Ladataan...
En suostu jäähylle

Taidan olla suhteessa. Älykkömies totesi, että meillä on suhde. Musta se oli hauska toteamus, koska tuota termiä on tullut välteltyä kuin ruttoa. Se sisältää niin paljon ääneensanomattomia sääntöjä, odotuksia, rajoja, toiveita, pelkoja, tulevaisuutta yms, että en pysty hallitsemaan sellaista määrää mielleyhtymiä ja merkityksiä. En subjektiivisia enkä kollektiivisia enkä mitään. Mutta tästä huolimatta Älykkömiehen mielestä meillä on suhde.

Mulle se tällä hetkellä tarkoittaa sitä, että meidän ei tarvitse jokaisella tapaamiskerralla erikseen sopia, että nähdään vielä. Ollaan sellaisessa tilassa, että oletusarvoisesti tapaamme vielä, ellei jompikumpi päätä toisin. Eli olemme sopineet, että jos toinen ei halua enää nähdä toista, tulee tästä ilmoittaa. Ei saa vain kadota. Se on oikeastaan ainut, mistä olemme sopineet. Ja tämä sopii mulle, en tarvitse sitoumuksia enkä lupauksia, koska en ole myöskään itse valmis lupaamaan yhtään mitään. Paitsi sen, että en katoa sanomatta.

Tästä sitoumusvapaasta huolimatta muhun iski jonkinlainen ahdistus. Älykkömies tuntuu tykkäävän musta tosi paljon ja ilmaisee sen myös selkeästi. Sehän on hienoa ja tuntuu tosi mahtavalta. Mutta sitten musta tuntuu, että multa vaaditaan jotain. Että mun pitää sitoutua johonkin. Että oon nyt hyppäämässä johonkin seurusteluputkeen, jossa menetän oman aikani, itseni, kaiken mitä olen eronjälkeisinä vuosina löytänyt. Ahdistuksen lisäksi alkoi oikeastaan ottaa vähän päähän! Että tässäkö se mun itsenäisyys nyt sitten meni?! Nytkö mun pitää alkaa ottaa huomioon jotain miestä mun vaikkapa vapaa-ajan päätöksissä?? Kun just sitä en halua. Mä oon juuri päässyt vähän eteenpäin siinä, että pelkkä satunnainen seksi ja seikkailut ei enää riitä. Haluaisin hioa seksiä jonkun tietyn kanssa just meille sopivaksi ja mahtavaksi. Ja jos se sama tyyppi olis muutenkin kiinnostava, jopa sielunkumppani, niin se olis mahtavaa! Nyt sitten olisi tämmöinen mies tyrkyllä, ei nyt ehkä sielunkumppanuudesta voida tässä vaiheessa puhua, mutta seksikumppani ja mielenkiintoinen keskustelukumppani. Niin yhtäkkiä alankin sitten ahdistumaan tästä "sitoutumisen määrästä"!

Näissä tunnelmissa pyörin pari päivää eikä oikein huvittanut edes viestitellä Älykkömiehelle mitään. Sitten tein radikaalin päätöksen ja päätin ottaa asian puheeksi Älykkömiehen kanssa. Siis aivan tautisen radikaalia! Mulle. Mulle on tautisen radikaalia. Voin puhua monista asioista suoraan ja suorasukaisesti kiertelemättä, mutta omat tuntemukset silloin, kun ne liittyvät epäilyyn, epävarmuuteen, pelkoon tai ahdistukseen, on mulle haastavia ja niitä mun on vaikea tuoda esille. Pelkään tulevani tyrmätyksi tai että toinen järkyttyy niistä eikä kestä niitä. Olen tottunut pitämään tällaiset omana tietonani ja käsittelemään itsekseni. Nyt kuitenkin mieleen tuli ajatus, että jos teen aina samoin kuin ennenkin, päädyn samaan lopputulokseen kuin ennenkin. Ja tätä en halua. Haluan nimenomaan toimia eri tavoin kuin ennen. Ystävyyssuhteissa tämä on onnistunut tosi hyvin ja mulla onkin yllättäen läheisiä ystäviä enemmän kuin avioliiton aikana tai oikeastaan koskaan aiemmin. Mutta kun pelissä on tunteita, enemmän kuin ystävän tunteita, niin vetäydyn helposti kuoreeni ja olen läsnä vain pintapuolisesti. Sopeudun toisen toiveisiin mukisematta. Enkä sano, mitä oikeasti kaipaan ja toivon tai mikä pelottaa ja epäilyttää.

