Ihanaa kamalaa ihastusta ja riutumista keskellä keski-ikää

En suostu jäähylle

Tässä sitä ollaan. Riutumisen keskipisteessä. Jollain omituisen masokistisella tavalla nautin tästä, mutta on onhan tää nyt ihan hirveetä samalla. En oikein tiedä, mitä oikein on tapahtunut ja missä vaiheessa. Jotenkin liu'uin hitaasti ja huomaamatta ihastumaan Älykkömieheen. Ja hetki sitten olin heivaamassa koko seukkailua (?) mäkeen.

Oon aika hämmästynyt omista tunteistani ja mietin, mistä tämä kumpuaa. Älykkömiehessä ei ole sellaisia vitsiniekan ja showmiehen elkeitä, jotka yleensä tekee muhun vaikutuksen, eikä meillä ole yhdessä sellaista, että naurettaisiin vatsat kippurassa kokoajan. Hauskuus on mulle tärkeää ja viime vuosina se erityisesti on noussut kärkisijoille ominaisuuksista, jotka saa mut helposti innostumaan toisesta. Sellainen läppäily, joka lähtee lapasesta uusiin ulottuvuuksiin. Helposti ja luontevasti. Meidän välillä ei ole sellaista. Älykkömiehen huumori on kuivempaa ja, no, älykkäämpää. Ja mua naurattaa se ja mä arvostan sitä. Mä oon meistä selvästi se hölmömpi osapuoli. Hassua, mutta tykkään siitä. Ehkä se onkin asia, mikä mua viehättää - että saan olla höpsö. Oon mä sitä muissakin suhteissa, välillä, mutta helpommin jämähdän sellaiseen asialliseen etäisyyteen. Tällaista dynamiikkaa mulla ei ole ollut aiemmin kenenkään kanssa. Onko se uutuudenviehätys, mikä tässä ihastuttaa, ja hetken päästä kuitenkin sitten kaipaan sellaista nokkelaa ja nopeaa supliikkimiestä, joihin yleensä ihastun? Vai riittääkö, että saa harrastaa ystäväpiirissä non-stop sutkautuksia ja vatsakippuraa? Älykkömiehessä kun on niin paljon muuta.

En tiedä, mistä nyt tuulee ja mikä tämä juttu on, mutta oon kyllä ihastunut. Tosi ihastunut. Ja tietenkin käy klassinen aaltoliike, että nyt kun mä en oo kokoajan työntämässä Älykkömiestä etäälle, niin se ottaakin itse etäisyyttä. Tai siltä musta tuntuu. Huoh. Onko tämä aikuisten suhde aina näin hankalaa? Vai pitäisikö tajuta, että jos on kovin hankalaa, niin jotain on pielessä, ja juosta jo kovaa ennenkuin on vielä hankalampaa? Tupla huoh. Oli miten oli, niin olen ihastunut, tosi ihastunut. Kaipaan Älykkömiestä kokoajan silloin kun ei nähdä. Ja omg se seksi, joko sen mainitsin? En halua sitä edes nyt ajatella enää enempää, kun se on mielessä kokoajan kuitenkin ja se on niin törkeen huikeeta ja sitä on niin naurettavan harvoin, että en tiedä, pitäiskö itkeä vai nauraa. Se kehittyy kerta kerralta aina vaan paremmaksi ja en kerta kaikkiaan tajua, miten ilman sitä voi edes elää. Auts, johan mä aloin ajatella enemmän, vaikka ei pitäisi, kun ei ole taas tiedossa pitkään aikaan tapaamista. Muistutan samalla itseäni, että enkö minä juuri halunnut sellaista aikuista suhde-juttua, missä ei nähdä kokoajan ja tiiviisti, vaan jää aikaa muullekin elämälle..? Ja kuitenkin suhde-jutussa olisi syvyyttä eikä vain fwb-tyylistä hengailua seksin merkeissä. No, nyt sitä olis sitten tarjolla, harvoin näkemistä ja syvyyttä ja huikeaa seksiä, niin mitä mä oikein rutisen ja riudun?!?

Ja onhan sitten vielä tämä nauttiminen. Tämä mun elämä vol. 3. Että kyllä voikin olla hienoa olla keski-ikäinen! Mun elämän parhaat vuodet on aivan ehdottomasti alkaneet siitä kun olen täyttänyt 40. Saan lapsellisen innostuneita kiksejä siitä, että elämä on kaikkea muuta kuin urautunutta ja tylsää junnaamista - mikä kuva mulla keski-iästä oli kolmekymppisenä. On toki paljon ikäviä haasteita, kriisejä ja vaikeuksia pitkin matkaa, mutta myös niin paljon hienoja ja mahtavia asioita! Niinkuin nyt seksi. Ja tällä hetkellä seksi Älykkömiehen kanssa.

Share

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.