Haparoivaa alkua

En suostu jäähylle

 

Tästä se lähti liikkeelle. Eronnut keski-ikäinen nainen löytää itsensä ja haluaa pois kulisseista keskelle oman elämänsä näyttämöä. Niin tavallista ja kliseistä. Mutta tässä omassa elämässäni keskeistä ja oikeastaan elintärkeää.

Olen aloittanut aiemminkin kirjoittamaan blogia, mutta aina se on jäänyt kesken. Kiireet tai mitkä lie tulleet esteeksi. Viimeksi kirjoitin keskeltä eroprosessia. Aloitin käsittelemään eron herättämiä tunteita ja ajattelin sen selkiyttävän ajatuksia ja jäsentävän sisäistä maailmaa. Tai jotain sellaista. En jaksanut kovin pitkään eikä siitä ollut oikeastaan mitään iloa minulle.

Sitten aloin kirjoittaa (tavallista) päiväkirjaa, mutta siitä tulikin mies-päiväkirja. Kyllä - mies-päiväkirja! Päiväkirjasta oli tarkoitus niinikään tulla apuväline elämän käsittelylle eron keskellä ja erityisesti sen jälkeen. Osa-aikaisen yh-äidin vuodatusta, yksinäisyyttä ja uuden elämän kokoamista raunioista. Mutta ei siitä sellainen tullut. Siitä tuli nimenomaan mies-päiväkirja: riemukas raportti juuri eronneen keski-ikäisen naisen aktiivisesta, sanoisin jopa villistä, sinkkukaudesta. Tai sinkkuuden opettelusta. Treffailusta. Kanssakäymisestä vastakkaisen sukupuolen kanssa. En ollut yksinäinen tai hukassa eron jälkeen. Olin täynnä riemua kaikista mahdollisuuksista, mitä on edessä. Isoimmat haasteet tietenkin liittyivät ja liittyvät edelleen lapsiin ja äitiyteen. Vanhemmuuteen eron jälkeen. Ihmisenä kasvamiseen ja keski-ikään. Niistä en kuitenkaan halunnut kirjoittaa, koska en kokenut tarvetta. Ne ovat kokoajan läsnä enkä saa niihin kirjoitettuna mitään otetta. Ne ovat liian suuria aiheita.

Sen sijaan koin ja koen edelleen jatkuvaa tarvetta miettiä ja pohtia ja kuvata ja kirjoittaa tutustumista mieheen. Omaan seksuaalisuuteeni. Seksin kaipuuseen. Omiin mieltymyksiin. Vapautumiseen. Mielettömän kiinnostavaan aiheeseen, joka niin pitkään oli jäähyllä avioliitossani. Niin kauan ja niin totaalisesti, että oikeasti jo kuvittelin sen häipyneen jäähypenkiltä ikuisiksi ajoiksi jonnekin muualle. Jonnekin, missä se saa edes joskus poistua toviksi jäähyltä, kentälle olemaan osa kokonaisuutta, ottamaan oma tila haltuun, leikkiä ja pelata muiden kanssa. Olla siellä, missä alunperin sen on tarkoituskin olla.

Eron jälkeen kävi ilmi, että siellä se oli jäähyllä edelleen. Ei ollut lähtenyt lätkimään. Se jätti jäähypenkin ja juoksi kentälle vaatien kovaäänisesti huomiota. Eikä suostu enää takaisin jäähylle. Välillä yritän tunkea sitä uudelleen pois kentältä, mutta se ei suostu poistumaan. Ei millään. Mahtavaa, sanon minä, mutta äärettömän hankalaa sovittaa sitä sinkun arkeen, jonka täyttää työ ja pienet lapset.

Näistä lähti sitten idea tähän En suostu jäähylly -blogiin. En tosiaan suostu, vaan aion elää täysillä. Kaikillä elämän osa-alueilla - myös seksin. Vaikka olen eronnut, vaikka en ole nyt parisuhteessa, vaikka minulla on pienet lapset ja vaikka ja mitä. Tässä pyörittelen seksiä ja siihen liittyviä teemoja, koska niistä en pysty ihan näin suodattamatta puhumaan kenenkään kanssa. Vuodatan ne tänne.

 

 

 

Share

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.