tuli joulu ja sen mukana lyhdyt, kynttilät, suklaarasia ja kesältä tuoksuva vasta hämyisessä joulusaunassa.

Tuli Tokmannilta löydetty pieni ja täydellinen joulukuusi ja siihen kuin ihmeen kaupalla löytyneet koristeet. Kymmenen vuoden ajalta keräämäni lasiset joulupallot hävisivät kesän muutossa, todennäköisesti kaatopaikalle. Lasiset linnut, muutama rakas pallo olivat eri laatikossa. Ne riittävät.

Tuli aattoaamun joulupuuro, kävely koiran kanssa ja jouluaaton hartaus uudessa kirkossa. Miehen reaktio yllätyslahjaan. Halaukset ja pusut. Ikävän kyyneleet heistä, jotka eivät enää ole täällä. Heistä, jotka olisimme halunneet. Muistoissa rakkaat, aina rakkaat kuitenkin.

Aattoillan vietto vanhempien luona sisarusten kanssa. Jouluevankeliumi ennen ruokaa. Vegaaniteinin kevätkääryleet ja joululaatikot. Kaksivuotias rakas pikkutonttu, joka leikitti tätiä. Joululahjat, halaukset ja hymyt. Ilo ja nauru. Keskustelut lahjalapsista. Ajo kotiin aattoyön hiljaisuudessa ja kotona odottava koiruus, jonka kanssa käveltiin pitkään ja ihailtiin jouluvaloja. Arvailtiin talojen kohdalla niiden sisällä tapahtuvia asioita. Toivottiin onnellisia aikoja ja riidattomia pyhiä jokaiseen tupaan. Köllähdettiin väsyneinä joululakanoiden syliin. Mietittiin, mitä lahjalapsillemme kuuluu, millainen heidän joulunsa on ollut ja on. Miten rakkaalta ajatus heistä tuntuu!

Tuli joulupäivä ja aurinko. Huurteiset kävelyt. Jäälyhdyt. Lumilyhdyn ja lyhdyn valo. Oman kodin ensimmäinen jouluateria. Hyvin onnistunut kinkku ja raikas rosolli. Sopivan makea valkoviini ja pöytäseurana Mies. Joulupäivän sauna, takapihan lumihanki ja sohva ja kirja ja suklaat. Silitykset ja suukot. Hihitykset Napapiirin sankareille ja Carcassonnet. Pitkät yöunet.

Tuli Tapaninpäivä ja kipu. Kipulääkettä ja asennon etsimistä. Konkkaamista ja kyyneleitä. 

Oli ja on ihana joulu. On endometrioosi ja kipu. Se on polttava vyö ja viiltävä kipu.Vieressä hiipivä koira, kun emäntä tassuttelee keittiöön tai sohvalle. Huominen on ehkä helpompi ja alkupyhät olivat ihanat! 

Tuli joulu. Siitä nautin. Lepään. Uusissa pehmosukissa. Ja teen ihan pikkiriikkisen lenkin perheen kanssa. Sitten lepään taas.

Toivon, että Sinunkin joulusi on ollut hyvä. Riittävän hyvä. Lempeä.

 

Share

Ladataan...

Eilen käytiin lapsettomuuspolilla. Sinne kun pääsee kolmen epäonnistuneen raskauden jälkeen.

Onneksi oli kiva ja hyvä lääkäri. Hän ultrasi ensin tavallisella ultralla ja sitten vielä 3D:llä. Kohdusta löytyi endometrioosin sirottumia. Nyt on sitten varattu tähystysaikakin. Ja sitähän olen kysellyt vasta kohta 10 vuotta.. siis endometrioosista. Varmaan sen se on ollutkin, kun muistelee kipuja ja muuta. 

Nyt on siis kaksi vaihtoehtoa. Joko endo hankaloittaa raskaana pysymistä tai sitten minun kehoni hylkii istukkaa ja sikiötä. Ensimmäistä voidaan hoitaa, jälkimmäistä ei. Ensimmäisen hoidossa voitaisiin käyttää minun pakastettuja munasolujani.

Käynti oli hyvä. Itku tuli ainoastaan joukkopapassa, jossa hoitaja kysyi epänormaalista vuodosta ja mainitsin keskenmenon. Koskaan aikaisemmin ei kukaan ole ottanut papakoetta niin hellästi.

Kahden viikon päästä olen viisaampi. Sain onneksi nopeasti ajan. Näemme, mille limakalvo näyttää. Omat toiveet eivät ole kovin korkealla.