Having said that, otin asian puheeksi Älykkömiehen kanssa kun viimeksi tapasimme. Ja se kannatti! Osasin puhua omista tunteista, omasta puolestani, ilman puolustuskannalla oloa, ilman piiloutumista älyllisen pohdinnan alle, aidosti ja vailla rivienvälitietoja. Älykkömies ei ollut moksiskaan mun ahdistuneista tunteista. Se suhtautui hyvin empaattisesti mutta ahdistumatta itse. Siinä kun juteltiin sitoutumisen asteesta, odotuksista, suhteen etenemisestä tai paikallaan pysymisestä yms, kävi ilmi, että meillä on hyvin samanlaiset odotukset. Ja että mua ei olla nyt sitomassa mihinkään eikä multa odoteta jotain, mihin en halua. Ja oikeastaan me voidaan päättää tämän suhteen kanssa ihan mitä halutaan. Asioita, jotka tietenkin järjellä olin tajunnut, mutta siitä huolimatta imeydyin mustaan aukkoon, jossa mielessäni nyt olen seurusteluputkessa ja vaatimukset ja sitoutumiset tulevat tästä vain kasvamaan ja sitten vaan kituutetaan kamalassa suhteessa, josta kumpikaan ei osaa lähteä. Näin kirjoitettuna se tuntuu aivan naurettavalta. Ja oikeastaan ajateltunakin jo. Mutta sellainen tunne vaan sai mut valtaansa, että nyt on pallo jalassa ja elämässä kaikki hauska jää taakse.

Keskustelu auttoi ja palauduin mun mustamaalaamasta tulevaisuudesta tähän hetkeen. Älykkömiehen kanssa oli tosi kivaa, nautin keskusteluista sen kanssa, koska sillä on aina joku näkökulma, mitä itse en ole tullut ajatelleeksi. Se on perusteellinen ja tarkka ja asiat ei jää sen kanssa epäselviksi. Se osaa pyöritellä asioita teoreettisesti, mutta myös tuoda ne henkilökohtaisiksi eikä vain jää teoreettiselle tai älylliselle tasolle pallottelemaan, minne saatan itse joskus paeta. Seksi oli taas ihan taivaallista ja viimeistään siinä vaiheessa, kun Älykkömies painoi mut keittiönpöytää vasten ja otti mut rajusti takaapäin, unohdin kaikki hypoteettiset pelot joita mulla yhdessäoloon liittyy. Loput epäilyksistä karisi tiskipöydällä ja kun Älykkömies nosti mut syliin, kantoi eteiseen ja painoi selän seinää vasten ja otti mut siinä uudelleen, niin jo suorastaan nauratti, että oikeesti, tämäkö mua tässä nyt ahdistaa?!? Että mulla on mahtava seksisuhde, jonka ainut sääntö on, että ei saa kadota ilmoittamatta..? Ja tykätään toisistamme muutenkin, silloinkin kun ei harrasteta seksiä, niin voisinko nyt edes yrittää olla ahdistumatta?!?

Tuosta edellisestä tapaamisesta saakka oon ollu paljon rennompi. Nauttinut tästä ihastumisen kutkuttavasta tunteesta, odotuksesta milloin taas tapaamme, tiedosta että seksiä on taas luvassa ja luultavasti taas hieman parempana kuin edellisellä kerralla, joka sekin oli jo huikeaa. Keskusteluista, kävelyretkistä, uintiretkistä, kaikesta sellaisesta kesäromanssiin liittyvästä, mitä oon kaivannu. Ehkä seuraava ahdistuksen aihe on jo kulman takana, who knows, mutta siihen saakka otan kaiken ilon irti mikä irti lähtee! Wuhuu!! =DD

Share

Ladataan...
En suostu jäähylle

No niin. Että semmoiset treffit sitten. I'm in deep shit. Tätä se teettää, kun on tyytynyt heikkoon seksielämään pitkän aikaa.

