Miksi tunteita on niin vaikea kestää & syksy sucks

En suostu jäähylle

Jokin aika sitten pohdin, miksi kiinnostus seksiin on vähentynyt kesään verrattuna - alkaako syksyn mukana kroppakin vetäytyä talviteloille. Onhan sekin kai mahdollista. Lievää alavireisyyttä on havaittavissa. Ei oikein ole intoa mihinkään, väsyttää, voisin vetäytyä talviunille ja herätä uudelleen huhtikuun alussa. En ole koskaan voinut sietää syksyä. Se on ahdistavaa aikaa. Nykyään pystyn käsittelemään ahdistusta paremmin kuin nuorempana ja osaan tehdä itselleni mieluisia asioita, jotta huomio siirtyy muualle kuin siihen, että luonto tekee kuolemaa. Päivät pitenee, pimeys lisääntyy, kaikki seisahtuu ja vain odottaa, että kevät saapuu. Ihmisen elämä ei mene noin enkä valitettavasti voi vetäytyä talvihorrokseen kevättä vartoomaan. En kerta kaikkiaan vain ole syksyihmisiä. En kestä sitä perhanan kynttilän polttelua ja tunnelmointia. Se on melankolista ja masentavaa. Luulen, että pään lisäksi kroppakin kapinoi tätä vuodenaikaa vastaan.

Syystunnelmat tuo ikäviä tunteita ja alakuloisuutta. Sen lisäksi tunnen alakuloisuutta lupaavasti alkaneesta treffailusta/sekstailusta/what-ever:sta. Tunteet kurjistaa senkin jutun. Seksin kanssa leikittely ja siitä nauttiminen on niin paljon helpompaa, kun ei ole kauheasti tunteita pelissä. Tietenkin seksi on miljoonasti parempaa, jos on tunteita pelissä ja saa niille vastakaikua. Mutta jos ei saa tai ei saa sellaista kun toivoo ja odottaa, niin koko kanssakäymisestä katoaa hauskuus ja kepeys. Ja tietenkin myös se seksi.

Musamiehen kanssa vietin kivat treffit joitain viikkoja sitten. Kaikki oli kivaa. Meitä yhdistää ihan älyttömän moni asia. Ja jo silloin ounastelin, että tästä ei tule helppo juttu. No ei tullut ei. Ollaan viestitelty ja juteltu paljon. Viikolla tapasimme lyhyesti kahvilassa ja juttua olisi riittänyt niin paljon, että onnettoman lyhyeksi osoittautui aika. Tapasimme myös uudelleen yökyläilyn merkeissä, hieman yllättäen. Ja se oli ihanaa. Aivan liian ihanaa. Juteltavaa on niin paljon ja toisaalta seksiä haluaa niin paljon, että millään ei aika riitä kaikkeen. Juttelua ei olisi malttanut lopettaa seksin takia ja seksiä ei olisi malttanut lopettaa juttelun takia. Nukkuminen sai sitten jäädä melkein kokonaan, koska se oli ainut, mistä malttoi tinkiä.

Ihan mieletöntä tunteiden vuoristorataa. Musamiehen otteet on ihanan miehekkäät. Sekä elämässä ylipäätään että seksissä. Ja naisen anatomia erittäin hyvin hallussa. Hih. Seksi oli taas kaunista, hellää, läheistä. Ja intohimoista. Aika vain loppui viikonloppuna kesken kaiken olemisen ja tekemisen suhteen. Arjen velvollisuudet kutsuivat molempia. Meillä on molemmilla lapsia, työ, monenlaisia velvoitteita elämässä.

Nyt kuitenkin on vahvasti sellainen tunnelma, ainakin minulla, että Musamies ottaa etäisyyttä. Ehkä hakee ihan eri asiaa minusta kuin minä hänestä. Ehkä into on laantunut. Ehkä arki vie ajatuksia pois. En tiedä. Olemme pariin otteeseen jutelleet elämäntilanteistamme ja siitä, mitä elämäänsä nyt haluaa ja mitä siihen mahtuu. Luulen, että minä olen huomattavasti valmiimpi raivaamaan tilaa jollekin, jos oikein kolahtaa. Musamies ei ole ollut sinkkuna vielä pitkään, joten hän on enemmän puusta pudonnut tähän tilanteeseen. Taidan olla selvästi häneen ihastunut ja hän ei minuun. Tälle viikolle sovittu tapaamisemme peruuntui hänen toimestaan. Vaikka syy oli hyvä ja pätevä, kaukana tekosyystä, niin uutta tapaamista ei ole sovittu. Enkä ole enää ollenkaan varma, tavataanko edes enää. Viestittelyn avaan minä - ja hän kyllä sitä jatkaa. Mutta silti tuntuu, että on lipumassa pois.

Ei pitäisi sotkea tunteita treffailuun ja seksiin. Siitä tulee harmia ja paha mieli!! Byääähh. :(  Onpas alakuloinen ja kurja olo. Ulkona on harmaata ja sataa. En kyllä yhtään tilannut mitään tällaista. Ei pitäisi keski-ikäisenä joutua enää tämmöisiä "tykkääkö se musta - ei se tykkää - miksei se viestitä - jee se vastas" jne keloja kelaamaan. Kyllä näiden kelojen pitäisi olla jo kelattu tähän ikään mennessä. Miksi edes menen minnekään treffeille?? Ihan typerää ja kerjään vaan vaikeuksia. Itkupotkuraivarikiukkumasismustaeioomihinkään. Heittäytyisin työpaika käytävän lattialle ulvomaan, ellen pelkäisi, että mulle saatettais osoittaa ovea ihan lopullisesti. Istun illan sohvalla, ulisen, syön suklaata ja katon jotain säälittävää itkudraamaa. V*##u.

Haluaisin nämä tunteet pois. En haluaisi tuntea niitä. Nämä sekoittavat mun arjen ja ajattelukyvyn. Ei. Oikeasti haluaisin, että Musamies soittaisi mulle ja sanoisi, että sorry, ollut tosi kiire viikko, mutta olispa ihana nähdä mahdollisimman pian.

Miksi tämä on yhtä vaikeaa ja kurjaa kuin teininä?!? Miksi en ole aikuisempi ja käsittele tunteita ymmärtäväisesti itseäni kohtaan? Mikä perhana on, kun tuntuu, että en ole aikuistunut yhtään?!?!

 

Share

Kommentit

Emilia M

Musta ei kyllä vaikuta siltä, ettet olisi aikuistunut yhtään :) Älä tee asiaa turhaan liian vaikeaksi, kysy siltä!

TrineH
En suostu jäähylle

Kiitos. :) Jotenkin vaan sekä turhauttaa että naurattaa, että miten pystyy niin tarkasti analysoimaan omaa toimintaansa ja tarkastelemaan motiivejaan jne. Ja sitten kun ihastuu, niin taantuu jonkun ameeban tasolla. Edelleen. Ajatuksenjuoksu on ihan yhtä typerä kuin silloin 14-vuotiaana, kun kyttäsin kaverin kanssa talon kulmalla lukiolaista poikaa, johon olin etäältä ihastunut.

Kommentoi