Kahden viikon päästä on haastattelu sijaisvanhemmiksi. Nyt lahjalapset tuntuvat entistä enemmän lahjalta..

Vähitellen laskeudumme lepoon, joulun rauhaan. Sisälläkin on lepo. Mieli on tyyni.

Share

Ladataan...

Viime päivät ovat täyttyneet netissä surffailusta ja ajatustyöstä.

Kun mietimme hakemuksen laittamista, palasimme joskus kauan sitten käytyyn keskusteluun. Minä kerroin pohtineeni sijaisvanhemmuutta. Mies kertoi silloin jo sen sopivan hyvin. 

Nyt, kolmen yhteisen epäonnistuneen raskauden jälkeen on ollut vähän sellainen olo, että entäs jos tämän pitääkin mennä näin? Että emme onnistu, vaikka yrittäisimme mitä yrttikylpyjä ja päällä seisontaa greippi suussa tai vaikka tuikkisin itseeni useampia verenohennusvalmisteita. Että sen ei pidäkään onnistua, koska meidän tehtävämme on olla äitinä ja isänä sellaisille lapsille, joilla ei syystä tai toisesta ole turvalliseen kotiin mahdollisuutta.

Mietin, voisiko olla niin, että maaliskuussa 1996 tapaamani englantilaisen pastorin sanat kävisivät toteen. Hän sanoi näin:” Sinusta tulee äiti. Saat olla äiti myös sellaisille lapsille, joilla ei ole omaa äitiä. Myös puolisosi on mukana siinä työssä.” Voit olla mitä tahansa mieltä tästä, mutta nuo sanat ovat seuranneet minua aina. Ja voit olla varma, että näiden 15 vuoden lapsettomuuden aikana ne ovat välillä olleet lohduton muisto jostain, mitä emme saa. Kun olin naimisissa edellisen puolisoni kanssa, tiesin, etteivät ne sanat voi toteutua. Kun seurustelumme nykyisen mieheni kanssa alkoi ja kerroin toiveistani, yllätyin kun hän olikin samoilla linjoilla. Ja nyt, kaiken tämän yrittämisen ja kipeääkin kipeämmän luopumisen jälkeen olemme uuden kynnyksellä. Ehkä olemme tarvinneet myös kokemuksen siitä, millaista on luopua jostain äärimmäisen toivotusta ja rakkaasta.

Toivomme, että voisimme tarjota vanhemmuutta ja turvallisen kodin sijoitetuille lapsille. Uskon vahvasti normaalin arjen, turvallisen sylin, rohkaisevan ja kannustavan ilmapiirin kuntouttavaan vaikutukseen. Olen nähnyt sen työssäni päivittäin. Olen nähnyt, miten lapsi muuttuu rakastavassa ja hyväksyvässä ilmapiirissä. Olen nähnyt, mikä voima on hellässä kosketuksessa ja lempeässä katseessa.

Uskon myös, että sijaislapsi on ennen kaikkea lapsi. Lapsi, jolla on oma, ainutkertainen paikkansa perheessä. Lapsi, joka on kaiken rakkauden, hellyyden ja lempeästi katsomisen arvoinen, arvokas ja ainutlaatuinen omana itsenään. 

Puhuimme myös siitä, että voisimme vallan hyvin ottaa myös erityistarpeisen lapsen. Minulla on vuosien kokemus liikuntavamman huomioimisesta ja hyvistä hoitokäytännöistä. Pystyn kommunikoimaan viittomilla, tukiviittomilla ja kuvilla. Olen työskennellyt hyvin erilaisten erityisten lasten kanssa. 

Minä (tai me) ajattelemme, että lapsi tai ehkä tässä potentiaalisessa tilanteessa lapset saisivat täysin olla meidän lapsiamme. Sillä, haluaisivatko he joskus kutsua meitä äidiksi ja isäksi vai AnLottaseksi ja Mieheksi ei ole merkitystä. Heidän paikkansa perheessämme olisi siitä huolimatta osa meidän perhettämme, sukuamme ja sosiaalista verkostoamme. 

Isäni sanoi jo vuosia sitten, että jos meille tulisi lapsi muuta kautta, niin hän lupaa äidin kanssa rakastaa jokaista ihan samoin, ehdoitta, kuin sisarusteni biologisia lapsia. Sisarukseni ovat ilmaisseet saman. 

Voinko nähdä itseni sijaisäitinä? Voin.

Ennen kaikkea olisin elävien lasten äiti.

Share

Pages