Treffit oli joo Älykkömiehen kanssa. Olihan taas huikea kokemus. Huhhuh. Väistämättä tulee mieleen, että millaista mahtaa olla sellaisten ihmisten elämä, joiden seksielämä on mahtavaa jo paljon nuoremmalla iällä. Voiko se siitä enää parantua vai alkaako sitä pitää itsestäänselvyytenä? Tajuaako silloin, että oma seksielämä on huikeaa? Vai pitääkö olla surkea tilanne vuosikausia, että tajuaa, mitä on hyvä seksielämä? En todellakaan tiedä. Ihan hirveästi en viitsi jossitella, mutta kyllä se väistämättä käy mielessä, että jos tällaista olisi ollut jo vaikkapa 25 vuotiaana tai edes 35 vuotiaana, niin missä olisinkaan nyt. Olisiko seksi nykyään tylsää ja lastistunutta vai vielä huikeampaa kuin mitä se nyt on - koska olisi ollut harjoitusta niin pitkään? En tosiaan tiedä. Oli miten oli, niin nyt on ainakin niin mahtavaa, että oksat pois.

Meillä oli Älykkömiehen kanssa rajoitetusti treffiaikaa, joten oletettavaa oli, että ei käytetä aikaa kahvitteluun. Avasin Älykkömiehelle oven ja hän astui sisään. En taas saanut mitään sanottua. Pari typerää vitsiä, ehkä. Ehkä Älykkömies on jo tottunut, että mulla on tapana pilata eroottis-romanttis-henkiset hetket jollain mauttomuudella. Mies tuli ihan lähelle ja suuteli hitaasti. Voi hyvänen aika sentään! Jotenkin omat jalat kantoivat makkariin saakka, jossa suutelu jatkui. Hellästi mutta kuitenkin tosi kiihkeästi. Sitten mies otti musta tiukasti kiinni ja nosti mut sängylle. Tai oikeastaan heitti. Ja tuli itse mun päälle. Hieman yllättäen ja hyvin varmasti ja miehekkäästi. Ihan kuin olisi lukenut jotain mun fantasia-opusta, että millaisista otteista mä tykkään. Voiko sanoa, että seksi on seksikästä? Seksi oli todella seksikästä. Kuumaa ja mieletöntä. Olin sellaisessa flow'ssa, että en muista tapahtumien kulkua eikä mulla ollut mitään ajantajua. Kaikenlaista kivaa puuhailtiin pitkään. Jälkikäteen kellosta voi päätella että ehkä pari-kolme tuntia. Sitten juteltiin ja siliteltiin toisiamme muuten vaan ja sitten vielä vähän puuhasteltiin lisää, kunnes aika loppui.

Musta tuntuu, että mä oon edelleen vähän pöllämystynyt koko tapaamisesta. On erittäin hyvä, että meillä on omat elämät ja paljon arkisia puuhia eikä voida vaan uppoutua harrastamaan seksiä päivästä toiseen. Vaikka toki haluaisin. Mutta silloin en ehtisi yhtään miettiä, että mitä mä tästä jutusta funtsin. Ja miltä se tuntuu. Semmoista funtsin ja siltä tuntuu, että vaikka aikaa on nyt kulunut tosi vähän noista treffeistä, niin kuitenkin riittävästi tajutakseni, että olen pulassa. En tiedä vielä, miten pahassa ja millaisessa, mutta kyllä vaan oli niin kivaa, että enhän mä nyt tähän pysty mitenkään suhtautumaan enää lähimainkaan satunnaisena seksikumppanina tai tyhjänpäiväisenä treffailuna. Jos ei muuta, niin ainakin tohon seksiin jäin koukkuun. Se on ollut alusta asti mieletöntä, mutta parantunut eksponentiaalisesti kokoajan.

Nyt oon siinä tilanteessa, että haluaisin seksiä Älykkömiehen kanssa ihan kokoajan. En osaa täysin erottaa, että oonko ihastunut tähän huikeaan seksiin vai koko mieheen. Ei mun varmaan tarvitsekaan osata erottaa, kummasta on kyse, mutta sellainen ihastunut fiilis kuitenkin on, että tunnen olevani jonkinasteisessa pulassa. Kokemusta tältä saralta on niin vähän, että en tiedä, mitä tämän kanssa nyt sitten tehdään. Tämän tunteen. Ollaan vaan ja odotellaan, että se menee ohi. Ja nautitaan väliajasta. Vai tuleeko tästä nyt sitten pitkä riutuminen eikä mikään nauttiminen onnistu. Voi kun mä oon niin huono tällaisten asioiden kanssa!

Share

Ladataan...
En suostu jäähylle

Älykkömiehen ja mun juttu, treffailu or whatever, on jatkunut edelleen. En varsinaisesti ole edelleenkään huolissani, mutta nyt mulla ei myöskään ole enää mitään tienviittoja tai ohjeita mitä seurata. Exän kanssa tässä vaiheessa oltiin jo päätetty lähes naimisiinmenosta. Ei ääneen sanottu mitään, mutta hyvin alusta lähtien oli molemmille selvää, että tosissaan ollaan ja naimisiin päädytään ennemmin tai myöhemmin. Se suhde sitten kestikin lähes 20 vuotta. Tästä seuraavat treffit, tapaamiset tai niitä muistuttavat jutut ovat olleet kepeitä enemmän tai vähemmän satunnaisia treffejä tai seksitapaamisia. Suhdemiehen kanssa pidempi vatvominen, mutta hieno ja opettavainen juttu. Jota en kuitenkaan ehdoin tahdoin halua toistaa kenenkään kanssa.

Mutta siis. Tämä, mitä nyt on mulla meneillään, on mulle uppo-outoa ja täysin uutta. Hän, vapaassa suhteessa elävä mies ja minä, täysin vapaa sinkku. Ollaan tunnettu, ei, tiedetty toistemme olemassa olosta parisen kuukautta, josta tapailtu/treffailtu ehkä 1,5 kuukautta. Ei olla nähty kovin montaa kertaa, mutta tapaamiset ovat olleet intensiivisiä yön yli treffejä kivoine jutteluineen ja höysteineen päivineen. Nyt vaan mietin, että miten kauan tämä voi jatkua tällaisena. Tämä ei ole fwb-juttu - ainakaan mulle. En osaa eritellä, miksi ei, mutta ei vaan ole. Olenko ihastunut? Ehkä vähän. Mutta en tunne olevani pulassa sen tunteen kanssa. Se on iloisen kuplivaa ilman paniikkia tai epäilyjä tai pelkoa. Siis tässä vaiheessa, tällä hetkellä.

Vaikka ollaan nähty siis jo 1,5 kuukauden ajan ja harrastettua seksiä monen monta kertaa, niin siitä huolimatta tämän illan tapaaminen jännittää mua. En ole ihan varma, miksi. Ehkä pelkään, että Älykkömies tuntuukin musta tylsältä ja laimealta ja kiva kesävipinä loppuu. Ehkä mua jännittää, että Älykkömies tuntee mua kohtaan noin. Ehkä putoan johonkin syvempään ihastumisen tunteeseen, josta en osaakaan heti rämpiä ulos. Jossain takaraivossa on kuitenkin sellainen tunne, että tänään mulle selviää mun tunteista jotain, mitä en tällä hetkellä vielä tajua, mutta huomenna tajuan. Ja se jännittää. Voi tietenkin myös olla että mitään ei selviä, harrastamme seksiä ja kaikki jatkuu ennallaan. En tiedä. Mutta jännittää. Ei pelkkä seksi, vaan kaikki.

Täytyy ehkä tarkistaa ajokortista - jep, en ole 16 vee, vaikka tuntuu siltä.

 

 

Share

Pages